Lempäälä, Hollo, välillä Lempäälä–Hakkari
Alkuperäistä päärataa Lempäälässä. Rata oikaistiin 2000-luvun alussa kulkemaan suorempaa reittiä, ja tämä vanha linjaus muutettiin tieksi. |...
Hollola, välillä Tommola (uusi)–Hakosilta (uusi)
H311 Riihimäeltä Kouvolaan ja edelleen Kotkan satamaan lähestymässä oikoradan risteyskohtaa kuvaajan seistessä kyseisen radan päällä.
Hollola, Tikkakallio
Porkkana Helsingistä Imatralle ohittaa kohta Tikkakallion seisakkeen.
Hollola, Nostava
Savonlinnaan menevän porkkanajunan takapää on Nostavan seisakkeen paikkeilla. 1970-luvulla oli Porkkanoissakin mainoksia kyljissä, mutta...
Hollola, Tikkakallio
Porkkanajuna on kohta Tikkakallion seisakkeen kohdalla. Merkintöjeni mukaan tämä on P25, vaikka ei tätä Kouvolaan menevää junaa kai yleensä...
Hollola, Nostava
Lättävuoro pysähtyy Nostavassa. Kuvassa junan takana oleva alue on aivan muuttunut viime vuosina. Asutus on moninkertaistunut, joten voisi tässä...
Hollola, Nostava
Nostavaan on vielä saatu uusi nimikilpi ja jopa mukavuuksiakin.
Hollola, Vähäjoki
Vaunun taustalla näkyvä alue on nykyisin hakattu paljaaksi ennakoiden mahdollista suurta tavararatapihaa.
Hollola, Hakosilta (vanha)
Pikajuna painelee ohi, kun lättä on pysähtymässä Hakosiltaan.
Hollola, Herrala
Herralan raiteistot olivat loppuaikoina usein VR:n käytössä. Sahan raiteella näkyy vielä tavaravaunu. Nykyinen Herrala on pari sataa metriä...
Hollola, Herrala
Vielä vähän ennen purkua näkee, että Herralan makasiinit rakentaneilla on ollut taiteellista silmää.
Hollola, Hahmajärvi
Tavarajuna ohittaa Hahmajärven seisaketta. Taustalla näkyvä hyvin vanha ylikulkusilta on nykyisin korvattu alikululla.
Hollola, Hahmajärvi
Lättä on lähtenyt Hahmajärveltä, seuraavana Herrala.
Hollola, Tennilä
Tennilään pystyttivät paikkakuntalaiset aikoinaan pysäkkirakennuksen ja sittemmin siitä kertovan muistomerkin. Olisiko jollakin tiedossa kuva...
Hollola, Tennilä
Lumi pöllyää, vaikka H307 jo jarruttelee Tennilään.
Hollola, Hakosilta (uusi)
InterCity 1 Pohjois-Karjalaan porhaltaa Hollolan peltomaisemissa. Lahti on seuraava pysähdyspaikka.
Hollola, Hakosilta (uusi)
Lisäänpä yhden juna ja lato-tyyppisen kuvan, vaikka kuvia minulla onkin lisättävissä melko niukasti. Päivän ensimmäinen veturivetoinen...
Hollola, Okeroinen
S 118 Imatralta jolkottelee rauhallista vauhtia Ala-Okeroistentien yli.
Hollola, Tikkakallio
Riihimäelle menevä juna on pian Tikkakallion entisen seisakkeen kohdalla.
Hollola, Vähäjoki
Vähäjoen entisen seisakkeen vieressä olevassa talossa ei ole vuosikymmeniin asuttu.
Hakuehdoilla löytyi 168 kuvaa