En yhtään tiedä, miten muut sen tekevät, mutta meillä on tapana heivata kuljetusinsinööri aapee™ suvisin viikoksi–pariksi ulkoruokintaan. Pieni, askeettinen teltta muistuttaa enemmän koirankoppia. Auringonnousun aikaan, kesäyön kaikkein vilpoisimpana hetkenä, teltan sisäpinnoista sataa niihin yöllä tiivistynyttä trooppisen yön kosteutta – mutta vain hetken, kunnes kivijoki tai rautakäärme jälleen tempaisee oudon kulkijan vietäväkseen.

Ensimmäisen, viikon Bussipassini ostin kesällä 2012. Viime kesänä tuplasin panoksen ladaten kortille kahden viikon matkustusoikeuden. Nyt ostin taas vain viikon matkan, mutta latasinkin kortin vasta Rovaniemellä. Alkumatkan Turusta Rovaniemelle kuljin kolmessa päivässä, hyödyntäen erilaisia osamatkakohtaisia alennuksia ja tarjouksia, valtaosin Valtionrautateiden ennakkolippua. Näin tämänvuotinen Bussipassi-rengasmatkani kesti puolitoista viikkoa. Kuvankeruumatkani oli paljon halvempi kuin lastenlipulla kulkien olisi ollut, mutta lapsen avoimuudella maatamme ja siinä asuvaa kansaamme siltikin ihmettelin.

Rengasmatkani kulki reittiä Turku-Pori-Kristiinankaupunki-Närpiö-VAASA…Laihia…Tervajoki…Isokyrö…Ylistaro…Seinäjoki…KOKKOLA-Oulu…ROVANIEMI-Kemi-Tornio-Kemi-Simo-OULU-Kajaani-Kontiomäki-Kajaani-NURMES-Joensuu-Pöytälahti (Juojärvi)-JOENSUU-Siilinjärvi-Iisalmi-JOENSUU-Viinijärvi-Käsämä-Joroinen-VARKAUS-Pieksämäki-Haukivuori…MIKKELI-Jyväskylä-Keuruu…Haapamäki-Pori-Turku. Yöpymispaikat on edellä kirjoitettu isoin kirjaimin, siirtymiset junalla on merkitty kolmoispistein. Kilometrejä kertyi julkisilla yhteensä 3196, kävellen paikallisissa siirtymisissä ehkä satakunta.

Pisin patikkamatkaosuus kohdistui maanantaille 4/8, kun poikkesin lampsien kolmenkymmenen asteen superhelteessä Joroisten kirkolta Huutokosken rautatieasemalla. Kyseisellä välillä ei yhtä koulupäivisin ajettavaa vakiovuoroparia lukuun ottamatta enää julkisia ajeta. Matka on seututietä 455 pitkin suuntaansa kahdeksan kilometriä. Samaan aikaan kulki Joroisten ja Huutokosken kautta Savonlinnan Pääskylahdesta Pieksämäelle huoltoon menevä kiskobussisiirto V 10242, kuljettaen tyhjiä penkkejä. Maantiellä 455 oli varsin vilkas henkilöautoliikenne. Sääli ettei silläkään välillä ole paikallisen väestön niin huomattavasta liikkumistarpeesta huolimatta onnistuttu säilyttämään joukkoliikennettä. Jos kaikki kulkijat saataisiin keskitettyä pienoislinja-autoon, kantaisi kyytiläisten määrä aivan varmasti tunnin välein ajettavat vuorot. Tämmöisiäkin siinä kävellessäni mietin.

