|
|
08.03.2008 05:01 | Juhana Nordlund | ||
| Upea tilannekuva. Omien merkintöjeni mukaan tuo olisikin jäänyt 2235:n viimeiseksi kesäksi. Jo vuotta myöhemmin se lojui kylmänä Hyvinkään konepajalla. | ||||
|
|
01.03.2008 09:01 | Juhana Nordlund | ||
| Sirioissa ei taida olla oikeasti muuta hyvää kuin upea ulkonäkö. Ainakin Göteborgs Spårvägarin M32:t ovat likipitäen yhtä kelvottomia kuin HKL:n Variot. | ||||
|
|
18.01.2008 04:56 | Juhana Nordlund | ||
| Hieno kuva ja aihe. Holmenkollenin haara on tosiaan nykyään osa T-bane-brändiä. Haara sinällään luokitellaan alan kirjallisuudessa yleensä Light Railiksi. Radalla on ilmajohtovirroitus ja useita tasoristeyksiä. Oslon muut entiset vastaavat radat on muuten päivitetty täysmetroksi (tai ollaan päivittämässä - Kolsåsin rata esimerkkinä). | ||||
|
|
20.12.2007 04:22 | Juhana Nordlund | ||
| Eikö kukaan tiennyt vaunujen 6241 - 6250 nykyisiä poikkeavuuksia? Osastosta 6 puuttuu yksi pari-istuin, eli heti eteistä lähin istuinpari. Samassa kohdassa sivuikkuna on pienempi kuin vaunuissa 6201 - 6240. Sivuikkunan koon näkee helposti myös (ja varsinkin) ulkoa. Nykyäänhän noissa ex-Eiobeissa osasto 6 jatkuu sellaisellekin alueelle, joka oli aikanaan eteistä 4 eli "isoa eteistä". | ||||
|
|
16.12.2007 22:25 | Juhana Nordlund | ||
| Joidenkin taivutusmuodot taas ovat monikollisia. Esim: Kauniaisissa :) Kannelmäki muuten voisi olla Vanhaiset (ruots. Gamlas). | ||||
|
|
15.12.2007 19:06 | Juhana Nordlund | ||
| jpl:n mainitsema matkatavaraosastojuttu on oikea huomio. Se siis koskee aikaa ennen saneerausta (jolta ajalta on tämä kuvakin). Ajoin samalla takaa sitäkin, millä tavoin tänä päivänä ohjausvaunut 6241 - 6250 poikkeavat esimerkiksi yksilöistä 6207 - 6240. Vastatkaapa joku siihenkin... :) (Käyttäjä muokannut 15.12.2007 19:07) (Käyttäjä muokannut 15.12.2007 19:07) | ||||
|
|
15.12.2007 05:23 | Juhana Nordlund | ||
| Pieni knoppi: Oletetaan ettei nroa nähdä... Mistä tunnistaa, että ohjausvaunu (nyt näin saneerausten jälkeen) on ex Eiob eikä perus-Eio? Perus-Eiolla tarkoitan varsinkin ohjausvaunuja 6207 - 6240. | ||||
|
|
12.12.2007 04:53 | Juhana Nordlund | ||
| Hieno kuva! | ||||
|
|
12.12.2007 04:52 | Juhana Nordlund | ||
| Taitaa mennä romu romutukseen. Koskelasta joudutaan pari raidetta tyhjentämään. Törkeimmistä romuista hankkiuduttaneen viimein eroon. | ||||
|
|
05.12.2007 20:11 | Juhana Nordlund | ||
| Tämä taidettiin saneerata keväällä 1997. Siihen saakka värit olivat yllä näkyvät. | ||||
|
|
25.11.2007 21:50 | Juhana Nordlund | ||
| Tuota noin... Lautakunta käsittelee asiaa lähiviikkoina. Eräs uusi näkemys linjoista liikenteen alkaessa Kampissa joko 2008 tai 2009 on: Linjat 3B ja 3T kuten nykyään eli Arkadiankadulle jää liikenne. Mutta: 7A ja 7B siirretään ajamaan Mikonkadun - Kaivokadun - Kampin - Töölön kautta. Manskulle jää näin ollen vain 4, 4T ja 10. Saas nähdä, meneekö läpi. | ||||
|
|
12.11.2007 22:10 | Juhana Nordlund | ||
| Vaiko Snellmaninkadulla? :) | ||||
|
|
11.11.2007 22:55 | Juhana Nordlund | ||
| 8 ja 13 odottelevat kohtaloaan Koskelan hallissa. 11 on sitä vastoin kunnostettu Vallilassa hätävaravaunuksi. Kuva vaunusta 11 syyskuulta: http://jno.1g.fi/kuvat/erikoisteema/Vallilajuttu/1709076101A.jpg | ||||
