Hannu Peltola: Wieder mal an der Gotthardstrecke

Kesäkuussa 2016 on ollut toistaiseksi ainoa kerta, kun olen ollut Sveitsissä legendaarisen Gotthardbahnin varrella. Tuo kesä oli viimeinen, kun vanha ratalinja oli laajassa käytössä ja joulukuussa 2016 valtaosa liikenteestä siirtyi uuteen Basis-tunneliin. Kesän 2016 kuvista on Vorgissa jo kuvasarja http://vaunut.org/kuvat/?s=3716 Huomasin, että minulla on tuolta matkalta kuvia lisääkin vaikka useampaan kuvasarjaan ja toisaalta Vorgissa ei ole hetkeen aikaan ollut kuvia Gotthardista. Näiden kuvien myötä voimme siis palata tämän legendaarisen vuoristoradan tunnelmiin! Kuvien ottoajasta on vasta kulunut 4 vuotta, mutta nyt nämä ovat jo historiaa. Kuvasarjan laajuudeksi tuli 40 kuvaa, joten julkaisen ne kahdessa erässä. Kuvasarja etenee pohjoisesta Altdorfista Gotthard-tunnelin eteläpäähän Airoloon.

kuva
Altdorf, Sveitsi

Luzernin lähiliikenne ulottuu Altdorfiin saakka ja asemalla paistatteli päivää kovasti tutunnäköinen Flirt.
2 kommenttia
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Erstfeld, Sveitsi

Erstfeldin ratapihan laitamilla oli parkissa muutama DB:n sarjan 185 ja Railpoolin sarjan 187 veturi.
2 kommenttia
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Erstfeld, Sveitsi

Re 10/10 -​veturiparin vetämä tavarajuna on laskeutunut Gotthardstrecken Nordrampen alas Göschenenistä Erstfeldiin ja täällä juna...
3 kommenttia
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Erstfeld, Sveitsi

Pohjoiseen menevä pikajuna ohittaa pysähtymättä Erstfeldin aseman. Tämänkin junan vetovoimana oli Re 4/4 II eli 420-​sarjan...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Erstfeld, Sveitsi

BLS:n sarjan 486 sähköveturi odottelee seuraavia työehtäviä Erstfeldin ratapihalla samalla kun SBB:n ICN-​juna on saanut matkattua...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Erstfeld, Sveitsi

Jälleen yksi Re 10/10 -​vetoinen tavarajuna odottaa Erstfeldissä vuoroaan päästä Nordrampelle ja aloittamaan pitkän nousun kohti...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Erstfeld, Sveitsi

Erstfeldin varikko on ollut keskeinen paikka Gotthard-​radan operoinnille koko radan toiminta-​ajan. Täällä on huollettu rataosan...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Amsteg, Sveitsi

Amstegissä on jäljellä muistomerkkinä Gotthard-​radan ensimmäinen vesivoimala Amsteg I. Tämä otettiin käyttöön vuonna 1923 ja se...
Ei kommentteja
19.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Gurtnellen, Sveitsi

Pohjoiseen menevä Trenitalian ETR 610 ylittää Gurtnellenin pohjoispuolella olevaa 120 metrin mittaista Säckenbrücke-​siltaa. Radan...
Ei kommentteja
19.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Gurtnellen, Sveitsi

Pohjoiseen menevä pikajuna ohittaa Gurtnellenin asemaa. Vetovoimana on perinteinen RE 4/4 II eli sarjan 420 sähköveturi. Vetureita valmistettiin...
Ei kommentteja
19.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Gurtnellen, Sveitsi

Pohjoiseen menevä pikajuna ja etelään suuntaava ICN kohtaavat Gurtnellenin pikkuasemalla Erstfedin eteläpuolella.
Ei kommentteja
19.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Gurtnellen, Sveitsi

Kahden Re 10/10 -​parin vetämä raskas tavarajuna laskeutuu Nordrampen 2,62% laskua Gurtnellenin eteläpuolella. Tässä kohtaa radassa...
Ei kommentteja
19.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Gurtnellen, Sveitsi

Kuvassa tuttu tavarajuna on kiertänyt 1476 metrin mittaisessa Pfaffensprungtunnelissa olevan ratasilmukan ja nyt juna etenee alemmalla ratatasolla...
Ei kommentteja
19.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Wassen, Sveitsi

Wassenin pohjoispuolella rata alittaa 384 metrin Kirchbergtunnelissa kirkkomäen ja heti tämän tunnelin jälkeen Meienreuss-​joen 60 metrin...
Ei kommentteja
19.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Wassen, Sveitsi

Re 4/4 II -​sarjan veturin vetämä pikajuna on juuri poistumassa Meienkreuztunnelista Wassenin alueen ylimmällä ratatasolla. Tätä junaa...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Wassen, Sveitsi

Pikajuna on tässä kuvassa edennyt jo keskitasolle Mittlere Meienreussbrückelle ja kuva siitä on saatu otettua Wassenin kirkon hautausmaan yli...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Wassen, Sveitsi

Tuttu pikajunamme on juuri ylittänyt Reuss-​joen ja juna jatkaa tästä joen varrella aina Altdorfiin saakka. Junan vaunustona ovat...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Wassen, Sveitsi

Vielä neljäs kuva Wassenia ohittavasta pikajunasta. Kuvassa juna on aivan Reuss-​joen tasolla ja Wassenin alueella juna on laskeutunut...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Wassen, Sveitsi

Yleisnäkymä Wassenin kirkolta etelään. Alimmalla ratatasolla pohjoiseen menevä ICN-​juna on juuri ylittämässä Reuss-​jokea.
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola
kuva
Wassen, Sveitsi

BLS:n / Railpoolin tavarajuna etelään kiertää vuorenrinnettä korkealla Wassenin kylän yläpuolella. Tämän junan vetovoimana oli kolme...
Ei kommentteja
17.06.2016 Hannu Peltola

Hakuehdoilla löytyi 40 kuvaa

Kommentit

28.06.2020 20:05 Pasi Seppälä: Mukavaa nojatuolimatkailua jälleen komeissa maisemissa hyvän matkaoppaan selostaessa. Eli kiitokset taas hyvistä kuvista ja kuvateksteistä.
28.06.2020 22:22 John Lindroth: Hyvät kuvat ja mahtavat maisemat.
29.06.2020 14:56 Hannu Peltola: Kiitoksia John ja Pasi!
29.06.2020 19:38 Jukka Ahtiainen: Komeaa on. Tuollaisessa maastossa kuvakulmiin tulee kolmas ulottuvuus koko korkeudessaan. Vanhat kiviset siltakaaret kestävät.
30.06.2020 22:47 Stefan Baumeister: Sehr schöne Fotos! Yksi minun lämpireitti. Harmita melkein että nykyä ajetaan vaan tunnelin läpin, kuitenkin kaukojunat Italiaan, mutta nopeampi se vaan on.
01.07.2020 23:07 Hannu Peltola: Vielen Danke Stefan! Tänne täytyy kyllä joskus mennä uudelleen esimerkiksi nostalgia-ajoa kuvaamaan.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!