Talvisodan aikainen Iittalan Junaonnettomuus 3.3.1940

[Matti Hannula]

Oikaisu aikaisempiin kirjoituksiin.

Isoisäni Eino Einola oli Iiittalan junaonnettomuudessa (lapsijunonnettomuus) toisen osapuolena olleen pikajunan (lapsijuna) Ukko-Pekka nro 1005 kuljettaja. Hän on itse vahvistanut asian.

Rautatieläinen -lehdessä nro 12, päivätty 24.4.1969, sivulla 4 olevassa artikkelissa: Onnettomuusveturi -Ukko_Pekka 1005- odottaa romutuswpäätöstä kerrotaan kyseisen veturin olleen mukana 3.3.1940 (lapsijunaonnettomuus) ja Kuurilan junaonnettomuudessa vuonna 1957.  Veturi kunnostettiin Kuurilan onnettomuuden jälkeen ja se on nähtävissä Martti Vainion Haapamäen veturipuistossa.

Lapsijunaonnettomuudesta on kirjoitettu kahdessa eri Hymy -lehdessä (HYMY nro 4 / 1969 ja Hymy nro 2 / 1994). artikkelien pohjana on mm. Kihlakunnanoikeuden 1942 ja Hovioikeuden asiakirjoja sekä silminnäkijöiden havaintoja.

Sota-arkistossa ja Vr:n omassa arkistossa on lisätietoa onnettomuudesta.

Toivoisin, että kun kirjoitatte tälle keskustelupalstalle, ottaisitte asioista selvää ennenkuin kirjoitatte asioista joista ette tiedä tarpeeksi.

Syysterveisin
MattiHannula
Helsinki

[Teemu Sirkiä]

Oikaisu aikaisempiin kirjoituksiin.

Hyvän oikaisun tunnunsmerkkeihin kuuluu joko viittaus oiottavaan asiaan tai vähintään tieto siitä, että mikä siinä on ollut pielessä. Ainakaan minulle tästä ei käynyt selväksi, mitä virheellistä tietoa tällä haluttiin oikaista.

[Matti Hannula]

Kirjoitukseni viittaa Vaunut.org käytyyn keskusteluun veturin Ukko-Pekka 1005 osuudesta Iittalan junaonnettomuuteen. Tässä linkki kuvaan ja keskusteluun.


http://vaunut.org/kuva/68354?lp=8&lk=3

Toivottavasti joku korjaa asian myös wikipediaan.

[Timo Salminen]

Oikaisijan olisi kyllä todellakin pitänyt oikaisussaan kertoa, mikä on oikaistava virhe ja mikä on hänen käsityksensä mukaan oikea tieto. Nythän sitä ei kerrota edes oikaisun täydennyksessä vaan asia piti selvittää kuvan ja vähän kahdenkin keskusteluista.

Mutta jos nyt todella on niin, että Iittalan toisen onnettomuusjunan veturi oli P1 1005, nousee mielenkiintoinen kysymys siitä, mistä H9 784:ää koskeva tieto on peräisin. Pystyykö joku selvittämään tämän? Onko 784 kenties ollut toisen onnettomuusjunan toinen veturi, joka jonkin väärinkäsityksen kautta on ymmärretty toiseksi osapuoleksi, vai onko kyseessä jokin eri onnettomuus?

[Kimmo T. Lumirae]

Matti Hannulalle kiitos kiintoisista lisätiedoista, jotka varmasti aiheuttavat tämän historiankirjoituksen uudelleen tarkastelua.

Mutta kommenttiisi keskustelupalstalle kirjoittamisesta ja asioista selvän ottamisesta: tämä on nimenomaan keskustelupalsta. Eri henkilöt ja asiantuntijat kirjoittavat tänne käsityksiään ja näkemyksiään, jotka useinkin perustuvat virallisiin asiakirjoihin, aivan kuten viittauksesi lehtiartikkelin lähteisiin. Näistä tietoja voidaan keskustelupalstalla kyseenalaistaa, aivan kuten itsekin viestissäsi teet, ja vertailla eri lähteisiin perustuvia tietoja ja näistä sitten vähitellen siilautuu esiin totuus, joka julkaistaan esim. wikipediassa. (Toki wikipedian luotettavuus ei vielä tällä hetkellä ole kovinkaan korkea. )

Emeritusprofessori Pertti Hemanuksen sanoin "Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus" (alun perin Platonin väite).

