|
|
02.02.2013 21:07 | Jouni Hytönen | ||
| Tässä paikassahan (tai siis kuvasta oikealle) menivät sitten tieasiat melko perusteellisesti uusiksi Keitele-Päijänne-kanavan rakentamisen yhteydessä. Alkuperäinen, varsin kapea silta joen yli on edelleen jäljellä, mutta ei läpikulkuliikenteen käytössä. Kuvanottohetkellä kaikki liikenne kulki vielä sen kautta. Mielenkiintoista, että nelostiekin on siis kulkenut kyseistä siltaa pitkin. Tämä silta kuvaajan jalkojen alla on edelleen entisellään. | ||||
|
|
02.02.2013 21:01 | Jouni Hytönen | ||
| Kuusassahan oli alun perin oikein asemarakennus ja sivuraiteitakin. Perusparannuksen yhteydessä 60-luvun alussa Kuusan korvasi junakohtauspaikkana Peuranmäki tästä muutama kilometri Suolahteen päin. Peuranmäen asemasta on muistihavainto noin vuodelta 1986. Asema purettiin melko pian sen jälkeen, mutta puretut elementit makasivat pitkään aseman paikalla. Kuusassa oli vielä 90-luvulla Suolahden suunnasta erkaneva pussiraide jäljellä. En kyllä tiedä, mitä siellä oikein kuormattiin. Jälleen liikutaan nostalgisissa maisemissa, perheemme mökkireitti kulki tämän sillan yli pitkään ja edelleen tämä on lyhin reitti perille Jyväskylästä tultaessa. | ||||
|
|
02.02.2013 20:52 | Jouni Hytönen | ||
| Erittäin nostalginen harrastuksen alkuaikojen maisema. Tuosta on pyöräilty ohi n+1 kertaa. | ||||
|
|
02.02.2013 20:47 | Jouni Hytönen | ||
| Minullakin on tästä paikasta vain ja ainoastaan samanlainen vierailumuisto. Polkupyörällä hämärtyvässä illassa kuvanottosuuntaan ja erityismuistona koira, joka tuli jonkin lähitalon pihasta antamaan polkimiin lisää kierroksia parin kilometrin matkalle. Juoksi aivan kannoilla haukkuen ja yrittäen napata lahkeesta kiinni. Reviirin rajalla täysjarrutus. :) | ||||
|
|
02.02.2013 20:43 | Jouni Hytönen | ||
| Vain viimeisessä junaparissa H 945/946 oli tämä pitkä runko. Junapari H 943/944 ajettiin normaalirungolla 4108+4135. Sunnuntaina 27.9. ajettiin vielä H 950, Suolahden kaupungin tilausjuna Suolahdesta Jyväskylään, mutta sitähän ei tietysti lasketa normaaliliikenteeksi. Kalusto oli 4114+4110+11592+4129. | ||||
|
|
02.02.2013 20:37 | Jouni Hytönen | ||
| Tuosta rungosta jostain syystä vain 4135 meni perjantain H 516:ssa Tampereelle ja 4133 jäi Haapämäelle mahdollisesti varavaunuksi kahdeksi viimeiseksi päiväksi. 11639 palasi Jyväskylään pe 27.5. H 905:ssä (4100+11639+4113+11602+4143). 4133 puolestaan palasi Jyväskylään viimeisessä Jyväskylään saapuneessa normaaliliikenteen lättäjunassa eli 28.5. H 905:ssä (4133+4108+11637+4166). 4135:n taisitkin Eljas raportoida päätyneen Poriin la 28.5. | ||||
|
|
02.02.2013 20:22 | Jouni Hytönen | ||
| Härifrån tvättas: 4135+11639+4133+4143+11602+4113. | ||||
|
|
02.02.2013 20:16 | Jouni Hytönen | ||
