Pieksämäki asema
"Dr16 Pieksämäellä" ei ole vielä liian kulunut kuva-aihe.
Sorsasalo (uusi)
Neljä vuotta vilahti ja katu avattiin yleiselle liikenteelle keskiviikkona 17.7.2013. Pientä jonoa ehtii muodostumaan, koska juna joutuu odottamaan...
Sorsasalo (uusi)
Vuonna 2009 juna putkahti pusikosta niin äkkiä, ettei meinannut edes ehtiä kuvaa saada.
Kuopio asema
Opastimissakin on jo värit ja matka kohti etelää alkanut.
Kuopio asema
Sr-2 piipahti Kuopiossa peräti 4 miehen voimin. Lienee ollut jokin testaus ajo koska miehet olivat kahvilla ja sieltä tullessaan läksivät...
Kuopio asema
S 75 edessä ja takana S 89 joka lähtee Tampereen kautta takaisin Helsinkiin.
Kuopio asema
Seuraavana tulivat Ic-707 Kouvolasta -Ouluun kakkoselle, S 75 tuli ykköselle ja jää Kuopoon yöksi nykyään, vielä Pohjoisesta P 710...
Kuopio asema
Kuopion asemalla oli poikeuksellisen paljon liikennettä noin 30 min sisällä.Ensiksi ehti tavajuna Savon Sellun vaunujen kanssa 2 deeverillä.
Kuopio asema
Tällä kertaa Susi sai tehtäväkseen auttaa Deeveriä joka oli menossa huoltoon Kouvolaan.
Kurkimäki
Kello löi jo viisi hetki sitten ja T2203 seuraa T3005:n perässä kohti pohjoista.
Kurkimäki
Kesäkuinen aamuaurinko on jo korkealla, kun T3005 matelee Kurkimäen ohitse kohti pohjoista.
Kuopio asema
Lähtöraiteet olivat aamulla sekaisin eilisen tulipalon takia, tässä on eilinen Ic-707 runko lähdössä Turkuun Ic-712 senä.Turunsta...
Kuopio asema
Kahdella Deeverillä oli Siilinjärvelle menevä happojuna odottamassa että pääsisi Kuopion ohitse kohti määränpäätään.
Kuopio asema
Deeverin virka-apua tarvittiin tänä aamuna kun eilen tulipalon takia Kuopioon jäänyt Sr-1 3033 siirrettiin ratapihalle odottamaan...
Kurkimäki
Kuopio-Pieksämäki ratatyöt koskettavat myös Kurkimäkeä. Ratapihan molemmissa päissä lojui betonipölkytetyt vaihteet odottamassa paikoilleen...
Kuopio asema
Sisarrukset Kuopion asemalla.Oikealla Ic-878 jossa on yksi sininenvaunu mukana ja oikealla juuri Oulusta tullut P 818 josta kuski hyppäsi...
Kuopio asema
P 714 saapui ajallaan vaikka Oulussa olikin poistettu yksi vaunu Edb 28406 vaunua kohdanneen palonalun vuoksi.
Kuopio asema
Poikkeuksia oli myöskin Ouluun meneväsä kalustossa joka ajettiin Ic 806 / 807 rungolla johtuen eilisestä sähkökatkosesta...
Kuopio asema
Tälläinen työkone on ollut monta päivää Kuopion asemalla parkissa perässään kiskojenkuljetukseen soveltuvia avovaunuja+yksi pressullinen...
Kuopio asema
Tänään Ic-866 olikin veturi väärässä päässä junaa ja joutui peruuttamaan asemalle.Syynä oli eilinen sähköratavaurio Kuopion ja Siilinjärven...
Hakuehdoilla löytyi 5940 kuvaa