27.10.1971 / Välillä Helsinki asema–Kotka asema
27.10.1971 Tilapäinen vapaalippu Helsingin ja Kotkan välille 27.10.1971-26.1.1972. Tammikuussa onnistui vain paluu. Lipun käyttäjä on ollut veturinlämmittäjä.
Kommentit
| 14.06.2026 16:26 | Rainer Silfverberg: | Nuo kauttakulkumerkinnät vähän omituiset. Tarkoittaako että lipulla sai kiertää koko itä-Suomen? | |
| 14.06.2026 17:30 | Teppo Niemi: | Eikä pelkästään Itä-Suomea, vaan laajaati koko rataverkkoa: Reitti kun on ollut Helsinki - Kauklahti - Aura - Vammala - Parkano - Lapua - Muhos - Nurmes - Kitee - Kotka. Mutta Kiteeltä.siis lyhintä tietä Kotkaan. |
|
| 14.06.2026 18:22 | Rainer Silfverberg: | Niin, käsiala on sellaista harakanvarvasta että tunnistin vain Nurmeksen ja Kiteen ja Lappeenrannan. Mutta hyvä että länsi-Suomikin tuli kierrettyä! | |
| 14.06.2026 18:29 | Teppo Niemi: | Ja tuo Lappeenranta on kirjoitettuna vain paluusuuntaan. Olisihan tuo lippu menomatkalle voitu vielä kirjoittaa Kiteen jälkeen vielä Savonlinnan (Sl) ja Mikkelin kautta ja paluumatka taas Simolan kautta. |
|
| 14.06.2026 19:04 | Kimmo T. Lumirae: | Virkamies, myös nuorempi virkamies eli toimenhaltija, sai Valtionrautateillä vapaalipun. Mutta en muista lainkaan, montako vapaalippua ja kuinka pitkälle ajalle, esim. saiko neljä vapaalippua vuodessa, kestoltaan enintään kolme kuukautta, vai miten se meni. Tämä oli kuitenkin se syy, miksi vapaalipun matkaksi kannatti kirjoittaa hyvin syheröinen reitti. Pääsi halutessaan mihin tahansa vapaalipullaan, kunhan osasi kirjoittaa tuon matkan riittävän kattavasti. Noin 1976 säännöstö muuttui niin, että nuorempi virkamies sai esim. neljä neljän matkan vapaalippua tms. Ja sittemmin säännöstö on muuttunut useamman kerran. |
|
| 14.06.2026 19:40 | Petri Nummijoki: | VR:n henkilökunnalla ei vielä tuohon aikaan ollut likimain rajoittamatonta vapaalippuoikeutta, kuten vähän myöhäisemmällä ajalla vaan vapaalippuja sai vain muutaman vuodessa. Niiden määrä riippui palvelusvuosista. Lisäksi lipun sai vain erikseen määritellylle yhteysvälille. Yleinen tapa oli kuitenkin, että lippu otettiin sellaiselle monipolviselle yhteysvälille, joka salli osapuilleen koko rataverkon kiertämisen. Lisäksi konduktöörit eivät yleensä leimanneet henkilökuntalippuja, joten tämmöisillä kulkumerkinnöillä ja konduktöörien myötävaikutuksella oli tosiasiallisesti rajoittamaton vapaalippuoikeus jaksolla, jolla lippu oli voimassa. Tämä vaati kuitenkin jonkin verran suunnittelua. Isäni matkusti 1960-luvulla tyypillisesti monta kertaa vuodessa sunnuntai-iltaisin Pohjanmaalta Helsinkiin. Miellyttävimmin matka sujui niin, että tuli Tampereelle Länsilinjojen pikavuorolla, jonka saapumisaika oli noin klo. 16:30. Sen jälkeen jäi tunnin verran aikaa käydä Siilinkarissa päivällisellä ja sitten klo. 17:30 aikoihin lähti P42, joka oli Helsingissä aikataulun mukaan klo. 20:00 aikoihin. Länsilinjoilla oli siihen aikaan hyvät autot, P42 oli aikakauden nopeimpia ja mukavimpia lisämaksuttomia pikajunia Tampereelta Helsinkiin (koska sillä oli entinen Porin kiitojunan MK50 aikataulu) ja ruokailuunkin jäi sopivasti aikaa. Mutta jos oli juuri ottanut käyttöön uuden vapaalipun, jolloin leiman saaminen lippuun olisi ollut kaikkein harmillisinta, kannatti matkasuunnitelmaa muuttaa. Silloin tultiin Tampereelle noin klo. 19:10 saapuvalla Lumiahon pikavuorolla, ruokailu piti jättää väliin ja Tampereelta lähdettiin klo. 19:45 höyryveturin vetämällä viikonloppujunalla P42A (myöhemmin P46A), joka oli Helsingissä aikataulun mukaan klo. 22:40. Kun meni istumaan hitaan viikonloppujunan kovalle puupenkille niin konduktööri osoitti hyvällä todennäköisyydellä joustavuutta ja jätti lipun leimaamatta. |