| Turun varikolla on ilmeisesti ainakin aikaisemmin käytetty matkustajavaunuja kääntöpöydällä, mutta onko niitä ollut mitään tarvetta kääntää ympäri? Jos vaunut pysyvät normaalikierroissaan, ne eivät kääntyile, mutta jos joudutaan irrottamaan vaikka yksi vaunu ja lähettämään se korjaukseen eri reittiä, vaunu saattaa kääntyä. | ||||
|
|
02.02.2013 20:05 | Jouni Hytönen | ||
| Tämä ongelma, ettei lipunmyyntijärjestelmä tiedä, kummin päin vaunu rataverkolla makaa, romuttaa haaveet ostaa takuuvarmasti lippu kasvot menosuuntaan. Pendolinot eivät nyt sentään kovin usein kääntyile, mutta ei sekään täysin poissuljettua ole. Joskus keräsin työmatkoilla testiksi tiedon, kummin päin 12 Rx-vaunua ovat ja edelleen ne näyttävät olevan samoin päin. Tiedä sitten, kuinka kauan ne ovat olleet nykyisissä asennoissaan. Luulisi, että ne ovat rullanneet Pasilan konepajalta kuitenkin samoin päin ulos. ;) | ||||
|
|
02.02.2013 19:54 | Jouni Hytönen | ||
| Kuvanottohetkellä vallitsi leppoisa -3 asteen lämpötila ja kuvakulmia sai haeskella aika rauhassa ilman pelkoa jäätymisestä. :) Joku ohiajanut autoilija taisi luulla, että suunnittelen päivieni päättämistä, kun olin tuossa sillalla. Pysähtyi ja jäi hetkeksi katsomaan. | ||||
|
|
02.02.2013 19:51 | Jouni Hytönen | ||
| Junaliikenteessä on ainakin tauko klo 1-5. En ole ollut koskaan siihen aikaan omin silmin paikan päällä toteamassa, liikkuuko päivystäjä. | ||||
|
|
02.02.2013 10:34 | Jouni Hytönen | ||
| Olisiko niin, että Savon radan turvalaiteremontissa 2000-luvun alussa ei rakennettu yhtäkään asetinlaiteriippuvaista varoituslaitosta - joko tasoristeykset poistettiin, ratapihat purettiin tai tässä ja Kalvitsan tapauksessa vanha varoituslaitos purettiin. | ||||
|
|
02.02.2013 02:07 | Jouni Hytönen | ||
| Eikös Kuusaa ole Kouvolassa? :) Kuusasta minä puhuisin ja niin myös kylätoimikunta: http://www.kuusa.fi/ | ||||
|
|
02.02.2013 01:40 | Jouni Hytönen | ||
| Otsolla on varmaan ollut kiva yrittää tehdä töitä talvella. :) | ||||
|
|
30.01.2013 15:42 | Jouni Hytönen | ||
| Eikö tässä ole vielä erikoisuutena keskikantoiset (muistinko termin oikein?) MD-telit, joita oli loppuaikoina vain vaunuissa 23005-23007? | ||||
|
|
30.01.2013 15:40 | Jouni Hytönen | ||
| Olisiko se kone, joka rouhi puupölkyistä tehtaalle raaka-ainetta? | ||||
|
|
29.01.2013 23:19 | Jouni Hytönen | ||
| Nuo mainitsemani 80-luvun lopun ja 90-luvun alun havainnot Jyväskylästä olivat kyllä mielestäni nimenomaan satunnaisten veturien harhailua. Koko 26-sarja oli sijoitettu Ouluun, mutta yksittäisiä vetureita näkyi satunnaisissa junissa, ei systemaattisesti tietyissä junissa tai jonkin erikoistilanteen aikaan. Jimi: Kouvolan sarja lieneekin 2741-2760. Itsekin olen kyllä nähnyt 2601:n Lappeenrannassa, mutta siitä on pari vuotta aikaa ja siihen aikaan Imatralla liikkui Joensuun vetureita. Nykyään Imatrallakin näkyy käsittääkseni vain tuota Kouvolan sarjaa 2741-2760. Aikaisemmin Joensuun kirjoilla olleet veturit taitavat kyllä olla tällä hetkellä muodollisesti Kouvolan kirjoilla, mutta ei niitä täällä näy saati Kouvolassa. | ||||
