Matkustan useita kertoja vuodessa Kilosta lentoasemalle ja käytän matkaan taksia. Suuntaansa lysti maksaa noin 45 euroa — eli reissuni kustannuksesta esimerkiksi Englantiin matka kotoa lentoasemalle ja paluukyyti reissun jälkeen takaisin on yhteensä noin 90 euroa. Jos olen viisi päivää reissussa ja asun kahden tähden perushotellissa Englannissa, maksavat lennot ja majoitukset yhteensä noin 600 euroa — tämän voi helposti suhteuttaa maksaamiini taksikuluihin. Englannissa taas ajan taksilla rautatieasemalta vähän sivummalla sijaitsevaan hoteellini suurin piirtein yhtä pitkän kuin Suomessa noin viidellä punnalla. Suomalaisessa taksijärjestelmässä on siis jotain totaalisesti pielessä.
Onneksi seuraavalla kerralla pääsen lentoasemalle seutulipun hinnalla ja matka-aikani on suurin piirtein sama kuin taksilla.
Taksiliitteen omistajana komppaan Petriä. Välistävetäjiä riittää. Kyydinvälityskeskukset, mittaripajat, vakuutusyhtiöt, ym. jotka pitävät oman alansa monopolia taksiyrittäjiin nähden tai ovat sopineet hinnoista keskenään. Viimeisenä joukon jatkoksi on liittynyt Kela-taksi - uudistuksessa Kela-kyydit ja rahaliikenteen välittävä HUT, joka ottaa 6% provision tilityksistä. Taksiyrittäjällä ei ole kilpailuttamisen mahdollisuutta: vakuutukset ja kyydinvälityssopimukset on tehtävä, jos mieli tekee pirssaamaan.
Alaa kritisoidaan liian kalliista autoista, mutta auton pääomakulu muodostaa kyydin hinnasta vain kahdeksan prosenttia. Kuljettajalle jää käteen 35 prosenttia kyydin verottomasta hinnasta, takuupalkat ovat alalla harvinaisia.
Koska Taksiliiton puolella ei ole radikaaleja uudistushaluja - kankeasta järjestelmästä ei korjaamallakaan hyvää saa - tulevaisuus on varmaankin samantyyppinen kuin rekkaliikenteessä. Kun kabotaasityyppinen sääntely joskus puretaan, tallinnalaiset taksit purjehtivat aamulaivalla Helsinkiin, hoitavat Helsingin liikennettä päivän ja palaavat yöksi kotiin. Stadin taksin yöpäivystys näyttää sitten juuri samalta kuin haja-asutusalueiden taksin saatavuus: kyydin saa, jos sopii tutun kuskin kanssa kyydistä etukäteen.