Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: Vesivoima sähköverkossa  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Olli Aalto
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 293


« : Joulukuu 16, 2010, 17:23:22 »

15.12. 19:58 kommentissa pohdittiin ympäristöystävällisyyttä. On täysin valheellista tietoa, etteikö sähköjunaliikenne muka aiheuttaisi hiilidioksidipäästöjä. Fysiikan lakien mukaan kantaverkosta otettava sähkö on kaikille käyttäjille samaa, eikä voida osoittaa jonkin käyttäjän ottaman sähkön olevan peräisin ainoastaan esim. vesivoimasta. Kun kuljettaja lisää tehoja junaan, niin samanaikaisesti magnetointia voidaan aivan hyvin lisätä vaikkapa hiilivoimalaitoksessa, kovilla pakkasilla jopa kaasuturbiinilaitoksessa tyydyttämään junan liikkumisen aiheuttama sähköntarve. Esim. VTT ei vuosittaisissa Lipasto-laskelmissaan tätä kyseistä nollatoleranssiasiaa tunnusta. Näin ollen sähköjunaliikenne aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä 217 grammaa per kilowattitunti, jolloin vuoden 2009 junaliikenteen päästöt sähkön osalta olivat yhteensä 137 394 tonnia, eikä todellakaan väitetty 0 tonnia. Dieselvetoinen liikenne aiheutti vuonna 2009 yhteensä 93 032 tonnia CO2-päästöjä. Toki kuluttajien tekemillä vihersähkösopimuksilla on sellainen vaikutus, että energianmyyjät rakentavat lisää vihertuotantoa sopimuksien perusteella. Muuten on päästöjen kannalta sama, onko sähkö viher- vai normisähköä; kulutettu sähkö aiheuttaa molemmilla täysin samat päästöt. Lisää liikenteen todellisista päästöistä voi lukea osoitteesta http://lipasto.vtt.fi/. Vaikka sähkövetoisella liikenteellä on suuremmat päästöt kuin dieselvetoisella, on muistettava kuinka suuri osa junista kulkee sähköllä..
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #1 : Joulukuu 16, 2010, 19:43:15 »

Olli, ei se ihan noinkaan mene. Vesivoimalla tuotetaan x määrä kilowattitunteja. Vesivoimafirma pystyy myymään tätä vesivoimaansa vain sen verran, mitä tuottaa. VR ostaa vesivoimafirmalta sen verran mitä kuluttaa, ja loput vesivoimafirma sitten myy jollekin muulle. Jos hetkellisesti VR kuluttaa enemmän, niin sitten se vesivoimafirma voi myydä vähemmän muille. Ja se joku muu, jolle ei sitten sitä vesivoimaa riitä, ostaa sähkön joltain vaikkapa hiilivoimafirmalta, jos haluaa. Sillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä, mistä elektroni loppuviimein vipeltää. Sähkön kantaverkkoa voi ajatella ikäänkuin suurena vesialtaana, johon sähköyhtiöt kaataa vettä, ja josta kuluttajat sitten vettä ottavat sen verran, mitä joltain sähköyhtiöltä ovat ostaneet. Sillä, että kaikki sähkö (ja analogiassa vesi) ovat kantaverkossa (vesialtaassa) hetken aikaa sekaisin, ei ole mitään merkitystä, koska kaikkien tuottama sähkö (vesi) on identtistä. Tilanne olisi aivan sama, jos sähköä ei välillä "sekotettaisi". Eli lyhyesti: se sähkö, jonka VR ostaa, tuotetaan vesivoimalla.
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #2 : Joulukuu 16, 2010, 20:21:08 »