|
|
28.01.2013 23:40 | Jouni Hytönen | ||
| On maailma hiukan muuttunut, jos tämä maisema on Viinijärveltä. | ||||
|
|
28.01.2013 22:55 | Jouni Hytönen | ||
| 80-luvun lopun Jyväskylässä näkyi silloin tällöin satunnaisesti 26-sarjalaisia, mutta 90-luvun alkupuolella niiden harhailu yleistyi paljon. Nyt tuntuu, että veturit eivät taas juurikaan harhaile kotiseuduiltaan muualle. Lappeenrannassa näkyy ainoastaan Kouvolan sarjaa 2743-2760. Jyväskylässä taitaa näkyä lähinnä Tampereen vetureita. | ||||
|
|
27.01.2013 18:50 | Jouni Hytönen | ||
| Turku-Kolari-Turku makuuvaunut taitavat kulkea vain kevätsesongin aikana. CEmt-vaunuja ei taida olla enää yhtään ympärivuotisessa jokapäiväisessä liikenteessä. Näihin aikoihin vuodesta sitten kaivetaan kaikki taas yhtäkkiä liikenteeseen, mutta suuri määrä liikkuu vain perjantaina ylös ja lauantaina alas. | ||||
|
|
26.01.2013 00:01 | Jouni Hytönen | ||
| RHK on ollut historian lehdillä jo reilun kolme vuotta. | ||||
|
|
25.01.2013 12:00 | Jouni Hytönen | ||
| DDR-aikana oli varmaan halpoja käsipareja osoitettuna luutien varsiin riittävä määrä. | ||||
|
|
25.01.2013 11:55 | Jouni Hytönen | ||
| Uusi liikemerkki mallia Pieksämäen varikko, ilman konepajakorjausta. Tulikohan jostain määräys, että nyt suditte ne siipipyörät kiireen vilkkaa historian lehdille? :) | ||||
|
|
25.01.2013 10:17 | Jouni Hytönen | ||
| Heh, berliiniläisellä mittapuulla tämä on siis merkittävästi toimintaa haittaavaa lumentuloa? :) Siellä ei varmaan kyllä ole kuultukaan mistään vaihdelämmityksistä, lumiharjoista ym. Pohjoisnavan varusteista. | ||||
|
|
24.01.2013 11:40 | Jouni Hytönen | ||
| Tämä kuva ei ollut ollenkaan huono valinta ensimmäiseksi - tämä suorastaan huokuu suurta tunnelmaa. Sinertävä ilta, on ehkä jo aavistuksen koleaa, ehkä hiukan tihkusateen alkuakin. Kalusto seisoo laiturissa tyhjäkäynnillä ja molemmille sarjoille tyypillisiä ääniä kantautuu melkeinpä omiinkin korviin kuvan välityksellä. En ollut itse koskaan Arin mukana kuvausreissuilla, mutta kyllähän hän moikkaustuttu oli useammankin kohtaamisen tuloksena. | ||||
|
|
24.01.2013 11:29 | Jouni Hytönen | ||
| Nyt tämä on tästä jo häipynyt ja osoite lienee tiedossa... | ||||
|
|
24.01.2013 10:49 | Jouni Hytönen | ||
| IC-vaunujahan rakennettiin alun perin Pasilan konepajalla, vain Ex-sarjasta lohkaistiin 20 vaunun rakentaminen Valmetille/Transtechille työllisyyspoliittisilla perusteilla. | ||||
|
|
23.01.2013 10:37 | Jouni Hytönen | ||
| Ari Määttäsen jäämistöstä? Koska tällainen ikävä tapahtuma on sattunut? | ||||
|
|
23.01.2013 02:41 | Jouni Hytönen | ||
