Muistan kyllä kuulleeni tätä tarinaa noin 20 vuotta sitten eräästä keskisuomalaisesta Bremshey-istuimesta käsin. Yllättävää, että tarina elää yhä näin vahvana, vaikka odotuksista huolimatta resurssit eivät ole olennaisesti lisääntyneet.
Uskallan sanoa Porkkana-projektista monta vuotta kokemusta keränneenä tuntevani tästä maasta löytyvät rahoituskanavat ja halukkaat, ammattitaitoiset vapaaehtoistyöntekijät varsin kattavasti. Jpl lähetti avustushakemuksia lukuisille tahoille ja yhdessä yritimme miettiä, mitä voisi vielä kokeilla. Saadun rahoituksen puolesta Porkkana olisi voitu saada 5-10 vuoden kunnostusohjelmalla valmiiksi.
Koko Suomessa saadaan kunnostettua nykytahdilla erilaisia museovetureita hylystä ajoon noin yksi viidessä vuodessa. Moottorivaunuja ja matkustajavaunuja voi valmistua vuodessa muutama, 2-5 kappaletta. Suhteutettuna kaikkeen nyt talteen otettuun kalustomassaan, korjattavaa on siis varattu arviolta tuhanneksi (1000) vuodeksi.
Valtaosa kaikesta taltioidusta kalustosta seisoo taivasalla, pieni osa peitettynä. Tämä tarkoittaa, että puukoriset kalustoyksiköt ovat maatuneet loppuun 50-70 vuoden kuluessa. Veturit voivat kestää pidempään, jonkinlainen muistomerkki voi vielä syntyä 200 vuotta sitten hylätystä aihiosta.
Eli: Onko tällaisen tavaramäärän keräämisessä siis mitään realismia?
Siellä letkoissa on monenlaista kalustoa. Ensinnäkin HMVY:lle kuuluvaa ja toisaalta muille tahoille kuuluvaa. Liikennöintikelpoista tai muuten hyväkuntoista kalustoa on aika huomattava määrä (enemmän kuin missään muualla), on paljon sellaista kalustoa (erityisesti umpivaunuja) joiden päärooli on toimia varaosien, koneiden ja työkalujen varastointipaikkoina ja sitten on sitä enemmän tai vähemmän huonokuntoista kalustoa joka on käyttöä vailla (eli niitä aihioita).
Aihioihin kuuluu erinäinen määrä sellaista kalustoa joka on historiallisesti merkittävää (vaikkapa varhaisimpia sinisiä vaunuja, KCik, Vr5 tai vuoden 1871 postivaunu) ja/tai sen tyyppistä kalustoa, että jonkinlaisella todennäköisyydellä voi olettaa jonkun siitä kiinnostuvan (esimerkiksi niiden eri puolilla Suomea vuosittain kunnostettavien muutamien vaunujen muodossa). Ja sitten toki aihioissa on myös sellaista joka ei ole merkittävää ja jonka kunnostukseen päätyminen myös on hyvin epätodennäköistä.
Aihioihin pätee mielestäni osin sama periaate kuin arkistotoimintaan, eli säilötään paljon materiaalia josta suurta osaa ei ikinä tarvita, mutta koska ennalta ei voida tietää, että mitä tarvitaan niin säilöminen on tiettyyn rajaan asti silti järkevää. Jopa pelkkä vaunun alusta tai telit voivat olla hyödyllisiä säilyttää, joko varaosina tai jos rataverkon ulkopuolelta löytyy hyväkuntoinen vaunun kori joka halutaan palauttaa liikenteeseen (kuten on tapahtunut).