[Matti Hannula]

Pahoittelen, jos olen kirjoituksellani aiheuttanut joillekin mielipahaa. Mielipiteitä on monenlaisia ja niin on hyvä, mutta joskus olisin hyvä ottaa selvää asioista eikä vain kirjoitella mitä sattuu. Kunnioitan edesmennyttä isoisääni ja hänen arvokasta työtään sota-ajan vaikeissa oloissa.   

Koska onnettomuus kiinnostaa useita, niin varmaankin joku voisi perehtyä siihen paremmin ja ottaa selvää saatavilla olevista asiakirjoista, jotta asian oikea laita tulisi selville.

Toivotan kaikille lukijoille ja kirjoittelijoille mukavaa loppuvuotta.

[Petri Nummijoki]

Isoisäni Eino Einola oli Iiittalan junaonnettomuudessa (lapsijunonnettomuus) toisen osapuolena olleen pikajunan (lapsijuna) Ukko-Pekka nro 1005 kuljettaja. Hän on itse vahvistanut asian.

Talvisota kronikka kertoo lapsijunan kuljettajan menehtyneen onnettomuudessa. Pikajunan kuljettaja selvisi mutta lapsijuna ja pikajuna olivat siis onnettomuuden osapuolet eivätkä sama juna.

Rautatieläinen -lehdessä nro 12, päivätty 24.4.1969, sivulla 4 olevassa artikkelissa: Onnettomuusveturi -Ukko_Pekka 1005- odottaa romutuswpäätöstä kerrotaan kyseisen veturin olleen mukana 3.3.1940 (lapsijunaonnettomuus) ja Kuurilan junaonnettomuudessa vuonna 1957. 

Resiina-lehden 1/2000 artikkelissa luetellaan talvisodan aikana vetureille sattuneet vauriot. Lisäksi siinä on oma kappaleensa Iittalan onnettomuudesta. Tämän artikkelin mukaan onnettomuus sattui 4.3.1940 klo. 00.45 (ei siis 3.3.1940) ja siinä törmäsivät sotalapsia pohjoiseen kuljettanut ylimääräinen juna 69 ja etelään matkalla ollut pikajuna 50. Lapsijunan veturina oli H8 563 ja pikajunan veturina H9 784.

Vetureiden 563 ja 784 osallisuutta tukevat myös kuvat http://vaunut.org/kuva/68354 ja http://vaunut.org/kuvasivu/32537 sekä kuvan http://vaunut.org/kuvasivu/32533 yhteydessä oleva tieto, että 784:n kattilan täyskorjaus valmistui 23.4.1940. H8-9 -vetureiden (myöhemmin Hv1-3) täyskorjaus kesti normaalisti noin kuukauden, joten ajankohta sopii täydellisesti 4.3.1940 tapahtuneelle onnettomuudelle.

Resiina-lehdessä 4/1990 käsitellään toisen kirjoittajan toimesta Hv-vetureiden historiaa ja myös siinä Iittalan turman kerrotaan sattuneen 4.3.1940 ja vetureiden olleen 563 ja 784. Tosin sikäli tässäkin artikkelissa on ristiriitaisuutta, että veturin 784 mainitaan olleen lapsijunassa, kun lehden 1/2000 artikelin mukaan 784 oli pikajunan veturi.

Toisaalta Hr1-vetureiden historiaa on käsitelty esim. Resiina-lehdissä 2/1987 ja 4/1996 mutta niissä ei ole mitään mainintaa, että 1005 olisi ollut mukana Iittalan turmassa. Sen sijaan 1005:n kerrotaan saaneen vaurioita tenderiinsä ilmahyökkäyksessä Tampereella 2.3.1940. Tämähän olisi täydellistä lillukanvarsiin tarttumista, jos moinen ilmahyökkäys mainittaisiin mutta jätettäisiin kertomatta kaksi päivää myöhemmin sattuneesta Iittalan turmasta (mikäli 1005 olisi ollut siinä osallisena).

Iittalan turmassa mukana olleen kuljettajan kertomus on tietysti vahva argumentti. Pidän silti mahdollisena, että Kuurilan onnettomuuden ympärillä käyty keskustelu on saanut aikaan tilanteen, jossa Iittalan onnettomuuden silminnäkijät kokevat myöhemmin muistavansa yksityiskohtia, jotka oikeasti sattuivat vasta Kuurilan onnettomuuden yhteydessä.

