Nurminen Logistics Oyj:n liiketoimintakatsaus Q1 2026: Italia-Ruotsi -junaliikenne vauhdittaa tulevaisuuden kasvua23.4.2026
"TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Yhtiön liiketoiminnan kasvattaminen Keski-Euroopassa eteni katsauskaudella tavoitteidemme mukaisesti, ja konkreettinen osoitus yhtiön kasvuinvestoinneista oli oman aikataulutetun kokonaisten junien palvelun (”kokojunapalvelu”) aloittaminen Italian ja Ruotsin välillä helmikuun lopussa.
Kokojunapalvelumme toimii Kiina-junissa kehittämäämme palvelumallia vastaavasti. Tarjoamme asiakkaille vähäpäästöisen ja tehokkaan ovelta ovelle palvelun, jossa muita kuljetusmuotoja nopeampi 2-3 vuorokauden läpimenoaika tuo kilpailuetua sekä yhtiölle että asiakkaille. Samalla mahdollistamme nopeat ja toimivat rautatiepalvelut kappaletavara-asiakkaille. Kokojunissa voimme kuljettaa samanaikaisesti tavaraa konteissa, katetuissa vaunuissa ja trailereissa, mikä palvelee laajaa asiakaskuntaa. Kokojunakonsepti yhdessä jo Euroopassa olemassa olevien rautatiepalveluidemme kanssa vahvistaa merkittävästi kykyämme palvella asiakkaitamme sekä kasvattaa osuuttamme logistiikan arvoketjussa.
Tavoitteemme on kasvattaa osuuttamme miljardien eurojen suuruisesta olemassa olevasta logistiikkamarkkinasta siirtämällä kuljetuksia rautatieliikenteen piiriin Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden välisessä liikenteessä. Näemme palvelukokonaisuuden kasvumahdollisuudet merkittäviksi erityisesti yli 1000 kilometrin kuljetusmatkoilla, joilla tällä hetkellä vain noin 3 % kuljetusvolyymeista kulkee rautateitse Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan välillä."
https://www.nurminenlogistics.com/fi/newsroom/nurminen-logistics-oyjn-liiketoimintakatsaus-q1-2026-italia-ruotsi-junaliikenne-vauhdittaa