Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 28.08.2013 20:26 Jukka Voudinmäki  
  Pääsi, sillä rata oli vain suljettu, jota se taitaa vieläkin olla... Tosin nykyformissaan rata tuskin kantaisi edes pumppuresiinaa tietyillä kohdilla.

Viimeinen juna Haapamäeltä Virroille ja takaisin ajettiin 30.6.1995.
kuva 28.08.2013 09:40 Jukka Voudinmäki  
  Kuva on otettu taskukamerani automaattiasetuksilla ja siten myös –valotuksella. Jos olisin valinnut pienemmän kuvakulman, Dr13:n hahmo olisi terävämpi, mutta vaunut olisivat jääneet suurimmalta osaltaan pois näkyvistä.

Kuvakulmasyistä siirsin suunnitellun kuvauspaikan Kollinjoen ex-laiturivaihteen kohdalta (n. 400 metriä tasoristeykseltä Varkauden suuntaan) tasoristeykselle. Varakuva Valtsun paluumatkalta Kolmajärven uimarannan kohdalla epäonnistui täysin, joten tähän kuvaan oli nyt tyytyminen.
kuva 27.08.2013 19:56 Jukka Voudinmäki  
  Joo, sehän se numero on, kun tiiraan oikein tarkasti 5 vuotta sitten ottamaani, rankasti pienennettyä digikuvaa.
kuva 27.08.2013 19:07 Jukka Voudinmäki  
  Ei 22235. Lienee kahvilavaunu kesäaikaan tms.. Pistoraiteella se ei varsinaisesti ole, vaan raiteenpätkällä, joka ei ole yhteydessä rataverkkoon.
kuva 25.08.2013 09:19 Jukka Voudinmäki  
  Laiturinkylä-niminen seisake on ollut Ylihärmän radalla. 9 vuoden takainen kuva löytyy samasta kuvasarjasta kuin tämäkin.
kuva 24.08.2013 22:45 Jukka Voudinmäki  
  Se jäikin kuvasta selvittämättä, joten kiitos Villelle tiedosta.
kuva 24.08.2013 22:18 Jukka Voudinmäki  
  On tuotu. Harmaa koppi kuvan oikeassa laidassa liittyy asiaan.
kuva 19.08.2013 09:01 Jukka Voudinmäki  
  Samaa designia on kuin Jämsän ja Jämsänkosken asemat sekä jotkut Laurila-Rovaniemi-Kemijärvi -välin sodan jälkeen rakennetut asemat.
kuva 18.08.2013 18:27 Jukka Voudinmäki  
  On, ja varsinkin 3 km:n päässä sijaitseva Kauppi viisine entisine syrjäraiteineen. Niin no, Härmän alainen syrjäraidehan tämä Ylihärmäkin loppuaikoinaan oli.
kuva 16.08.2013 16:16 Jukka Voudinmäki  
  Taustan rakennuksesta päätellen tämä voisi olla Osuuskaupan raide, käyttäjä Ylihärmän Osuuskauppa.

Joka tapauksessa mielenkiintoinen kuvasarja. Onkohan kellään kuvia saman rataosuuden Kaupista siltä ajalta, kun siellä on vielä ollut kiskot maaperässä?
kuva 16.08.2013 15:59 Jukka Voudinmäki  
  Olisko liikennepaikka kuitenkin Ylihärmä. Sama juttu noihin muihin kuviin, joissa nyt Härmä liikennepaikkana.
kuva 16.08.2013 13:32 Jukka Voudinmäki  
  Kovasti aina puhutaan ympäristöarvojen puolesta varsinkin silloin, kun langetetaan kuluttajille joitain uusia veroja ja maksuja, mutta missä ovat puheet ja etenkin teot silloin, kun rahtiliikennettä siirretään kiskoilta maanteille?