Kummajaisiksihan juna- ja linja-autokuvaajat on lokeroitu kautta aikojen. Näin on ilman muuta tänäkin päivänä. Sitä meidän harrastajien on turha itseltämme yrittää kieltää. Sen sijaan meidän on syytä tuntea syvää ja tuntuvaa voittajaoloa siitä, kun jaksamme ja kehtaamme tästä huolimatta jatkaa kummastusta herättävää harrastustamme. Vuosikymmenien päästä tästä ajasta ei ole jäljellä kuin kuvallisia ja kirjallisia dokumentteja, jos niitäkään. Aikaisemmilla Bussipassi-matkoillani en ole ottanut kuin muutamia kuvia linja-autoista, keskittyen vain junien kuvaamiseen. Tällä matkallani otin alusta alkaen tavaksi napata kuvan jokaisesta linja-autosta ja junasta, jolla matkustin jonkin osamatkan – jollen matkan alku- tai päätepisteessä, niin jostain väliltä. Erään osamatkan kulkulaitoksesta päätin ottaa kuvan huoltoaseman pihassa auton pysähtyessä siihen hetkeksi. Puolituttu kuljettaja melkein hätääntyi: "Lait ny se kamera pois tai ihmiset kahvios näkee!" Vastasin: "Nähkööt! Ei se minua haittaa", ja otin kaikessa rauhassa kuvani. Kuljettaja kysyi myös uteliaana matkasuunnitelmistani, koska kannoin mukana toistakymmentä kiloa painavaa, huomiota herättävää rinkkaa. Kerroin, että "Menen tänään Vaasaan asti, josta huomenna Kokkolaan…" Jo tässä kohtaa kuljettaja hörskähti: "Kyl sää hullu oles!" Yleisesti hyväksyttyä on toisin sanoen viettää kesälomansa joko neljän seinän sisällä kerrostalopöksässään, lähipubin terassilla tinoissa, tai lentää Teneriffalle, koska kaikki muutkin sinne lentävät – tai jos nyt jostain käsittämättömästä syystä haluaa kiertää kotimaata, tehdä se edes henkilö- tai asuntoautolla. Reppureissaamista ei katsota hyvällä. Tällaisiakin asenteita tällaisella rinkkamatkalla pomminvarmasti saa osakseen. Mutta se taas ei tee tasan muuta kuin kasvattaa luontoa. Ehkä se saa aikaan jonkinlaisen joukkoliikenteen ja koko elämän tarkoituksen ja tehtävän pohdinnan, mutta tuloksena tästä ajatteluharjoituksesta tulee vain entisestäänkin kirkastunut käsitys ja selko asioista. Tavalliset ihmiset tekevät tällaiset harrastusmatkat – liittyivät nämä sitten rautatieharrastukseen tai vaikka geokätköilyyn – asuntovaunuilla ja -autoilla syytäen surutta rengasmelua, pakokaasua ja pahvisia kahvikuppeja lääneihimme. Rinkkaselkäiseltä kulkijalta nämä matkat vaativat vähintään välttävää kuntoa ja jukopäistä luonnetta, joskin myös kehittävät näitä ominaisuuksia.

Ari "Paska" Peltonen esitteli Paskareissu-televisiosarjassaan Suomen kamalista kamalimpia paikkakuntia. Myös Pieksämäelle oli omistettu sarjassa oma jaksonsa. Itse kuitenkin sain matkallani huomata Pieksämäen olevan mainettaan parempi. Kävellessäni tiistaina 5/8 Asemakatua Pieksänjärven suuntaan, sain ohiajavalta autokunnalta kannustavia huutoja. Renault Meganen etupenkillä istuva kyytiläinen ihmetteli suureen ääneen: "Mitä tol on tavararinkka seläs!?" Takapenkillä istuva kloppi ilmaisi muodostamansa käsityksen näkemästään asiasta lakonisesti: "Homo!"

Vaikka kuinka tutkisit Suomen karttaa tai tankkaisit Google Mapsin kuvia, et saa edes sinne päin käsitystä siitä, mikä ihan oikeasti on Suomi. Eikö se riitä, kun Elias Lönnrot jo kerran kiersi ja kartoitti maakuntamme ja läänimme? – Useimmille riittää, minulle ei. Juna on harva harava, polkupyörä ja omat jalat tiheä kampa, linja-auto jotain siltä väliltä. Näitä sopivasti ristiin käyttämällä saadaan ajan kanssa syynättyä koko suuri maamme – lääni lääniltä, kauppala kauppalalta.

