Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 31.05.2013 23:33 Tuomas Pätäri  
  Niin täytyy vielä korostaa että rautateiden osalta toimintaa en ole nähnyt. Koska olen käynyt tsekkaamassa sisäpihan vuosittain ehkä noin kolme kertaa, jolloin edellisestä käynnistä ei ole enää tarkkaa kuvamuistia, voi tietysti olla niinkin, että olen nähnyt aina samat vaunut joita vain varastoidaan paikalla :) Kumipyörien osalta toiminta ei ainakaan kovin virkeää ole kapasiteettiin nähden.
kuva 31.05.2013 23:00 Tuomas Pätäri  
  Kyseinen varsin suuri halli (n. 15000 m2) on Green Integrated Logisticin ja sen sivuraiteella tuntuu aina olevan vaunuja, joskaan varsinaista toimintaa en ole siinä ikinä onnistunut näkemään. Kyseiselle "sisäpihalle", mukaan lukien tämä "pääraide", avautui vielä muutama vuosi sitten varsin vapaa korkean paikan näkymä Salpauselän rinteeltä joka tässä kuvaajan vasemmalla puolella on pitkältä matkalta hyvin jyrkkä ja yhtenäinen. Nyt kun kuvattavaa liikennettä olisi jatkuvasti, en joko löytänyt oikeaa kohtaa tai sitten männyt vain olivat kasvaneet liian korkeiksi.
kuva 31.05.2013 22:46 Tuomas Pätäri  
  Kiskotkin ovat kuvassa nähtävillä; raide kulkee kuvaajasta takaoikealla olevan hallin lävitse. Karttapaikkalinkin ilmakuvasta tilanne hahmottunee hyvin vaikka nuo asvaltilla olevat kisko-osuudet eivät juurikaan erotu.
kuva 19.05.2013 15:03 Tuomas Pätäri  
  Itse menin Mäntyharjulle asti ennen kuin sain tiedon. Siinä mielessä ei minua haitannut koska kumpikin suunnittelemistani kuvauspaikoista osoittautui käyttökelvottomiksi, mutta hyvin harmillista Ukko-Pekan ja matkaamaan ajatelleiden kannalta.
kuva 19.05.2013 14:57 Tuomas Pätäri  
  Täydellinen kohtauskuva, kymmenen pistettä!
kuva 12.05.2013 09:59 Tuomas Pätäri  
  Näin se toki oli, ja eipä noita ehkä asukasluvultaan "huomattavampia" asutusryppäitä ollutkaan kuin Selänpää ja Hietanen joissa ei loppuun asti menty. Joka tapauksessa ajateltaessa eri aikakausien trendejä siitä, minkä kokoisissa paikoissa junapysähdyksiä tehdään, näin jälkikäteen voinee pitää aikamoisena outolintuna että tällaisessa paikassa pysähdyttiin vielä kaksituhatluvulla. Ehkä Dm-reittien varrelta löytyy vielä joitain vastaavia.
kuva 11.05.2013 22:51 Tuomas Pätäri  
  Mouhun sillalta kuvattu. Mouhussa paikut pysähtyivät varsin pitkään (oliko loppuun asti?) vaikka Kouvola-Mikkeli -välin pysähdykset oli jo lopetettu monilta huomattavammilta asutusryppäiltä. Kinnissä olen monesti yrittänyt kuvata kolmen junan kohtausta, mutta yritykseksi on siellä jäänyt.
kuva 11.05.2013 10:32 Tuomas Pätäri  
  Komean Loviisalaisen olet saanut ikuistettua!
kuva 29.04.2013 15:30 Tuomas Pätäri  
  Hyvä tunnelma tässä kuvassa.
kuva 29.04.2013 15:26 Tuomas Pätäri  
  Tämäkin silta on mielenkiintoinen, sillä se on pohjoismaiden ensimmäinen liittopalkkisilta rautateillä. 10 aukkoa x 35 metrin jännemitat. Rakenne ei ole jatkuva eli jokaisen aukon palkisto on itsenäinen (junien jarruvoimien kurissa pitämiseksi).
kuva 28.04.2013 11:42 Tuomas Pätäri  
  Nyt en voi varmistaa tarkkaa aikaa mutta noin viiden aikaan tämä tapahtui, ainakin näin tällä kertaa. Liikennettähän tässä on pakostikin aika paljon mutten tiedä mihin aikoihin se yleensä painottuu, vai onko säännönmukaisuutta ollenkaan. Nyt veturit tulivat ilman vaihtoroikkaa vain hakemaan tämän.
kuva 28.04.2013 11:27 Tuomas Pätäri  
  Eikös nämä ole aika helppo pistää oikeinpäin, kun näissä on kaksi perää ja kaksi keulaa, tilanteen mukaan? :)
kuva 28.04.2013 11:22 Tuomas Pätäri  
  Minä en tiedä enempää mitä kuva kertoo, Imatran "systeemit" eivät ole missään määrin tuttuja. Tämä taisi olla ensimmäinen vierailuni Imatrankosken ratapihalta rajalle päin.
kuva 28.04.2013 11:19 Tuomas Pätäri  
  Seudulla on avonaisia peltomaisemia noin kuuden kilometrin matkalla; tässä ollaa toisessa päässä ja Nastolan ABC on toisessa päässä jo lähellä Nastolan seisaketta. Myös tästä Lahteen päin on aika avonaista rautatieympäristöä mutta kaikki on "myllättyä" kaatopaikan ja logistiikkajuttujen palvelukseen. Voisin alkaa jatkossa laittamaan koordinaattitunnisteet kuviin kun paikoista kysellään aika usein.
kuva 28.04.2013 11:03 Tuomas Pätäri  
  Järvi näyttäisi olevan Untamojärvi joten huomattavasti lähempänä Rautjärveä tässä ollaan. Simpeleen aseman luona on tosiaan hyvin mäkistä mutta ei ole tullut paikkaan ikinä tarkemmin tutustuttua.
kuva 28.04.2013 10:56 Tuomas Pätäri  
  Vielä tällaisia kuvia saa, mutta syväväylää suunnitellaan siirrettäväksi Laitaatsalmeen helpompaan paikkaan. Pari päivää sitten tässä törmäiltiin jälleen linnan ponttonisillan ramppiin.
kuva 27.04.2013 21:56 Tuomas Pätäri  
  Dieselveto ei aiheuttanut sähköisiä häiriöitä... :)
kuva 27.04.2013 06:59 Tuomas Pätäri  
  Hieno ja varmaankin myös vähän harvinaisempi tilanne, aivan tämän tyylistä yksiraiteisen radan kohtauskuvaa en muista nähneenikään. Kuvanoton ajoitus on täydellinen.
kuva 27.04.2013 06:54 Tuomas Pätäri  
  Minullakin meni hetki mutta päädyin Saulin kanssa samaan. Auringonlasku tuo mukavasti väriä kuvaan, kun tähän aikaan vuodesta ruskea ja harmaa tahtovat varastaa show'n.
kuva 13.04.2013 17:59 Tuomas Pätäri  
  Hauskana sattumana kiinnitin huomioni uuteen kuvauspaikkaan arviolta kaksi tuntia aikaisemmin noin 50 metrin päässä tästä, kun olin vaihtamassa kesärenkaita autooni :) Juha: Kyllä on.
kuva 11.04.2013 19:34 Tuomas Pätäri  
  Muokattu. Tuli tuplaviesti, kun Vorg oli nurin.
kuva 11.04.2013 19:25 Tuomas Pätäri  
  Kimmo tarkensi kysymystä, että millä voima synnytetään. Jos kuljettaja ei sitä voimillaan tee, voiman perimmäinen alkulähde sähköveturissa on tietenkin sähkövoima, eli vesivoima (kyseessä VR:n virroitin), eli auringon fuusio...
