|
|
15.08.2022 07:04 | Timo Salminen | ||
| Sillalle tuli kameroiden kanssa pari vanhempaa herraa, joiden kanssa vaihdettiin muutama sana. Emme esittäytyneet, mutta aavistelen tunnistaneeni heistä ainakin toisen. Lisäksi oli pari lapsiperhettä junaa ihailemassa. | ||||
|
|
15.08.2022 07:01 | Timo Salminen | ||
| Kun yhdistelmä ilmestyi näkyviin, erottui ensin vain Dr20 ja sen takana/yläpuolella jokin omituinen patti, joka vähitellen hahmottui Dr21:n hytiksi. | ||||
|
|
19.06.2022 07:45 | Timo Salminen | ||
| Etualan kasvillisuus ja lato (onko se itse asiassa lato, kun on oikein hirrestä?) tuovat mukavasti syvyyttä tähän kuvaan. Taustan maisemassakin riittää tarkasteltavaa. Epäilemättä yksi kesän parhaita rautatiekuvia. | ||||
|
Kuvasarja: Pieksämäen asemaremontti |
12.06.2022 07:43 | Timo Salminen | ||
| Erinomaista dokumentointia. Toivottavasti käyt aina silloin tällöin tallentamassa tilanteen tulevaakin kehitystä. Itse täällä Riihimäen vastaavia muutostöitä kuvanneena en voi muuta kuin kannustaa. | ||||
|
|
14.11.2021 09:42 | Timo Salminen | ||
| Vuosikaudethan tunnelissa ei saanut pyöräillä lainkaan, mutta silti siellä oli vilkas pyöräliikenne. Loppujen lopuksi muutama vuosi sitten kaupunki salli pyöräilyn "kokeeksi" ja maalasi valkoisen viivan erottamaan kävely- ja pyöräkaistoja. Työmaan aikana pyöräily oli taas kielletty, mutta arvatkaapa vain, kuinka väki sitä noudatti... Nyt pyöräkaista on sitten oikein vakinaistettu. Tilannenopeudet... en sano enempää. Vaaleat uritetut opasteet ovat epäilemättä näkövammaisia varten, samanlaisiahan on nyt laitureillakin, ja sopii miettiä, mitä tapahtuu, kun joku sokea tai heikkonäköinen tulee hissistä ja ylittää pyöräkaistaa. Muistuu vielä mieleeni tapaus jostakin 1980-luvun lopusta. Olin tulossa Helsingistä iltaruuhkan aikaan. Käytin siihen aikaan alumiiniprofiilisalkkua, kävelin tunnelin tungoksen vasemmassa laidassa, vastaan tuli pyöräilijä, joka väen väkisin tuppasi ihmismassan sekaan kovalla vauhdilla, ja kuinka ollakaan, hän pamautti polvensa suoraan salkkuani vasten. Kuului kopsaus ja tuskainen ähkäisy. Ehkä hän osasi ainakin vähän varoa sen jälkeen. |
||||
|
|
06.10.2021 07:11 | Timo Salminen | ||
| Juuri tällaisia yleiskuvia kannattaa aina silloin tällöin ottaa, koska ne kertovat tulevina vuosina yhtä ja toista kulloisestakin rautatieliikenteestä ja muusta päivän tilanteesta. Tässäkin näkyy tämänhetkisen kaluston ja rakennusten lisäksi myös tunnelityömaan vaikutuksia. | ||||
|
|
23.08.2021 06:58 | Timo Salminen | ||
| Todennäköisesti noin. Sitä paitsi se on sanonut jo, nimittäin tunnelin sisäpuolella yhteen uuteen seinälaattaan. | ||||
|
|
16.08.2021 17:21 | Timo Salminen | ||
| Oijoi... Hienojen kuvien kera olet tänä kesänä tehnyt paluun vorgin aktiivijäseneksi! | ||||
|
|
12.08.2021 07:19 | Timo Salminen | ||