Varoitan vakavasti kaikkia – erikoisesti nuoria ja norjia joukkoliikenneharrastajia – lähtemästä tässä kuvasarjassa kuvatun kaltaisille reppumatkoille. Vaarana ovat erityisesti yleisen paheksunnan aikaansaama asenteen lujittuminen sekä loppuiäksi mieleen syöpyvien ja iskostuvien muistojen syntyminen. Luonnonrauhaa ja mielenrauhaa. Satunnaisia kohtaamisia mielenkiintoisten ja omintakeisten persoonien kanssa. Uusia tuttavuuksia, jopa aitoja ystävyyksiä – parhaimmassakin tapauksessa elämänkumppanuus.

08.08.2014 12:58	[Tunnus poistettu]:	Taas kerran täyttä asiaa!! Täytyis varmaan itekin tommosta harkita, jos ens kesänä sais aikaseksi. Kuulostaa ja näyttää tosi mukavalta.
18.08.2014 12:05	Esko Maasalo:	Olet A-P kiertänyt lähes samanlaisen reitin kuin tein esikoispoikani kanssa kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin. Silloin ei kuntoa tarvittu ihan näin paljon, koska matkan saattoi tehdä junassa istuen tai nukkuen, ja silloin vielä suurimmaksi osaksi valitsimme Lätän junavuoroksi!
18.08.2014 16:33	Ari-Pekka Lanne:	Voi jukra, mistähän saisin käyttööni aikakoneen? Kyllähän linja-autossakin voi nukkua, ainakin jos on tarpeeksi väsynyt. Rengasmatkan toinen yö Kokkolassa jäi unien osalta jokseenkin lyhyeksi. Pikajuna 407 (Sr1 3061 + Ein 23235 + Ein 23242 + EFiti 23656 + Eip 23149) saapui sinne lovipyörät jyskyttäen klo 23:00, kun taas Turusta lähtenyt yöpikavuoro Ouluun lähti jo 04:55. Enhän minä niin lyhyeksi aikaa raaskinut kirjautua leirintäalueelle, tai muutenkaan lähteä taapertamaan kovin etäälle asemalta. Laitoin teltan VR:n veturivarikon taakse sopivaan metsikköön. Siinä lähistöllä makasi samainen sininen runko koko yön valot päällä. Aamulla se taas tuntui lähtevän klo 4:15 P 403:na Ouluun. Kuulin kun lovipyörät hakkasivat tahtia junan häipyessä Matkanevan suuntaan. Nukkuminen Kokkolan veturivarikon takana oli vähän niin ja näin. MGO:t pauhasivat, kun vetureita käynnisteltiin tai käytiin tankkaamassa ja Dv12-nippuja kasattiin tai hajotettiin. Jarrut vain kirskahtivat, kun vetureita pyöriteltiin kääntöpöydällä. Myös Dr16-veturit (Iso Vaalee) huudattivat Pielstickin myllyjään, jäähdyttimen plektejään ja sähkökojeistojaan. Veturinkuljettajat eivät suinkaan säästelleet tehoja laittaessaan pasute- tai puutavarajunia vauhtiin. Turbot ujelsivat. Syväsatamaan suuntaavat, Sr1-parien vetämät pitkät Vok-letkat jyskyttivät vaihteissa. SA3:t paukkuivat kostamuslaista rautamalmia kuljettavan junan nopeuden äkkinäisesti hidastuessa, kun pitkä roikka meni kasaan. Klappi hävisi vaunu kerrallaan, ketjureaktion tavoin. Myös Ahlbergin (os. Kare) Eija kuulutteli aseman kovaäänisistä kantavalla, mutta hyvin tomeralla, äänellään yöjunat saapuviksi ja lähteviksi. Niinpä yöautossa klo 04:55–08:00 taittamani matkaosuus Kokkolasta Ouluun olikin sitä, että pää retkahteli alas kuin pilkki, tai jos nojasin enemmän taakse, nukuin suu auki. Vähemmällä vaivalla ja suuremmalla mukavuudella olisin matkasta suoriutunut, jos olisin majoittunut hotelleihin tai motelleihin. Ei olisi tarvinnut kantaa mukana telttaa ja makuupussia. Mutta minkäs teet kun olet nuuka?

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!