Eikös nuo VR:n aikataulut ole tehty Ruotsin aikataulukauden (tågplan) T27 mukaan, joka alkaa vasta 13.12.2026?
Saattaa olla, mutta miksi? Olisi ollut monta vuotta aikaa suunnitella hyvin yhteensopivat aikataulut. Mutta kun ei ollut poliittista tahtoa. Sitten Pena sen yhtäkkiä viime metreillä kuitenkin keksii (tarkoitan siis arvoisaa liikenneministeriämme) että aloitetaankin liikenne jo nyt kesällä. Ilman minkäänlaista koordinointia. Ensin on puhe jopa kesäkuusta muistaakseni, sitten Trafi toppuutteli vähän, ja ajankohdaksi tuli elokuun 10.
Tällainen kuva tästä ainakin ulkopuoliselle syntyy.
Toki voi myös olla että Ruotsin Trafikverket tai neljän pohjoisimman läänin liikenneviranomaiset ovat osin syyllisiä, ei pelkästään Suomen poliitikot.
Jos Suomi ja Ruotsi olisivat Sveitsi, Tornio–Haaparanta-rata olisi aikoja sitten vedetty uudestaan kaksoiskaupungin keskustan läpi ja Oulu–Luulaja-välillä olisi tiheä liikenne, yhdellä helpolla junan vaihdolla, ellei peräti raideleveyttä vaihtavalla kalustolla. Nyt sekä Tornion että Haaparannan asemat ovat ikävästi keskustasta syrjässä.