Otetaan yksinkertaistettu esimerkki. On olemassa Puhdasvesi Oy, joka tuottaa sähköä täysin ilman päästöjä. Sitten on olemassa Törkyhiili Oy, joka tuottaa sähköä saastuttamalla ilmakehää. On myös Viherpulju Oy, Sontakasa Oy ja Ihansama Oy, jotka ovat sähkön kuluttajia. Tilanteessa "A" kulkee ilmajohto Puhdasvesi Oy:ltä Viherpulju Oy:öön, ja Viherpulju ostaa Puhdasvedeltä sähköä, sanotaan nyt vaikka 5 kWh. Törkyhiilen ja Sontakasan välillä kulkee myös ilmajohto, ja Sontakasa ostaa Törkyhiileltä sähköä myös 5 kWh. Olemmeko kaikki samaa mieltä, että Viherpuljun ostama sähkö on päästötöntä, ja Sontakasan ostama sähkö ei ole? Hyvä, sitä minäkin. Tilanteessa "B" lisätään yhtälöön yhteinen ilmajohto-osuus, joka on Puhdasvesi Oy:n ja Törkyhiili Oy:n yhteinen. Molempien tuottama sähkö on identtistä. Miten tilanne eroaa tilanteesta "A"? No ei mitenkään. Viherpulju Oy ei kuitenkaan osta koko Puhdasvesi Oy:n kapasiteettia, vaan Ihansama Oy ostaa markkinoilta sähköä sieltä mistä saa, ihan sama mistä. Eräänä kuukautena saa halvimman tarjouksen Puhdasvesi Oy:ltä, koska sillä on ylituotantoa. Seuraavana kuukautena Viherpuljun kulutus kasvaa, ja se ostaakin koko Puhdasvesi Oy:n tuotannon. Ihansama joutuukin ostamaan sähkönsä muualta, vaikkapa nyt sitten Törkyhiili Oy:ltä. Nyt tarkkana! Se on totta, että siinä vaiheessa kun Viherpulju ruuvaa kulutustaan ylemmäs, voi olla, että Törkyhiili Oy on se, joka nostaa tuotantoa. Mutta! Se jyvitetään myöhemmin siten, että sen lisääntyneen kulutuksen ostaakin Ihansama Oy, koska sille ei enää riittänyt Puhdasvesi Oy:n myymä kapasiteetti. Mikäli Ihansama Oy ei olisi ostanut sähköä ollenkaan, ei päästöt olisi kasvaneet. Eli se on se Ihansama Oy, jonka ostama sähkö oli se joka saastutti! Riippumatta siitä, mistä se elektroni minnekin kulutushetkellä vipelsi. Tiedän, että tätä ei purematta kaikki niele (taaskaan, tästä on keskusteluja ympäri nettiä, googlatkaa), mutta näin se poijjaat vain menee. Ensin kulutetaan, ja sitten myöhemmin katsellaan kuka itseasiassa osti keneltä ja kuinka paljon.
tallennettu
Olli Aalto
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 293


« Vastaus #3 : Joulukuu 16, 2010, 20:51:17 »

Jos se sähkö, jonka VR ostaa ja kuluttaa, tuotettaisiin vain ja ainoastaan vesivoimalla, olisi silloin kaiken järjen mukaan Lipastonkin dokumenteissa sähkövetoisen liikenteen päästöt 0 t/a.
tallennettu
Jouni Halinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 787


« Vastaus #4 : Joulukuu 16, 2010, 20:56:30 »

Kyllä Olli tässä on aika lailla oikeilla jäljillä, ja tuo ”lipastokin” asian vahvistaa. Löysin ”lipastosta” yhden lauseen joka mielestäni kertoo ytimekkäästi miten asia menee ”aikuisten oikeesti”. ”Sähköjunaliikenteen päästöiksi on laskettu sähkönkulutuksen osuus voimalaitosten päästöistä. 10 vuoden keskiarvo”. Siis ydin/vesi/tuuli/hiili/turve/öljy/energiapuu voimalaitosten päästökeskiarvot + päälle tuontisähköstä vastaavat keskiarvot, jossain siitäkin on "saastetta" syntynyt. Olen ollut monena vuonna toteamassa kuinka Kemijärven (Suomutunturin paikkeilla) pinta on pääsiäisen paikkeilla laskenut säännöstelyrajan alarajalle (yläraja on +7 metriä) ei sieltä sen jälkeen riitä enää minulle, Topille, Ollille eikä VR:le mitään myytävää , eli silloin siirrymme kaikki Törkysähkö Oy asiakkaiksi.   
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 16, 2010, 21:14:42 kirjoittanut Jouni Halinen » tallennettu

