Tuollainen olisikin tosiaan mahdollista ilman leimauspakkoa, kun sen tekee peruslipulle 24 tunnin kuluessa junan lähdöstä. Enpä muistanut tuota mahdollisuutta. Itse asiassa lipun takanahan leimausvaatimuksesta edelleenkin mainitaan, kun huomasin sieltä lukea.
Ilmeisesti konduktöörin lukulaite merkitsee lipun käytetyksi, mutta miten tieto kulkee lukulaitteelta lipunmyyntijärjestelmään? Ainakaan langattomasti junasta käsin se ei sitä tee. Muutenhan paikkalippuja voisi ostaa junasta ja Visa Electron kävisi maksuvälineenä.
Se nettiyhteys kyllä löytyy myyntilaitteesta, mutta se toimii vain GPRS:n avulla, eli ei käytä edes EDGE:ä. Yhteys on siis todella hidas. Lisäksi juna muodostaa jonkinmoisen Faradayn häkin, mikä aiheuttaa sen, että kuuluvuus on paljon huonompi kuin sen olettaisi olevan. Ja musta vähän tuntuu, että myyntilaitteen valmistaja ei ole ihan kirkkain tähti antennitekniikassakaan
Kun tähän soppaan lisää vielä sen, että teleoperaattorit eivät rakenna verkkoja yhtä hyvin ratojen varsille kuin tieverkon varsille, saadaan aika surkeasti toimiva nettiyhteys. Tuon teleoperaattorien asennevamman syynä on arvatenkin se, että siinä missä 500 ihmistä on yksi juna, jo 130 ihmistä on peräti sata autoa. Ja ne sata autoa näyttävät paljon enemmältä kuin yksi juna, vaikka niissä kulkisikin vain neljäosa väestä.
Nettiyhteyden laatu on sellainen, että se toimii alle neljäsosalla välistä Helsinki-Tikkurila. Siis valtakunnan pääkaupungissa. Haarajoen ja Mäntsälän kohdilla toimii kun astuu junasta ulos laiturille tai menee välikköön seisomaan tai jotain sen sellaista. Ja kun on pankkiyhteydestä kyse, ei tarvitse olla kovin kummoista häiriötä, että koko yhteysyritys könähtää – sellainen viive, joka näkyy nettisurffauksessa yhden nettisivun ikävän hitaana latautumisena, riittää jo aikakatkaisemaan korttivarmennuksen, jolloin koko varmennusprosessi pitää aloittaa alusta. Ja taas alusta. Ja sitten yrittää perumista. Ja yrittää perumista vielä uudelleen. Ja vielä kerran. Noin sen vaan pitää mennä, kun pankkiasioiden kanssa ollaan vekslaamassa. Valmiushan siinä laitteessa on Electron-maksuille, mutta yhden Electron-maksun vastaanottaminen sillä kestää kaiken kaikkiaan jopa noin kymmenen minuuttia, alle viidessä minuutissa selviää vain harvoin. Siinä ajassa jää aika moni muu lippu myymättä ja senpä takia junahenkilökuntaa on kielletty myymästä Electronilla lippuja. Ja sitten vielä se, että kun on useamman asemanvälin pituisia pätkiä (ainakin kaupunkiradoilla), joissa nettiyhteys ei lainkaan luonnistu, kyseisillä väleillä oli mahdollista matkustaa ilmaiseksi ihan vaan Electronia näyttämällä sen kuukauden ajan kun Electronin hyväksymistä joku puolisentoista vuotta sitten kokeiltiin. Electronin hyväksymättömyydessä mun mielestäni suurin ongelma on se, että pankit on niin veepäisiä, että vaikka tietävät ettei Electron toimi kaikkialla, ihan kirkkain silmin asiakkaalle muuta väittävät. S-Pankki on ainoa, jonka tiedän suoraan antavan asiakkailleen Debit-kortin, muilta se pitää erikseen tajuta pyytää.
Enivei, koska se yhteys on niin epäluotettava, ei mitään paikkavarausta voisi sen kautta järkevästi hoitaa. On imagon kannalta varmasti parempi, että asiakkalle myydään "pahoittelemme, ei mahdollista" kuin "yleensä tää nyt ei toimi, mutta kokeillaan nyt, oisko tuuria. Valitettavasti tässä menee joka tapauksessa viitisen minuuttia". Vaikka jälkimmäinen on objektiivisesti parempaa palvelua, se tulkitaan asiakkaiden silmissä pilipalimeiningiksi, eikä sitä siksi kannata tehdä.
Ne myyntilaitteen myyntitiedot siis päätynevät taustalla palvelimelle silloin kun se nettiin sattuu riittävän pitkäksi aikaa pääsemään. Näin mä ainakin olen asian järjellä päätellyt, kun laitteen sielunelämän perusasiat nyt kuitenkin on aika tuttuja. Se on siis jotain online- ja offline-laitteiden välimaastosta. Voi toki myös olla, että se lataa ne tiedot vain asemien WLAN-verkkojen kautta, mutta tuo vaikuttaisi vähän epätodennäköiseltä, koska kahden aseman välillä voi kaukoliikenteessä olla aika pitkäkin väli.
Mun nähdäkseni myyntilaite olisi parempi hoitaa niin, että olisi erikseen esim. vyöllä kulkeva tulostin sekä viivakoodinlukija ja itse myyntilaite olisi sitten vaikka samanlainen Nokian Lumia-puhelin kuin konnarin työluurikin. Tai se sama. Ei tarttisi hankkia oletettavasti järjettömän kallista minipieninä erinä valmistettavaa spesiaaliteknologiaa, kun perusraudallakin pärjäisi ja luultavasti vieläpä paremmin. Toki silloin kun noi laitteet tilattiin, ei mitään tuohon käyttöön soveltuvia älypuhelimia tainnut ollakaan. Eivät nekään ihan upouusia enää ole.
Niinpä jos ei matkusta pääteasemalle asti, on hyvät mahdollisuudet ehtiä vaihtaa lippu uuteen ennen kuin tieto lipun käytetyksi merkitsemisestä saavuttaa lipunmyyntijärjestelmän. Vai olisiko järjestelmään rakennettu toiminto, joka lipun 'käytetty'-tiedon saatuaan automaattisesti peruu ko. lipusta mahdollisesti johdetun uuden lipun?
En usko, että tuo voi olla mahdollista.
Kännykkälipulla matkustaessa huijausmahdollisuus edelleen on kuitenkin olemassa kaukoliikenteen lipulla lähiliikenteessä. Sitä ei kai vaadita näyttämään lipunmyyntivaunussa henkilökunnalle, jotta lukulaite merkitsisi lipun käytetyksi?
Mun järki sanoisi, että kyllä se pitää näyttää. Lippu pitää näyttää konduktöörille ja konduktööri on vain lipunmyyntiosastossa. Mun silmissäni kännykkälipun kanssa ei lipunmyyntiä -osastossa istuminen on vastaava juttu kuin vessakäynti sillä aikaa kun konnari tarkastaa lippuja. Sitä en tiedä, miten tarkastajat reagoivat leimaamattomaan paperiseen tai kännykässä olevaan kaukoliikennelippuun lähijunassa. Tarkastajien reagointihan se viime kädessä relevanttia on, ei niinkään mikään muu. Tiedän kuitenkin parikin tyyppiä, jotka on saaneet kaukojunassa 80 € rapsut, kun eivät ole viitsineet tai tajunneet etsiä konduktööriä, junamyyjää tai rahastajaa käsiinsä ennen vessakäyntiä. Mut, jos Helsingissä joukkoliikenteellä liikut, kysäise tarkastajalta miten he tuollaisessa tapauksessa toimivat
