Olet oikeassa kiilusilmäisten grynderien ajatelmista.
Ilman Tallinnan tunnelia EI ratojemme kaventamisessa todellakaan ole mitään järkeä - poisluettuna Torniosta Ouluun ja pohjoisen teollisuuslaitoksille tarvittaessa tehtäviä rinnakkaisraiteita. Niihinkin tulee saada EU-tukea.
Paitsi ei järkeä ei maallamme myöskään ole rahaa.
Maamme on köyhtynyt yli 15 vuodesta hölmöyttä ja saamattomuutta.
Tunnelin rakentamisen toteutuessa oleelliset radat kavennettakoon - KAIKKI samanaikaisesti.
Kovaotteisen EU-vaikuttamisen on siksi viipymättä alettava.
Rail Baltican järjestelyt ovat hyvä tavoitetaso meillekin.
Meillä ei ole varaa toiseen yli 4,3 miljardin euron menettämiseen kun edes suunnitelmia ei vaivauduttu tekemään ja esittämään EU:lle.
Vaikka emme haluaisikaan, emme voi estää ainakaan kaikkia EU:n yhteisrahoitteisia ohjelmia.
Niitä varten pitää siksi olla hyvin perustellut suunnitelmat.