Skiffari 40
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #5 : Joulukuu 16, 2010, 20:57:35 »

Selitys lienee siinä, että Lipasto ei huomioi sähkömarkkinoiden mekanismeja. Lipasto taitaa elää "hetkessä", kun taas todellisuudessa sähkö ostetaan vasta sen jälkeen, kun on ensin katsottu mitä kukin on kuluttanut.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #6 : Joulukuu 18, 2010, 02:30:19 »

Pikku detalji sekoittamaan pakkaa: vesivoimakaan ei ole täysin päästötöntä.

Topi on kyllä oikeassa: ostan itse "luomusähköä" omalta yhtiöltäni, joka ei voi myydä sitä enempää kuin pystyy tuottamaan. Tämä siis teoriassa. Käytännössä voisi olla mahdollista, että kulutuspiikkien aikana sähköyhtiön vihreä sähkö ei riitä ja se joutuu käyttämään ruskeaa, muttei tämä periaatetta vesitä.

Enkä muuten usko, että elävässä elämässä tuollaista tilannetta voisi syntyä, sen verran harva on halukas maksamaan vähän korkeampaa hintaa uusituvalla energialla tuotetusta sähköstä. Vai kuinka on, kuinka moni muu vorkeista tekee niin?
tallennettu
Kimmo T. Lumirae
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1318


« Vastaus #7 : Joulukuu 18, 2010, 17:15:58 »

Ostan kaiken käyttämäni sähköenergian Pori Energialta tuulisähkönä, noin 25 MWh vuodessa. Hinnassa perussähköön oli niin vähän eroa, että tämä ekoteko oli helppo tehdä.

Ajatusleikkinä voitaisiin ajatella, että jos nyt hankkisin sähköauton niin ajaisin tuulen voimalla Hymyilee
tallennettu
Timo Salminen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 572


« Vastaus #8 : Joulukuu 18, 2010, 19:10:05 »

15.12. 19:58 kommentissa

Ja tämä viittaa tänne:
http://vaunut.org/keskustelut/index.php/topic,2657.25.html
tallennettu

"Jos ne henkilöt jotka sillon on ollu ja kualleet nousisvat nyt katsomaan [...] ni ne ei uskois ollenkan omia silmiäns." (Tallimies Kustaa Väre 1961)
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1081


« Vastaus #9 : Joulukuu 18, 2010, 19:28:09 »

Jos se sähkö, jonka VR ostaa ja kuluttaa, tuotettaisiin vain ja ainoastaan vesivoimalla, olisi silloin kaiken järjen mukaan Lipastonkin dokumenteissa sähkövetoisen liikenteen päästöt 0 t/a.

Onko sinulla tiedossa kuinka paljon sähköä VR on ostanut vesisähkönä? Jos se vastaa ylläolevaa kulutusta niin enempään ei varmaankaan pysty (paitsi suorilla kaapeleilla vesivoimalaan)?

Lainaus
On täysin valheellista tietoa, etteikö sähköjunaliikenne muka aiheuttaisi hiilidioksidipäästöjä.