[Jarmo Pyytövaara]

Malmin hautausmaalla on hautakivi, jossa on 22 onnettomuudessa kuolleen nimet ja tekstinä:
”Tässä yhteishaudassa lepäävät
Suomen suuren ahdistuksen aikana
Ruotsiin matkalla ollessaan
Iittalan rautatieonnettomuudessa 4.3.1940
henkensä antaneet”
VR:n työntekijöistä menehtyivät veturinkuljettaja Jalo Leppänen ja veturinlämmittäjät Mikko Virman ja Reino Hagner.

[Ilkka Hovi]

1004 ja 1005 valmistuivat Talvisodan aikana. Jos veturi olisi ollut isommassa rypykässä melkein uutena, olisi siitä varmasti kirjoiteltu. Äkkiä tulee muistivirhe, Kuurila - Iittala onnettomuus on siksi kuuluisa, että sekaantumisen vaara on olemassa.

[Matti Hannula]

Luotan edelleenkin isoisäni kertomaa asiasta. Voisi ainakin kuvitella, että hän lapsijunaveturin kuljettajana muistaisi mitä veturia hän on onnettomuudessa kuljettanut.

[Timo Salminen]

Luotan edelleenkin isoisäni kertomaa asiasta. Voisi ainakin kuvitella, että hän lapsijunaveturin kuljettajana muistaisi mitä veturia hän on onnettomuudessa kuljettanut.

Asialla on kaksi puolta. Toisaalta muistitieto on erittäin epäluotettavaa eikä sitä missään tapauksessa pidä käyttää asialähteenä ilman huolellista varmistelua. Toisaalta tilanne on ollut sen verran poikkeuksellinen, että se lisää muistikuvan painoa.

Tämän asian varmistamiseen luulisi kuitenkin olevan arkistolähteet olemassa, sillä onnettomuudesta on täytynyt tehdä tutkintapöytäkirjat, joista kysymyksen pitäisi selvitä - ehdolla, että ne on asianmukaisesti arkistoitu ja ovat tallella.

[Matti Hannula]

Pahoittele!
Isoisäni oli pikajunan 1005 kuljettaja, ei lapsijunan.
Junan numero oli 50 ja lapsijunan numero oli 69. Tietoni perustuu oikeuden asiakirjoihin.

Linkissäni näkyy Rautatieläinen nro 17 sivulla 4 oleva kirjoitus Ukko_pekasta.

[Matti Hannula]

Rautatieläinen lehti on vuodelta 1969.

[Petri Nummijoki]

Isoisäni oli pikajunan 1005 kuljettaja, ei lapsijunan.
Junan numero oli 50 ja lapsijunan numero oli 69. Tietoni perustuu oikeuden asiakirjoihin.

No nyt ainakin junista ja niiden numeroista vallinnee yksimielisyys.

Mutta mainitaanko myös veturin numeron olleen 1005 oikeuden asiakirjoissa ja olet henkilökohtaisesti asiakirjat nähnyt?

Linkissäni näkyy Rautatieläinen nro 17 sivulla 4 oleva kirjoitus Ukko_pekasta.

Rautatieläinen oli järjestölehti eikä rautatiehistoriaan erikoistunut julkaisu, joten lähtökohtaisesti en pidä sitä kovin todistusvoimaisena tämän kaltaisissa kysymyksissä. Rautatieläisen toimittajan ei välttämättä ole tarvinnut työnsä puolesta osata erottaa Ukko-Pekkaa ja Hv-höyryveturia toisistaan.

Mutta ehkä tätä veturikysymystä pitää yrittää ajan kanssa selvitellä tarkemmin.

[Teppo Niemi]

Isoisäni oli pikajunan 1005 kuljettaja, ei lapsijunan.
Junan numero oli 50 ja lapsijunan numero oli 69. Tietoni perustuu oikeuden asiakirjoihin.

No nyt ainakin junista ja niiden numeroista vallinnee yksimielisyys.

Mutta mainitaanko myös veturin numeron olleen 1005 oikeuden asiakirjoissa ja olet henkilökohtaisesti asiakirjat nähnyt?

Linkissäni näkyy Rautatieläinen nro 17 sivulla 4 oleva kirjoitus Ukko_pekasta.

