20.02.2018 16:41 | Pave Saarinen | |||
Ihan kivanoloinen kuva aamun valaistuksessa. Odottamisen tunnelma on aitoa. | ||||
15.02.2018 10:07 | Pave Saarinen | |||
Eltsu-kuvassa näkyy myös veräjänvartija. Sitähän tarkoittaa "vartioitu tasoristeys". Veräjänvartijan koppi lienee hiukan tasoristeyksestä etelään. Alppimaja oli aikanaan huippuravintola ja majoitushuoneitakin oli. Sittemmin tuli lähelle myös hyppyrimäki. Hyppyrimäkeä alettiin nimittää hyndaksi majan mukaan. Hyppyrimäen alastulo muodostui sellaisesta kattilalaaksosta. sen toislla puolella oli 50- luvulla vielä jonkinlainen laskettelurinne, jossa oli vauhdinottoa varten pieni rannnelma. Linnanmäen kalliot oli hieno paikka talvisin aikanaan. Se kohoaa johonkin 45 metriin meren pinnasta. Vesilinnanmäki ja Eltsun kalliot olisivat yhdessä olleet hieno ulkoilupaikka keskellä kaupunkia. | ||||
15.02.2018 09:52 | Pave Saarinen | |||
Naishenkilö on todella matkassa. Hattu on ajan muotia. Se selviää, kun googlettaa: hattu 1911 | ||||
14.02.2018 20:11 | Pave Saarinen | |||
Vertaa kuvaa: http://vaunut.org/kuva/105421?u=2783 |
||||
21.01.2018 09:52 | Pave Saarinen | |||
DHL on Saksan posti ? | ||||
21.01.2018 09:51 | Pave Saarinen | |||
Ei sentään pakkanen kangistanut kameraa. Sulkijakin on toiminut hdastelematta. | ||||
18.01.2018 12:02 | Pave Saarinen | |||
Erittäin kiva kuva, mutta filmille. Pakkaspäivinä vähemmän kannetaan digiä mukana. Tosin -81 niitä ei ollutkaan. Vertailu samasta talvimaisemasta digille per filmi olisi mielenkiintoinen. Kuka sellaista nyt enää tekisi. | ||||
14.01.2018 10:37 | Pave Saarinen | |||
Kuvassa kaikki kohdallaan.Arkiston helmiä. Savukin sattui hienosti. On se vaan niin kummaa, kun mv-kuva filmille sykähdyttää. No jaa, toiset hyväksyvät vieläkin vain putkiradiot. Sopivasti on sattunut valo veturin pinnalle, siitä ei ole tullut vain mustaa möhkälettä, detaljit erottuvat. Olisin ehkä poistanut yhden pylvään veturin takaa enkä olisi puhunut kenellekään. Olisikohan kuvan autenttisuus siitä kärsinyt? | ||||
11.01.2018 12:40 | Pave Saarinen | |||
Erinomainen oivallus kuvata juuri työntekoa. Mutta lähettiköhän kukaan tuollaista korttia kenellekään. Olisiko tuossa pölkyn vaihto käynnissä? Menetelmä ei paljoakaan muuttunut ainakaan 50 vuoteen. | ||||
09.01.2018 05:48 | Pave Saarinen | |||
Mielenkiintoista kuvassa on kouluun hiihtävä lapsi. | ||||
31.12.2017 20:03 | Pave Saarinen | |||
Hyvin lämmitetty. Piipusta tulee vain vesihöyryä. | ||||
25.12.2017 10:40 | Pave Saarinen | |||
Maapallon lämpötila kasvaa ja sateet lisääntyvät myös Suomessa. Tällaisia kuvia ei kohta enää tulla saamaan. Voi olla jo myöhäistä yrittää. Analogisessa kuvassa on oma tunnelmansa. | ||||
22.12.2017 09:23 | Pave Saarinen | |||
Laskin kuvasta raiteiden perusteella seitsemän pilttuuta. Siitähän voisi jotain päätellä. | ||||
07.12.2017 13:08 | Pave Saarinen | |||
Oho. Reino ei ainakaan panttaa kuviaan! Nyt tuli tosi Helmi. Hetken jo ajattelin, että tuo heijastus taivaalla pitäisi ottaa pois, mutta sehän onkin kuu! Joskus katselin tuollaista kohdetta, kun lämmittäjä lisäsi hiiliä pesään ja loimotus valaisi hyttiä ja savua. No sellaista kuvaa ei koskaan tullut. Onkohan kellään jemmassa? | ||||