VR ei taida näin väittääkään?

http://www.vr-konserni.fi/fi/index/Vastuullistatoimintaa/ymparisto/kysyasiantuntijaltareilumatkailu.html

Lainaus
Erilaisia sähköntuotantotapoja on lukuisia ja jokaista tuotettua sähkökilowattituntia kohti vapautuu kullekin tuotantomuodolle ominainen määrä hiilidioksidia. Ns. vihreä sähkö ei lisää hiilidioksidipäästöjen kasvua, kun taas kivihiililauhdesähkön tuotannossa hiilidioksipäästöt voivat olla jopa 900 g tuotettua kWh kohti. Ja kun energiankulutus junalla oli 0,1 kWh/km,voivat kivihiililauhdesähkön aiheuttamat hiilidioksidipäästöt olla 90 g/km, joka on enemmän kuin esimerkkinä olevan nykyaikaisen lentokoneen 73 g/km. Siten kysymyksen esittäjän väittämä on oikein, että nykyaikaisella lentokoneella lentäminen on tässä tapauksessa ekologisempaa, kun sähkönä käytetään huonointa markkinoilta saatavaa sähköä.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä todeta, että keskimääräinen Suomen sähköntuotannon hiilidioksidipäästö vuonna 2008 oli 168 g/kWh. Ja jos käytetään tätä keskimääräistä arvoa, on junamatkustajan hiilidioksidipäästöt vain 17 g/km.

Ja näissä on siis käytetty lähteenä LIPASTOa.

tallennettu
Olli Aalto
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 293


« Vastaus #10 : Joulukuu 19, 2010, 10:44:53 »

Lainaus
On täysin valheellista tietoa, etteikö sähköjunaliikenne muka aiheuttaisi hiilidioksidipäästöjä.

VR ei taida näin väittääkään?

http://www.vr-konserni.fi/fi/index/Vastuullistatoimintaa/ymparisto/kysyasiantuntijaltareilumatkailu.html

Viittaamassasi linkissä olevassa kysymyksessä ei. "Kuten yleisesti markkinoilla, niin myös sähkömarkkinoilla kysyntä kannustaa lisäämään tarjontaa. Kun VR:n esimerkki saa seuraajia ja useammat sähkönkäyttäjät valitsevat uusiutuvan energian, niin sähköyhtiöt investoivat vihreän sähkön tuotantoon ja sen osuus kokonaisenergiasta kasvaa. Esimerkillään VR liputtaa vahvasti uusiutuvan energian käytön lisäämisen puolesta, joka tulisi olla meidän kaikkien tavoitteena." Tätä siis ajoinkin takaa.

Kuitenkin päästölaskurissanne sähköjunamatkan päästöiksi kerrotaan 0 kg. Esim. Helsinki-Oulu välillä kulutin sen mukaan 299 MJ eli 83 kWh energiaa, jolloin todellisuudessa CO2 päästöni olivat LIPASTOn 0,217 kg / kWh mukaan 18 kg, eikä väitetty 0 kg. Ei siinä toki huimaa eroa ole, mutta viherpesua silti.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1081


« Vastaus #11 : Joulukuu 19, 2010, 11:53:48 »

Kuitenkin päästölaskurissanne sähköjunamatkan päästöiksi kerrotaan 0 kg. Esim. Helsinki-Oulu välillä kulutin sen mukaan 299 MJ eli 83 kWh energiaa, jolloin todellisuudessa CO2 päästöni olivat LIPASTOn 0,217 kg / kWh mukaan 18 kg, eikä väitetty 0 kg. Ei siinä toki huimaa eroa ole, mutta viherpesua silti.

Entäpä jos juuri tuon matkan aikana vesivoimalla tuotettua sähköä riittikin kaikkiin VR:n tarpeisiin?

Mielenkiintoisesti ko tilastoissa ei oteta ollenkaan kantaa sähkösopimuksiin. Sana vesivoima esiintyy vain kaksi kertaa koko tekstissä. Eli jos kaikkien päästöt lasketaan keskiarvoistamalla niin VR ja muut "vihreitä" sopimuksia sopineet ovat tehneet turhaa työtä. Parempi ostaa vain halvinta sähköä.

