München Hbf, Saksa
Vanhempien ICE-junien lisäksi asemalla näkyi myös neljännen ja kolmannen sukupolven suurnopeusjunia. Tässä kuvassa ICE3.
München Hbf, Saksa
Vanhemman mallin ICE odottaa lähtöaikansa täyttymistä Münchenin päärautetieasemalla.
München Hbf, Saksa
29.7. matkamme jatkui Luzernista Prahaan. Junaa jouduimme vaihtaa Münchenissä, jolloin itselläni oli hetki aikaa kuvata liikennettä Münchenin...
Luzern, Sveitsi
Lasi puhtaaksi ja menoksi!
Luzern, Sveitsi
IC2000-mallia edustava ohjausvaunu valmistautuu lähtöön junansa kanssa Luzernin asemalta. Re460-vetureiden kanssa Sveitsissä...
Alpnachstad, Sveitsi
Pilatusvuorelta lähtiessämme meidät yllätti rankka ukkoskuuro. Onneksi vuorelle vievältä asemalta on lyhyt kävelymatka rautatieasemalle, josta voi...
Mount Pilatus, Sveitsi
Hammasratasvaunu nousee viimeisiä metrejään Pilatusvuoren huipulle yli kahden kilometrin korkeuteen. Nykyisin vuoren huipulle pääsee sekä...
Alpnachstad, Sveitsi
Luzernin lähellä sijaitsee Pilatus-vuori, jonka huipulle vie maailman jyrkin hammasratasrautatie 48% nousulla. Pysäkki maan tasolla...
Merlischachen, Küssnacht, Sveitsi
Sveitsiä odotin kohteena matkamme aikana eniten. Itävallassa ollessamme huomasin, että alppimaisemat miellyttävät silmääni ja kauniit maisemat...
Merlischachen, Küssnacht, Sveitsi
Hotellimme Luzernissa viipymisen aikana sijaitsi Merlischachenissa, josta pääsi kätevästi Luzerniin lähijunilla. Hotellimme oli kaunis alppimaja...
Luzern, Sveitsi
Die Zentralbahn omistaa myös Flirttejä, joilla ajetaan kapearaiteista lähiliikennettä Luzernin seudulla. Tässä S5 on saapunut Luzerniin.
Luzern, Sveitsi
Paikallinen Flirt on juuri saapunut Lenzburgista Luzerniin ja vieressä IC2020 odottaa lähtöään jonnekin päin Sveitsiä. Perää pitää kaksikerroksinen...
Luzern, Sveitsi
Tiemme vei Italian jälkeen Sveitsiin, Luzerniin. Luzernissa oli hyvä hetki kuvata paikallisia marsuja, joita asemalla näkyikin runsaasti....
Varese, Italia
Varesesta matkamme jatkui Luzerniin, Sveitsiin. Junamme Varesesta Chiassoon oli tällainen samanlainen Italia-flirt ETR-524.
Venezia SL, Venetsia, Italia
Asemalla näkyi myös ALn 663-sarjan moottorivaunu.
Venezia SL, Venetsia, Italia
Hieman vanhempi ohjausvaunu Venezia Santa Lucian asemalla. Italiassa junan loppupää merkataan punavalojen lisäksi myös musta-keltaisella...
Venezia SL, Venetsia, Italia
Trenitalian pikajuna "Frecciargento" ja ETR 104 odottavat lähtöaikojansa Venetsia Santa Lucian asemalla. Santa Lucian asema sijaitsee aivan...
Venezia SL, Venetsia, Italia
Kaksi Alstomin AGV-suurnopeusjunaa Venetsia Santa Lucian asemalla. Vasemmalla oleva on kohta aloittamassa matkaansa kohti Milanoa.
Bled Jezero, Slovenia
Yksi kauneimmista rautatieasemista joita olen nähnyt on Bledin rautatieasema. Rauhallinen asema Bled-järven rannalla ja alppimaisemissa....
Jesenice, Slovenia
24.7. teimme päiväreissun Bled-järvelle Sloveniaan. Villachista otimme ensin EuroCityn Jeseniceen, jossa vaihdoimme tähän moottorivaunuun...
Hakuehdoilla löytyi 1051 kuvaa