| Varsinainen sekajuna, yhtä sekalainen kuin liikennöitsijän toimintatavatkin. Erinomaista, että linkitit tähän kuvaan myös aiheeseen liittyvät keskusteluketjut, koska mitä useampaa kautta ne tarvittaessa ovat löydettävissä, sen parempi. | ||||
|
|
04.08.2021 07:00 | Timo Salminen | ||
| Minun mielestäni vinouttamista voi hyvin käyttää tyylikeinona silloin tällöin. Onhan se kuitenkin eri asia kuin se, että kuva(n horisontti) olisi vahingossa vinossa, mitä sitäkin sattuu. Periaatteella vaihtelu virkistää. Tämäkin on oikein hyvä kuva. | ||||
|
|
22.04.2021 07:10 | Timo Salminen | ||
| Eilenillalla näytti tässä samassa junassa olevan vihreä yksikkö keulassa ja perässä ja kaksi punaista välissä. Vähän oli siis järjestelty. | ||||
|
|
01.02.2021 18:01 | Timo Salminen | ||
| Milloin lie Rekolan näyttötaululla viimeksi näkynyt junia Tampereelle ja Lahteen ja muita kuin T-junia Riihimäkeen? | ||||
|
|
04.01.2021 07:48 | Timo Salminen | ||
| Hyvä kontekstointi ja muistutus siitä, miksi moni asia on Virossa toisin kuin Suomessa! | ||||
|
|
11.11.2020 07:24 | Timo Salminen | ||
| Enpä osaa sanoa, voisiko olla kaapelikanava. Ainakaan yhtäkkiä en muista, että muilla laitureilla olisi vastaavaa, mutta pitää katsoa vielä, onko sittenkin. | ||||
|
|
09.11.2020 07:14 | Timo Salminen | ||
| Suoraan sanottuna en muista ulkoa, mutta ainakin se on pidempi kuin kolmas. Täytyypä verrata remonttia edeltäviin kuviin. Ykköslaituria pidennettiin joka tapauksessa selvästi. | ||||
|
|
08.11.2020 18:41 | Timo Salminen | ||
| Automaatin alustaksi se olisi omituisen keskellä kulkureittiä, mutta mistäpä tuota tietää. Aiemmin automaatit ovat olleet laiturin keskilinjalla pylväiden välissä. Seurataan tilannetta, mitä tapahtuu. | ||||
|
|
02.11.2020 07:04 | Timo Salminen | ||
| Ehkä se, etteivät rusakot jyrsi niitä. Täällä on paljon rusakoita. ;) - Ei tuo verkko kyllä oikein taida työn aikaista kolhiintumistakaan estää. | ||||
|
|
24.09.2020 07:58 | Timo Salminen | ||
| Kiitos varmistuksesta! Merkitsen kuvauspaikaksi Kausalan. | ||||
|
|
21.09.2020 18:19 | Timo Salminen | ||
| Facebookin Rautatieharrastus-ryhmässä kuvauspaikaksi ehdotetaan Kausalaa. | ||||
|
|
21.09.2020 12:05 | Timo Salminen | ||
| Epäilemättä jossakin, missä käsitellään tulenarkaa materiaalia. | ||||
|
|
18.09.2020 07:22 | Timo Salminen | ||
| On se varmaan jossakin jo kerrottukin, mutta mihinkäs tuo Tr1 Lohjalla menee? Muistomerkiksi johonkin vai jotakin muuta? | ||||
|
|
15.09.2020 07:28 | Timo Salminen | ||
| Jää, raiteet 2 ja 3 kuten ennenkin. Raiteella 4 ei tällä hetkellä ole vielä kiskoja. | ||||
|
|
25.08.2020 07:39 | Timo Salminen | ||
| Katsoin numeroa vielä uudelleen isommasta kuvasta, ja se näyttääkin olevan 6060. Korjaan. Kiitos huomautuksesta! | ||||
|
|
07.08.2020 20:12 | Timo Salminen | ||
| Näyttää vähän hassulta tuo yksi vihreä punaisten välissä. Onkohan muuten nyt viimeksi viherrettyjen yksiköiden värisävy oikeasti eri kuin tämän 6061:n vai onko 6061 vain haalistunut? Osaako joku sanoa? Erohan on joka tapauksessa selvä. | ||||
