Hr11 1950 neljäkymmentä vuotta Hyvinkään konepajalla

[Timo Salminen]

Näinä viikkoina täyttyy 40 vuoden merkkipaalu Hr11 1950:n oleskelussa Hyvinkään konepajalla. Missä se lienee kymmenen vuoden kuluttua? Veihtoehtoja:
- Ajokuntoon kunnostettuna museoliikenteessä.
- Näyttelykunnostettuna museossa.
- Nykyisessä olinpaikassaan.
- Jossakin muualla odottamassa.
- Romutettu.

Näin juhlavuonna (kummassakin merkityksessä) sopii pohtia eri vaihtoehtojen todennäköisyyksiä. Asioista perillä oleva taho on vakuuttanut minulle vuosi - pari sitten, ettei romutus ainakaan uhkaa, mutta aika näyttää.

[Juhani Pirttilahti]

- Näyttelykunnostettuna museossa.

[Jani Saarilampi]

Unelma - Ajokuntoon kunnostettuna museoliikenteessä.

[Mikko Tarkiainen]

Mikä mahtaa olla veturin kunto tällähetkellä ? Yritin kesällä käydä katsomassa tätä, Kukkoa ja 1096 aidan takaa, laihoin tuloksin.

[Esa J. Rintamäki]

Unelma - Ajokuntoon kunnostettuna museoliikenteessä.

Menee liian vaikeaksi. Tuskin Saksan MTU:lla (nykyisin Rolls-Roycen omistuksessa) on enää mitään varaosapolitiikkaa MD 325:n suhteen. Mekydrosta puhumattakaan.

Eipä silti, aika vekkuleita matkustuselämyksiähän saisi, kun kuljettaja yrittää hartaasti lepytellä Mekydron sisäistä primadonnaa änähtämään edes sen verran, että päästään pois linjalta...?

Siistissä näyttelykunnossa, jos nyt vaikka edes siihen asti se 1950 saataisiin?

[Jimi Lappalainen]

Siis Hr11 on ollut Hyvinkäällä jo 53 vuotta.

[Juha Toivonen]

Ei uskoisi, kuinka yhden dieselveturin ulkoinen- ja osin sisäinenkin kunnostus on "sivistysvaltiossa" muodostunut niin ylitsepääsemättömäksi, että sen on annettu mädäntyä taivasalla jo 53 vuotta. Onhan Hr11 ensimmäinen Suomalainen linjadieselveturisarja, eli aikakausien rajan ylittäjä, ja varsin merkittävä Suomalaisen veturiteollisuuden kehityksen saralla.

[Esa J. Rintamäki]

Ei uskoisi, kuinka yhden dieselveturin ulkoinen- ja osin sisäinenkin kunnostus on "sivistysvaltiossa" muodostunut niin ylitsepääsemättömäksi, että sen on annettu mädäntyä taivasalla jo 53 vuotta. Onhan Hr11 ensimmäinen Suomalainen linjadieselveturisarja, eli aikakausien rajan ylittäjä, ja varsin merkittävä Suomalaisen veturiteollisuuden kehityksen saralla.

Vaikuttaa siltä, että Hr11:n nykyinen vetotehtävä on pönkittää jonkun eestulemattoman tuulimyllynlämmittäjän haurasta ja tuntokasvinherkkää itsetuntoa.

Koko juttu on kuin Veuve Cliquot - shamppanjapullo. Kun sitä vähän ravistaa, se alkaa kuplia. Ne kuplat kohoavat kaikki ylöspäin suurine odotuksineen. Mutta - voih - !

Pullon suulla onkin lihava korkki! Ei pääse kuplat etenemään, ei ikinä.

[Petri Sallinen]

Harrastajat ovat vuosikymmenten aikana kunnostautuneet marisemaan siitä, mitä kaikkea Hr 11 -veturille olisi tehtävä. Pitäisi olla ”joku”, joka kunnostuksen tekee — tai ennen kaikkea rahoittaa kunnostuksen — ja kun ei ole, niin pöyristytään asiasta kerta toisensa jälkeen.

Kenen pitäisi rahoittaa veturin kunnostus, koska rahastahan tässä on viime kädessä kyse — ja mitä kauemmin kone on ulkosalla, sitä enemmän rahaa tulevaisuudessa tarvitaan raadon kunnostukseeen. Jos olisi riittävästi rahaa, niin ehkä silloin löytyisi myös joku taho, jolta kunnostuksen voisi ostaa riihikuivalla rahalla.

On todennäköisesti helppo osoittaa, että rahoittajan pitäisi olla VR, liikenneministeriö, joku taho valtionhallinnosta tai vaikka Suomen rautatiemuseo. ”Sivistysvaltiossa pitäisi olla ymmärrystä säilyttää omaa historiaa”, niin kuin harrastajat urputtavat.

Vaan kun ei ole yhtäkään tahoa, joka asiaan haluaisi tarttua — ei ole ymmärrystä, halua eikä varsinkaan rahaa ja kun ei ole, olisi harrastajien puututtava asiaan. Näin tehdään muissa rautatieharrastusmaissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että perustetaan osakeyhtiö —  ”Hr 11 Aid Oy” — jolla on vain yksi tavoite: hankkia puoli miljoonaa euroa (mikäli tämä riittää) Hr 11:n kunnostamiseen. Rahat luovutettaisiin korvamerkittyinä veturin omistajalle, eli Suomen rautatiemuseolle. Korvamerkintä tarkoittaa sitä, että rautatiemuseo ei voi käyttää rahoja museon vessojen huonon ilmanvaihdon korjaamiseen tai mihinkään muuhunkaan epämääräiseen toimintaan, jolla ei ole tekemistä rautatiehistorian taltioimisen kanssa. Ehtojen kanssa on syytä olla tarkkana. Jos kunnostustyö ei ala jollain aikavälillä, niin rahat palautuvat osakeyhtiölle odottamaan parempia aikoja. Samalla voidaan seurata myös sitä, onko rautatiemuseosta moiseen puuhaan vai pitäisikö ”aid”-yhtiön ryhtyä myös työn valvojaksi.

Harrastajien tehtäväksi siis jää osakeyhtiön pyörittäminen ja rahojen hankinta, joka on melko siistiä työtä ja mikä soveltuu monelle. Rahoitusta saadaan myymällä harrastajille yhtiön osakkeita, esim. hintaan tuhat euroa kipale. Viimeistään tässä vaiheessa nähdään se, kuka on oikeasti valmis rahoittamaan veturin kunnostusta ja kuka puhuu aiheesta vain lämpimikseen. Englantilaisista konsepteista voi ottaa mallia. Englannissa ”Aid”-yhtiöt osallistuvat messuille ja rautatietapahtumiin, joissa ne myyvät ”Aid”-aiheisia teemukeja, T-paitoja, kirjallisuutta ja muuta aihetta varten teetettyä tavaraa, joiden tuotot suunnataan kunnostukseen. Yhtiön osakkeitakin myydään tilaisuuksissa.

Mestarimallit voi harkita Hr 11 -veturin pienoismallin/rakennussarjan valmistamista, jonka myyntihinnasta osa voidaan lahjoittaa ”Hr 11 Aid Oy:lle”.

[Juha Kutvonen]

Ainakin takavuosina Hr11:n kunnostuksen esteeksi kerrottiin, ettei sille ole tilaa rautatiemuseolla, mutta toisaalta tilakysymyskään ei järjesty, koska veturin kunnostukseen ei ole rahaa.