Siinähän sitten ihmetellään, kun maantiet kuluvat ja (super)rekat tukkivat Keski-Suomen ja muunkin Suomen ennestään ahtaat, mutkaiset ja mäkiset tiet. Puhumattakaan, jos tapahtuu uudet konginkankaat.
kuva 16.08.2013 13:23 Jukka Voudinmäki  
  Vaihdoin Joutseno-logiikan mukaisesti kuvan 56250 liikennepaikaksi Suolahden, jota se todella silloin jo on ollut. Valmetti on historiaa, ja saa nähdä, kuinka kauan linjavaihde saa vielä olla olemassa, jos (=kun) uutiset traktoritehtaan kiskokuljetusten vähenemisestä pitävät paikkaansa.

Mitä tulee kenttään Kuvauspaikka, siihen olen systemaattisesti kirjoittanut sen kunnan, jonka alueella kuva tai sen kohde on sijainnut. Eräänlainen huomionosoitus Suomen kunnille, joita niitäkin on viime vuosina lakkautettu ja liitetty toisiinsa.
kuva 16.08.2013 08:36 Jukka Voudinmäki  
  Aivan totta. Ilmankos pääradan varrella ei näkynyt sinipohjaisia Finnish Chemicals –lappuja. Vaihdan tähän ja noihin muihin kuviin liikennepaikaksi Joutsenon.
kuva 16.08.2013 08:19 Jukka Voudinmäki  
  2140 sopii jo paremmin graafistenkin puolesta. Kiitos tiedosta. Muutan kuvatekstiä ja lisään tunnisteen.
kuva 15.08.2013 18:56 Jukka Voudinmäki  
  Raideyhteys Saimaalle ja sotilaallinen merkitys. Viimeksi mainitusta voi lukea tuolta: http://www.elisanet.fi/harri.frestadius/silara21.htm
kuva 15.08.2013 17:52 Jukka Voudinmäki  
  Kyllä. Ulkoistan virheen kannettavan näppäimistölle.
kuva 14.08.2013 21:40 Jukka Voudinmäki  
  Okei. Kiitos oletuksen korjaamisesta. Päivitän kohta tunnisteet ja kuvatekstin.
kuva 12.08.2013 18:30 Jukka Voudinmäki  
  Länsi- on, ja Haapanoron ex-seisakkeelle on tästä n. 500 metriä matkaa.
kuva 12.08.2013 18:13 Jukka Voudinmäki  
  Toivotaan Jyväskylän ja Jämsän välille jämäkkää jääkautta, sillä kyllä Hpk-Jy on ansainnut enemmän kuin todella mitättömän vähäiset kolme taajisparia per arkipäivä, viikonloppuisin 2.
kuva 11.08.2013 10:18 Jukka Voudinmäki  
  Olen ollut siinä käsityksessä, että etualan maatuet ovat kuuluneet alkuperäisen Haapamäki-Jyväskylä -radan rakenteisiin, mutta voin olla väärässäkin taas kerran.
kuva 11.08.2013 10:14 Jukka Voudinmäki  
  Ra(d)antauksen loppuosan kantasana on tausta, ja siksi se taipuu noin. Kintauden taustalla on termi kintaamispaikka eli kintaus, jolla ei ole taustan kanssa mitään tekemistä.

Aiheesta (Kintaus) oli kommentointia jo jonkin toisen kuvan tai kirjoituksen yhteydessä.
kuva 11.08.2013 09:48 Jukka Voudinmäki  
  Kuvan https://vaunut.org/kuva/48828 ja yhden näkemäni lehtileikkeen perusteella sanoisin, että Huttulan laiturivaihderakennus ei ole sijainnut tuossa metsikössä, vaan heti kuvan vasemman laidan ulkopuolella.
kuva 11.08.2013 09:36 Jukka Voudinmäki  
  Kintauden - näin se genetiivissä menee - vesitornin jämä näkyy heikosti kuvassa https://vaunut.org/kuva/47405 Junan oikealla puolella kallion jälkeen.
kuva 10.08.2013 21:42 Jukka Voudinmäki  
  Huttula.
kuva 10.08.2013 13:54 Jukka Voudinmäki  
  Meteoriittijärven rannalla olen vieraillut viimeksi muutama viikko sitten, mutta itse kraateria en ole nähnyt tai käynyt katsomassa.
Kuvasarja:
Taivalkosken rataa
 