| Kyllä yksittäisiä poikkeuksia ainakin löytyy. | ||||
|
|
22.01.2013 22:57 | Jouni Hytönen | ||
| Kyllähän tuossa risteysmerkin juuressa vaikuttaisi muistokukkia olevan eli ei aivan riskitöntä ole tuonkaan tasoristeyksen ylittäminen ollut. | ||||
|
Kuvasarja: Intermodaaleja Route 66:lla |
21.01.2013 14:00 | Jouni Hytönen | ||
| Työmatka Las Vegasiin kuulostaa asiaa tuntemattoman korviin vähän samalta kuin työmatka Tallinnaan. :) Kun muutama vuosi sitten kerroin meneväni työmatkalle Tallinnaan, useammankin kaverin reaktio oli: joo joo, kyllä ne työmatkat tiedetään. :) | ||||
|
|
20.01.2013 18:28 | Jouni Hytönen | ||
| Merkin uusiminen ei ole mitään sattumaa. Eikös se ollut yllämainitun Piilolan "asemapäällikön" tekosia? | ||||
|
|
19.01.2013 15:55 | Jouni Hytönen | ||
| Eipä siitä paljoa enää jäljellä ole. Vihaksi pistää, jos tämäkin paljastuu joksikin typerästä päähänpistosta lähteneeksi tuhopoltoksi. | ||||
|
|
18.01.2013 20:01 | Jouni Hytönen | ||
| Niin lyhyellä matkalla ei vielä kovin suurta eroa matka-aikaan synny. Infernaaliset kustannukset kyllä saadaan aikaan kaikkien tasoristeysten poistamisella. | ||||
|
|
17.01.2013 21:24 | Jouni Hytönen | ||
| Onkos joku lahtelainen tai muu lähistöllä asuva käynyt kurkistamassa tilannetta Myllyojalla? | ||||
|
|
17.01.2013 16:42 | Jouni Hytönen | ||
| Noinkohan näilläkään vaunuilla on enää enempää kuin yksi määräasema listallaan. | ||||
|
|
17.01.2013 16:35 | Jouni Hytönen | ||
| Kohtahan alkaa Kolarin kevätsesonki eli sitten näitä taas tarvittaneen. | ||||
|
|
16.01.2013 08:22 | Jouni Hytönen | ||
| Eikös Multamäellä ollut yksi kolmivaloinen lähtöopastin, raiteelta 2 etelään? | ||||
|
|
15.01.2013 23:54 | Jouni Hytönen | ||
| Junia kulkee valitettavan harvoin, mutta sitten sitäkin isompia. Ja sentään päivänvalossa, että Perttu on päässyt tämänkin näkymän tallentamaan. | ||||
|
|
15.01.2013 20:39 | Jouni Hytönen | ||
| Onkohan näitä saneerattaessa harkittu moottorin päivittämistä samalla tämän päivän tekniikan edustajaksi? Luulisi, että uudella moottorilla näillä olisi vielä paljon käyttöaikaa jäljellä ja se olisi vähän isompi ympäristöteko kuin pelkkä vihreä maalipinta. Venäläisellä foorumilla keskusteltiin ylenmääräisestä savutuksesta ja todettiin sen johtuvan usein siitä, että ahtimen kunnossapito on siellä usein laiminlyöty. Onkohan tässäkin ahtimessa vikaa? | ||||
|
|
15.01.2013 20:02 | Jouni Hytönen | ||
| Tämä on kyllä vaikuttava. Ei minusta näitä pidä rajata mitenkään ulkopuolelle etenkin kun menetelmästä kerrotaan kuvatekstissä. En tunne sitä tarkemmin - onko millä tahansa digikameralla otettavissa vain kolme eri kuvaa eri valotuksella jalustalla ja syntyykö tämä yhdistelmä jollakin erikoisohjelmalla? | ||||
|
|
15.01.2013 09:34 | Jouni Hytönen | ||
| Jaa, tuossakin on ollut tasoristeys kaikkien kolmen raiteen ylitse ja vieläpä ilman varoituslaitteita. | ||||