|
|
11.11.2007 19:06 | Juhana Nordlund | ||
| Näyttäisi olevan reilut 42 vuotta vanha kuva ja suunnilleen yhtä vanha tuo 2703:kin on nykyään. | ||||
|
|
02.11.2007 04:21 | Juhana Nordlund | ||
| Raitiovaunu taitaa olla Ruusulankadulla kuten Timokin kertoi. Kuvaaja lienee tähtäillyt Sibeliuksenkadun kulmilta. Uskoisin, että risteys on sama kuin tässä: http://jno.1g.fi/13085581LKA.html Suunta on vain osaksi toinen. | ||||
|
|
24.10.2007 22:17 | Juhana Nordlund | ||
| Mihinköhän asti kaksoisraide ulottui vuonna 1923? Gra(ni)n kohdalla on selvästi tuplaraide. | ||||
|
|
24.10.2007 22:13 | Juhana Nordlund | ||
| IH:n mainitsemia vanhan ratalinjan (Pjm:n suuntaan) jäänteitä oli maastossa havaittavissa kaupunkiradan tuloon saakka. Uusi risteyssilta ja kevyen liikenteen väyläjärjestelyt muuttivat maisemia varsin tehokkaasti. Toki tuolla muuttui moni asia jo Martinlaaksonradan tulon myötä 1970-luvullakin ja jo sitä ennen sähköistyksen yms. juttujen tullessa 1960-luvulla. | ||||
|
|
24.10.2007 22:03 | Juhana Nordlund | ||
| Helsingin raitioteillä on tosiaan kaikilla päättäreillä kääntösilmukat. Yksisuuntavaunuja voidaan kääntää myös kolmiokääntöinä, kuten Turun Nummenmäessä tehtiin aikanaan. Tuo kuvan sivuraide on väistöraide mm. niitä tilanteita varten, että seiskan ruuhkavuoro on mahdollisesti joutunut väärään väliin. Tuossa voi siis päästää takana tulevan vaunun ohittamaan. | ||||
|
|
22.10.2007 14:29 | Juhana Nordlund | ||
| Moottorivaunu on mallia SAT ja perävaunu Kaipio. Moottorivaunu on käynyt läpi huomattavan koriremontin. | ||||
|
|
22.10.2007 14:26 | Juhana Nordlund | ||
| Kaksisuuntavaunuista on varmasti hyötyä tuossa paikassa... :) | ||||
|
|
07.10.2007 12:27 | Juhana Nordlund | ||
| Mainio linkki, John! Jopa saman brändin alla voi olla sisäisiä eroja. Tukholman Tunneliradan vanhin osa (Vihreä linja) on kevyemmän standardin mukainen kuin uudemmat osat. Asemavälit ovat lyhyemmät ja paikoin käytetään melko tiukkoja kaarresäteitä. Kalusto toki on yhtä ja samaa (nykyään valtaosin tyyppiä C20) kaikissa. | ||||
|
|
07.10.2007 06:53 | Juhana Nordlund | ||
| Ja itse asiaan. Todella upea kuva. :) (Käyttäjä muokannut 07.10.2007 06:57) | ||||
|
|
07.10.2007 05:05 | Juhana Nordlund | ||
| Korin muotoilu on tavallaan yllättävänkin linja-automaista. Etenkin päätyjen osalta. | ||||
|
|
07.10.2007 04:57 | Juhana Nordlund | ||
| Kiva kuva, saksalaisen rauhallinen ja tarkoituksenmukainen ilme tuolla raidekulkuneuvolla. Väristä voidaan olla monta mieltä. | ||||
|
|
07.10.2007 04:55 | Juhana Nordlund | ||
| Muualla Euroopassa kuten Oslossa metrojunat ovat kutakuinkin yhtä leveitä kuin Helsingissä. :) Ei ole olemassa mitään "muualla Eurooppaa". Raideliikennemaailma tuntee hyvin monenlaisia kiskoliikennejärjestelmiä. Niissä rajat ovat varsin venyviä. Tuollaiset "muualla maailmassa" -jutut ovat tuttuja erään foorumin eräiltä kirjoittelijoilta, jotka ajoittain esittävät hyvin mustavalkoisia ja ehkä jopa yliyksinkertaistettuja näkemyksiä. Helsingin metro edustaa 1960-luvulla syntynyttä raskasmetrofilosofiaa, jossa asemavälit ovat suhteellisen pitkät, rata menee maanalaisilla osuuksilla pääosin hyvin syvällä ja kaarteet ovat loivat. Tämä tarjoaa mahdollisuuden integrointiin esimerkiksi rautateiden lähijuniin, mikä ymmärrettävästi saa kyseisien operaattorien edustajat "valmiustilaan". Integrointiahan vältellään sekä HKL:llä että VR:llä kuin kissa kuumaa puuroa... :) |
