2.10.2018 Yle-uutiset
Kälviän Riipan vanhan asemarakennuksen siirto on keskeytetty. Rakennuksen piti lähteä Keski-Pohjanmaalta kohti Kanta-Hämettä tiistaina, mutta toisin kävi. Ely-keskus on tehnyt kiireellisenä vaarantamiskieltopäätöksen, joka estää asemarakennuksen siirtämisen.
Museorautatieyhdistys osti rakennuksen Liikennevirastolta ja aikoi siirtää asemankokonaisena Jokioisten Museorautatielle. Riipan asemarakennus oli tarkoitus entisöidä sisältä 1950-luvun tyyliin ja sinne oli tarkoitus avata muun muassa kahvila.
Museorautatieyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laine on tyrmistynyt päätöksestä. Hänen mukaansa kielto vesittää yhdistyksen ensi kesän suunnitelmat täysin. Töiden keskeyttäminen aiheuttaa yhdistykselle myös useiden tuhansien eurojen kulut, sillä siirtoa varten oli hankittu jo kalusto.
Museoviraston edellinen virallinen lausunto asiasta on vuodelta 2010. Tuolloin Museovirasto katsoi, että siirto laskisi rakennuksen kulttuuriarvoa. Sen jälkeen ympäristö on viraston näkemyksen mukaan kuitenkin muuttunut ratatöiden vuoksi selvästi, ja asemarakennus on nykyään sorakentän keskellä.
– Rakennusta ei voi käyttää nykyisellä paikalla rataturvallisuuden perusteella. Lisäraiteen rakentaminen on muuttanut ympäristön rautatiehistoriallista kertovuutta, jonka takia sen valtakunnallinen merkitys on laskenut, toteaa Museoviraston intendentti Jaakko Holma.
Holma aikookin esittää, että rakennuksen voi siirtää Humppilaan osaksi Jokioisten Museorautatietä. Siellä se säilyisi avoimena yleisölle ja olisi edelleen rautatiekäytössä.
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat