Rautatiet ja harrastus  |  Kalusto  |  Aihe: Vaunujen merkinnät ennen SJiF:a (ja sen aikana)  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 957


« : Huhtikuu 28, 2026, 11:04:59 »

Tutkaillessani Görlitzin (Lüders S:r) III lk vaunujen historiaa, totesin, etten tiedä minkä näköisiä vaunut alun perin olivat.

En ole löytänyt niitä koskevia alkuperäisiä piirustuksia - ja ennen kaikkea - en mitään, mikä kertoisi minkälaisia merkintöjä tuon ajan vaunuissa oli: oliko matkustajaluokka merkitty, miten ja mihin vaununnumero oli merkitty ja oliko minkäänlaista yhtiötunnusta, kun SJiF ei vielä ollut käytössä? Vaunuthan oli rakennettu Pietarin-Riihimäen rautatierakennukselle.  

Laadin tekoälyllä vaunun kuvan sen mukaan mitä toistaiseksi tiedän ja/tai oletan. Mutta kun tekoäly on mitä on, se teki pyytämättä omia päätelmiään: Vaunu on liian lyhyt, sen ruuvikytkimen paikkeilla on ylimääräistä tavaraa ja vaunun alla on kummallisia tankoja.
Lisäksi vielä on opettamatta sille oikeanlaiset sarviraudat, akselipoksit ja jouset. Ja päädyn poikittaisten kaiteiden opettaminen on toistaiseksi epäonnistunut.

Kuva esittää uutta vaunua. Sen numero kuuluu alkuperäiseen numerosarjaan 75-79. Väritys on speksien mukainen: ruskea vaununkori, tummanruskea aluskehys ja mustat muut rautaosat. Mutta pitäisikö katolla olla jotakin, ehkä imureita? Ja pitäisikö vaununkorin olla alareunastaan kapeneva vai suora kuten kuvassa? Ym.


* file_0000000075d4720a88f0ae96d97c8c22 (1) (1).png (2741.18 kilotavua, 1536x1024 - tarkasteltu 86 kertaa.)
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 30, 2026, 03:57:28 kirjoittanut Kurt Ristniemi » tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Rainer Silfverberg
Käyttäjä
Paikalla

Viestejä: 1241


« Vastaus #1 : Huhtikuu 28, 2026, 13:22:39 »

Kuinka kauan noita vaunuja käytettiin? Käytettiinkö niitä pelkästään Pietarin radan rakennusvaiheessa, vai myös myöhemmin kaupallisessa liikentessä?
tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 957


« Vastaus #2 : Huhtikuu 28, 2026, 14:16:51 »

Kuinka kauan noita vaunuja käytettiin? Käytettiinkö niitä pelkästään Pietarin radan rakennusvaiheessa, vai myös myöhemmin kaupallisessa liikentessä?

Vaunut tilattiin normaaliliikennettä varten Pietarin - Riihimäen rautatielle. Mutta koska tilausvaiheessa ei moista rautatietä vielä ollut olemassakaan, tilaajana oli Pietarin - Riihimäen rautatierakenus. Semmoinen oli normaalimenettely vastedeskin aina uusille rautateille liikkuvaa kalustoa tilattaessa.

Muuten: Laajensin alkuperäistä ihmettelyäni koskemaan myös SJiF-aikaa. Siltäkään ajalta ei liiemälti ole löytynyt merkintäohjeita. Tuo Pietarin - Riihimäen rautatien aika ennen SJiF-aikaahan ei edes ole kovinkaan pitkä.  
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 28, 2026, 15:52:31 kirjoittanut Kurt Ristniemi » tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1306


« Vastaus #3 : Huhtikuu 28, 2026, 16:23:38 »

Sekavuus — ja ohjeiden puuttuminen — ulottuu S.V.R.-ajalle aina(kin) 1910-luvun loppuun saakka. Tämä koskee erityisesti henkilöliikenteen vaunuja. Varjostamalla maalatut tekstit olivat yleisiä, mutta niitä ei ollut kaikissa vaunuissa. Käytäntö oli epäyhtenäinen tai jos sääntöjä oli, ne eivät ole tiedossani.

