|
|
03.08.2014 01:25 | Jouni Hytönen | ||
| Tämä on sementtiraiteella eli Lohjan Kalkkitehtaalle syttyy vihreä valo. Vaunut lienevät sarjaa Soi. Perheeni muutti huutoetäisyydelle tästä paikasta vuoden 1980 lopulla ja itse muutin sieltä lopullisesti pois tammikuussa 2000 eli nyt ollaan hyvinkin tutulla seudulla. Sementtiä purettiin vielä vuonna 1991, kun tälle raiteelle tuotiin neuvostovaunuilla kahden Vempun voimin Keitele-Päijänne-kanavan rakennustöihin käytettävää sementtiä. Esson raide on tuo oikeanpuoleinen. Lapsuudessani armeija oli jo tuolta alueelta vetäytynyt, mutta monenlaista jännittävää tutkittavaa oli pikkupojille vielä jäljellä. Kangasvuori-nimistä liikennepaikkaa ei ole koskaan ollut eikä tämä alue ole oikein maantieteellisestikään Kangasvuorta. Oikealla on Kangaslammen lähiö ja 1980-luvulla Kangaslammentien länsipuolen uudempi asuinalue sai nimen Varikko. Sulun ratapihaksi tätä sanottiin. | ||||
|
|
03.08.2014 01:16 | Jouni Hytönen | ||
| Ajaessani kuorma-autolla inssiä joulukuussa 1993 jouduin pysähtymään tuohon samaiseen viistoon tasoristeykseen, kun keskellä Laukaantietä seisoi Dv16. :) | ||||
|
|
03.08.2014 01:14 | Jouni Hytönen | ||
| Olisivatko Soi-sementtivaunuja? Sulun ratapihalta tämä lienee tulossa. | ||||
|
|
02.08.2014 20:47 | Jouni Hytönen | ||
| Jaa tämä pudotettiinkin Mikkeliin eikä Pieksämäelle. Tämä oli mukana hinauksessa S 70:ä korvanneessa Edo-rungossa, jota veti Sr1 3077. | ||||
|
|
02.08.2014 20:43 | Jouni Hytönen | ||
| Yksi syy seis-levyjen ilmestymiseen voi olla myös se, ettei ole voimassaolevaa yksityisraideliityntäsopimusta Liikenneviraston kanssa. Tämä on yleisempää umpeen puskittuneilla raiteilla, joiden haltijaa ei mahdollisesti enää ole olemassakaan. | ||||
|
|
02.08.2014 13:26 | Jouni Hytönen | ||
| Tämä on IC 66, ei 68. Ihmettelinkin, että mielestäni 69 ei ajanut Kuopiopn asti eikä 68 lähtenyt sieltä. Mutta hyvä lisätieto, että 73 kääntyi 66:ksi Kuopiossa. | ||||
|
|
02.08.2014 11:06 | Jouni Hytönen | ||
| Ja porkkanoiden runsaus Humppilassa ja niiden numerot viittaisivat menomatkaan. | ||||
|
|
02.08.2014 11:03 | Jouni Hytönen | ||
| 5109 on mahdoton valinta vuodelle 1988, eikös se tuhoutunut tasoristeysonnettomuudessa jo 5.2.1987 (muistankohan päivän tarkasti oikein)? | ||||
|
|
02.08.2014 10:19 | Jouni Hytönen | ||
| Matkustusmukavuutta ilman siirtymäkaaria voi kokeilla vaikka Helsingin raitioteillä. En kyllä tiedä, puuttuvatko siirtymäkaaret yleisesti palikkavalikoimasta raitioteitä rakennettaessa muissakin maissa. | ||||
|
|
02.08.2014 10:10 | Jouni Hytönen | ||
| 74:n runko meni vankivaunuineen IC 71:ssä ylös ja jatkoi vielä Ouluun asti P 713:na. | ||||
|
|
02.08.2014 10:03 | Jouni Hytönen | ||
| Tässä on vielä järjestelyopastin ja siivet pohjoisesta ja idästä. Lainaan toiselta foorumilta hyvän käsitteen: tämä on tunnin kuva eli yksityiskohtia voisi helposti unohtua tarkastelemaan vaikka tunnin ajaksi. :) | ||||
|
|
02.08.2014 10:02 | Jouni Hytönen | ||
| Tuossa kevään 1990 vertailukuvassani https://vaunut.org/kuva/1115 Äänekoske, suunnan tulo on jo muokattu Rantaväylän rakentamisen yhteydessä syntyneeseen asuun, mutta edelleen tullaan suorilla ykköselle. | ||||
|
|
02.08.2014 09:57 | Jouni Hytönen | ||
| 1805:n alla on Savitie, päivystäjän vetoraide. | ||||
|
|
02.08.2014 09:56 | Jouni Hytönen | ||
| Kiitos tästä loistavasta kuvasta! Kyllä tälle kuva-alalle siirryttäessä puhuttiin yleisesti Kivääristä. Tässä päässähän ei ollut yhtään keskitetysti käännettävää vaihdetta eli vaihdemiehen on täytynyt juosta kaikki vaihteet kääntämässä ja junakulkutiet sitten asetinlaitteesta lukitsemassa. Helposti kaivettavissa muistin pohjalta ratapihan radiokeskustelua. :) | ||||
|
|
02.08.2014 09:35 | Jouni Hytönen | ||
| Ja tällä mantereella muistan puhutun, eträ nimenomaan eriparijatkokset aiheuttavat ongelmia. :) | ||||
|
|
02.08.2014 09:32 | Jouni Hytönen | ||
| Kun ei taida olla koulutusta myöskään Sr2-vetureihin. Kyllä tässä paketissa aamulla oli Sr2 mukana, mutta se pudotettiin pois. :) | ||||
|
|
02.08.2014 09:30 | Jouni Hytönen | ||
| Myös IC 917 oli kyllä korvattu samanlaisella sinisellä ravintolavaunurungolla, mutta tässä kuvassa toki IC 928. | ||||
|
|
02.08.2014 09:26 | Jouni Hytönen | ||
| Ja operaatiokeskuksessakin on varmasti hikoiltu ilmastointilaitteista huolimatta, kun on yritetty saada joka junaan veturi, vaunut, kuljettaja ja konduktööri. Tämä juna jäi Pieksämäellä vähän myöhään ja kuulutettiin, että odotamme konduktööriä, joka on matkalla bussissa. Tämä runko taisi palata S 79:nä Kajaaniin, siinä kohdalla loppui minulta kestokyky ja priorisoin IC 927:n Lievestuoreen pysähdyksen. ;) | ||||
|
|
02.08.2014 09:21 | Jouni Hytönen | ||
| Niille matkustajille, jotka olivat matkalla Pieksämäeltä Turun suuntaan, odotti Pieksämäellä vaihto Tampereen ravintolavaunuttomaan vararunkoon, jossa en nähnyt sen seisoessa olevan yhtään ikkunaa auki... Toki aina parempi päästä jotenkin perille kuin jäädä kokonaan lähtöasemalle. Ja ei ollut helppo päivä varmasti eilinen henkilökunnallekaan. Sattumoisin olin varautunut dokumentoimaan yhden päivän normaaliliikennettä eilen Pieksämäen ympäristössä - nyt tarttui paperille ja muistikorteille jotain aivan muuta. | ||||
|
|
29.07.2014 08:39 | Jouni Hytönen | ||
| Voi olla, että muistelen sitten tilastoista ajanhetkeä, koska puolipuomilaitokset alkoivat lisääntyä kiivaasti. | ||||
|
|
28.07.2014 07:07 | Jouni Hytönen | ||
| Vai rakennettiinko muihin Parkanon radan tasoristeyksiin puomilaitoksia jo heti 1970-71? | ||||
|
|
28.07.2014 07:04 | Jouni Hytönen | ||
| Olen jotenkin jäänyt kiinni sellaiseen tietoon, että automaattisia puolipuomilaitoksia olisi alkanut tulla suuria määriä vasta vuonna 1975 eli jos tähän olisi pitänyt rakennusaikana saada puomit, laitoksen olisi pitänyt olla manuaalinen. Puolipuomilaitosten lisääntyminen vähensi aikoinaan onnettomuuksia jyrkästi. Valo- ja äänivaroituslaitos on liian helppo ohittaa - tahallaan tai vahingossa. | ||||
|
|
27.07.2014 19:51 | Jouni Hytönen | ||