|
|
03.08.2020 07:42 | Timo Salminen | ||
| Hienoja kuvia taas kerran! (Käyttäisin kyllä junan määräasemasta sen suomenkielistä nimimuotoa Tartto - joka sinänsä ei ole sen kummempi kuin kaupungin etelävironkielinen muoto suomalaisittain kirjoitettuna. Virolaiset muuten taivuttavat Tapan ulkopaikallissijoissa, mutta en tiedä, pitäisikö samaa käytäntöä noudattaa suomeksi.) | ||||
|
|
31.07.2020 17:21 | Timo Salminen | ||
| Millaisella todennäköisyydellä paikalle olisi voinut osua vielä useampien veturisarjojen yksilöitä, esim. Sr2:ia? Mitä kaikkea tuolla tavallisesti liikkuu? | ||||
|
|
30.07.2020 14:20 | Timo Salminen | ||
| Lisätäänpä vielä pari yleistä havaintoa kuvasta. Etualalla keskellä näkyy oikein erinomaisesti Riihimäen ensimmäinen paloasema, jonka torni tosin on purettu ilmeisesti 1950-luvun loppupuolella, jolloin toiminta siirtyi uudelle (nykyisin puretulle) paloasemalle. Veturitallien tornin kohdalla on sijainnut kuuluisa Riihimäen lähde, jonka vettä vietiin Helsinkiin 1800-luvun loppupuolella. Veturitallien takana vasemmalla on entinen lennätinkonepaja ja oikeassa reunassa entinen korjauspaja, jossa oli myöhemmin myös esim. VR:n rakennusmestarien toimisto. Keltainen puurakennus veturitallien takana on ns. Turun kasarmi, joka rakennettiin Turun-radan valmistuttua 1876, ja sitä vastapäätä pilkottaa puiden välistä toinen entinen asuinrakennus, joka 1900-luvun alussa muutettiin rautatieläisten kokous- ja juhlahuoneistoksi ja tunnettiin vuosikymmeniä Rautatieläisten talona. Entinen rautatien asuinalue jää puistoiselle mäelle vasemmalla. Kaupungin keskustakin on mukavasti näkyvissä, ja pilkottaapa aivan vasemmassa reunassa tämäkin talo, jossa tätä kommenttiani kirjoitan. | ||||
|
|
30.07.2020 14:12 | Timo Salminen | ||
| En osaa sanoa lukumääriä, mutta muistaakseni ainakin toinen tallikaari kokonaisuudessaan on muussa käytössä. Siellä on esimerkiksi teatterin lavastamo. Kaupunkihan yrittää koko ajan saada VR:ää siirtämään toimintansa talleilta muualle ja talleille on ideoitu tilalle ties mitä omituista. | ||||
|
|
30.07.2020 07:46 | Timo Salminen | ||
| Ahaa. Käytin aiemmin aika usein tuota junaa Helsinkiin tullessani, ja silloin kalustona oli säännöllisesti 4 * Sm4. Kiitos päivityksestä! | ||||
|
|
20.07.2020 18:49 | Timo Salminen | ||
| Asemarakennuksen kivijalassa olevat pommituksen arvet sentään säilyvät. | ||||
|
|
20.07.2020 07:41 | Timo Salminen | ||
| Kiitos! | ||||
|
|
12.07.2020 18:47 | Timo Salminen | ||
| Vrt. https://vaunut.org/kuva/133849 . | ||||
|
|
12.07.2020 18:47 | Timo Salminen | ||
| Vrt. https://vaunut.org/kuva/141119 . | ||||
|
|
08.07.2020 13:48 | Timo Salminen | ||
| Tuossa taidettiin seisottaa kylmiksi laskettuja höyryvetureita vielä jonkin aikaa ennen niiden viemistä lopullisesti mikä minnekin. | ||||
|
|
07.07.2020 17:49 | Timo Salminen | ||
