04.09.1985 / Hyvinkää
04.09.1985 100-vuotisradan laskumäki toimi releohjauksen turvin täysautomaattisesti. Ohjausjärjestelmä uusittiin perusteellisesti 1980-luvulla.
Kommentit
| 10.10.2012 09:07 | Pekka Siiskonen: | Lisätään hieman: Piilopihan vanha automatiikka toimi kolmella releellä, ja automatiikka käänsi laskumäen vaihteita sitä mukaa kun veturi työnsi kuuden vaunun vaunuroikkaa alas, millään ei varmistettu irtosiko vaunut tai menikö vaunu vaihteiden yli raiteelle ennen vaihteen kääntämistä. Releitä ohjasi Fleischmann-veturin alla oleva kontaktinasta. Nopeus piti koittaa asettaa sellaiseksi että vaunut irrottuaan ehtivät vieriä vaihteen ohi enenkuin vetuin kontaktinasta käänsi vaihteet seuraavalle raiteelle. Uudistuksen yhteydessä vaunuihin asennettiin magneetit ja ne ohjasivat reed-kontaktien eli magneettisten kontaktien avulla osaltaan automatiikkaa. Releiden määrä kasvoi neljään. Laskumäen irrottajan ylittäneen vaunun magneetti pysäytti reed-kontaktilla veturin niin, että vaunun kytkin oli irrottajan kohdalla. Jos vaunu irtosi, laskurinteessä seuraava reed käynnisti jälleen veturin. Jos vaunu ei irronnut, piti radan kuljettajan avustaa irrotushommissa. Kun vaunut vierivät vaihteiden taakse, raiteiden alkupäässä, heti vaihteiden jälkeen olevat reedit käänsivät vaihteita aina vaunun takana niin että vaunut laskeutuivat ikäänkuin sattumanvaraisesti eri raiteille. Kun viimeinen (kuudes) vaunu saapui irrottajalle, veturin kontaktinasta käänsi toisen releen "normaali"-tilasta "huomio"-tilaan, ja tämä rele siirsi veturin käynnistyksen sen raiteen reed-kontaktille, jonne viimeisen vaunun oli määrä laskeutua. Näin estettiin alkuperäisen automatiikan aikaan niin usein tapahtunut tilanne jossa vaihteissa suistuneet vaunut jäivät vielä veturin ruhjomiksi ellei radan kuljettaja ollut valppaana. Kun viimeinenkin vaunu oli päässyt omalle raiteelleen laskeutui veturi mäkeä alas ja kolmannen releen avulla vaihdettiin "lasku"-tila "keräily"-tilaksi. Raiteiden loppupäässä, ennen päätepuskinta oli reedit jotka nyt muuttivat veturin suuntaa (neljäs rele). Sillä raiteella, josta keräily alkaa, oli veturikontakti ja se käänsi vaihteet niin että juna keräilyn aikana kulki laskumäen takaa. Siellä junan pituutta mitattiin veturikontaktin ja reed-kontaktien avulla ja nämä ohjasivat vaihteita niin että jos kultakin raiteelta oli saatu kaksi vaunua, kääntyi vaihteet seuraavalle raiteelle. Sivuutusraiteella oli vielä toinen veturikontakti joka käänsi veturin taas palaamaan raiteilta vaunuja keräilemään. Jos veturi ei saanut joltain raiteelta vaunuja mukaansa palasi se siis automaattisesti yrittämään vaunujen noutoa samalta raiteelta. Kun kaikki 6 vaunua oli mukana käänsi viimeisen vaunun magneetti reed-kontaktin avulla "keräily"-tilan takaisin "lasku"-tilaksi, ja tämä irrotti sivuutusraiteen suunnanvaihtokontaktin ja veturi veti koko roikan vetopätkään ja siellä kontaktit käänsivät vaihteet jälleen laskumäelle ja suunnavaihtokontaktin jälkeen alkoi junan "hajottaminen" jälleen alusta. (Enpäs nyt muista missä vaiheessa "huomio"-tila palautettiin "normaali"-tilaksi). Kaikki ilman tietokoneita tai muuta digitaalitekniikkaa... |
|
| 10.10.2012 11:32 | Kimmo T. Lumirae: | Se on ollut kyllä fiksua relelogiikkaa :o} | |
| 10.10.2012 12:41 | Juhana Nordlund: | Pekka: Mainion selostuksesi alussa käytät ilmaisua "piilopihan". Eikös piilopiha ollut se kannen alla oleva kääntösilmukka eli "Helsinki"? Mielestäni tämän laskumäkijutun ratapihan nimenä voisi käyttää esimerkiksi järjestelyratapihaa. | |
| 11.10.2012 08:35 | Pekka Siiskonen: | HUPS: Ehdottomasti näin! Piilopiha oli juurikin se ratapöydän alla ollut "Helsinki". |