Kuvasarja: Timiriasew |
30.11.2017 15:32 | Pave Saarinen | ||
Timiriasew toimi kenraalikuvernöörin adjutanttina. Tämä oli kyllä jo pitkään ollut Helsingissä eikä venäläisenä ollut "ulkomailla". | ||||
28.11.2017 19:57 | Pave Saarinen | |||
Juuri tänään yksi täti puhui radiossa, jotta Tampereen ratapihan päälle tulee kansi vuoteen 2030 mennessä. Maisema tuskin siitä paranee. | ||||
27.11.2017 07:15 | Pave Saarinen | |||
25.11.2017 klo 14:39 näkyy olevan kuvausaika tiedoston mukaa. Siten tornissa ylhäällä aurinko valaissee vielä pari tuntia myöhemmin. Sellaisenaan ihan mukavaa siellä taivaassa. Sinänsä kaupunkikuva, jossa on vanha veturitalli ja sen torni ja sitten uusi hotellitorni, ei vaikuta mitenkään onnistuneelta. Tällaista yhteiskunnallinen päätöksenteko on. Monenlaisia arviointeja tehdään ja kuntalaisille plus naapureille varataan tilaisuus "osallistua" mielipiteellään päätöksentekoon. Maanomistaja ratkaisee. Vanha tiilirakennettu talli ja sen torni hallitsivat aikaisemmin kaupunkikuvaa iät ajat. | ||||
21.11.2017 05:31 | Pave Saarinen | |||
satamaradat https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=satamaratakartta&type=AllFields |
||||
21.11.2017 05:30 | Pave Saarinen | |||
satamaradat https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=satamaratakartta&type=AllFields |
||||
20.11.2017 14:18 | Pave Saarinen | |||
Rautatiehallituksen siivessä museossa oli pienoismalli ainakin makuuvaunusta. Eivät ne kaikki tuhoutuneet. Niin mutta missä se replika nyt on? | ||||
20.11.2017 09:14 | Pave Saarinen | |||
Olisikohan tuo ollut alunperin II-luokan vaunu, jossa oli hyttejä. Se on sitten vain meikattu osittain ykkösluokan vaunuksi. Missä lienee nyt? | ||||
20.11.2017 09:11 | Pave Saarinen | |||
Finna vain kokoaa hakupalveluja. Vikaa on haettava jostain muualta. | ||||
19.11.2017 09:45 | Pave Saarinen | |||
Saako noille kukkuloille mennä vaeltamaan vai onko sekin vain maanomistajan oikeus? | ||||
18.11.2017 20:13 | Pave Saarinen | |||
Tuollaisesta puhumastasi lyhdystä oli vorgissa kuva jokin aika sitten (kansallisteatteri kuvassa), mutta en millään löydä sitä nyt. Vaikea sanoa, kenenkä vastuualuetta. Mutta arvelen, että ne aseman lyhdyn kannattimet voisivat olla arkkitehdin piirtämiä. Joo, tarkoitan tässä Ristniemen lähettämässä kuvassa oleva lyhtyä http://vaunut.org/kuva/122114?a=1 |
||||
16.11.2017 17:45 | Pave Saarinen | |||
No jaa, kyllä ne vielä 1950-luvulla olivat rautatieläisten asuntoja. Muistan vielä kutka siellä asuivat! | ||||
16.11.2017 16:33 | Pave Saarinen | |||
Rautatieläisten asunnot vaikuttavat uuden karheilta. | ||||
16.11.2017 15:26 | Pave Saarinen | |||
Kysymyksessä on osasuurennon alkuperäisestä kuvasta. Branderilla oli iso kameravarustus, jota tämä kuljetti rattailla. | ||||
16.11.2017 13:14 | Pave Saarinen | |||