| Täsmälleen samat kommentit täältä. Tilannekuva on aina erilainen ja elävämpi kuin poseerattu otos. Muutkin kuvat ovat toki erinomaisia ja tekstit oikein mainioita. | ||||
|
Kuvasarja: Kesän kulkijoita savonradan eteläpäässä kesä-heinäkuussa 2020 |
06.07.2020 13:46 | Timo Salminen | ||
| Kesäisen tunnelmallista. | ||||
|
|
06.07.2020 07:18 | Timo Salminen | ||
| Kiitos, lisäsin tunnisteisiin. | ||||
|
|
15.06.2020 12:07 | Timo Salminen | ||
| Ja ihan etualalla on Riihimäen Kaukolämmön Kaunolan lämpökeskus. | ||||
|
|
14.06.2020 18:39 | Timo Salminen | ||
| On K-junan matka mennyt vähän pitkäksi... | ||||
|
|
14.06.2020 18:07 | Timo Salminen | ||
| Kiitokset Jormalle arvoituksen selvittämisestä! | ||||
|
|
08.06.2020 18:40 | Timo Salminen | ||
| Sama maisema 12 vuotta myöhemmin alkukesästä ja vähän laajakulmaisemmin: https://vaunut.org/kuva/140277 . | ||||
|
|
29.05.2020 12:14 | Timo Salminen | ||
| Miltä näytti: joko matkustajia oli ruuhkaksi asti? | ||||
|
|
19.04.2020 08:56 | Timo Salminen | ||
| Tämä kuva tiivistää hyvin nykyisen rautatiemaiseman, ainakin monessa paikassa: varsinaista maisemaa ei oikeastaan enää ole. Äänetön juna kiitää tehokkaasti omaa käytäväänsä, josta kaikki ylimääräinen on siivottu pois. - Kun on tottunut katsomaan tätä näkymää jompaakumpaa läntistä raidetta kulkevan junan ikkunasta ulospäin, kuvakulma on jopa aika hätkähdyttävä. | ||||
|
|
01.03.2020 08:44 | Timo Salminen | ||
| Lounaishämäläistä kulttuurimaisemaa parhaimmillaan - vaikka pitäisihän sen helmikuussa näyttää vähän toisen väriseltä. | ||||
|
|
03.02.2020 17:48 | Timo Salminen | ||
| Vahvistan Erkki Nuution arvelun yllä: ei ole Riihimäeltä. Enempää en osaa sanoa. | ||||
|
|
27.11.2019 08:18 | Timo Salminen | ||
| Kyllä se sentään aika lailla puoliksi menee, mitkä pysähtyvät ja mitkä eivät: olin pikaisesti laskevinani, että tämänhetkisessä aikataulussa on Hki - Tpe -välillä 12 päivä(kauko)junaa, jotka pysähtyvät Ri, Hl, Tl, ja 13, jotka eivät pysähdy. | ||||
|
|
25.11.2019 12:16 | Timo Salminen | ||
| Nämä nykyiset Hki - Ol -junathan eivät pysähdy Riihimäellä, Hämeenlinnassa eivätkä Toijalassa. Itse asiassa Riihimäeltä ei nykyään pääse päiväjunalla ilman vaihtoa muualle kuin Helsinkiin, Lahteen, Tampereelle, Poriin, Jyväskylään ja Jy:n kautta Pieksämäelle. Jos haluaa jatkaa minne hyvänsä Sk - Ol/Vs -suuntaan, on vaihdettava. | ||||
|
|
25.11.2019 07:17 | Timo Salminen | ||
| Jotenkin noin se minunkin muistaakseni menee. | ||||
|
|
14.10.2019 19:22 | Timo Salminen | ||
| Onko siellä paljonkin tuollaisia rakennussarjajunia, jotka on koottu yhdistämällä pätkä sitä ja toinen tätä? | ||||
|
|
06.09.2019 19:08 | Timo Salminen | ||
| Tuoltahan se Merikannon säveltämänä kuulostaa, mutta ehkä Erkko sittenkin olisi eri mieltä lukutavasta. :) | ||||
|
|
28.08.2019 12:12 | Timo Salminen | ||
| Hyvinkin Museovirasto on voinut sanoa tuosta jotakin, varsinainen asemarakennushan on suojeltu. | ||||