10.08.2013 11:17 Jukka Voudinmäki  
  Mukava kuvasarja. Eiköhän Psk-Tlk –välin kohtalo ole nähtävissä Leinon ja Pesiökylän kuvissa varsinkin, kun täällä ei ajella resiinoilla Mierontien tapaan, jos nyt sielläkään enää resiinaliikennettä kovin on.
kuva 04.08.2013 08:06 Jukka Voudinmäki  
  Siinä se pitkän aikaa tepasteli asemalaiturilla. Kävi myös välillä tutkimassa, minkälaisen menyyn ykkösraiteen noutopöytä tarjoaa.
kuva 04.08.2013 00:52 Jukka Voudinmäki  
  Sitten se täytyy olla S 52. Käsinkirjoitetuissa muistiinpanoissa vitosen ja kutosen ero on aika pieni. Korjaan kuvatekstin ja tagin. Kiitos asiallisesta huomautuksesta.
kuva 01.08.2013 17:56 Jukka Voudinmäki  
  Linjavaihteista varmaan suurin osa kuuluu Jimin kysymään kategoriaan sikäli, kun linjavaihteet liikennepaikoiksi lasketaan.
kuva 31.07.2013 19:21 Jukka Voudinmäki  
  Onko sama kuin tämä: https://vaunut.org/kuva/51950 ?
kuva 29.07.2013 06:51 Jukka Voudinmäki  
  Vieläkö Huutoniemi/Roparnäs -kilpi huutelee siinä Vaasan kupeessa?

Pasin kysymykseen en tiedä vastausta, mutta tuskin tämä pitkään aikaan on ollut millään käytöllä. Sivuraiteen kiskojen pinta oli ainakin hyvin ruosteessa. Eikös raakapuuta näillä tienoilla lastata enää vain Alavudella sekä jonkin verran Inhassa ja Myllymäellä.
kuva 26.07.2013 12:33 Jukka Voudinmäki  
  Motiivia löytyy esim.: http://www.raahenseutu.fi/Uutiset/1194757251870/artikkeli/asema+nosturin+nokkaan+tai+pyorien+paalle.html
kuva 22.07.2013 07:16 Jukka Voudinmäki  
  Valtatie 4:n varrella roikkuva asema on Rovaniemi I ja III. Kuvan asema on Rovaniemi V.

Ainoa asema, jota ei ole enää olemassa, on Rovaniemi II. Asema-alueella, hieman matkaa Kemin suuntaan sijaitseva poikittain rataan nähden oleva puinen talo on Rovaniemi IV, mikäli olen asian oikein ymmärtänyt.

