Ei taida olla vielä täällä, vaikka onkin jo uutiseksi vanha
http://www.talouselama.fi/uutiset/vr-n-ex-turvapaallikolle-petostuomio-kenttajohtopalvelu-olikin-luvatta-hankittu-auto-3473131 On kyllä VR:n laskutuksessa saatanan tyhmää porukkaa jos eivät osaa laskusta lukea, että se koskee auton liisarisopimusta?
”Käräjäoikeus piti turvapäällikön tekoa varsin vakavana sen laadun, tekotavan ja aiheutetun vahingon määrän huomioon ottaen. Sen vuoksi tuomioksi tuli vankeutta, mutta rangaistus määrättiin ehdollisena, koska tekijällä ei ollut tilillään aiempia rikoksia”.
”Ehdollisen vankeustuomion lisäksi turvapäällikkö määrättiin korvaamaan VR:lle noin 250 000 euron vahingot, jotka olivat syntyneet auton käyttöaikana 2007-2012. Auton vuokra oli aluksi 6 900 euroa kuukaudessa ja vuoden 2009 alusta 4 150 euroa”.
Kumma juttu tuo ”vuokran” suuruus ensimmäisen sopimuskauden jälkeen, yleensähän (jos tämä on siis liisari, eihän se voi olla mikään vuokra-auto?) sopimus maksetaan lähes ”nollille” sopimuskauden aikana (yleensä 2-5 vuotta) jäljelle jää ns. jäännösarvo, joka esim. koppareissa on tänä päivänä 20 euroa (vaikka kone olisi maksanut 3 vuotta aikaisemmin 20 Keur), autoissa kuitenkin enemmän.
Kun kertoo 7000 eur 24 kuukautta tekee se 170 000 euroa, kyllä sillä on jo maksettu yksi ”lantikka” nollille (kalleinkin maksaa tänä päivänä 123 Keur). Tuossa 250 000 eurossa on sitten kaikkia muitakin kuluja (vakuutukset, bensat huollot kuuluvat yleensä sopimukseen).
Eli ”vuokran” suuruus olisi pitänyt olla 2009 alkaen huomattavasti pienempi, muutenhan siinä maksetaan auto jo toiseen kertaan?.
Pitää myös huomioida että kaveri ei ole maksanut (olisihan työnantaja kusetuksen siitä tajunnut) auton käyttöedusta veroa joka näillä summilla tekee 5 vuodessa tolkuttaman suuren verovelan, kalleimmassa lantikassa se on täytenä noin 2 keur kuukaudessa, 5 vuodessa lyödään siis 120 keur liksan päälle ja verotetaan ao. prossalla. Karkeasti voidaan arvioida, että veroa kertyi maksettavaksi 60-80 keur. Eli tämä "henskelinpaukuttelu" maksoi ao. salapoliisille yli 300 keur . Saiko hän myös kenkää VR:tä?.
PS 1. tässä netistä poimittuna, mitä tarkoittaa leasingsopimus ja miksi niitä yleensä tehdään. Eli on tasekikkailua.
Kun yritys omistaa ajoneuvon, se kirjataan kiinteäksi omaisuudeksi taseessa. Kun yritys ostaa ajoneuvon luotolla, rahoitus kirjataan vieraaseen pääomaan ja korko rahoituskuluihin. ALD Automotiven tarjoamassa huoltoleasingissä yritys ei omista ajoneuvoa, vaan liisaa sen, jolloin taseeseen ei kirjata rahoitusta. Kun on aika uusia autoa, asiakasyrityksen ei enää tarvitse huolehtia ajoneuvon myynnistä. Huoltoleasingissä ALD kantaa riskin jälleenmyyntiarvon vähenemisestä.
Autotyypistä riippuen kertyy myös vähennettävää alvia kuukausittain.
PS 2. Ei oo varmaan tämä vesseli ”johtajan” parhaita kavereita.
"Kenttäjohtoyksikön" todellinen luonne alkoi selvitä VR:n johdolle vuoden 2012 alussa, kun vuotosivusto VRleaks alkoi julkisesti kysellä turvapäällikön autohankinnan taustoja. Paljastusten jälkeenkin turvapäällikkö onnistui hämäämään työnantajaansa selittämällä, että auto oli jo poistettu käytöstä.