||||
|
|
26.09.2007 09:37 | Juhana Nordlund | ||
| Tepon ja Jarmon mainitsemia lyhyitä kiskoja ja kiskojen sijoituksia voi katsella https://vaunut.org/kuvasivu/4843 | ||||
|
|
26.09.2007 08:55 | Juhana Nordlund | ||
| Olikos se niin, että C-luokan rataa oli Tyriksestä Tähtelän ja Inkoon kautta suunnilleen Vestaan? Siinähän tosiaan kelpasi mennä vähän lujempaakin. Sen muistan, että nuo aikanaan laitetut K54:tkin olivat jatkuvaksi hitsaamattomia aina 1980-luvun puoleenväliin saakka. | ||||
|
|
17.09.2007 17:03 | Juhana Nordlund | ||
| Tuon knp-alueen poikki menevän väylän nimeksi tulee Traverssikuja. Linja 9 siis menee Traverssikujaa pitkin, näillä näkymin elokuusta 2008 alkaen. | ||||
|
|
29.08.2007 04:47 | Juhana Nordlund | ||
| Kuvan vaunu oli alkujaan Göteborgs Spårvägar M23 nro 18. Se oli vuoteen 1967 saakka vasemmanpuoleisen liikenteen vaunu. Ajokytkintä hallitaan käsipyörällä eli ratilla. Vuosimalli on 1947. Puolenkymmentä tämän sarjan vaunua meni Djurgårdslinjenille Tukholmaan 1990-luvun alussa. Sitä ennen Göteborgin Mustangit olivat seisseet vuositolkulla varastoituina. Osa näistä on nyttemmin siirretty Malmköpingiin. | ||||
|
|
26.08.2007 05:56 | Juhana Nordlund | ||
| Ja siis syy siihen, miksi kasille ei suunnitellusti sijoitettu aiemmin Varioita, oli Paavalin kirkon silmukan raiteiston geometria. Arabianrantaan voi huoletta ajaa. Tosin siellä päässä linjakilpien automaattiohjaus ei kylläkään ensi alkuun pelittänyt, mutta nyt ilmeisesti pelittää. | ||||
|
|
26.08.2007 05:44 | Juhana Nordlund | ||
| Viime päivinä linjalla 8 on ollut ainakin puolenkymmentä eri yksilöä per päivä. Kannattaa muistaa, että kasin ja kuutosen vaunut ovat samoja, eli vaunu vaihtaa linjaa joka kerta Arabianrannassa. Kasilla oli satunnaisesti Varioita jo syksyllä 2004 hallimiehen erehdyksen takia. | ||||
|
|
18.08.2007 08:57 | Juhana Nordlund | ||
| Karian rattivaunu eli Ratti-Karia HKL 320 on tilausajovaunu. Ja näköjään se on taas nykyään ehjä. Aika vähän sitä liikenteessä näkee. Voi olla, että tämäkin vaunu vielä jossain vaiheessa kunnostetaan / entisöidään. | ||||
|
|
08.08.2007 13:49 | Juhana Nordlund | ||
| Paluumatkalla tuo kuitenkin lienee. Paluukuljetukset ovat Helsingin päässä tapahtuneet juurikin aamulla. Ja kyllä noita nyt Länsisatamassa on nähty aiemminkin tänä kesänä. Vaunut tuodaan Koskelan hallin pihaan. | ||||
|
|
16.07.2007 10:03 | Juhana Nordlund | ||
| Tässähän kiteytyy asjanmukaisuuden määrä, laatu ja väkevyys... :) | ||||
|
|
23.06.2007 15:48 | Juhana Nordlund | ||
| Ettei tuo paikka olisi nimeltään Falköping...? | ||||
|
|
16.06.2007 19:08 | Juhana Nordlund | ||
| Onpas nätti kuva! Maiseman perusteella kuva voisi olla melkein mistä päin tahansa Suomen maaseutuja... :) | ||||
|
|
12.06.2007 08:04 | Juhana Nordlund | ||