kuva 11.04.2013 19:16 Tuomas Pätäri  
  Juuri tässä paikassa Lapinjärvi-Loviisa-maantie kaartelee takaisin radan läheisyyteen, ja töihinmenoliikenne on tuohon aikaan jo varsin vilkasta. On siis keskimääräistä meluisampi paikka rataosalla. Huomattava osahan koko Lahti-Loviisa -välistä kulkee kaukana yhtään vilkkaammista kumipyöräväylistä ja siinäkin on yksi seikka mikä tekee tästä rataosasta nautinnollisen kuvauskohteen.
kuva 10.04.2013 22:08 Tuomas Pätäri  
  En muistanut joten kokeilin haulla, olenkin näköjään raksittanut moisella tavalla lukuisia kertoja.
kuva 10.04.2013 21:36 Tuomas Pätäri  
  Eipä mitään hajua, mutta heitetään hatusta paineilma.
kuva 10.04.2013 21:33 Tuomas Pätäri  
  Päädyin tämän kuvan yhteydessä käyttämään ylläpidon julkistamaa uutta ideaa ruksia kaksi vuodenaikaa, jotta kukaan ei hämmentyisi - puhutaanhan tosielämässäkin kevättalvesta ja syyskesästä. Tosin olen jo joskus aikoinaan ollut yhtä innovatiivinen toisen monivalintatehtävän kanssa ja raksinut samaan kuvaan sekä linjalla että ratapihalla, kun en keksinyt kumpi sopisi paremmin.
kuva 07.04.2013 20:13 Tuomas Pätäri  
  Näitkö 2085:n menevän aikaisemmin kun et tämän veikannut olevan se? 2575:n viivaa on joskus harvoin kulkenut Kouvolastakin lähtenyt pönttöjuna. Numerosta en silloin tiedä. Kullasvaarassa seisoi tämännäköinen runko viime viikolla ainakin kolme päivää, mutta kaikenkaikkiaan en nyt keksi mitään konkreettista johtolankaa. - Onnistuneet kaarrekuvat ovat toki kaikkein makeimpia, mutta täällä(kin) metsät ja pusikot tahtovat liikaa peittää näkymiä. Tässä jää komeasti tilaa junan peräpäällekin.
kuva 07.04.2013 19:50 Tuomas Pätäri  
  Jos pylväässä virtasi 20 pikselin feather, kun se yritti poseerata itseään näkyville kirkasta taivasta vasten? :) Moisia noituuksiahan näkyy valokuvissa useasti, ja pelottavasti olen nähnyt niitä omissakin kuvissa.
kuva 07.04.2013 19:32 Tuomas Pätäri  
  Kevät ei kyllä ikinä kestä kolmea kuukautta, kuten Markokin jo kertoi :) Mielestäni tunnisteiden tärkein tarkoitus on palvella kuvahakua mahdollisimman hyvin, jolloin vuodenajaksi olisi parasta valita nimenomaan miltä kuvassa NÄYTTÄÄ. Ja talveltahan tämä näyttää. Onkohan ko. vuodenaika-asian osalta tullut ylläpidolta koskaan mitään täsmällistä ohjeistusta, vaikkei ehkä elämän ja kuoleman kysymys olekaan?-)
kuva 07.04.2013 14:08 Tuomas Pätäri  
  Mihin aikaan kulki kun junanumero on jäänyt tunnistamattomaksi? Hyvä kuva tutulta seudulta, tätä mutkattomampaa kuvaa ei näiden seutujen ratageometria suo ja useasti junankulku ja kuvaus yltyvät jopa monimutkaisiksi.
kuva 02.04.2013 19:44 Tuomas Pätäri  
  Kulki jo ennen näitä mutta minulla oli tietoa asiasta. Taulujen mukaanhan lähtisi Ukästä vasta juuri tämän kohtauksen aikoihin.
kuva 28.03.2013 23:44 Tuomas Pätäri  
  Marsut tulivat 2671:ssa, joka kulki lähes neljä tuntia etusessa.
