Petri Tuovinen: HMVY:n museojuna Oulussa ja Haaparannassa

Brittiläisiä, saksalaisia — taisipa matkalaisia olla myös USA:sta — rautatieharrastajia kuljettanut HMVY:n tilausjuna MUS1921 saapui 10.7. Murtomäestä Ouluun hieman ennen klo 16. Muutaman minuutin pysähdyksen jälkeen juna ajettiin Kemiran radalle. Kuvausten jälkeen Kemiralta takaisin Oulun asemalle, matkustajat ulos ja lopuksi runko peräytettiin huoltohallille. Torstaina 11.7. museojunan ajot suuntautuivat numerolla MUS1922 Kemin Ajokseen, josta numerolla MUS1923 Tornion kautta Röyttään ja takaisin Tornioon. Henkilökunnan ansaitun kahvitauon jälkeen oli suuntana Haaparanta, jossa veturi ajettiin ympäri paluumatkaa varten.

kuva
Välillä Oulu asema–Kempele

Perjantaina 12.7. aamulla klo 8 lähti MUS 1925 Oulun rautatieasemalta Oulu tavaran ja Nokelan kautta etelään, Alholmaan saakka. Kuvassa juna...
Ei kommentteja
12.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Rataosalla Haaparanta-Kalix, Ruotsi

Museojunan lähdettyä ajelimme jo tutuksi tulleelle sillalle odottelemaan tavarajunaa, jonka lähtöaika olisi klo 15.30 paikallista aikaa....
Ei kommentteja
11.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Haaparanta, Ruotsi

HMVY:n museojuna 1924 on juuri lähtenyt Haaparannasta kokoonpanolla Dr12 2216+​Em 2186+​Ei 22797+​Rkt 23839+​EFit 23513.
Ei kommentteja
11.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Haaparanta, Ruotsi

Haaparannassa veturi ajettiin ympäri. Ennen paluumatkaa miehistö asettautui vapaamuotoiseen rintamaan erään matkustajan ikuistettavaksi.
Ei kommentteja
11.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Tornio asema

Röytästä HMVY:n juna peräytettiin ykkösen kautta triangeliin ja Kolarin radalle. Kuvassa juna palailee Kolarin suunnasta pysähtyäkseen taas...
Ei kommentteja
11.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Tornio asema

HMVY:n museojuna MUS 1923 saapuu Tornioon. Hetken pysähdyksen jälkeen juna suuntasi Röyttään.
Ei kommentteja
11.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Haaparanta, Ruotsi

Siirtokuormausta Haaparannassa. Tornion terästehtaan tuomisia; Shmmn -​vaunuista siirretään teräskeloja ruotsalaisiin vaunuihin.
Ei kommentteja
11.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Haaparanta, Ruotsi

Siirtokuormausta Haaparannassa. Tornion terästehtaan tuomisia; Shmmn -​vaunuista siirretään teräskeloja ruotsalaisiin vaunuihin.
13 kommenttia
11.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Haaparanta, Ruotsi

Seuraavana aamulla ajelimme Tornioon kahville ja kun oli joutoaikaa ennen Dr12:n tuloa, kurvailimme Haaparantaan. Ajoitus oli nyt kohdallaan,...
Ei kommentteja
11.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Nokela, Oulu Nokela

Kalustoa huoltohallilla, vasemmalta Sr2 3202, Sr1 3041, Dv12 250x ja Dr12 2216. Kuvan ulkopuolelle jäi Sr3.
Ei kommentteja
10.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Välillä Oulu asema–Oulu Nokela

Kemiran radan kuvausten jälkeen juna peräytettiin aseman kautta huoltohallille raidetta 399 pitkin; perässä – aivan tuntumalla – laahusti...
Ei kommentteja
10.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Oulu-Kemira, välillä Oulu asema–Oulu Tuira

MUS 1921 pysähtyneenä jalankulku ja polkupyörätie -​tasoristeyksen eteen; Kemiran portille kiskoja pitkin on n. 50 m.
4 kommenttia
10.07.2019 Petri Tuovinen
kuva
Oulu-Kemira, välillä Oulu asema–Oulu Tuira

MUS 1921 Oulussa, Kemiran radalla valtatie 4 l. Pohjantien ylittävällä sillalla.
Ei kommentteja
10.07.2019 Petri Tuovinen

Hakuehdoilla löytyi 13 kuvaa

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!