| "Sinä ajat" taitaa olla piilopoliittinen kannanotto automaattimetron suuntaan... ;) Nimenomaan Sinä ajat, eikä mikään automaatti! | ||||
|
|
25.05.2007 04:30 | Juhana Nordlund | ||
| Puhe- ja chattailukielessä kevytmetalli usein kulkee alumiinina ja teräs rautana. Ja kevytmetallista saa kyllä varsin kestävän rakenteen - sanotaan riittävän kestävän (normit täyttyvät). | ||||
|
|
19.05.2007 06:34 | Juhana Nordlund | ||
| Se palanut oli todellakin 6057/6257. Tämä 6X55 oli kuitenkin viimeinen Sm2, joka kunnostettiin tässä näkyvään asuun ennen saneerausten aloittamista. Yksikkö on edelleen varsin siistin oloinen. Nyttemmin jo tällaisia kunnostettujakin runkoja on saneerattu, kuten sisar 6X54 sekä 6X00 (=6100/6300). | ||||
|
|
01.05.2007 07:11 | Juhana Nordlund | ||
| Otin seuraavat asiat huomioon: 1) Nousin junaan Lahden rautatieasemalta. 2) Myyntinumerolla 7 varustettu vaunu oli junan viimeinen vaunu. Sen edellä kulki muitakin yksikerroksisia vaunuja. 3) Junassa ei ollut lähellekään 12 vaunua... 4) Vaunu 7 oli sarjaa Ex. Välittömästi sen edellä kulki Expt-sarjan vaunu. | ||||
|
|
29.04.2007 07:24 | Juhana Nordlund | ||
| Taas kerran todettava, että tuttua ja varmaa jpl-laatua tämäkin kuva! | ||||
|
|
29.04.2007 07:22 | Juhana Nordlund | ||
| No jopas! Olin nimittäin tuossa junassa, vaunussa myyntinumero 7, joka ei tässä näy. Tuossa sudessa oli jossain pyörässä aika pahat tasot, niin ankarasti se kolkutti. Juna muuten kulki muutaman minuutin myöhässä. | ||||
|
|
21.04.2007 21:45 | Juhana Nordlund | ||
| Kiva kuva. Tästä seuraava vaunu 201 saattaapi jäädä tätäkin lyhytikäisemmäksi, vaikka ei pula-ajalta olekaan peräisin. | ||||
|
|
18.04.2007 07:16 | Juhana Nordlund | ||
| Veturi on mahtava, kuten kuvakin. | ||||
|
|
18.04.2007 07:12 | Juhana Nordlund | ||
| jtt: Nähdäkseni 27-sarjalaisessa "tuulilasi" on kapeampaa mallia (johtuen "ruotsinlaivasavupiipusta"). | ||||
|
|
12.04.2007 16:57 | Juhana Nordlund | ||
| Upea kuva. Voi kyllä sanoa, että kaikki mahdollinen on kyllä muuttunut. Niin juna kuin kaikki muukin. Varsinkin tuo mainio protosarjan junayksikkö. P-tunnuskin on lähiliikenteestä kadotettu vuonna 2004... | ||||
|
|
08.04.2007 19:07 | Juhana Nordlund | ||
| Junasuorittaja (ei junansuorittaja)... ;) | ||||
|
|
06.04.2007 15:50 | Juhana Nordlund | ||
| Martinlaaksoon on ajettu myös Porkkana-juhlajunalla. Rautatieuutisissa muistaakseni oli kuva, jossa Dm9 näkyi voimalaitoksen raiteilla. (Kuvatekstin mukaan tässä näkyvä juna siis ei ollut käynyt Mrl-radalla.) | ||||
|
|
20.03.2007 22:08 | Juhana Nordlund | ||
| Huomatkaa, että vaunusta näkyy tänne päin "oveton kylki" (vaunu menee kuvassa vasemmalle). Kuvan vaunu oli ikään kuin 2-suuntavaunu loppuun saakka. Se voisi olla esim. TKL 22. Toinen vaihtoehto olisi 30. Muut loppuun saakka "2-suuntavaunut" 16 ja 33 oli jo kuvaushetkeen mennessä poistettu käytöstä. | ||||
|
|
26.02.2007 22:30 | Juhana Nordlund | ||
| Rattivaunu luulee olevansa Ruotsissa. Tosin sielläkin tieliikenne oli siirtynyt oikeanpuoleiseen liikenteeseen jo syyskuussa 1967. | ||||
|
|
26.02.2007 22:29 | Juhana Nordlund | ||
| Kiasma jää tässä täysin Rattivaunun varjoon pimentoon. ;) | ||||