Jotta tästä saataisiin MOT ohjelmaan ainesta niin joku voisi selvittää kaikki vesivoimasopimukset ja niiden vastaavuudet tuotantokapasiteettiin nähden.
tallennettu
Tehanu Tapola
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 195


« Vastaus #12 : Joulukuu 19, 2010, 13:32:40 »

Jotta tästä saataisiin MOT ohjelmaan ainesta niin joku voisi selvittää kaikki vesivoimasopimukset ja niiden vastaavuudet tuotantokapasiteettiin nähden.
Juuri niin!  Sähkölaitokset ovat vastuussa siitä, että tuotanto kattaa kysynnän.  Sekä siitä, etteivät sitten laskuta vesivoimalisää silloin kun joutuvat hiilestämään.  Asiakkaalla (tässä VR) on aika vähän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten sähköyhtiö sopimuksensa täyttää.

tallennettu
Arto Lopia
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 477


« Vastaus #13 : Joulukuu 20, 2010, 08:41:43 »

Kun minulle on melko sama mistä sähköni ostan, eli se tuotetaan millä milloinkin, niin ostamastani sähkön osuudesta on aina vaan pienempi osa tuotetuttu vesivoimalla, kun joku ostaa koko vesivoimaloiden kapasiteeetin. Eli mitään vaikutusta "vihreän" sähkön ostamisella ei kokonaisuuteen ole, niin kauan kuin on riittävä osuus kaltaisiani asiakkaita, jotka ostavat muutakin sähköä.

Kuitenkin kun esim. vesivoimalla tuotetun sähkön ostajien määrä nousee riittävän suureksi, alkaa asialla olemaan merkitystä, koska vesivoiman tuotantokapasiteettia on silloin lisättävä, mutta onko niitä jo sen verran?

Hommahan taitaa kuitenkin mennä niin, että esim. kulutushuippujen aikana tuulisähkön ostajatkin saavat hiilellä tuotettua sähköä. Sähkön myyjä kylläkin tuottaa pitkällä aikavälillä kaiken sen tuulivoimalla, minkä on tuulivoimana myynytkin.
tallennettu

Kyllä diktaatti hyvä on, sitä en kiellä.
Markku Huusko
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 15


« Vastaus #14 : Helmikuu 16, 2011, 21:18:59 »

Eikö sähkön hinta määräydy pohjoismaiden sähköpörssissä? >Ja pörssiä ei kiinnosta, millä sähkö on tuotettu...
tallennettu

Do not underestimate the power of dieselengine!
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1081


« Vastaus #15 : Helmikuu 16, 2011, 21:45:16 »

Eikö sähkön hinta määräydy pohjoismaiden sähköpörssissä? >Ja pörssiä ei kiinnosta, millä sähkö on tuotettu...

Ei kai kukaan pörssistä suoraan sähköä osta?
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2909


« Vastaus #16 : Helmikuu 16, 2011, 22:18:55 »

Sähköpörssi on tosiaan tuottajien (sähkövoimalat) ja sähkön vähittäismyyjien (sähköyhtiöt) välinen kauppapaikka. Loppuasiakkaat ostavat sähkönsä sitten vähittäismyyjiltä.

Kuitenkin, ainakin wikipedian mukaan, suuret teollisuuslaitokset voivat ostaa sähkönsä myös suoraan pörssistä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nord_Pool
tallennettu
Olli Aalto
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 293


« Vastaus #17 : Huhtikuu 21, 2014, 19:50:47 »

Vanha ketju, mutta löysinpä tällaisen maininnan (VR mainostaa käyttävänsä vesisähköä):

"Suurin osa Pohjolan uusiutuvasta sähköstä on vanhaa vesivoimaa. Uuden vesivoiman rakentaminenhan on käytännössä lailla kielletty. Vuosikymmenien sota Vuotoksesta osoittaa, miten vaikeaa uuden vesivoiman rakentaminen on.