Rautatieläinen oli järjestölehti eikä rautatiehistoriaan erikoistunut julkaisu, joten lähtökohtaisesti en pidä sitä kovin todistusvoimaisena tämän kaltaisissa kysymyksissä. Rautatieläisen toimittajan ei välttämättä ole tarvinnut työnsä puolesta osata erottaa Ukko-Pekkaa ja Hv-höyryveturia toisistaan.

Mutta ehkä tätä veturikysymystä pitää yrittää ajan kanssa selvitellä tarkemmin.

Aikoinaan kaikista vetureista oli olemassa kotivarikoilla ja konepajoilla korjauskirjat. Eli kysymys kuuluukin, minkä tahon puoleen pitäsi kääntyä, jos haluaisin tutustua Hr1 1005 korjauskirjaan? Valtionarkiston, Suomen Rautatiemuseon vaiko jonkin maakunta-arkiston puoleen? Niistä dokumenteista voisi löytyä paljonkin asiaa valaisevaa.

[Matti Hannula]

Ohessa lisää tietoa lapsijunaonnettomuudesta.
http://vaunut.org/keskustelut/index.php?action=dlattach;topic=3806.0;attach=427

[Eljas Pölhö]

Eiköhän tässä asiassa ole jo käsitelty fiktiopuoli. Nyt on faktojen vuoro. Asiaan liittyvät kaksi useimmille harrastajille tuttua nimeä. Ensinnäkin Väinö Tamminen, työpaikka VR, sota-aikana vastasi vetureiden jaosta sinne missä niitä tarvittiin. Useimmat 40-lukuiset vetureiden siirtomääräykset on allekirjoittanut Väinö Tamminen. Vähemmän tunnettua lienee, että Väinö Tamminen piti varsin yksityiskohtaista luetteloa veturivaurioista sota-aikana. Tarkkuudessa hän meni niin pitkälle, että myös varikoilla korjatut vauriot ovat mukana. Mikä parasta, luettelo on ollut sota-arkistossa ainakin vuonna 1992, on ehkä edelleenkin. Toinen asiaan liittyvä tuttu nimi on varsin tarkkana höyryveturihistorian tutkijana tunnettu Timo-Pekka Lange. Nyt on niin hienosti sattunut, että Timo-Pekka teetti omalla kustannuksellaan valokopiot kaikista Väinö Tammisen vauriolistoista. Niistä voidaan nyt lukea seuraavaa: H8 563 juna 69 ja H9 784 juna 50, 4.3.1940 klo 00:45 yhteenajo Iittalan as. et.p. Tenderit ja telit jäivät radan sivuun. Veturit vietiin Helsingin konepajalle. Minun kommenttini: Veturilla 1005 ei ole mitään tekemistä tämän onnettomuuden kanssa ja Petri on ollut oikeassa koko ajan.

[Kurt Ristniemi]

Mainio juttu, että Eljaksella oli heittää dokumentti kehään. Sillä ihmisen muisti ei todellakaan ole luotettava, mikä on toki tutkimuksissakin todettu. Ja olen sen itsekin hämmentyneenä käytännössä nähnyt. Onkin muuten ihmeellistä, että oikeudessa yhä vain luotetaan todistajanlausuntoihin.
Mutta loistava juttu siis tuo, että asiasta on löytynyt aikalaisdokumentaatiota.

[Anita Näslindh-Y.]

Iittalan Junaonnettomuus 4.3.1940.

Olen seurannut keskustelua Iittalan junaonnettomuudesta. Asia kiinnostaa eritoten, sillä veturinkuljettaja Jalo Leppänen, oli isäni isä. Jalo Leppänen ajoi lapsijunaa numero 69. Turmassa hän paloi veturissa ja hänestä jäi ainoastaan taskukello (palanut sekin), joka on minulla muistona isältäni. Veturinkuljettaja Jalo Leppäsen puolison mukaan (isoäitini) ruumis paloi täysin veturin ensin räjähdettyä. Isäni oli 2-vuotias ja setäni 4 kk, kun he menettivät traagisesti isänsä, joka oli 33-vuotias. Olen saanut kuulla, että alunperin toisen veturinkuljettajan oli tarkoitus lähteä viemään sotalapsia, mutta koska veturinkuljettaja oli sairastunut, isäni isä tuurasi häntä kohtalokkain seurauksin.

