26.09.1977 / Turenki

26.09.1977 SRM:n museopässiä eli Otso 2-Teollisuus -veturia ollaan kunnostamassa. Laitetaanpa siis esille kyseisen veturin arkiaherruskuva Turengin Sokeritehdas Oy:n ratapihalta. Veturi on valmistunut kotiasemallaan Turengin Sokeritehdas Oy:n konepajassa 8.1.1962 eli nykyisinkin toimivan Tume-Agri Oy:n konepajassa. Turengin Sokeritehdas oli jo 50-luvulla kehittyvä konepaja, sillä sokerijuurikasbisnes oli vain osan vuotta aktiivista ja muuna aikana rakennettiin "Tumella", sokeritehtaan mekaanisella verstaalla, erilaisia koneita ja laitteita, kuten vaikkapa insinööritoimisto Tapio Saalastin suunnittelemia dieselvetureita Valtionrautateille ja maamme suurteollisuudelle.

Kuvan tiedot
Liikennepaikka: Turenki (Liikennepaikan tiedot)
Kuvaaja: Jorma Rauhala
Lisätty: 07.01.2014 00:32
Muu tunniste
Sekalaiset: Muu ajoneuvo
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Syksy

Kommentit

07.01.2014 11:30 Kimmo Huhta: Hk:t on nähtävästi varustettu joillakin piensäiliöillä. Ovatkohan umpinaisia vai ylhäältä avoimia? Asjallinen tehdasratapiha. Tuonne kaiketi näkee auttavasti päärataa ohikulkevasta junasta.
07.01.2014 12:07 Tero Korkeakoski: Sokeriahan tuolla ei tehdä enää, mutta ovatko rakennukset jäljellä?
07.01.2014 12:56 Ilari Kokko: Ainakin osa rakennuksista on paikallaan, mutta 70-luvun tilanteeseen en uskalla verrata. Väittäisin kuitenkin kuvassa näkyvien rakennusten olevan pystyssä. Jokunen raidekin maastossa vielä majailee, mutta ei järin liikennöitävässä kunnossa ja vailla yhteyttä rataverkkoon. Taisi olla 1998 kun tehdas suljettiin.
07.01.2014 13:25 Sami Hiltunen: Traktori taitaa olla Massey Ferguson 175.
07.01.2014 13:43 Heikki Jalonen: Turengin entisen sokeritehtaan alueen merkittävin toimija on nykyisin TEVO Oy, valmistaen siellä potkureita laivoihin, lauttoihin ja off-shore-teollisuuden tarpeisiin. Sen toimitilat ovat Turengissa noin 10000 m2. Sen tuotannon tarpeisiin sinne on myös sijoitettu Suomen suurin karusellisorvi, dmax/max=12 m. Kone on alunperin venäläinen, se on hankittu viime vuonna Virosta ja modernisoitu täällä kotimaassa. Sokerista sorvaukseen, niin ne tuotannon tuulet vaihtelevat...
07.01.2014 16:41 Tunnus poistettu: Kuljin lapsena usein Isän kanssa junalla tuosta ohi. Minulle kerrottiin, että tehdas oli ns. raakasokeritehdas. Ilmeisesti siellä tehtiin melassia tms. joka sitten jatkojalostettiin toisaalla. Seudulla oli myös mielenkiintoinen
kapearaiteinen rata. Voisikohan joku kertoa siitä?
08.01.2014 00:11 Jorma Toivonen: Kiitokset kaimalle http://vaunut.org/sarja/2780 kuvasarjaan hyvin osuvasta kuvasta. Tuolla veturillahan ei tainnut olla lupaa liikkua "porttien ulkopuolella"(?), vaan Turengin Tka hoiteli vaunujen siirron asemalle/-lta tehtaalle/-lta. Muistelisin, ettei edes painavia "jurttijunia" olisi viety tehtaalle asti.
08.01.2014 20:16 Tuomo Kärkkäinen: Väittäsin traktorin olevan MF 178 (valm. vv 1968-71), koska takarenkaat näyttäisivät olevan kokoa 16.9/14-34 (175:ssa 18.4/15-30 tai 13.6/12-38) ja traktorissa on turvaohjaamo. 175:sta valmistettiin vuosina 1965-68, jolloin turvaohjaamo ei ollut Suomessa pakollinen.
11.01.2014 00:45 Jorma Toivonen: Hieman kuvatekstissä oltiin ilahtuneita Otson huollon seuraamisesta ja kommenteissakin on viittaus kuvasarjaan huollon edistymisestä, mutta... Erään tahon yllättävä mielenkiinnon herääminen kuvia kohtaan sai aikaan kuvasarjan poistattamisen sivustolta.
11.01.2014 06:35 Juhani Pirttilahti: Ei kai nyt sentään Otson huoltaminen kuulu salaisuuden verhon piiriin?
12.01.2014 01:14 Jorma Toivonen: Juhani, niinhän minäkin oletin. Mutta kuvieni johdosta, valitettavasti, varsin kalliiksi saattaa Otson huolto koitua lopulta - kuinkahan tulevaisuudessa onnistunee muun "raskaan" kaluston huoltopaikan etsiminen??
12.01.2014 02:13 Juhani Pirttilahti: Ei meillä ole sellaista tulevaisuutta, vaan pitää rakentaa omat huoltopaikat.
13.01.2014 00:39 Jorma Toivonen: Nyt on tämä, eräitä tahoja kovin huolestuttanut ja harmittanut, veturin huoltoprojekti viimeinkin ohitse. Otso on turvallisesti saapunut omalle paikalleen Rautatiemuseon tiloihin 12.01.2014 illan jo pimennyttyä. Hieman viimeistelyä Otso vielä vaatii, mutta sehän onnistunee kylmässäkin kalustohallissa karaistuneiden talkoolaisten toimesta. Ehkäpä jossain vaiheessa saamme jopa kuvia uudistuneesta Otsosta Rautatiemuseon "ratapihalla".
(Käyttäjä muokannut 13.01.14 00:44)
13.01.2014 09:14 Kimmo Huhta: Jahka pöly on joskus laskeutunut, voisiko millään sanoa suoraan, mistä on kyse kuvien poistossa? Kuka on pahoittanut mielensä? Kenelle? Mistä? Miksi? Miksi huolto tuleekin kalliiksi? Kenelle kalliiksi? Oliko se aluksi maksutonta?
02.06.2016 16:22 Joonas Viita: Muistan lukeneeni jostain artikkelista, että ainoa tapa jolla tehtaalle olisi saatu vaihtotyöveturi, oli että tilataan jokaista osaa yksi ylimääräistä ja tässä on lopputulos.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!