Voiko kuluttaja siis ekovalinnallaan edistää vanhan tai uuden vesivoiman tuotantoa? Ei todellakaan voi."

(http://www.talouselama.fi/uutiset/ala+usko+vihrean+sahkon+kauppamiehia/a2079185)

Ja näin ollen VR:n logiikalla minunkin autoiluni päästöt ovat 0 kg vuodessa. Olen näet istuttanut sen verran metsää, että se sitoo vuoden aikana kasvaessaan enemmän kuin vuotuiset autoiluni päästöt. Niinpä omatuntoni voikin hyvällä syyllä olla puhdas kaasupoljinta painessa, saati tankilla käydessäni.
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1081


« Vastaus #18 : Huhtikuu 23, 2014, 18:40:22 »

Vanha ketju, mutta löysinpä tällaisen maininnan (VR mainostaa käyttävänsä vesisähköä):

"Suurin osa Pohjolan uusiutuvasta sähköstä on vanhaa vesivoimaa. Uuden vesivoiman rakentaminenhan on käytännössä lailla kielletty. Vuosikymmenien sota Vuotoksesta osoittaa, miten vaikeaa uuden vesivoiman rakentaminen on.

Voiko kuluttaja siis ekovalinnallaan edistää vanhan tai uuden vesivoiman tuotantoa? Ei todellakaan voi."

(http://www.talouselama.fi/uutiset/ala+usko+vihrean+sahkon+kauppamiehia/a2079185)

Ja näin ollen VR:n logiikalla minunkin autoiluni päästöt ovat 0 kg vuodessa. Olen näet istuttanut sen verran metsää, että se sitoo vuoden aikana kasvaessaan enemmän kuin vuotuiset autoiluni päästöt. Niinpä omatuntoni voikin hyvällä syyllä olla puhdas kaasupoljinta painessa, saati tankilla käydessäni.

Mistä tiedät, että ne sinun puusi sitovat juuri sinun autosi päästöt?  Iskee silmää
tallennettu
Ari Palin
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 892


« Vastaus #19 : Huhtikuu 23, 2014, 20:15:16 »

Olen monesti pohtinut tämänkaltaista skenaariota:

Oletetaan, että on olemassa vain kaksi sähköyhtiötä, Halpasähkö Oy ja Kallissähkö Oy. Halpasähkö Oy tuottaa sähköä pienkuluttajille hintaan 20 snt/kWh. Kallissähkö Oy:n pääasiakkaita ovat suuret teollisuuslaitokset. Se myy sähköä kuitenkin myös pienkuluttajille, mutta nelinkertaiseen hintaan 80 snt/kWh. Teen sähkösopimuksen Halpasähkö Oy:n kanssa.

Jossain vaiheessa Halpasähkö Oy:n työntekijät menevät lakkoon ja Halpasähkö Oy joutuu pysäyttämään kaikki voimalansa. Lakon aikana kaikki verkossa liikkuva sähkö on siis Kallissähkö Oy:n tuottamaa. Sähkö virtaa kuitenkin normaalisti kotiini koko ajan.

Tästä seuraa mielenkiintoinen tilanne: Kenelle maksan käyttämästäni sähköstä? Halpasähkö Oy ei voi vaatia korvausta sähköstä, jota se ei ole tuottanut. Sähkön tuottanut Kallissähkö Oy taas ei voi veloittaa minulta taksansa mukaista 80 snt/kWh, koska minulla ei ole sen kanssa sähkösopimusta, johon veloitus perustuisi. Itse asiassa Kallissähkö Oy ei ilman sopimusta voisi veloittaa mitään. Mutta toisaalta jos käytän Kallissähkö Oy:n tuottamaa sähköä ilman sopimusta ja maksamatta siitä, ainakin oman tulkintani mukaan syyllistyisin varkauteen. Voisiko Kallissähkö Oy vaatia siirtoverkon haltijaa katkaisemaan sähkön toimittamisen lakon ajaksi niille kuluttajille, joilla ei ole sopimusta Kallissähkö Oy:n kanssa?
tallennettu
Ari Palin
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 892


« Vastaus #20 : Huhtikuu 23, 2014, 20:41:04 »

Todennäköisintä kuitenkin on, että yllä kuvailemani skenaario hoidettaisiin siten, että Halpasähkö Oy ostaisi myymänsä sähkön Kallissähkö Oy:ltä "hintaan mihin hyvänsä".
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1131


« Vastaus #21 : Huhtikuu 24, 2014, 10:38:54 »

Sähkönmyyjät eivät ole yleensä yhden hankintakanavan varassa, eli myynti ei perustu yhden voimalaitoksen tuotantoon. Energiayhtiöt ovat konsernimuotoisia, jolloin energiantuotanto, myynti ja jakelu on eriytetty toisistaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että konserni ei välttämättä myy omaltakaan voimalaitokseltaan sähköä suoraan kuluttajalle. Konserin tuotantolaitokset myyvät sähkönsä pohjoismaiseen sähköpörssiin ja konsernin vähittäismyynti ostaa pörssistä kuluttajille myymänsä sähkön (sitä paitsi kaikki energiayhtiöt eivät edes omista voimalaitoksia, joilloin kaikki hankinta perustuu tukkusähkön ostamiseen). Suomessa tuotetusta sähköstä 60-70 prosenttia myydään sähköpörssin kautta (tämä vaihtelee). Hyvin monet suomalaiset sähköyhtiöt myyvät kaiken tuotantonsa pörssiin, koska siitä saa parhaan hinnan.

Suurten sähkönkäyttäjien kanssa sähkömyyjät tekevät suoria sopimuksia, mutta näissäkäin tapauksissa hankinta koostuu useasta eri lähteestä, joita optimoidaan saatavuuden ja hinnan mukaan (eli käytännössä näissäkään tapauksissa sähköä ei välttämättä toimiteta suoraan omalta voimalaitokselta). Yhä useammin sopimukset ovat määräaikaisia kiinteähintaisia sopimuksia, jolloin sähköasiakas tietää, mitä sähkö maksaa esim. seuraavat kaksi vuotta. Sähkönmyyjän liiketoimintaa taas perustuu siihen, millä hinnalla se pystyy asiakkaalleen toimittamansa sähkön hankkimaan — mitä paremmin hankintaa pystytään sopimuskauden aikana optimoimaan, sitä parempi liiketoiminnan tulos.

Kiinteähintainen sopimus sitoo aina — sellaisiakin tilanteita on sähkömarkkinoiden alkuvuosina ollut, että sähkönhankinta on maksanut sähköyhtiölle enemmän kuin myynnistä saatava tulo. Sähköpörssikaupassa suojausinstrumenttien (=johdannaiskauppa, eli futuurit ja forwardit) avulla sähkönmyyjä yleensä suojaa hankintansa ja välttää em. kaltaiset yllätykset.

Jos sähkönmyyjä tekisi konkurssin eikä voisi enää vastata tekemistään sopimuksista, on taustalle rakennettu "varajärjestelmä". Jakelusta vastaavat verkkoyhtiöt ovat tällaisessa tapauksessa "toimitusvelvollisia", eli ne toimittavat asiakkaalle sähköä, jos konkurssin tehnyt yhtiö ei enää siihen pysty. Tällöin ei enää noudateta alkuperäisiä sopimushintoja, vaan julkisesti ilmoitettuja toimitusvelvollisuushintoja. Tämä on ns. ylimenokauden ratkaisu, jotta sähkönkäyttäjällä olisi mahdollisuus etsiä uusi sähkönmyyjä.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Yleinen keskustelu  |  Aihe: Vesivoima sähköverkossa  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina