Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Karjalainen: Raakapuun kuormauspaikkoja aiotaan vähentää huomattavasti  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Heikki Piirainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 456


« : Maaliskuu 31, 2015, 13:15:31 »

”Raakapuun kuormauspaikkaverkosto on kutistumassa Itä-Suomessa puoleen nykyisestä neljän seuraavan vuoden aikana.

Pohjois-Karjalan puutavaran kuormauspaikoista on jäämässä pois käytöstä seitsemän, ja viisi on jatkavien ja kehitettävien listalla. Käytöstä poistuu Heinävaaran, Ilomantsin, Joensuun, Niiralan, Tohmajärven, Tuupovaaran ja Ylämyllyn kuormauspaikat.

Kehitettäviä ja selvitettäviä kohteita ovat puolestaan Enon, Hammaslahden, Lieksan, Porokylän ja Sysmäjärven kuormauspaikat. Niin ikään Kiteen raakapuuterminaali on Kiuruveden, Luikonlahden ja Pieksämäen terminaalien ohella kehitettävien listalla.

Verkoston selvitystä on johtanut ohjausryhmä, jossa on Liikenneviraston, ely-keskusten, Metsäteollisuus ry:n, Metsähallituksen ja VR:n edustus.”

Karjalainen: Kuormauspaikkaverkosto rautateiden varsilla harvenee huomattavasti

Painetussa lehdessä kerrotaan lisäksi mm. se, että suunnitelmien mukaan vuonna 2019 koko maassa olisi 14 puuterminaalia ja 32 kuormauspaikkaa; nyt terminaaleja on 9 ja kuormauspaikkoja 95.
tallennettu
Jukka Voudinmäki
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 356


« Vastaus #1 : Maaliskuu 31, 2015, 13:22:47 »

”Raakapuun kuormauspaikkaverkosto on kutistumassa Itä-Suomessa puoleen nykyisestä neljän seuraavan vuoden aikana.

Pohjois-Karjalan puutavaran kuormauspaikoista on jäämässä pois käytöstä seitsemän, ja viisi on jatkavien ja kehitettävien listalla. Käytöstä poistuu Heinävaaran, Ilomantsin, Joensuun, Niiralan, Tohmajärven, Tuupovaaran ja Ylämyllyn kuormauspaikat.

Käytöstä poistuvat Häv, Tpv ja Ilo. Se on sitten Ilomantsin radan loppu. Vai?
tallennettu
Perttu Karttunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 183


« Vastaus #2 : Maaliskuu 31, 2015, 13:30:58 »

Oho, Sysmäjärvi tuollal istalla vaikka sekin keikkui poistettavien listalla aikanaan. Eipä tuolla Smj:llä viimeaikoina niin erityisen vilkkaasti puuta lastattu ollakkaan, mutta jospa tämä nuyt tarkoittaisi että täälläklin se lisääntyisi, tuota Ylämyllyn lakkauttamista en ymmärrä, siellä on valmiiksi laaja kenttä jo, Smj hanlkala ainakaan laajentaa ellei sitten perusparanneta nykyistä olemassa olevaa lastausraidetta. Ratapihan asemanpuoleinen sivuraide aikanaan purettiin, siinä  olisi kanssa ollut hyvä laaja alue puun varastointiin, mutta  lastaus hankalaa koska pääraide. No, katsotaan mitä tässä tapahtuu...
tallennettu
Oskari Kvist
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 583


« Vastaus #3 : Maaliskuu 31, 2015, 14:59:56 »

”Raakapuun kuormauspaikkaverkosto on kutistumassa Itä-Suomessa puoleen nykyisestä neljän seuraavan vuoden aikana.

Pohjois-Karjalan puutavaran kuormauspaikoista on jäämässä pois käytöstä seitsemän, ja viisi on jatkavien ja kehitettävien listalla. Käytöstä poistuu Heinävaaran, Ilomantsin, Joensuun, Niiralan, Tohmajärven, Tuupovaaran ja Ylämyllyn kuormauspaikat.

Käytöstä poistuvat Häv, Tpv ja Ilo. Se on sitten Ilomantsin radan loppu. Vai?


Hyvältä näyttää, eteenkin tietäen että Ilomantsin rataa on hiljattain vasta perusparannettu...

Mitähän paikkoja häviää Savosta? Paikat ehkä jäänevät radanpidon käyttöön tai vaunujen tilapäiseksi säilytyspaikaksi, joten tuskin kuormausraiteita (esim. Hps, Sln, Apt, Toi) poiskaan rullataan.. Ylimääräisiä kustannuksia tulee purkamisestakin.
tallennettu
Jari Kuusinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 343


« Vastaus #4 : Maaliskuu 31, 2015, 15:26:23 »

Tämähän on jo peräti neljä (4) vuotta vanha uutinen!

Rataverkon raakapuun terminaali- ja
kuormauspaikkaverkon kehittäminen
KAIKKI KULJETUSMUODOT KATTAVA SELVITYS
:
http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf3/lts_2011-31_rataverkon_raakapuun_web.pdf

Sivulta 29 löytyy tulevat terminaalipaikat (14 kpl) ja jatkossa ylläpidettävät ja kehitettävät kuormauspaikat (32 kpl).
tallennettu

Teemu Saukkonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 701


« Vastaus #5 : Maaliskuu 31, 2015, 17:48:29 »

Viimeksi tänään Ilomantsin tien kaksi vuotta vanhaa surkeaa asfalttia kironneena ei voi kuin ihmetellä tätäkin typeryyttä. Ja äsken oli paikallisuutisissa että tieverkon kunnossapitovelka kasvaa. Oikeastiko vielä tarvitaan lisää rekkarallia vaikka nyt jo valtatietkin hajoavat käsiin? En ottanut kuvaa mutta eilen jo oli päällystevauroita -lisäkilpi vaihtunut 'päällyste rikki'-kylttiin.
tallennettu
Simo Virtanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1691


« Vastaus #6 : Maaliskuu 31, 2015, 17:53:06 »

Kyse on neljä vuotta vanhasta selvityksestä, mutta ei se haitallisuutta poista, jos sitä nyt aletaan toteuttamaan.

Yksi suuri epäkohta on siinä, että VR edustaa siinä omaa etuaan eli yrittää tappaa kilpailijansa jo ennalta. Raportin punaisena lankana on koko juna -ajattelu. Jäljelle jäävät terminaalit olisi tarkoitus korjata VR:n koko junille sopiviksi. Entäs jos ja kun FR haluaa myös kuormata puuta juniinsa? Taitaa VR:ltä jäädä koko juna kesken, kun samalla laanilla on myös FR:n juna.
tallennettu
Teemu Saukkonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 701


« Vastaus #7 : Maaliskuu 31, 2015, 20:04:59 »

Toivottavasti Fennia tulisi pelastamaan sen vähän mitä jäljellä enää on. Kaikkien idän suunnan kuormauspaikkojen lakkatus olisi totaalisen järjetöntä, siellä ne metsät ovat.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #8 : Maaliskuu 31, 2015, 20:52:47 »

Tämähän on jo peräti neljä (4) vuotta vanha uutinen!

Rataverkon raakapuun terminaali- ja
kuormauspaikkaverkon kehittäminen
KAIKKI KULJETUSMUODOT KATTAVA SELVITYS
:
http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf3/lts_2011-31_rataverkon_raakapuun_web.pdf

Sivulta 29 löytyy tulevat terminaalipaikat (14 kpl) ja jatkossa ylläpidettävät ja kehitettävät kuormauspaikat (32 kpl).

Todella hämmentävää! Eikö ajankohtaisempiakin uutisia olisi tarjolla maakunnan ykköslehden lukijoille tarjoiltavaksi?
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Karjalainen: Raakapuun kuormauspaikkoja aiotaan vähentää huomattavasti  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina