![]() |
13.11.2007 17:44 | Ville Saarelainen | ||
Viime vuonna oli lokakuun lopusta marraskuun puoliväliin talvisempaa kuin nyt, mutta se lumipeite ei sitten jäänytkään pysyväksi. Lumet ja järvien jäät olivat joulukuussa enää pelkkä muisto. | ||||
![]() |
11.11.2007 00:07 | Ville Saarelainen | ||
Enpä ole aikaisemmin käynyt lauantain päikkäriä pongaamassa, mutta nyt lauantaiaamuisin T5072:n valakkoja jahdatessani on tämäkin ollut liikkeellä. Ja sehän passaa, kun 5072 joutuu Vnj:llä odottelemaan tätä, tarjoten kuvaajalle lisäaikaa siirtymiseen uuteen paikkaan, tai sitten voi kuvata junan asemalla pysähtyneenä eli saa pimeälläkin kuvan otettua jalustan kanssa. | ||||
![]() |
07.11.2007 11:27 | Ville Saarelainen | ||
"Todisteessa" Kaarnalampi oli viallinen. Ihan normaalia nopeutta se vilkkui taas korjauksen jälkeen. | ||||
![]() |
25.10.2007 09:44 | Ville Saarelainen | ||
Varmin sininen on sunnuntain 782/783, jota ei tietääkseni ole ajettu kertaakaan Vankoilla, samoin sunnuntain 786/787 kuulunee tähän kategoriaan. Perjantain 782/783 on myös ollut lähes aina sinisillä, ja silloin tällöin viikollakin juuri tässä junaparissa. Yleisin syy sinisten käyttöön viikolla taitaa olla se, että Vankat on rikki. :-) Jopa Nurmekseen on syksyn mittaan ajettu muutaman kerran sinisillä, oletettavasti samasta syystä. (Käyttäjä muokannut 25.10.2007 09:45) | ||||
![]() |
06.10.2007 09:30 | Ville Saarelainen | ||
Ei taida 2502 irrota museolle, kun koneita ei ole ainakaan liikaa, päinvastoin ajoittain on kärsitty veturipulasta. Ajatus sinänsä olisi hyvä, ja toivottavasti niitä osia säilytetään sen verran, että sitten hamassa tulevaisuudessa yksi museoitavista koneista voitaisiin palauttaa alkuperäiseen asuun. | ||||
![]() |
04.10.2007 20:12 | Ville Saarelainen | ||
Kahjois-Porjalan puolellahan sitä ollaan, mutta tämän seudun murre on paljon lähempänä kuopiolaista savvoo kuin jotain Imatran karjalaa. | ||||
![]() |
04.10.2007 20:03 | Ville Saarelainen | ||
Varmin sininen Jns-Pm välillä on sunnuntain 782/783, jota ei ole tietääkseni kertaakaan ajettu Vankoilla. Samoin sunnuntain 786/787 on lähes varma ja perjantain 782/783 melko usein sininen. Viime sunnuntaina myös Nurmekseen ajettiin sinisillä - onkohan Vankkoja enemmältikin rikki ja pajalla? | ||||
![]() |
04.10.2007 19:52 | Ville Saarelainen | ||
Tasoristeys.fi:ssä on kuvia tästä risteyksestä syyskuulta 2006, eikä kelloa niissä näy, joten se on lisätty jälkeenpäin. Onko tuo kaiutinkello kovinkin kallis, vai miksi niitä ei aiota näihin asentaa? Kiinnitin myös huomiota lyhyeen varoitusaikaan, sillä juna oli risteyksen kohdalla 22 sekunnin kuluttua punaisen vilkkumisen alkamisesta, ja kello tuli hiljalleen voimistuen mukaan muutamaa sekuntia myöhemmin. Tämä tie näytti olevan hevostie, joten hiljalleen voimistuva kello ei niin herkästi säikäytä hevosia, mutta varoitusaika voisi ehkä olla sen 30 sekuntia. | ||||
![]() |
