Toinen piirre englantilaisissa on urheilullisuus. Eljaksen mainitsema kahjous johtui juuri tästä: saksalaisten toukokuussa 1936 esittämään haasteeseen piti vastata, vaikka Mallardin ennätysajo ajettiinkin myötäleessä kevyemmällä junalla.
05:n ajossa junapaino oli 197 t ja Mallardin 240 t, joten juna oli painavampi. Mutta Mallardin ajo tehtiin jyrkemmässä alamäessä, veturi rikkoutui kokeessa ja mittauksen tarkkuudestakin oli epäselvyyttä, joten näissä suhteissa 05:n ajoa voitanee pitää vaikuttavampana.
Hei, Petri, tosiaan syyllistyin huolimattomuuteen, mitä tulee junapainoihin mainituissa ennätysajoissa. Anteeksi.
Mallardista sen verran, että siinä oli Kylchap-vetopuhallin ja kaksoissavutorvi. Lisäksi Mallard illa oli erikoisen hyvät kulkuominaisuudet. Olipa se osoiittautunut tehokkaaksikin. Kokeilut Mallardilla kannustivat ennätysajon suorittamiseen: sunnuntaina 3.7.1938 nopeuskoejunassa oli kuusivaunuinen virtaviivaistettu junarunko plus dynamometrivaunu. Junan taarapaino oli 240 ton eli englantilaista tonnia (joka on 0,9842 metristä tonnia). Tällä kertoimella laskettuna Mallardin junan paino oli 236,2 metristä tonnia.
Stoken ylämäen huipulla nopeus oli 75 mailia tunnissa (120,6 km/t), junan vauhti kiihtyi alamäessä (kaltevuus 5,6 - 5 promillea) kuuden mailin (9,65 km) matkalla 114 mailiin tunnissa (183,4 km/t), valtaventtiili oli kokonaan auki ja täytös 40%, ja jatkoi saavuttaen 125 mailia/t (201,1 km/t) huipun ollessa muutaman sekunnin ajan 126 mailia/t (202,7 km/t), jatkaen matkaansa vähintään 120 mailia/t (193,1 km/t) kolmen mailin (4,8 km) matkan kello 16.35 - 16.36 iltapäivällä.
Mutta taaskin keskimmäisen sylinterin kiertokangen isopää osoitti merkkejä kuumana käynnistä ja Mallard irrotettiin junasta Peterboroughissa. Se ajettiin veturina Doncasteriin laakerin korjaukseen (laakerimetalli, pronssi, uusittiin). Ennätysajossa kuljettajana oli J. Duddington ja lämmittäjänä T. H. Bray. Mukana oli vielä tarkastaja J. Jenkins.
Jotenkin olen muistavinani, että Mallardin miehistö kieltäytyi uusimasta nopeuskoetta.
Mallard (eli LNER sarja A4) oli siis tulistinkattilalla varustettu kolmisylinterinen veturi. Se sai valtiollistamisen yhteydessä British Railin numeroksi 22. Myöhemmin numeroksi muutettiin 60022. Mallard oli valmistunut Doncasterin konepajalla maaliskuussa 1938 ja se hylättiin huhtikuussa 1963. Ajomäärä sillä oli 25.3.1961 mennessä 1 310 942 mailia eli 2 109 306 kilometriä.
Mitä 05 002:een tulee, niin koejunassa 11.5.1936 oli kolme D-pikajunavaunua ja mittausvaunu, joiden muodostama junapaino oli 197 tonnia. Sääolotkin olivat hyvät, 15 ast. lämmintä, kevyttä tuulta ja pilvistä. Veturin miehistönä oli Oberlokführer Oscar Langhans ja Reservelokführer Ernst Höhne. Kunniavieraana junassa oli mukana valtakunnanliikenneministeri Julius Dorpmüller. Matka alkoi Hampurista.
Alkumatkalla hieman verryteltiin, Dergenthinin jälkeen nopeus oli 178,2 km/t, sen kummemmitta vaikeuksitta saavutettuna. Wittenbergeen saavuttaessa junan 4317 piti odottaa 2,5 minuuttia tulo-opastimella lupaa ajaa asemalle.
Wittenbergen jälkeen 05 002 kiihdytettiin nopeasti 150 km/t:een, mikä oli nopeusrajoituksenakin radalla. Neustadtin jälkeen edessä oli ratajakso, jossa nopeutta ei rajoitettu. Kilometrillä 70 nopeus nousi 180 km/t:een, ja tasainen vaakasuora 20 km pitkä suora Paulinenaueen alkoi nopeudella 195 km/t, kilometrillä 63. Jo km:llä 62 saavutti 05 002 nopeuden 200 km/t. Km 59 kohdalla oli nopeusrajoitus, ja hidastus jarruttamalla ja valtaventtiiliä kuristamalla. Koneteknisesti epäiltävää, suurella teholla ajamiseen nähden, ei esiintynyt.
Nauenin kohdalla nopeus oli 170 km/t.
Loppuosalla matkaa Berliiniin ajon keskinopeus oli mittausten mukaan 135 km/t, keskimäärin nopeammin kuin dieselkiitojunalla. Suurimmaksi nopeudeksi oli täten tullut 200,4 km/t. Eri arviointien mukaan täydellä kattilan kuormituksella olisi loppunopeus 220 km/t ollut mahdollista saavuttaa. 4468 Mallardin koneiston kierroslukua tarkastelemalla näyttäisi 05 002 pystyvän noin 230 km/t nopeuteen.
Kuitenkin Deutsche Reichsbahn Gesellschaft ei pitänyt tällaista loppunopeutta käyttökelpoisena, vaan tämä koeajo todisti 05-veturin olevan sopiva pikaliikenteeseen - ja siinä se ajon menestys oli. 05 002:n koneisto oli hyvin sietänyt korkeaa kierroslukua (465 kierr./min. asti), lukuunottamatta sitä, että männänrenkaiden kulunminen alkoi nopeutua yli 160 km/t ajettaessa. Koeajon hetkellä männänrenkaat olivatkin vanhaa leveää mallia. Kokeet kapeammilla männänrenkailla poistivat ongelman.
Mitä veturin 05 002 tehoon tulee, niin ensimmäistä kertaa yltti DRG:n veturi 3 000 hv rajan. Indikoitu teho vetokoukussa oli noin 3 400 PSi.
Veturi 05 001 oli tuona aikana näytteillä Saksan rautateiden 100-vuotisnäyttelyssä, siksi 05 002 valittiin.
05 002 (valmistaja Borsig-Lokomotivwerke Berliinistä) oli luovutettu DRG:lle 24.4.1935. 14.10.1936 05 002 sijoitettiin Hamburg-Altonan varikolle, säännölliseen likenteeseen yhdessä 05 001:n kanssa junaparissa FD 23/24, Hampurin - Berliinin välillä. Sodan jälkeen, koko 05-sarjan ollessa vähemmän kunnossa, harkittiin niiden hylkäämistä. Yksi syy hylkäämisajatukseen oli myös sarjan pienuus, eli kolme veturia eli ne olivat ns. Splittergattung, eli sirpalelaji, kirveellä käännettynä.
05-sarja kuitenkin pääsi kunnostukseen Krauss-Maffeille. 05 002 sai ajokilometrisaldokseen 1 465 982 km. Se pantiin seisomaan kunnossa olevana 10.10.1957. Koko sarja hylättiin sitten 16.6.1958. Se romutettiin Essenissä 1960 sisarveturinsa 05 003 kanssa. 05 001 siirrettiin kunnostamisen jälkeen Nürnbergiin Verkehrsmuseumiin.
Tämän ritirimpsun kirjoittaminen vaati aivanmaanperusteellisesti aikaa ja korkean kirjanipun selailemisen:
Quellmalz: Die Baureihe 05
Locomotives in Profile, Volume 2, artikkeli "Gresley A4s", kirj. Ron Scott ja Brian Reed
Gottwaldt: Die Stromlinien-Dampfloks der Reichsbahn
Savolainen: Autoteknillinen käsikirja
Weisbrod-Müller-Petznik: Dampflok-Archiv 1
Pitipä vilkaista vielä: Griebl-Schadow: Verzeichnis der Deutschen Lokomotiven 1923-1965 ja
Henschel-Lokomotiven-Taschenbuch, Ausgabe 1935.