Vaunut.orgista löytyy kuva kaikista paitsi Roi II:sta.
kuva 18.07.2013 08:22 Jukka Voudinmäki  
  Erikoista on. Suolahdesta kannattaa ajaa raakapuuta ja traktoreita, mutta Finnforestin vaneritehtaan tuotteet lähtevät maailmalle kumipyörillä, vaikka tehtaalle on hyväkuntoinen raideyhteys. VR Transpointille ei näköjään kelpaa lisäliikevaihto ja -asiakkaat vai eikö pankkitilille mahdu enää rahaa?
kuva 13.07.2013 21:27 Jukka Voudinmäki  
  Kuvasta https://vaunut.org/kuva/5740 voi ottaa jonkinlaisen kiintopisteen, sillä Hytarin rakennus on yhä olemassa.
kuva 10.07.2013 18:19 Jukka Voudinmäki  
  Ratakilometri 469 kertoo, että vähän aiemmin on ohitettu Pirhiänniemen entinen seisake (468+645), ja seuraava liikennepaikka on Aholahti vajaan kuuden ratakilometrin päässä (474+960).
kuva 10.07.2013 15:15 Jukka Voudinmäki  
  Kyllä se on ihka aito taajis (Hamaxostichus urbanus). Hyvin uhanalainen laji ainakin täällä Keski-Suomessa.
kuva 01.07.2013 07:44 Jukka Voudinmäki  
  Entisen satama- ja sittemmin saharaiteen loppupäästä ei sitten enää erotukaan mitään syrjäraiteeseen viittaavaa. Ostolan Höyrysahan alue on uudisrakennettu tehokkaasti.
kuva 29.06.2013 23:47 Jukka Voudinmäki  
  Tästä https://vaunut.org/kuva/36539
kuva 29.06.2013 20:39 Jukka Voudinmäki  
  Starckjohann Steeliä ei ole varsinaisesti lakkautettu. Se on liitetty Lahden liikennepaikkaan 1.12.2005.
kuva 27.06.2013 21:14 Jukka Voudinmäki  
  Niinisaari oli vahtitupa, joskaan tämä rakennus ei ole vahtitupa https://vaunut.org/kuva/56102 Niinisaareen suunniteltiin vuonna 1955 laiturivaihdetta, joka olisi tarjonnut kohtausraiteen ja mahdollisesti raakapuunlastauspaikan.
kuva 27.06.2013 20:53 Jukka Voudinmäki  
  Kaaviosta puuttuu Kattilakosken (runsaat 1 km Valkeajärveltä etelään) vartio- ja veturihuoltopaikka, joka koostui vahtituvasta sekä vesitornista ja puuvajasta. En tosin tiedä, oliko se enää olemassa 1923. Rakennusvuosi oli kuitenkin 1902.
kuva 27.06.2013 18:44 Jukka Voudinmäki  
  Kiitokset kaaviosta. Tuo onkin mielenkiintoinen ja minulle uusi tieto, että Mäiskälän kivilouhimon raiteet ovat 90 vuotta sitten erkaantuneet pääradasta kaakkoon. Olen aina luullut, että erkanemissuunta on ollut lounaaseen, mitä se oli myöhempinä aikoina. Mutta luulo ei ole tiedon jne... Se on sitten jälleen tehtävä pyhiinvaellusmatka Mäiskälään syksyllä tai ensi vuoden keväällä.
kuva 27.06.2013 18:32 Jukka Voudinmäki  
  Ei suoranaisesti, mutta löytyy sillä nimellä, joka on ollut voimassa 1.9.1925 lähtien. Ähtäri siis.
kuva 26.06.2013 07:12 Jukka Voudinmäki  
  Kolari 1. on näyttänyt tuollaiselta http://www.mikanhuone.com/kolarivanhin.jpg Nykyinen asema on järjestyksessään kolmas.
kuva 20.06.2013 09:12 Jukka Voudinmäki  
  Mielenkiintoinen kuvasarja, jonka kruunaa tämä aikaa, säätä ja markkinavoimia vastaan änkyröivä nopeusmerkki.
kuva 17.06.2013 19:03 Jukka Voudinmäki  
  Kymintehtaan olisin arvannut, mutta osittainen sama maakunta - mitä se sitten tarkoittaakaan - ei tue arvaustani. Uutta vihjekuvaa odotellen.
kuva 13.06.2013 19:29 Jukka Voudinmäki  
  Samat Geebeekoot, jotka ovat majailleet tuolla jo vuosikausia.
kuva 11.06.2013 21:36 Jukka Voudinmäki  
  Aha, Elliinasta on tullut Lätsä. Siilinjärveläistausta selittää lautan K-alkuisen rekisterinumeron.
kuva 10.06.2013 22:49 Jukka Voudinmäki  
  Entä, jos rajaa sijainnin liikennepaikkavälillä Tiusala-Haapamäki?