Olen ryhtynyt keräämään aineistoa selvittääkseni tarkemmin junaturmaa. Olen toki saanut tietoa VETURINKULJETTAJA Jalo Leppäsen puolisolta, sisarelta, lapsilta ja sukulaisilta. Olen kiitollinen, mikäli saisin lisää informaatiota ja esim. kuvia junasta.
Kiitos myös asian oikaisusta, Jalo Leppänen ajoi lapsijunaa ja häntä ei pelastanut kukaan ilmiliekeiltä.

Filosofian tohtori Anita Näslindh-Ylispangar, Jalo Leppäsen pojan tytär

[Eljas Pölhö]

Sota-arkistosta pitäisi löytää Väinö Tammisen paperit. Joku muukin etsii niitä (asiasta on ollut puhetta joko jossain toisessa viestiketjussa tai kuvatekstissä. Minun on vähän vaikea auttaa kun asun Ruotsissa, mutta ohessa yksi sivu niistä malliksi. Josko siinä olisi jotain tietoja, joilla arkisto osaisi etsiä oikeita mappeja.

[Hannu Siitari]

Kirjassa ”Brita von Troil: Bolsjevikerna kommer! Livet på en bruksort under andra världskriget” on onnettomuudesta kerrottu seuraavasti (sivut 68-69):

"Vi åt denna dag på Stockmanns, där vi skulle träffä svåger Dulles fru Maj-Lis. När vi kom in i restaurangen stötte vi på en gammal bekant, fru Lydia Backman, som förut bott på Kymmene. Då hon hörde om våra utrikesplaner, berättade hon om en förfärlig tågsammanstötning som skett natten mot måndagen i närheten av Tavastehus. Det ena tåget hade varit överfullt med barn på väg med Finlandshjälpen till Sverige. Min första tanke var att fru Backman kunde ha förskonat oss från att berättä detta. Men jag förstod att hon var upprörd över det skedda, i synnerhet som en god vän till henne och hennes man hade varit på det norrifrån kommande tåget och förolyckats. Hon ville kanske också varna oss för att göra en riskabel resa. Samtalet betydde en droppe till i min malörtsbägare.

Senare hörde jag mera om olyckan. Vid sammanstötningen hade barnen kastats huller om buller. Min kusin, sångerskan Annikki Forsström-Arni, hade varit på samma tåg. Hon hade suttit i en överfull vagn med soldater, några enstaka civilpersoner och en treårig flicka. Plötsligt hördes ett ohyggligt brak och i samma ögonblick uppstod fullkomligt kaos.

'Ulos, ulos, meitä pommitetaan!' (Ut, ut vi blir bombarderade), skrek folk i korus.

Annikki såg den lilla flickan och tog utan betänkande henne på armen så att hon inte skulle bli nertrampad. Väl ute rullade hon ner för en brant banvall mot ett taggtrådsstängsel, som hon klev över och sprang så fort hon kunde i den djupa snön med det gråtande barnet i famnen. Stlutligen kom hon till en stuga. Hela tiden brakade det och dånade. Annikki var säker på att det var ryska flygare som besköt tåget.

I stugan satt hon sedan i timmar. Ensam med barnet var hon ingalunda, det fanns fullt med vuxna och barn omkring henne. Soldaterna var rörande mot barnen, tog dem i famnen och tröstade dem på alla sätt.

När Annikki åter satt på ett tåg för att fortsätta resan till Helsingfors, kom en soldat fram till henne med en kappsäck.

'Eikö tämä matkalaukku ole rouvan?' (Är inte denhär kappsäcken fruns), frågade han.

Ja, det var verkligen hennes väska. Mannen hade före olyckan suttit mitt emot henne och vid sammanstötningen räddat hennes kappsäck. Vilken omtänksamhet, så rörande handlat av en ung soldat!"

[Juhana Stolt]

Sota-arkistosta pitäisi löytää Väinö Tammisen paperit. Joku muukin etsii niitä (asiasta on ollut puhetta joko jossain toisessa viestiketjussa tai kuvatekstissä.

Tunnen piston sydämessäni

Täytyy ensin tarkentaa sen verran, että Sota-arkistoa erillisenä organisaationa ei ole enää olemassa, vaan se on nykyään osa Kansallisarkistoa. Sota-arkistolla ei ole myöskään enää omaa toimipaikkaa, vaan kaikki entisen Sota-arkiston materiaalit on tilattavissa ja tarkasteltavissa Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteessä.