Varjostamalla maalattuja tekstejä oli vielä ensimmäisissä E(i)-sarjan vaunuissa, joissa oli uusi korimalli ja poppelista tai haapalaudasta rakennettu kori — samoin lanterniinikattoisissa telivaunuissa. Millä väreillä varjostukset oli maalattu? Museon kokoelmiin kuuluva C-sarjan vaunu lienee yksi harvoista lähteistä. Vaunu on saneerattu 1960-luvun alussa, mutta kukaan ei tunnu tietävän, millä perusteella ja mitä lähteitä käyttämällä tekstit on maalattu. Dokumentoitiinko vaunu saneerauksen yhteydessä?

Kaikissa vaunuissa ei ollut varjostuksia, mutta kuvien perusteella tekstien väri ei ollut myöskään valkoinen. Pyrittiinkö maalauksella jäljittelemään messinkiä tai peräti kultaa? Otettiinko maalauksissa mallia muiden maiden rautatieyhtiöiden käytännöistä. Aika monessa maassa on onnistuttu selvittämään tekstien väritykset ja maalareiden käyttämät menetelmät ja materiaalit.

Kirjalliset dokumentit aiheesta ovat vähissä. Saas nähdä löytyykö Kansallisarkistosta koskaan mitään Hymyilee


tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 957


« Vastaus #4 : Huhtikuu 29, 2026, 08:24:39 »

Pietarin - Riihimäen rautatierakennuksen matkustajavaunujen v. 1869 speksien mukaan vaunun numero ja luokka merkittiin keltaisella metallilla.
Piirustuksen mukaan luokka merkittiin esim. muodossa 'II. Klass.'.
Nämä tiedot tosin koskevat vain I ja II luokkaa. III luokan speksejä en ole löytänyt. Ehkäpä III luokassa merkinnät vain maalattiin?

Kuvassa näiden tietojen mukainen hahmotelma. Jätin yhtiötunnuksen pois, ja lisäsin vaununnumeron myös aluskehykseen joidenkin vanhojen kuvien mallin mukaan.

Tekoäky on tapansa mukaan möhlinyt mm. päätysillan kaiteiden ja pyöräkertojen sijoittelun kanssa. Se on myös omin luvin muuttanut vaunun lautavuoratuksi, vaikka se oikeasti oli peltivuorattu.


* file_00000000b7d471f4b31b7486323157b4.png (9776.68 kilotavua, 4339x1802 - tarkasteltu 49 kertaa.)
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 29, 2026, 09:07:53 kirjoittanut Kurt Ristniemi » tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 957


« Vastaus #5 : Toukokuu 01, 2026, 05:35:59 »

Löysinpä sittenkin Pietarin-Riihimäen rautatierakennuksen vaunuspesifikaation, jossa myös kolmas luokka on kuvattu. Se on päiväämätön ja todennäköisesti varsin varhainen.
Sen mukaan kirjoitukset ja numerot merkittiin kultaisella värillä.
Siinä viitataan lukuisiin piirustuksiin, joita minulla ei kuitenkaan ole. Ehkä niistä kävisi ilmi millaisia merkinnät olivat ja miten ne sijoittuivat.

Sain tekoälyn siistimään vaunukuvan likimain siedettäväksi, ja hahmottelin siitä SJiF:n aikaisen asettelun. Puhdasta arvailua toki. Valitettavasti unohdin pisteen yhtiötunnuksen perästä.

Tuo löytämäni varhainen spesifikaatio sisältää todellisen yllätyksen. Mutta siihen palaan huomenna, kun pääsen jatkamaan tekoälyn kanssa vääntämistä.


* GörlitzIIISJiF.jpg (3083.59 kilotavua, 5532x2558 - tarkasteltu 44 kertaa.)
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Esa J. Rintamäki
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 629


« Vastaus #6 : Toukokuu 01, 2026, 07:40:47 »

Löysinpä sittenkin Pietarin-Riihimäen rautatierakennuksen vaunuspesifikaation, jossa myös kolmas luokka on kuvattu. Se on päiväämätön ja todennäköisesti varsin varhainen.
Sen mukaan kirjoitukset ja numerot merkittiin kultaisella värillä.
Siinä viitataan lukuisiin piirustuksiin, joita minulla ei kuitenkaan ole. Ehkä niistä kävisi ilmi millaisia merkinnät olivat ja miten ne sijoittuivat.

Sain tekoälyn siistimään vaunukuvan likimain siedettäväksi, ja hahmottelin siitä SJiF:n aikaisen asettelun. Puhdasta arvailua toki. Valitettavasti unohdin pisteen yhtiötunnuksen perästä.

Tuo löytämäni varhainen spesifikaatio sisältää todellisen yllätyksen. Mutta siihen palaan huomenna, kun pääsen jatkamaan tekoälyn kanssa vääntämistä.


Jonkinlaisena yhteiskuntahistoriallisena faktana mainittakoon sekin, että suuriruhtinaskunta-Suomi oli vielä Pietarin radan rakentamisaikaan sangen vankasti sääty-yhteiskuntaa. Säätyjen keskinäisiä eroja vielä korostettiin erityisesti.

Sen mukaan en itse ihmettelisi vaunumerkintöjen kirjavuutta - kielimuurin ja/tai "ymmärrysmuurin" takia. Selvistä piirustuksista huolimatta? Jotakin silti saatiin aikaan.

Verstaiden johtoportaat olivat pääasiassa ruotsinkielisiä ja duunarit sitten suomenkielisiä. Tosin rautatien omia konepajoja oli tuohon aikaan täydessä toiminnassa vain yksi, siis Helsingin konepaja.

Mielenkiintoisia pohdiskeluja, muuten.
tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 957


« Vastaus #7 : Eilen kello 04:03:07 »

Löytämäni vanha käsinkirjoitettu Pietarin - Riihimäen rautatien vaunuspesifikaatio tuotti yllätyksen: Sen mukaan vaunujen kirjoitukset, vaakuna ja numerot tuli luoda kultamaalilla.

Oliko siis alun perin ajatuksena varustaa vaunut Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunoilla samaan tapaan kuin Helsingin - Hämeenlinnan rautatien vaunut liki vuosikymmen aikaisemmin? Ja oliko tarkoitus, että vaakunaa kiertäisi rautatien nimi, niinkuin Helsingin - Hämeenlinnan rautatien vaunuissa? (Mistä muuten tiedetään, minkä näköinen vaakuna vaunuissa oli? Onko olemassa mallipiirros, vai perustuuko tulkinta vain kirjoituksiin?)

Ja toteutettiinko Pietarin - Riihimäen rautatien vaunuspesifikaatiota koskaan tällaisena? Oliko ensimmäisissä vaunuissa vaakuna? Valitettavasti aikalaiskirjoitukset eivät kuvaa vaunujen ulkonäköä.

Kun käytettävissä on vain spesifikaatioteksti ilman piirustuksia, hahmotelmista tulee mielikuvituksellisia, ja varmasti aivan vääränlaisia.


* GörlitzIIIvaakuna.jpg (3263.33 kilotavua, 5030x2814 - tarkasteltu 31 kertaa.)

* 165.JPG (2973.68 kilotavua, 8440x1243 - tarkasteltu 16 kertaa.)
« Viimeksi muokattu: Eilen kello 09:53:11 kirjoittanut Kurt Ristniemi » tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1306


« Vastaus #8 : Eilen kello 15:33:57 »

Mihin vaunuluetteloon perustuu päätelmä, että kyseinen Görlitzin valmistama kolmannen luokan vaunusarja olisi saanut numeroikseen 75-79? Görlitz valmisti vuonna 1870 vaunusarjan 70-77, mutta ne olivat toisen luokan vaunuja. Samana vuonna Görlitz valmisti kolmannen luokan vaunuja numeroilla 149-153. Görlitz valmisti myös ensimmäisen luokan vaunut 12 ja 13 samana vuonna. Vaunujen numerointi ja/tai luokka on toki saattanut muuttua, koska nämä tiedot perustuvat vuoden 1885 luettelointiin.

