Finna teki hölmösti poistaessaan arkistosta suuriresoluutioisia kuvia ja muuttamalla ne maksullisiksi. Nykyisin heidän kuvansa mm. asemarakennuksista ja seisakkeista ovat vain 800 pikseliä leveitä.
Mistä tämä tieto on peräisin? Hain tänään palvelusta kuvan, jonka leveys oli 3500 pikseliä enkä joutunut maksamaan siitä mitään. En löytänyt palvelusta mitään yleispätevää määrittelyä sille, että kaikki korkearesoluutiokuvat olisi poistettu palvelusta tai että kaikista niistä olisi tullut maksullisia. Saattaa tietysti olla myös niin, että päätös ei osunut silmiini.
Finnahan on Kansalliskirjaston ylläpitämä alusta, jonka kautta arkistot, museot yms. julkaisevat materiaalia. Käsittääkseni homma menee niin, että Finnaa käyttävä yhteisö — esimerkiksi Suomen rautatiemuseo — määrittelee itse sen, millä tarkkuulla ja millä ehdoilla se kokoelmansa kuvia Finnan palveluun asettaa. Myös sen, haluaako se korkearesoluutiokuvista maksun.
Rautatiemuseohan on kautta aikojen kunnostautunut siinä, että sen alustapalveluissa julkaisemien kuvien resoluutio on niin surkea, että näyttökuvan perusteella ei voi nähdä kunnolla kuvasta juuri mitään. Tällä on (ehkä) haluttu pakottaa ostamaan käyttöoikeuksia tutkimusta varten tai julkaisemista varten. Jos palvelussa julkaistaan korkearesoluutiokuvia, niin niiden käyttöoikeuttahan alustaa käyttävä arkisto/museo/yhteisö voi rajoittaa esim. siten, että palvelusta imuroituja kuvia ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Tämä ohjaa ostamaan julkaisuoikeuksia, jos sellaisia tarvitaan jotain kaupallista projektia varten.
Sen sijaan on turha kuvitella, että joku ostaisi julkaisuoikeuden sitä varten, että jollain harrastajasivustolla voitaisiin pohtia sitä kuinka monta pulttia kuvassa näkyvän vaunun laakeripesän kannessa on.
Kun SA-kuvat taannoin skannasi kaikki kuvansa ja julkaisi ne kaikelle kansalle täydellä resoluutiolla vapaaseen käyttöön, poiki tämä melkoisen tukun uusia julkaisuja ja lisäsi kuvien käyttöä. Ratkaisun pohjallla oli havainto siitä, että valtiollisen arkiston kaikki kuvamateriaali oli aikoinaan syntynyt valtion varoin — siis veronmaksajien rahoilla. Siksi on kohtuullista, että niiden käyttö on kansalaisille ilmaista. Sama periaate pätee kaikkiin valtiollisiin arkistoaineistoihin — ehkä myös kunnallisiin, jotka nekin ovat osa julkishallintoa.
Suomen rautatiemuseo kuuluu samaan sarjaan. Sen arkisto perustuu valtiollisen viraston sille korvauksetta luovuttamaan materiaaliin, joka aikoinaan on syntynyt eduskunnan budjettivaroin — siis veronmaksajien kustannuksella. Tämän pitäisi näkyä samalla tavalla arkistomateriaalin käytön periaatteissa kuin SA-kuvien osalta — tai siten, että vain kuvien arkistoinnista ja arkiston ylläpitämisestä aiheutuvat välittömät kustannukset voidaan kerätä käyttöoikeus/julkaisuoikeusmaksuina.
