Rautatiet ja harrastus  |  Ulkomaat  |  Aihe: Liian monta junaa?  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2420


« : Syyskuu 15, 2012, 23:31:34 »

Ruotsissa läänit vastaavat paikallisliikenteestä omalla alueellaan ja usein asiat ovat hyvin, tai ainakin paremmin kuin 20v sitten. Suomessa ei ole haluttu samanlaista kehitystä, joten ruotsalaismallinen saumaton julkinen liikenne asutuskeskusten lähialueilla ei ole mahdollista. Tosin ei se Ruotsin systeemikään ole ihan ongelmaton. Nokkimisjärjestys ei ole selkeä. Esimerkiksi Norrköping-Linköping-alueella lääni haluaisi ylläpitää paikallisliikenteen 20min tasaisin välein. Ruotsin Liikennevirasto (Trafikverket) vaan ei tykännyt siitä, vaan muuttaa tulevasta joulukuusta (2012) lähtien täkäläiset perinteiset tasaminuuttiset aikataulut 15-25 minuutin vaihteleville vuoroväleille. Täällä kaupungeissa ollaan katkeria, koska nyt meni kaikki bussi- ja ratikka-aikataulut uusiksi samantein. Trafikverket perusteli muutosta siten, että pitää huomioida myös kaukojunien liikennetarve. Minun sympatiani ovat kyllä työmatkalaisten puolella. Vaikka itse käytänkin kaukoliikennettä työmatkoillani, niin ei se 5min hitaampi kaukojunan aikataulu olisi ollut yhtään mikään ongelma. Se on kyllä selkeä ongelma, etteivät paikallismatkat enää tulevaisuudessa tapahdu säännöllisten kiinteiden aikataulujen mukaisesti. No, itsehän ollaan äänestetty pöntöt päättäjät.
tallennettu
Timo Valtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 414


« Vastaus #1 : Syyskuu 16, 2012, 13:43:46 »

Suomessa matkakeskusten lanseeraaminen on tainnut olla toistaiseksi pisimmälle viety yritys saada jonkinlaista koordinointia eri liikennemuotojen ja operaattoreiden palveluketjun muodostamiseksi. Yhtenäislippukin pääkaupunkiseudun ulkopuolella taitaa olla vasta haave, itse en ainakaan tiedä mitään paikkakuntaa pk-seudun ulkopuolella, jossa samalla lipulla pääsisi matkustamaan niin junalla kuin bussilla ja jossa aikataulut olisi tarkoituksella tehty yhteensopiviksi.

En tiedä asiaa edes tutkittavan vakavasti missään (ehkä LUT?), enkä usko asiaan puututtavankaan ennen kuin jossain vaiheessa Brysseli jyrähtää ekologian tai jonkun muun kauniin asian perusteella.

Jostain syystä Ruotsista ei ole haluttu ottaa mallia tässä asiassa.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Ulkomaat  |  Aihe: Liian monta junaa?  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina