Lain laatija tietää parhaiten, kuinka laki on syntynyt.
Yleisesti ottaen näihin asioihin löytää yleensä tietoa lain perusteluista, jotka ovat aika laajoja kirjoituksia ja lakien tapaan löytyvät Finlexistä (ne ovat ainakin lakiin liittyvän hallituksen esityksen yhteydessä). Turvallisuustutkintalain osalta oikea esitys on HE 204/2010.
Katsoin em. esitystä pikaisesti ja juuri tässä yhteydessä perusteluista ei kuitenkaan varsinaisesti löydy selitystä siihen miksi OTK antaa suosituksia eikä velvoituksia. Todennäköisesti OTK:n rooli yksinkertaisesti halutaan pitää erillään velvoittavia säädöksiä antavista viranomaisista, mikä on ainakin minusta hyvin ymmärrettävää. Tällöin todellinen valta (ja sitä myöten vastuu) jää asianmukaiselle taholle.
Esimerkiksi poiminta:
"
Pykälän 3 momenttiin otettaisiin erityinen velvoite rautatieliikenteen alalla tapahtuneen onnettomuuden tai vaaratilanteen johdosta annetun turvallisuussuosituksen seurannasta. Turvallisuussuosituksen saaneelle viranomaiselle asetettaisiin oma-aloitteinen velvoite raportoida sille osoitetun turvallisuussuosituksen toimeenpanosta. Velvoitteesta säätäminen perustuu rautatieturvallisuusdirektiivin säännöksiin. Rautatieturvallisuusdirektiivin 25 artiklan mukaan viranomaisen on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että turvallisuussuositukset otetaan asianmukaisesti huomioon ja että niiden perusteella ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin."
Eli tulkintani mukaan tuossa harkinta siitä, onko OTK:n suositus jossain tapuaksessa X välttämätätön vai ei (kohta
tarvittaessa), jää vastaavalle viranomaiselle, mille se mielestäni kuuluukin.