Poliisi käytti etälamautinta taltuttaessaan viihteellä olleen tamperelaismiehen asemalle käyntiin jätetystä veturista.
Virkavalta luuli tamperelaismiestä itsetuhoiseksi junakaappariksi, joka aikoisi törmätä vastaantulevaan junaan.
Mies itse sanoo halunneensa vain estää veturin luvattoman käytön.
"Astuin sisään"
Kaikki alkoi humalaisen juhlijan hetkellisestä päähänpistosta. Ja sitä seuranneesta isosta väärinkäsityksestä.
- Olin ollut kaupungilla kierroksella ja pysähdyin tupakalle rautatieaseman kulmille. Kello lähenteli kolmea sunnuntain puolella, kertoo päivällä putkasta päässyt "veturimies" Iltalehdelle.
Asemalla seisoi tyhjä veturi käynnissä ja valot päällä.
- Jostain vain sain päähänpiston mennä kokeilemaan veturin ovea. Sehän aukesi. Ketään ei näkynyt paikalla, joten menin sisään.
Mies sanoo tutkineensa paikkoja ja hortoilleensa veturissa toistakymmentä minuuttia. Lopulta hän päätti soittaa siskolleen.
- Kerroin, missä olen. Hämmästelin, miten on mahdollista, että lukitsematon veturi seisoo asemalla käynnissä. Tällähän voisi tappaa ihmisiä. Joku voisi hypätä puikkoihin, lähteä liikkeelle ja törmätä vastaantulevaan junaan.
Sisko oli yhtä ihmeissään tapahtuneesta. Hän soitti poliisille ja kertoi veljensä puhelusta.
"Taju meni"
- Ilmeisesti poliisit olivat käsittäneet, että minä aikoisin lähteä ajamaan ja ottaa parisataa ihmistä hengiltä. Yhtäkkiä poliiseja oli iso joukko ympärilläni. Pelästyin todella, mies kertoo.
Hän myöntää hässäkän aikana panneensa poliisille kampoihin.
- Näin, kun poliisi otti vyöltään keltaisen etälamauttimen. Sitten meni taju. Heräsin vasta aamulla putkasta.
Kun "veturimies" oli selvinnyt humalastaan, poliisi kuulusteli hänet alustavasti.
- Kyllä se kuulustelija ymmärsi, mitä olin tarkoittanut. Saa nähdä, mitä tästä seuraa. Sanoivat, että enimmillään kolmen vuoden vankeus. Aika erikoista, kun ainoa tarkoitukseni oli estää luvaton liikkeellelähtö ja herättää VR pitämään parempaa huolta kalustostaan, mies hämmästelee.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061618410293_uu.shtml