02.10.2007 21:34 | Ville Saarelainen | ||
Hesarissa oli (editoitu) kuva Pendon keulasta, jonka punainen raita oli violetti ja tuulilasin yläpuolella oli reunoilla venäläisen standardin vaatimat punavalot. Lopullinen malli onkin jo toisen tarinan aihe. | ||||
![]() |
02.10.2007 21:29 | Ville Saarelainen | ||
Junan tuloaika pitää osata arvioida, ja sitten sitä ennen laitetaan nauhoitus päälle. Jos ennen kuvauspaikkaa on riittävän pitkä suora, voi kytätä valojen ilmestymistä suoran päähän ja juosta sitten käynnistämään kamera. Keskellä hiljaista korpea saattaa myös kuulla jyrinän hyvissä ajoin, mutta sen varaan ei kannata laskea. Ei ole lainkaan tavatonta, että nauhaa kuluu varttitunti ennen junan tuloa, ja joskus se pääsee yllättämään arvioitua aikaisemmin. Henkilöjunat voi olla myöhässä, ja tavarajunien kulkuajat vaihtelee muutenkin enemmän ja vähemmän. | ||||
![]() |
02.10.2007 21:08 | Ville Saarelainen | ||
No nyt on jo videolinkkikin täällä... ja vain tuo ensimmäinen on Jörkkilästä. | ||||
![]() |
02.10.2007 21:07 | Ville Saarelainen | ||
Nonnih, hädin tuskin kerkiän viimeisen kuvan lisätä kun apteekin hyllyltä on jo poimittu tarkka vastaus. Ei tuu mittään, kaiken työ tiijjättä. Olisi pitänyt sanoa se perinteinen että ne jotka tietävät, eivät saa vastata. :-) | ||||
![]() |
01.10.2007 16:26 | Ville Saarelainen | ||
Online-Lotto tuli v. 1990 ja perinteisten kuponkien käyttö päättyi v. 1993 lopussa. Perinteiset lappuset piti raapustaa torstaihin mennessä, ja vielä 80-luvun alussa keskiviikkoon mennessä. "Lottoarvonta joka viikko, palautuspäivä keskiviikko", kuului vanha mainos. | ||||
![]() |
30.09.2007 21:24 | Ville Saarelainen | ||
Tähän pitänee kai sanoa että "Ruskaa pakkasessa" ;-) | ||||
![]() |
18.09.2007 15:31 | Ville Saarelainen | ||
Tällä paikalla kuvasin heinäkuussa Ilomantsista tulleen junan videolle, ja hyvä paikka olikin kun näkyvyyttä riittää ja ylämäessa Deeverit joutuu käyttämään tehoja. http://vsaar.1g.fi/videot/2007-07/Jns_070711-1206_T4978.avi | ||||
![]() |
24.08.2007 15:49 | Ville Saarelainen | ||
Kun nyt aiheeseen päästiin, niin tässäpä kans pari havaittua puutetta tuolta... Rataosaa 731 (Jns-Vnj-Smj) ei saa kartasta klikkaamalla, vaan pitää ensin klikata joku muu ja muuttaa osoitteeseen trackId=731. Ilomantsin radan listasta puuttuu tr:t viimeisen 10 km matkalta, viimeisenä pitäisi olla Jätkänpolku km:llä 695+9??. | ||||
![]() |
05.08.2007 00:54 | Ville Saarelainen | ||
Var-Vnj -välillä on neljä puolipuomilaitosta, eikä tämä maisema täsmää niistä yhdenkään kanssa. Oltaisiinkohan tässä kenties tulossa Varkauteen Huutokosken suunnasta? | ||||
![]() |
13.07.2007 21:52 | Ville Saarelainen | ||
Jaahas, jäin sitten kiinni itse teosta. Pitihän tätä tuplakokoista taajista käydä videoimassa, kun ei tuotakaan matkaa tänne nykyään ole hyvin paljoa. :-) http://vsaar.1g.fi/videot/2007-07/Vnj_070713-1626_H784-H783.avi | ||||
![]() |
12.07.2007 17:16 | Ville Saarelainen | ||