kuva 10.03.2013 17:15 Tuomas Pätäri  
  Kuvauspaikasta on kiittäminen runsaslumista talvea ja seisakkeen parkkipaikan auraajaa. :)
kuva 10.03.2013 14:17 Tuomas Pätäri  
  Mielenkiintoista että käyttämässäni 2.2.2013 päivätyssä grafiikassa 2670 ja Kymin paluujuna 2852 on piirretty kohtaamaan Kymin ja Juurikorven välissä, mutta muistaakseni jo viikkoa myöhemmin viivat oli korjattu turvallisemmiksi.
kuva 10.03.2013 14:14 Tuomas Pätäri  
  Harmikseni kuva jäi teknisesti hieman kömpelöksi, arvoin ehtisinkö hakea jalustan autosta ja arvoin väärin (olisin ehtinyt). Näin ollen valotus piti säätää hyvin lyhyeksi kohinan kustannuksella. Laitoin tämän kuitenkin esille koska kuva ei ole "toistettavissa" kauhean usein.
kuva 04.03.2013 15:58 Tuomas Pätäri  
  Tarkemmin alkumetrit löytyvät lähes Lappeenrannan ytimestä asti, paikasta jossa on tämän ja Saimaan vesistön välisen vedenjakajan ylittävän vanhan uittolaitoksen jäänteet. Sivu http://www.elisanet.fi/harri.frestadius/salpaek18.htm linkiksi kiinnostuneille. Juhan kysymys taitaa koskea siltoja, pisin betoniholvijänne on lähistöllä Korialla 67,6 metriä ja toiseksi pisin Kajaanissa 45 metriä. Kajaanin sillasta en löytänyt Vorgista kunnon kuvaa kun sen molemmin puolin on nykyään autosilta, mutta löysin tällaisen: http://www.merkkialbert.fi/img/items/18170_LARGE_aa14d3.jpg
kuva 03.03.2013 20:17 Tuomas Pätäri  
  Valtteri, tämän kierrosta Riku on laatinut listan kuvan https://vaunut.org/kuva/80323 yhteyteen. Olen kuullut että osassa kierron junia (kaikki listan Mussalon ja Vainikkalan väliset?) olisi Trafin lupa vetää n.* 1100 metrin runkoja. (* en muista tarkkaa mittaa)
kuva 03.03.2013 20:04 Tuomas Pätäri  
  Vahvistetaan että tämä on ainoa vartioimaton. Tämän poistossa on käynyt tällainen viivästys (kopioitu Luumäki-Imatra yleissuunnitelman raportista): "Yleissuunnittelutyön alussa Maanmittauslaitos päätti jatkaa silloisen Ratahallintokeskuksen hakemuksesta keskeytyksissä ollutta tasoristeyksen lakkauttamista koskevaa yksityistietoimitusta. Asia eteni valitusten jälkeen Maaoikeuteen, joka palautti asian toimitukseen lisäselvityksiä varten. Liikennevirasto on käynnistänyt tasoristeyksen korvaavista järjestelyistä yksityistiesuunnitelman laatimisen Pohjosen ja Törölän tasoristeysten välille
radan eteläpuolelle. Suunnitelma viedään yksityistietoimitukseen ja sen jälkeen uudelleen Maaoikeuteen muine vaadittuine lisäselvityksineen." Ilmeisesti ko. prosessi on saatu päätökseen kun hommat ovat kerran alkaneet.
kuva 03.03.2013 19:53 Tuomas Pätäri  
  Ei ole, tämän sivuhaaran alkumetrit löytyvät Luumäen Kivijärven liepeiltä puhumattakaan varsinaisesta pääjoesta. Kuva on kyllä komea, tuosta junasta ei minulla ollutkaan mitään tietoa vaikka saman päivän aamuna tuli itsekin oltua tuolla liikenteessä. Kuvan sillassa on maamme kolmenneksi pisimmät rautatiebetoniholvit, 2x44,1 metriä.
kuva 04.02.2013 16:01 Tuomas Pätäri  
  Katsoin aluksi, että miten tämä kuva näytti eilen ihan erilaiselta.. :)
kuva 04.02.2013 15:57 Tuomas Pätäri  
  Netistä ei pikavilkaisulla näytä löytyvän, mutta se on kirjassa Siltojemme Historia sivulla 202.
