Uusimmat kuvasarjat

kuva
07.07.
Hannu Peltola: Kesäyö Helsingin rautatieasemalla

Heinäkuun alussa 2020 tuli pitkästä aikaa kierrettyä Töölönlahtea kameran kanssa, edellisestä kerrasta olikin jo yli neljä vuotta aikaa: http://vaunut.org/kuvat/?s=3569 Tällä kertaa muuten valoisaa keskikesän yötä valaisi upea täyskuu.

13 kuvaa, viimeisin lisätty 07.07. 13:59


kuva
07.07.
Jukka Martio: Myllyoja myllerretty

Heinolan Myllyojan liikennepaikka on ollut aivan metsittyneenä, mutta nyt alue on perusteellisesti raivattu teollisuuskäyttöä ajatellen. Asemarakennus lienee ilahduttavasti säilymässä. Lisäksi yllättäen ratapihaa on taas käytetty.

5 kuvaa, viimeisin lisätty 07.07. 12:46


kuva
06.07.
Pasi Seppälä: Kesän kulkijoita savonradan eteläpäässä kesä-heinäkuussa 2020

Savonradan tavarajunia kuvattuna lähinnä Hillosensalmen ympäristöstä kesällä 2020. Kuvasarjaan on koitettu poimia mielenkiintoisempia kulkijoita päivittäisten raakapuujunien vastapainoksi.

8 kuvaa, viimeisin lisätty 06.07. 12:50


kuva
05.07.
Petri Sallinen: Puukoristen moottorivaunujen suunnitelmia

VR suunnitteli 1920-luvulla puukorisia moottorivaunuja, joista kaikki eivät toteutuneet. Tässä muutamia toteutumattomia suunnitelmia.

3 kuvaa, viimeisin lisätty 05.07. 21:37


kuva
05.07.
Kurt Ristniemi: Valtionrautateitten ensimmäiset moottorivaunut, litt Mot

1920-luvun lopulla valltionrautatiet päätti vuosia kestäneen tuumailun jälkeen rakentaa kokeeksi kolme moottorivaunua vähäliikenteisille, kannattamattomille radoille. Vaunu nro 1 oli telitön neliakselinen dieselsähköinen vaunu (myöh Ds1), ja nrot 2 ja 3 kaksiakselisia bensiinimoottorivaunuja (myöh Bm1)....

3 kuvaa, viimeisin lisätty 05.07. 15:06


kuva
04.07.
Esa Keski-Petäjä: Tavaravaunuja

Monenlaisia ja erivärisiä koevaunuja, liitevaunuja, tavaravaunuja sekä virkatarvevaunuja. Kuvattu ympäri Suomea, eniten 90-luvulla.

43 kuvaa, viimeisin lisätty 04.07. 19:28


kuva
01.07.
Jyrki Längman: Toijalan satamarata

Toijalan satamarata ja se mitä siitä on jäljellä

13 kuvaa, viimeisin lisätty 01.07. 20:20


kuva
30.06.
Hannu Peltola: Päivö-myrsky Espoossa

Päivö-myrsky iski Espooseen 30.6.2020 ja aamu alkoi sateisissa merkeissä. Kävin asioilla Kauklahdessa ja samalla oli hyvä hetki kuvata sateista alkukesän päivää. Näistä kuvista oikein välittyy kesäisen sadepäivän kosteus!

6 kuvaa, viimeisin lisätty 30.06. 21:15


kuva
01.07.
Vertti Kontinen: Kesäisiä kuvia lähellä itänaapuria

Junakuvia Imatralta ja Lappeenrannasta unohtamatta Mustolan satamaa ja Vainikkalaa

6 kuvaa, viimeisin lisätty 01.07. 11:15


kuva
29.06.
Jukka Martio: Radanvarretkin nyt kukoistavat

Joskus ketojen kasvillisuus on löytänyt turvapaikan ratojen varsilta. Usein ne ovat valitettavan ryteikköisiä.

4 kuvaa, viimeisin lisätty 29.06. 12:48


Tervetuloa Vaunut.orgiin: rautatie­harrastajan ykkös­paikkaan!

Vaunut.org

Tarjoamme yli 100 000 kisko­liikenne­kuvan arkiston lisäksi mahdol­lisuuden kartu­ttaa tätä huikeaa kokoelmaa omilla kuvillasi ja vaihtaa ajatuksia niin aiheesta kuin vähän sen vierestäkin.

Liity rohkeasti mukaan joukkoon!

Vuodesta 1998 suomalaisia rautatie­harrastajia palvellut Vaunut.org toimii osana Resiina-lehden netti­palveluita. Täyden hyödyn tarjon­nastamme saat liittymällä joko Museo­rautatie­yhdistyksen tai Suomen rautatie­historial­lisen seuran jäseneksi.

Voit halutessasi ostaa lisää kuva­oikeuksia kuvien hallinnasta.

Kustantajat

SRHS

MRY

Vaunut.org in brief

Vaunut.org is the largest meeting place for Finnish railway fans. As a photo gallery we host more than 100.000 pictures taken around the world. Our active users share latest news from the field in our discussion forum.

Resiina 2/2020

Kansi 2/2020

  • Pietarin rata

Tuoreimmat kuvat

Tänään

Tomi Takala, 1 kuva
Aapo Niemelä, 8 kuvaa
Ilkka Hovi, 1 kuva
Hannu Peltola, 13 kuvaa
Jukka Martio, 5 kuvaa
Eilen

Kari Aho, 1 kuva
Raimo Harju, 1 kuva
05.07.

Onni Tikkala, 2 kuvaa


Viikon kuva

Viikon kuva
Kuvaaja Roope Prusila, Tampere, 2020.



Tuoreita artikkeleita