Sekavuutta tekstityksissä aiheuttaa osaltaan myös se, että alunperin vaunut hankittiin tiettyä rataosaa varten. Esimerkiksi Vaasan radan vaunuissa omistaja merkittiin alunperin WJ. Entä miten toimittiin muilla radoilla aikana ennen valtakunnallista omistajamerkintää?

Pietarin-Riihimäen-rautatien yhdistetyn ensimmäisen ja toisen luokan vaunuista on olemassa muutama piirustus, joissa on merkintöjä. Ohessa toinen niistä. Toisessa piirustuksessa luokat on merkitty I.Klass. ja II.Klass (vaunu 46-47->97-98->1877-1878). Muita merkintöjä ei ole. Näistä ei voi päätellä mitään täysin varmaa. Merkinnät saattavat olla tehtaan ehdotuksia.

tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2878


« Vastaus #9 : Eilen kello 18:44:06 »

Tässä pari sivua vuoden 1879 vaunuluettelosta.


* IMG_5279 1879 Ko I Bb15 Hfors-Thus-Pburg wagns inventarium.JPG (1626.94 kilotavua, 1417x1890 - tarkasteltu 28 kertaa.)

* IMG_5285 Hki-Pietari rata 1879 66-96.JPG (1774.19 kilotavua, 2452x2055 - tarkasteltu 28 kertaa.)

* IMG_5287 Hki-Pietari rata 1879 129-160.jpg (1826.23 kilotavua, 2542x2055 - tarkasteltu 17 kertaa.)
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1306


« Vastaus #10 : Tänään kello 06:32:16 »

Tässä pari sivua vuoden 1879 vaunuluettelosta.

Kiitokset! Tämä on hyödyllinen tieto. Käyn kuvaamassa luettelon.
tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 957


« Vastaus #11 : Tänään kello 09:22:03 »

Mihin vaunuluetteloon perustuu päätelmä, että kyseinen Görlitzin valmistama kolmannen luokan vaunusarja olisi saanut numeroikseen 75-79? Görlitz valmisti vuonna 1870 vaunusarjan 70-77, mutta ne olivat toisen luokan vaunuja. Samana vuonna Görlitz valmisti kolmannen luokan vaunuja numeroilla 149-153. Görlitz valmisti myös ensimmäisen luokan vaunut 12 ja 13 samana vuonna. Vaunujen numerointi ja/tai luokka on toki saattanut muuttua, koska nämä tiedot perustuvat vuoden 1885 luettelointiin.

Pietarin-Riihimäen-rautatien yhdistetyn ensimmäisen ja toisen luokan vaunuista on olemassa muutama piirustus, joissa on merkintöjä. Ohessa toinen niistä. Toisessa piirustuksessa luokat on merkitty I.Klass. ja II.Klass (vaunu 46-47->97-98->1877-1878). Muita merkintöjä ei ole. Näistä ei voi päätellä mitään täysin varmaa. Merkinnät saattavat olla tehtaan ehdotuksia.

Vaunut rakennettiin vuonna 1869. Vuonna 1870 ne asetettin liikenteeseen.
Numerot perustuvat vuoden 1871 liikkuvan kaluston luetteloon.
Liittämästäsi piirustuksesta on eri versioita. Yhdessä '2dra KLASS.' on käsin korjattu muotoon 'II KLASS.',ja toisessa se on on 'II KLASS.' Ilmeisesti lopulta päädyttiin muotoon 'II KLASS.'   
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1306


« Vastaus #12 : Tänään kello 10:49:38 »

Numerot perustuvat vuoden 1871 liikkuvan kaluston luetteloon.

OK. Numerot ja mahdollisesti luokkakin on muuttunut vuosien varrella?
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Kalusto  |  Aihe: Vaunujen merkinnät ennen SJiF:a (ja sen aikana)  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2026 Resiina