kuva 03.02.2013 22:47 Tuomas Pätäri  
  Olenpa lukenut huolimattomasti, Niila puhuikin maantiesillasta eikä tästä. Anyway, Maaliskuulle 1963 päivätyssä kuvassa kuvan siltaa kasataan ja oikaisu näyttää olevan jo "hyvällä mallilla", mm. tien 637 ylikulkusilta uuden linjauksen yli on valmis, mutta voisiko olla että oikaisun käyttöönotto on venynyt vuosikymmenen puolenvälin jälkeen?
kuva 01.02.2013 22:14 Tuomas Pätäri  
  Tarkalleen ottaen tämä silta ei ollut uusi, vaan se purettiin Kemijärven Koivuväylältä 1962 (johon oli valmistunut 1951) ja siirrettiin tänne. Silta vapautui kun Koivuväylän kohta pengerrettiin, koska viereiselle maantielle oli tehty sama ratkaisu. Ymmärtääkseni sillan tarkka sijainti oli tässä: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=ennen&srs=EPSG%3A3067&y=7399782&mode=rasta&x=520279&lang=fi
kuva 24.01.2013 20:23 Tuomas Pätäri  
  Hieno on tämäkin Viikon Kuva. Junan ohella edustavasti näkyvät myös rataverkon kolmanneksi pisimmät levypalkkijänteet; 34 metriset.
kuva 22.01.2013 22:57 Tuomas Pätäri  
  Juhanin kommentteja voisi tarkentaa sen verran, että poikkipalkin ja kuormaulottuman "nosto" oli luonnollinen seuraus siitä, että sillan pääjännettä (länteen päin siirtämisen lisäksi) lyhennettiin molemmista päistään. Jännepituus lyheni 125 metristä 104,2:een mutta säilytti "johtopaikkansa" rautatieverkon pisimpänä jänteenä. Kemin siltahan oli (tämän kanssa identtisenä) myös 125 metrinen saksalainen (ennen saksalaisia).
kuva 06.01.2013 22:28 Tuomas Pätäri  
  Huomasinpa tämän vasta nyt; huikean hieno. Olisiko jopa komein kuva jonka tältä sillalta ole nähnyt, joskin edellisen kommentoijan eräästä kuvasta olen sanonut samaa :)
kuva 06.01.2013 22:21 Tuomas Pätäri  
  Niin on. Tätä pysähtyi katselemaan pitkäksi aikaa!
kuva 06.01.2013 22:18 Tuomas Pätäri  
  Jotain tällaista järjellistä vastausta osasinkin odottaa, varsinkin kun tämän jälkeen eräs kuski sanoi että näin tehdään "usein", mikä varmaan tarkoittaa että suuntien ollessa nämä näin tehdään "aina".
kuva 07.12.2012 17:14 Tuomas Pätäri  
  On se junakin komea, pidän itse näistä kompaktinkokoisista vaikkei kaikkialla nykyisin vaadittu "tehokkuusajattelu" niissä aivan toteudukaan. - Suoraan sanoen minulla ei niin hirveästi tästä ole havaintoja että osaisin mitään yleispätevää sanoa, mutta hirveän pitkänä en ole onnistunut tätä näkemään. Tämän paluujunaa tuli noihin aikoihin nähtyä hyvinkin tiiviisti, ja vaikka siinä oli vuoroja harvemmin (2 meno ja 1 paluu/viikko), vaunumäärän perusteella voisin sanoa että kyllä tämän on usein täytynyt olla pitempi. Tällä hetkellähän tälle on vakinaisten listassa merkattu peräti 4 meno- ja 3 paluumatkaa per viikko.
kuva 06.12.2012 01:19 Tuomas Pätäri  
  Niin ja risteääähän Vuosaaren metrokin ykkösen kanssa. Lähivuosina siis kolmetoista kertaa, jose ennakoidaan myös Kehä kakkosen jatkaminen Tampereenväylälle.
kuva 06.12.2012 01:13 Tuomas Pätäri  
  Listalta taitaa puuttua Kehä ykkösen metrosilta Myllypurossa.