Välillä Sysmäjärvi–Luikonlahti
Torstaina satanut lumi on kestänyt maassa vielä näin lauantaihin saakka, niinpä T4081 pääsee Deeverinipun vetämänä ensilumille.
Välillä Pasila asema–Käpylä
Huru Hr12 2206 veti Helsingistä klo 15.00 lähtenyttä pikajunaa P 61 määränpäänään Rovaniemi. Tuohon aikaan Pasilan asema ohitettiin vauhdikkaasti...
Nilsiä, Sänkimäki
Ensilumi tuli, joten suunta Sänkimäki oli. Radalla päiväkävelyllä olleen ukkelin jalkoihin löytyi uusi vaihde junan ilmestyessä horisonttiin....
Pasila alapiha
Dv12 2565 työntää mittavaunuroikkaa (ei troikkaa) kääntöpöydälle Pasilan talli-alueella.
Orivesi, Lyytikkälä
Ajojohdot ovat jo valmiina, mutta vielä Alstikka vetää IC-junaa. Tämä maisemakin on melkein historiaa, sillä puut peittävät radan lähes...
Lyytikkälä, Orivesi, Kortejärvi
Juna ohittaa Kortejärveä samannimisen entisen seisakkeen kohdalla.
Orivesi, Lyytikkälä
Ajojohtopylvään perustus muistuttaa, että Alstikan päivät alkavat olla luetut.
Orivesi, Lyytikkälä
Oriveden suuntaan menevä juna, jonka numero on jäänyt minulta merkitsemättä muistiin, on tulossa Lyytikkälän peltoaukealle.
Orivesi, Lyytikkälä
Syksy on koreimmillaan junan noustessa kohti Lyytikkälän entistä seisaketta.
Orivesi, Lyytikkälä
Aikaisessa olevan kevään kosteus tuo jo vihreyttä esiin junan juuri ohitettua Lyytikkälän entisen seisakkeen.
Orivesi, Lyytikkälä
Pikajuna rullaa alamäkeä kohti Oriveden asemaa.
Välillä Sysmäjärvi–Luikonlahti
Isovaalee puskee lyhyehkön junansa kanssa läpi sankan lokakuisen räntäsateen naama lumessa, yrittäneeköhän totutella tulevaan vallitsevaan väriin...
Joensuu, välillä Joensuu Sulkulahti–Niittylahti
Tuntemattomaksi jäänyt tavarajuna Dv12 2616 4*Sp+Snpss+Sp+3*Hkb+Snpss+2*Sp+3*Hkb ohittaa Kesärannan...
Joensuu, välillä Joensuu Sulkulahti–Heinävaara
Eipä ollut aamulla Sulkulahdessa vaunuroikkaa Ilomantsin junalle, joten 4573 meni pelkkänä veturina.
Rovaniemi, välillä Vika–Rovaniemi (uusi)
Tälläista kuvaa ei ole enää mahdollista saada - eikä se muutenkaan ollut mahdollista kuin pari viikkoa juhannuksen molemmin puolin. -...
Rauma
Tiukkaa teki kuudellakin vaunulla nousta mäkeä ylös. Kävellen olisi pysynyt rinnalla.
Rauma
Ei seepra, ei deeveri, vaan puutavaravaunut vietiin Botnian tehtaalle tämän näköisellä kumipyörähärvelillä.
Joensuu, välillä Joensuu Sulkulahti–Niittylahti
Ja täällähän tämä meidän vihreä ystävämme on. Lähtenyt mukaan 4747:n kyytiin ja piiloutunut Vaaleen 2820 taakse. T4747 Niiralasta Joensuuhun Dr16...
Joensuu, välillä Joensuu Sulkulahti–Niittylahti
Tänäisessä Puhoksen paluujunassa ei ainakaan vetovoimasta ollut pulaa, kun Isovaaleepari 2821+2817 oli hommissa Puhoksella ja tuo tässä...
Vihti, Nummela
Puissa on jo syksyiset värit, mutta kilometripylväs on sen sijaan vasta juuri puhjennut vihreään kukkaan. T3682 on viemässä tyhjiä vaunuja...
Hakuehdoilla löytyi 44335 kuvaa