??.04.1983 / Hollola, Herrala

??.04.1983 Vielä vähän ennen purkua näkee, että Herralan makasiinit rakentaneilla on ollut taiteellista silmää.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Herrala (Liikennepaikan tiedot) Kuvauspaikka: Hollola Koordinaatit: 60.89686 25.47457 [Google Maps] [Karttapaikka]
Kuvaaja: Jukka Martio
Kuvasarja: Entisiä liikennepaikkoja Lahden länsipuolelta
Lisätty: 11.06.2013 17:14
Muu tunniste
Rautatieinfra: Makasiini
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

12.06.2013 13:53 Heikki Jalonen: Kyllä se vanhojen ammattimiesten kädenjälki on loppuun saakka kaunista. Ne ovat ne pienet asiat, jotka paljastavat ammattimiehen työn. Yksinkertaiset mutta toimivat koristelut, joutavuuksien välttäminen ja toimivat ratkaisut. Ja kestävyys niin säitä kuin muitakin vastaan. Ei ole lauta vahingossakaan väärin päin, ei pesi seinässä vesi.

Katsokaapa huviksenne vaikkapa tuota välipienallista ikkunaa: pystyvuorilaudat jatkuvat pinnassa yhtenäisinä alavuorilaudan alapuolelle. Tavallinen vasaranheiluttelija tekisi vain yhtenäisen alavuorilaudan ja päättäisi keskipienan (tai pahimmassa tapauksessa kaikki pystypienat) sen yläpintaan. Ja sata vuotta myöhemmin seinä olisi laho siltäkin kohdalta. Vesi kun pääsee silloin helpommin alavuorilaudan ja seinän väliin.

Tai vuorilautojen katteet ja hatut. Niin kuin ihmisenkin pää on säältä suojattava niin pitää puunkin päälle tehdä.

Tai syrjistään viistotut pystyvuorilaudat jotka eivät sälöydy tai halkeile jos jotain sattuu niihin osumaan. Pikkuasiat tekijänsä taidon kertovat.

Tosiasiahan on se, että VR teetti kaikki rakennuksensa hyvin huolellisesti ja pitkää käyttöikää varten. Niiden urakoita ei annettu millekään joutomiehille vaan ainostaan päteville tekijöille. Työtä valvoi ja sen otti vastaan auringontarkka ja ammattinsa osaava ratavaltion rakennusmestari johon mikään filunki ei uponnut. Arkkitehdilla puolestaan oli selkeä tehtävä tuottaa rakennuksia määräajassa annetulla budjetilla tilattuun tarkoitukseen. Ilman turhia visioita ja taiteilutarpeita. Sadaksi vuodeksi, vähintään.
12.06.2013 14:08 Jarkko Korhonen: Bruno Granholmin suunnittelua, sen näkee monista seikoista, mm. "harjakatollisista" ikkunan vuorilautojen kulmista ja noista vinopaneloiduista peiliovista.
13.06.2013 13:18 Heikki Jalonen: Vino peilin panelointi on sinällään myös yksi hieno esimerkki tuosta vanhasta ammattitaidosta: se on esteettisesti miellyttävän näköinen, mutta samalla se muodostaa ovea jäykistävän diagonaalirakenteen. Katsokaapa noita ovia: yksikään niistä ei roiku, ei sadan vuoden jälkeenkään.

Ja Granholmin hatut: sekä dekoratiivisia mutta myös suojaavia.

Täällä on muuten joskus asunut ahkeria tikanheittäjiä. Toiset ehkä tarkempia kuin toiset...

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!