Suomi on selvitysten luvattu maa, joskaan ei toteuttamismielessä.....
Ministeriössä ilmeisesti herättiin tilanteeseen jossa selvitysmiehet ovat oikeassa hyötyjen suhteen, mutta ministeriön ja ministerin oma kanta on vielä edelleen monopolin pitämisen kannalla, eikä se siitä muutu ennen kuin politiikassa tulee muutoksia seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä... Ministerin puoluepoliittisen taustan tuntien tässä tilanteessa ollaan vielä seuraavat kaksi vuotta, eikä asialle tapahdu mitään....
Raportissa tuotiin selkeästi ilmi se, että vapaa kilpailu kaukoliikenteessä vaatisi aikamoisia panostuksia infrastruktuuriin, kaksoisraiteita jne... Sitä ei tulla näkemään kyllä pitkään aikaan.
Kilpailuttaminen poistaisi kuitenkin nykyiseen velvoiteliikennejärjestelyyn
liittyvät läpinäkymättömyyden ja ristisubventioiden ongelman. Tällaisen liikenteen
kalustokynnys on mahdollisesti kannattavan liikenteen kalustoa matalampi, mutta
on hyvin mahdollista, että ostoliikenteen kilpailuttamisen yhteydessä jouduttaisiin
pohtimaan tarkemmin kaluston saatavuuskysymystä, jota Suomessa ei ole Ruotsin
tapaan vastuutettu alueellisille viranomaisille. Aiemmin on esitetty, että esimerkiksi
ELY-keskukset voisivat toimia tilaajina, jolloin olisi luontevaa, että ne
vastaisivat myös kalustosta omistamiensa kalustoyhtiöiden kautta. Ruotsin kokemuksen
perusteella kalustosta vastaaminen vaatisi kuitenkin lisävaroja, jotta kaluston
kehittäminen ja riittävyys turvattaisiin.
Nyt aletaan tuohon kalustoasiaan vasta todellisuudessa herätä tuollakin tasolla.
Jospa tästä kehitysmaa-ajattelutavasta päästäisiin vihdoinkin pois ja astuttaisiin harkittuja askelia eteenpäin rautatieliikenteen lisäämiseksi ja kehittämiseksi.