| Se purettiin viimeisessä ratapiharemontissa, saattoi hyvinkin olla vuonna 2006. Viereisessä Konepajakadun tasoristeyksessä ei ole koskaan ollut kahta raidetta. | ||||
|
|
26.07.2014 18:47 | Jouni Hytönen | ||
| Jaa 49:ssäkin on ERd eikä Rx-vaunua? Mielenkiintoista. | ||||
|
|
26.07.2014 18:46 | Jouni Hytönen | ||
| Rk-vaunuja en ole nähnyt yhdessäkään IC-rungossa tässä kuussa, näitä ERd-vaunuja on osunut kuusi silmien eteen ja Keski-Suomessa näkyy vielä sinipunavihreitä runkoja. Onko vararungoissa enää Rbkt-vaunuja? | ||||
|
|
25.07.2014 01:41 | Jouni Hytönen | ||
| Heh, kolme viimeistä ovat siis tulleet poikkeuksellisesti viikon välein, varmaan kesälomien alta pois. Tämä on hämännyt paatuneitakin havainnoitsijoita sen verran, että 28714 lienee lipunut etelään aivan huomaamatta. :) | ||||
|
|
23.07.2014 20:50 | Jouni Hytönen | ||
| Jopa on maailma näyttänyt ainakin tuolla antiikkiselta vuonna 1975. | ||||
|
|
23.07.2014 20:45 | Jouni Hytönen | ||
| 28710 on ainakin jo liikenteessä, lieneekö suurempia numeroita vielä näkynyt tienaamassa? | ||||
|
|
23.07.2014 12:53 | Jouni Hytönen | ||
| Mielenkiintoista, edellinen toimitettu oli 28713 2.7.2014 ja tässä on 28715. Mihinkäs 28714 jäi? | ||||
|
|
21.07.2014 14:46 | Jouni Hytönen | ||
| Ratalain 6. luvussa on säädetty, kuinka rautatie lakkautetaan. Liikenneviraston pitää valmistella lakkauttamisesta ratasuunnitelma, minkä jälkeen Liikenne- ja viestintäministeriö päättää lakkauttamisesta. Hyvin harva rataosa Suomessa on lopullisesti lakkautettu, mutta liikenteeltä suljettuja on useampiakin. Perälä-Kristiinankaupunki on lakkautettu eikä sen alla ollut maapohja ole enää rautatiealuetta. Samoin Simola-Lappeenranta. Pori-Haapamäki-rataosaa sen sijaan ei ole lakkautettu miltään osin. | ||||
|
|
21.07.2014 14:39 | Jouni Hytönen | ||
| Kyllä tämän "tasoristeyksen" rakentaminen on käsitelty aivan normaalisti lupa-asiana, koska kuvassa näkyy valtion rataverkkoa, joka on vain suljettu liikenteeltä, ei lakkautettu. Jos liikenne jonain päivänä alkaisi uudelleen, tätä paikkaa pitäisi kenties vielä hiukan kohentaa. | ||||
|
|
17.07.2014 10:49 | Jouni Hytönen | ||
| Mikähän mahtaa olla pölkkyjen kunto tuolla asfaltin alla tien kohdalla? Onko tuo tasoristeyksen kohta uusittu jo aikaisemmin vai onko tila "tuntematon"? Joissakin paikoissa leveäraiteisilla teollisuusradoilla on näkynyt uusia katuja rakennetun siten, että hapantuneen raiteen yli on tehty tasoristeys asfalttikannella tekemättä itse raiteelle mitään. Hetken päästä asfaltti alkaa murtua, kun pölkyt lahoavat alla. | ||||
|
|
14.07.2014 09:02 | Jouni Hytönen | ||
| Vanha varikkoalue on ollut siinä nurkilla iät ja ajat, mutta sitä siirrettiin hieman, että siihen voitiin lisätä puomilaitos. Ei siis ole uusi tasoristeys vaan siirretty vanha. | ||||
|
|
14.07.2014 06:19 | Jouni Hytönen | ||
| Taitaa olla saanut uudet rekisterikilvet jossain käänteessä. | ||||
|
|
14.07.2014 06:15 | Jouni Hytönen | ||
| Sen kohdalla nopeusrajoitus on 70 km/h eli ei mitään merkitystä. Olisi poistettu sekin, jos se olisi yksinkertaista, vaan ei ole. | ||||
|
|
08.07.2014 23:52 | Jouni Hytönen | ||
| Putikon Vanhan maantien laitos olisi toki hieno taltioida jonnekin, mutta löytyykö jostain vielä siihen varaosia? Onko joku toinen vastaava varastoitu talteen? | ||||
|
|
07.07.2014 12:20 | Jouni Hytönen | ||
| Kaksi kertaa olen ollut lähellä joutua mukaan tasoristeysonnettomuuteen. Toisella kerralla pakettiauto syöksyi suurella nopeudella Minkiön aseman tasoristeykseen juuri kun olimme Morella tasoristeyksessä. Tilanteen pelasti se, että pakettiauton jarrut puolsivat ja se kääntyi jarrutuksessa Moren kulkusuuntaan. | ||||
|
|
06.07.2014 23:55 | Jouni Hytönen | ||
| Olikos tähän tasoristeykseen suunnitteilla radan jatkamisen myötä varoituslaitteet? Tällainen kohtalaisen vilkas tie alkaisi olla jo jonkinmoinen riski myös museoliikenteelle. | ||||
|
|
05.07.2014 23:49 | Jouni Hytönen | ||
| Ti ja pe lähtö Helsingistä. | ||||
|
|
05.07.2014 23:45 | Jouni Hytönen | ||
| Kouvolan kierto ei taida ulottua millekään asemalle, jolla vierailisi muiden varikoiden vetureita? Veikkaan, että jos olisi dieselvetoinen tavarajuna Kouvolasta Riihimäelle, Pieksämäelle tai Joensuuhun, veturit sekoittuisivat melko nopeasti. | ||||
|
|
05.07.2014 23:39 | Jouni Hytönen | ||
| Tämä sijaitsee yksityisraiteella, varmaankin siitä syystä kuva-alalla on muutamia valtion rataverkosta poikkeavia ratkaisuja. | ||||
|
|
04.07.2014 21:54 | Jouni Hytönen | ||
| Jos tämä on S 44 saapumassa Seinäjoelle, eikös se jo väistämättä tarkoita sitä, että vararunko on yöpynyt maakunnissa (Vaasassa)? :) | ||||
|
|
04.07.2014 08:04 | Jouni Hytönen | ||
| Apulenkillä kuten tavaravaunutkin? Matkustajavaunuissahan on myös sivupuskimet. | ||||
|
|
04.07.2014 00:39 | Jouni Hytönen | ||
| A 100:ssa taitaa olla vielä kolmiakseliset telit. | ||||
|
|
03.07.2014 18:47 | Jouni Hytönen | ||
| Paasi -> paatta, taivun Timon kannalle. | ||||
|
|
03.07.2014 11:13 | Jouni Hytönen | ||
| Varkauden tilannehan on aivan sama eli laituripolku on sivuraiteella 1 (101) ja läpikulkuraide on 2 (102). Tosin siellä ei läpikulkuraiteellakaan saa ajaa kuin 40 km/h. | ||||
|
|
03.07.2014 11:09 | Jouni Hytönen | ||
| Tuolla raiteella, jolla laituripolku on, on jo muutenkin nopeusrajoitus 35 km/h. Läpikulkuraide on kuvan etualalla. | ||||
|
|
29.06.2014 12:55 | Jouni Hytönen | ||
| Niin se aika kuluu. Lapsuuden hienoja autoja (esim. Lahti 32, Ajokki Royal, Wiima M500 Finlandia) ei ole enää juuri missään jäljellä ja Lahti 450:t alkavat olla ikäloppuja ja ensimmäiset on jo museoituja. Kohta alkavat nämäkin jo mennä hylkyyn. | ||||
|
|
27.06.2014 23:27 | Jouni Hytönen | ||
| Onkos Expt 26404 jo vihreä? Jos on, sitten kaikki 80 yksikerroksista IC-vaunua ovat vihreitä. | ||||
|
|
26.06.2014 23:46 | Jouni Hytönen | ||
| Nostalginen kysymys. | ||||
|
Kuvasarja: Kempeleen junaonnettomuus |
25.06.2014 01:24 | Jouni Hytönen | ||
| Eikä ole kuin neljä kilometriä linnuntietä paikkaan, jossa kartassa lukee Iinatti. Täällä on sentään 10 km: http://www.tasoristeys.fi/risteyshaku?crossingId=2936 | ||||