Näin verotusta pitäisikin käyttää, eli sellaisille asioille alhainen verotus tai ei veroa lainkaan, joilla on lintuperspektiivistä katsoen kaikin puolin hyvä vaikutus. Veroa lisää niille asioille valtion velan maksuun, joilla on haitallisia vaikutuksia, tai kyseessä on ehtyvät luonnonvarat, joiden kulutusta on syytä rajoittaa. Eli verotus on hyvä työkalu ohjata liikenne ympäristöystävällisille raiteille. Tarkoittaa myös sitä, että ihmisiä ja tavaraa ei kuljeteta maantiellä silloin kun rautatie kulkee vieressä. Kumipyörät hoitavat liikenteen lähimmälle rautatieasemalle ja -asemalta.
Tuosta olen teoriassa täysin samaa mieltä.
Vain teoriassa siksi, että se vaatisi kilpailua toimiakseen. Nyt ei ole mitään takeita sille, että rautatieoperaattori ei nostaisi hintojaan samaan tahtiin. Siihen on selvä porkkana eli tulos paranisi. Tulostahan VR-konsernilta omistaja odottaa, ei maailman parantamista.
Toinen kysymys liittyy lainsäädännön kaikkivoipaisuuteen eli kuinka ihmeessä säädettäisiin sellainen verolaki, joka huomioisi sen, että kulkeeko rautatie vieressä vaiko ei?
Kaikenlaiset kilometri- ja polttoaineverot eivät seuraa pätkääkään sitä, että kuljetetaanko tavaraa Lappeenrannasta Kouvolaan vaiko Forssasta Huittisiin. Ensimmäisellä reitillä tulisi verotus vetää tappiinsa, mutta turha siitä forssalaista yrittäjää olisi rangaista, ettei Forssassa ole enää rautatietä.
Tiedän kyllä, että iso osa kansasta kysyy, että pakkoko sitä on Forssassa asua ja yrittää, kun voisi asua metroradankin varressa.