Ja mitä tulee Väinö Tammisen papereihin, en ole itse Kansallisarkiston kesäaukioloaikojen vuoksi ehtinyt etsimään niitä, mutta veikkaisin, että Talvisodan aikaiset vauriolistat löytyvät tunnuksella T22470/31 (Jatkosota T22471/11). Vauriolistalla tosin todetaan vain lakonisesti, että kaksi veturia on vaurioitunut; sen tarkempaa kuvausta onnettomuudesta itse vauriolistassa ei ole, joskaan en tiedä onko listassa liitteitä tai arkistokokonaisuudessa muita asiakirjoja, joissa voisi olla aiheesta enemmän tietoa. Ohessa joka tapauksessa linkki koko arkistoluetteloon: http://kronos.narc.fi/aarre/naytakuva.php?id=8834.

Minulla on hallussani kopio Talvisodan vauriolistasta ja isoisäni kokoelmissa on kuvat onnettomuuden molemmista vetureista sen jälkeen, kun ne oli hinattu Helsingin konepajalle. Voin toimittaa kuvista ja vauriolistasta kopiot sähköpostilla.

Lapsijunaa veti saamieni tietojen mukaan veturi H9 784 (edit: en mene vakuuseen tämän tiedon oikeellisuudesta, koska toisissa lähteissä lapsijunan veturiksi mainitaan H8 563).

Terveisin,
Juhana

[Timo Jokinen]

Iittalan Junaonnettomuus 4.3.1940.

Isoisäni oli VR:n palveluksessa yli 30 vuotta ja jäi eläkkeelle 50-luvun alussa samoihin aikoihin kun synnyin. Hän toimi ylikonduktöörinä. Olemme siskoni kanssa selvittäneet hänen sodanaikaisia kokemuksiaan. Meillä oli sellainen käsitys että hän oli palvellut ylikonduktöörinä junassa jota venäläiset pommittivat Elisenvaarassa.
Tutkimme äitimme jättämiä dokumentteja ja löysimme virkatodistuksen vuodelta 1968 josta selvisi että setäni Seppo Juhanto oli kuollut 4.3. 1940. Isoisämme kertoi että hän oli ylikoduktöörinä junassa jossa tämä herttainen pikkupoika oli kuollut ja totesimme että se ei ollutkaan Elisenvaara vaan Iittalan junaonnettomuus.
Haluaisimme nyt perinpohjin selvittää kaiken mitä hän koki sodan aikana ja sen jälkeen. Hän oli myös junassa joka törmäsi Helsingin asemalla pari vuotta sodan jälkeen. Onko Kansallisarkisto oikea paikka tehdä tämä selvitys?
Koska olet itse selvittänyt oman isoisäsi historiaa, voisitko neuvoa meitä.
terveisin, Timo Jokinen, Kelowna, BC, Canada

Olen seurannut keskustelua Iittalan junaonnettomuudesta. Asia kiinnostaa eritoten, sillä veturinkuljettaja Jalo Leppänen, oli isäni isä. Jalo Leppänen ajoi lapsijunaa numero 69. Turmassa hän paloi veturissa ja hänestä jäi ainoastaan taskukello (palanut sekin), joka on minulla muistona isältäni. Veturinkuljettaja Jalo Leppäsen puolison mukaan (isoäitini) ruumis paloi täysin veturin ensin räjähdettyä. Isäni oli 2-vuotias ja setäni 4 kk, kun he menettivät traagisesti isänsä, joka oli 33-vuotias. Olen saanut kuulla, että alunperin toisen veturinkuljettajan oli tarkoitus lähteä viemään sotalapsia, mutta koska veturinkuljettaja oli sairastunut, isäni isä tuurasi häntä kohtalokkain seurauksin.

Olen ryhtynyt keräämään aineistoa selvittääkseni tarkemmin junaturmaa. Olen toki saanut tietoa VETURINKULJETTAJA Jalo Leppäsen puolisolta, sisarelta, lapsilta ja sukulaisilta. Olen kiitollinen, mikäli saisin lisää informaatiota ja esim. kuvia junasta.
Kiitos myös asian oikaisusta, Jalo Leppänen ajoi lapsijunaa ja häntä ei pelastanut kukaan ilmiliekeiltä.

Filosofian tohtori Anita Näslindh-Ylispangar, Jalo Leppäsen pojan tytär