30.08.2023 Päivstäjä on saanut vaihtotyöt Valtralla tehtyä ja palaa lastattujen vaunujen kanssa Äänekoskelle, jossa vaunut liitetään Tampereelle lähtevään T 3408:aan
| 30.10.2026 23:44 | Mikko Ketolainen: | Suolahden ratapihalla seisoi iltapäivällä traktoreita sisältänyt vaunuletka jonka Äänekosken puoleisessa päässä oli veturina Sr3. Katsoin Juliasta, että mikäs tuollainen juna on, kun on kerta Sr3 veturina, eikä Dv12. Kyseessä oli tavarajuna tunnuksella T53408 Suolahdesta Vuosaareen. Kulkuhistorian mukaan kulkenut elokuun lopusta lähtien tällä tunnuksella Suolahdesta Vuosaareen. Ihmettelin, kun kello lähestyi 15:sta, joka oli merkitty junan lähtöajaksi, niin veturi on edelleen junan Äänekosken puoleisessa päässä. Myöhemmin huomasin Juliasta, että matkaan oli päästy vasta kello 16.42. Myöhästyneen lähdön vuoksi on aikatauluun merkittyjä yli tunnin taukoja jäänyt pois, esim. Jyväskylästä ja Jämsänkoskelta. Pisin tauko on tällä hetkellä Tampere tavarassa, noin viisi ja puoli tuntia. |