|
|
14.01.2013 12:13 | Jouni Hytönen | ||
| Odotussali jouduttiin sulkemaan perinteisistä syistä eli edes tuolla paikat eivät pysyneet pelkän luottamuksen voimalla ehjinä. Harmillista sinänsä - odotussalissa oli ainakin loppuaikoina melkeinpä mummolamainen tunnelma. Joku hoiti kukoistavia viherkasveja, vaikka rauhallisesti köpöttelevää mummoa ei näkynytkään. Puuttui vain jostain vaimeana kuuluva radion yleisohjelman lähetys ja kaappikellon tikitys. Rakennuksessa taisi kyllä olla myös kosteusvaurioita, koska junasuoritus toimi loppuajat pihalla olleessa kontissa. | ||||
|
|
14.01.2013 01:48 | Jouni Hytönen | ||
| Molemmissa päissä ratapihaa on tehty 80/90-luvun vaihteessa isojakin muutoksia, risteysvaihteet ovat myös etelä- ja pohjoispäässä historiaa. | ||||
|
|
14.01.2013 01:38 | Jouni Hytönen | ||
| 11.-12.8.2012 liikenteessä olisi kernaasti suonut näkyvän myös Hr11:n kera kiitojunarungon. Kaksi kolmesta vaunusta olisi vain pitänyt rakentaa alusta asti replikoiksi ja veturissa sekä tässä vaunussa olisi myös riittänyt haasteita. | ||||
|
|
14.01.2013 01:26 | Jouni Hytönen | ||
| Koska perjantain IC 9 näytti vähän erinäköiseltä, mutta siinäkin oli vihreä Eds, tässä palaa sitten ilmeisesti perjantain IC 50:stä IC 11:een kääntynyt runko, jossa on myös vihreä Eds. Niitä lienee sitten ainakin kaksi jo. Punaisia vaunuja on kuitenkin vielä sen verran, että niitä riittää sotkemaan täysvihreyttä tähän ja myös IC 9:ssä olleeseen runkoon. | ||||
|
|
14.01.2013 01:15 | Jouni Hytönen | ||
| Perjantaina liikkui myös yksi IC2-runko, jossa oli viisi punaista vaunua ja vihreä Edb. Toisessa kuusivaunuisessa rungossa oli torstaina hauskasti vuorotellen pun-vih-pun-vih-pun-vih. :) | ||||
|
|
13.01.2013 03:04 | Jouni Hytönen | ||
| Kuinkahan mahtaa olla tuon Luumäen päivystäjän kanssa? Pe 4.1. Vainikkalassa oli Dv12 2754, joka lähti junaan 2408, se kai hoitaa nykyään Luumäen päivystyksen? Ma 7.1. oli Vainikkalassa puolestaan kolme Dr14-veturia, jotka kaikki liikuskelivat ratapihalla. T 2408 oli tuohon aikaan jo lähtenyt. Dv12 seisoo ratapihan pohjoisreunalla toisin kuin Dr14:t. | ||||
|
Kuvasarja: Turengin junaonnettomuus 12.12.1986 |
11.01.2013 20:01 | Jouni Hytönen | ||
| Eikö rakentaminen ja käyttöönotto nopeutunut vasta Jokelan ja Jyväskylän onnettomuuksien jälkeen? | ||||
|
Kuvasarja: Turengin junaonnettomuus 12.12.1986 |
11.01.2013 19:58 | Jouni Hytönen | ||
| Kulunvalvonnan rakentamista ja käyttöönottoa nopeutettiin? Eikös siihen nyt mennyt kuitenkin vielä melkein kymmenen vuotta? Kauanko olisi mennyt, jos ei olisi nopeutettu? | ||||
|
|
09.01.2013 10:51 | Jouni Hytönen | ||
| Vedän sanani takaisin, 9.12. alkaen näemmä IC 706 ja 707 kulkevat koko matkan Kouvolan ja Oulun välillä vaihtamatta numeroa Kuopiossa. | ||||