Tähän teemaan sopii paremmin kuin hyvin tämä Niila Heikkilän tekemä hiivatillinen äänipätkä, johon tein itse vielä pientä lisäystä ja julkaisen sen tässä hänen luvalla: http://personal.inet.fi/koti/ville.saarelainen/Rantaratamuistoja2.mp3 | ||||
![]() |
25.03.2007 22:29 | Ville Saarelainen | ||
Ja kenenkäs videokamera siellä kuvassa onkaan? :-) http://vsaar.1g.fi/videot/2007-03/Jns_070325-1223_H782.avi | ||||
![]() |
25.03.2007 22:09 | Ville Saarelainen | ||
Tässä kuvassa taaempana näkyvän tilapäisen tr:n puomilaitoksen kyljessä on tarra jossa lukee "Kylmäoja", joka viittaisi siihen että ne on aikaisemmin olleet Lehmossa Kylmäojan kylätien tasoristeyksessä, joka poistettiin elokuussa 2004. https://vaunut.org/kuvasivu/9273 | ||||
![]() |
25.03.2007 22:04 | Ville Saarelainen | ||
Pilkon puomit ainakin menee Peltolankadun valo- ja äänivaroituslaitoksen kaveriksi. Siellähän on se syväsatamaan johtava raide, ja siinä tasoristeyksessä on ollut "onnettomuuksia" (pikemminkin huolimattomuuksia) ja läheltäpiti-tilanteita, kun sokeat autoilijat eivät n e ä junaa ja punaisten valojen vilkkumista. | ||||
![]() |
21.01.2007 00:08 | Ville Saarelainen | ||
Itse käytän myös UV-suodinta, jonka haittapuoliin kuuluu ylimääräinen heijastelu kirkkaista valoista, mutta suotimella olen pelastanut yhden putken kun kamera putosi putki edellä metrin korkeudelta maahan. Suotimen lasi hajosi ja sen metallirengas kierteineen vääntyi, mutta objektiivi säilyi ehjänä. Taivutin metallirenkaan pihdeillä suoraksi, jonka jälkeen sain kierrettyä sen irti ja ostin uuden suotimen, joka maksoi kymmenyksen siitä mitä uusi objektiivi olisi maksanut. | ||||
![]() |
16.01.2007 10:22 | Ville Saarelainen | ||
Dm11:n painon piti olla sopimuksen mukaan 38 t, mutta todellisuudessa Suomeen tuodut yksilöt painoivat sen 9 t liikaa. Dm12:n ilmoitettu paino on 54,5 t (Wikipedian 48 t on väärin). Viime kesänä Joensuun Uuden Juna-ajan tapahtumassa Vankkaa esitellyt kuski kertoi, että sen todelliseksi painoksi oli punnittu lähes 60 t. | ||||
![]() |
14.01.2007 23:28 | Ville Saarelainen | ||
Kun otetaan huomioon autoilijoiden välinpitämättömyys tasoristeyksissä, ei Vankka ole grammaakaan liian raskas. Nytkin tulisi Vankka vs. tukkirekka -mittelössä suunnilleen tasapeli, ja ennemmin tai myöhemmin joku Vankka vielä joutuukin varmasti kunnon kolariin, jossa kuolonuhritkaan ei ole mahdottomuus. | ||||
![]() |
14.01.2007 00:57 | Ville Saarelainen | ||
Ilmiö oli nähtävissä ainakin 10 sekunnin ajan, joten kuvan ehti ottamaan oikein hyvin. Sama esiopastin on ennenkin syyllistynyt harhailluusion tuottamiseen: https://vaunut.org/kuvasivu/19863 | ||||
![]() |
14.01.2007 00:45 | Ville Saarelainen | ||
Katso kuvateksti ja kommentit tästä: https://vaunut.org/kuvasivu/26517 | ||||
![]() |
07.01.2007 10:36 | Ville Saarelainen | ||
Kyllä se taittuu oikeinpäinkin, kun katsotaan oikeasta suunnasta: https://vaunut.org/kuvasivu/9831 :-) | ||||
![]() |
06.01.2007 17:45 | Ville Saarelainen | ||
Nämä käytettynä hankitut veturit on ennen toimitusta kunnostettu, jonka yhteydessä ne ovat saaneet alleen myös leveämmät telit. | ||||
![]() |
05.01.2007 23:39 | Ville Saarelainen | ||
No jos käyt Haapamäellä remontoimassa sen ajokuntoon, niin mikäpä ettei. :-) | ||||
![]() |
05.01.2007 23:18 | Ville Saarelainen | ||
MSTS:ssä on Dash9-44CW, eli vanhempi versio tästä vehkeestä. Tämä ei olekaan ihan turha laite - teho 4400 hv, vetovoima liikkeellelähdössä n. 640 kN ja painoa n. 190 t. Yksi tällainen siis voittaisi kolmen Deeverin nipun! Tosin näiden akselipaino on yli 30 t, joten niillä ei ole Suomen radoille mitään asiaa. | ||||
![]() |
02.01.2007 00:58 | Ville Saarelainen | ||
Eipä ole taidettu vielä tämän vastakuvaa nähdä, kuten ei tämänkään vastinetta: https://vaunut.org/kuvasivu/17626 | ||||
![]() |
30.12.2006 11:57 | Ville Saarelainen | ||
Aurinko paistaa tässä matalalta, muttei suinkaan ole vielä laskemassa. Valo kyllä väheni tätä odotellessa, kun taivas meni lähes kokonaan pilveen. Tuiskukuva on suunnilleen auringonlaskun ajoilta, mutta vasta kolmen jälkeen tuli sininen hämäryys ja katuvalot syttyivät. | ||||
![]() |
26.12.2006 00:52 | Ville Saarelainen | ||
Jaahas, teletötterökaarti on saanut uuden jäsenen. :-) Jälkihän näyttää varsin hyvältä, vain laaja syväterävyysalue paljastaa että kuva on otettu pokkarilla. Eikä tarvitse pahoillaan olla, kun automaattikin on nappivalotuksen tehnyt tähän kuvaan. | ||||
![]() |
23.12.2006 22:05 | Ville Saarelainen | ||
Palorannassa lehmänkello on enää koristeena, kun kilinän hoitaa nykyään kopin kylkeen ruuvattu kello. | ||||
![]() |
23.12.2006 21:57 | Ville Saarelainen | ||
Autoilijat varmaan ajaisivat sen lippua heiluttavan miehen päälle. | ||||
![]() |
23.12.2006 16:38 | Ville Saarelainen | ||
Palokunta näyttää hyvää esimerkkiä pysäköimällä paloauton kiskojen päälle. :-) Vaikka sieltä ei nyt tietenkään ole junaa tulossa, niin olisi sen voinut ajaa 10 metriä pidemmälle. | ||||
![]() |
22.12.2006 19:15 | Ville Saarelainen | ||
Ja tässä vielä videota Marsun saapumisesta ja junan lähdöstä: http://vsaar.1g.fi/videot/2006-12/Jns_061218-1516_IC10-Sr2.avi | ||||
![]() |
22.12.2006 15:06 | Ville Saarelainen | ||
Ei se juna puoleenväliin peltoa tule telemokkulallakaan. :-) Parempi tämä näin on, kuin että olisi zoomi tapissa pelkkä juna kuvattu tiukalla rajauksella. | ||||
![]() |
22.12.2006 10:23 | Ville Saarelainen | ||
Lehdessä lukee että kuskit ovat vaatineet pimennysverhoa ohjaamon oven ikkunaan, eikä pelkästään kuvaajien ja kurkkijoiden takia, vaan eritoten siksi kun pimeän aikaan matkustamon valaistus heijastuu keskelle tuulilasia huonontaen näkyvyyttä radalle. | ||||
![]() |
22.12.2006 10:15 | Ville Saarelainen | ||
Mahdollisesti... harrastajakollegoilta saadut tiedot voi toisinaan olla hevosmiesten tietotoimiston tasoa. Mutta onpahan siinä samalla tullut kuitenkin kokeiltua kuinka sähköistys pelaa veturilla joka on tehokkaampi ja joka syöttää jarrutusvirtaa takaisin verkkoon. Joitakin viikkoja sitten Sr2 kävi myös täällä tavarajunassa. | ||||
![]() |
22.12.2006 10:08 | Ville Saarelainen | ||
Tämä Pendo lähti ajallaan, mutta kallistusjärjestelmä ei ollut päällä. | ||||
![]() |
21.12.2006 12:52 | Ville Saarelainen | ||
Tämän kuvan myötä toivotan v.orgille hyvää joulua, ja olkoon Hiivatti kanssamme myös ensi vuonna. Sattuneesta syystä tänä vuonna ei pysty laittamaan kovin lumista kuvaa jouluntoivotuksiin, mikäli haluaa käyttää tuoretta kuvaa. | ||||
![]() |
20.12.2006 10:32 | Ville Saarelainen | ||
Olavi se onnistuu aina löytämään parhaat maisemat ja junan juuri oikealla hetkellä. Tuo kauempiin puihin osuva auringonpaiste ei kestä hyvin kauan ja itselläni jäisi takuulla joko sopiva paikka löytymättä, tai sitten juna tulisi vasta kun paiste on jo loppunut. :-) | ||||
![]() |
05.12.2006 10:00 | Ville Saarelainen | ||
Ei poistuneet, kun kiskobusseja ei ole riittävästi viikonlopun matkustajamäärille. Sunnuntaisin H782/783 ja 786/787 on ajettu sinisillä, ja sehän toki passaa kuvaajalle. | ||||
![]() |
02.12.2006 16:43 | Ville Saarelainen | ||
Taannoisissa Resiinaralleissa ei niinkään kilpailtu radalla, vaan asemilla järjestettiin leikkimielisiä kilpailuja, esim. mikä joukkue kaivaa nopeiten ratapölkyn radasta irti tms. tehtäviä. Joukkueet lähtivät sitten resiinoilla siirtymätaipaleille paremmuusjärjestyksessä. | ||||
![]() |
25.11.2006 22:30 | Ville Saarelainen | ||
Ankean harmaassa säässä tulee harmaita kuvia, ja niin pitää tullakin. Amerikkalaisilla junasivustoilla suositaan ehkä vain aurinkoisella ilmalla myötävalossa otettuja kuvia, mutta perisuomalaiseen melankoliseen mentaliteettiin nämä harmaat kuvat sopivat erittäin hyvin. Pilvinen ja tihkusateinen sää on varsin asjallinen kuvauskeli, ja kun silloin otettuja kuvia katselee keskellä kaunista kesää, välittyy niistä se ankean kolea tunnelma niin että oikein puistattaa. :-) Jatka vain samaa rataa... | ||||
![]() |
25.11.2006 22:16 | Ville Saarelainen | ||
Ehdottomasti kuvaamisen arvoinen tämä uniikki veturi, jolla on takanaan pitkä lista murheen päiviä ja vielä enemmän hylättynä seisomista, mutta kuin ihmeen kaupalla se sai vielä uuden tilaisuuden. Ulkonäkö ei ole syy jättää tätä kuvaamatta, jos kohdalle sattuu. | ||||
![]() |
24.11.2006 23:07 | Ville Saarelainen | ||
Onkohan Katrilta kysytty lupa käyttää noita käsipyyhepapereita? ;-) | ||||
![]() |
17.11.2006 09:00 | Ville Saarelainen | ||
Vankka on tyylikäs, muttei tyylekäs (huomatkaa yhden kirjaimen ero). Vain vanhempaa hiivattipitoista kalustoa saa kutsua tyylekkääksi, asjanmukaiseksi tai jalkaanmeneväksi. ;-) | ||||
![]() |
17.11.2006 08:57 | Ville Saarelainen | ||
Näyttää hieman arveluttavalta, kun samassa kaapissa on vierekkäin italialaista elektroniikkaa ja herkästi syttyvää käsipyyhepaperia. :-) |