Kovastipa ne automerkit kiinnostavat. Yleishavainto on, että kauppatori oli vielä kuvausajankohtana kauppapaikka. Ostajia siellä liikkuu runsaasti. Ei mitään turisteja. Muutos on jo tapahtunut, hevonen on kadonnut ja jonkinlainen kuormuri on tullut tilanne. 1950-luvun alkupuolella ainakin vielä Hakaniemen torilla oli peruna- ja vihanneskauppiaita hevosien ja rattaiden kanssa. Muistan, kun yksi nainen vei leipiä hevoselle, mutta tämä ei osannut syöttää oikein ja hevonen puraisi sormia. Hevosta näetsen, pitää osata syöttää oikein kämmenpuolella. Siitä se huulillaan ottaa. | ||||
15.11.2017 19:33 | Pave Saarinen | |||
Kemppisen tekstistä sitaatti: Kanto ei ole suojattu teos, mutta jos Tapper toi kannon taidenäyttelyyn, se oli suojattu teos. Kysymys ei ole siitä, mitä jokin "on", vaan millaisena jotakin pidetään. Tämä ja paljon muuta teoskynnyksestä, Kemppisen herkullista tekstiä, linkki: http://kemppinen.blogspot.fi/2006/01/teoskynnys.html |
||||
15.11.2017 16:51 | Pave Saarinen | |||
Veturikuvat löytyivät kansalliarkistosta Hugo Simbergin hakemiston alta. Löytyvät ne kyllä muutenkin, jos hakee oikein. Ehkä ne eivät olisikaan muuten säilyneetkään jälkipolville kuin Hugon jäämistössä. Toisaalta olen kuvitellut, että tekijänoikeuksiin kuuluva respektioikeus säilyisi maailman tappiin saakka. Sen vuoksi tekijä olisi kuitenkin aina oikein merkittävä. Nyt jää epäselväksi, kuka oli tekijä. Kun tekijäksi vielä mainitaan tunnettu taiteilija, kuvan teoskynnys on varmasti ylitetty. Tavikset ovat tässä suhteessa heikommassa asemassa. Tietysti voi aina MonaLisan kopioida ja sutia päälle uudella tavalla, jolloin kysymyksessä voisi olla uusi teos ja uudet tekijänoikeudet. | ||||
14.11.2017 07:52 | Pave Saarinen | |||
Niin kai se käy, että ensin ostetaan ja kilpailutetaan suunnittelu ja piirustukset, mikä sitten kilpailutetaan valmistajilla. Tai ainakin näin pitäisi tapahtua. | ||||
14.11.2017 05:33 | Pave Saarinen | |||
Tampere-tiedon lähde on Kansallisarkiston tieto eli Finna fi tässä tapauksessa, kuten kaikki kuvan viitetiedot tässä. Simberg muuten vaikutti Tampereella, joten ei olisi ihme. että siellä kuvattiin. Veturi A3 nro 11 kuvattiin vähän ennen sen romuttamista. | ||||
13.11.2017 19:45 | Pave Saarinen | |||
Äh, en taaskaan saanut liitettyä äskeiseen kuvasarjaani. Vai onnistuiko? | ||||
13.11.2017 14:55 | Pave Saarinen | |||
Vorgiin on verraten hankala tehdä muutoksia. Ja myös hankala liittää kuva, jonka tunnisteita ei voi varmasti tietää, sillä jotainhan pitää laittaa, että saa myös jotain läpi. Onhan paljon aineistoa, kuten karttoja, jotka pitää vain yrittää väkisin tallentaa. Toiseksi kuvalista on sekin hankala jälkeenpäin muutettavaksi tai kahden listan yhdistämiseksi. Niin kuin tässä, olisin halunnut yhdistää kaikki aiheeseen liittyvät kuvat samaan listaan, mutta en vain onnistunut. Sitten vielä havaintoja, kun joku kysyi metatietoja. Sellaisia en todellakaan nähnyt kansallisarkistossa. Muutenkin nämä kuvat olivat sellaisen otsikon alla, kuin asemarakennukset Riihimäen Pietarin radalla. Kansallisarkistossa on meneillään sellainen ansiokas ja valtava projekti digitoida kaiken maailman arkistot ainakin valtionhallinnosta. Kovalla kiireellä asiakirjoja digitalisoidaan. Tietenkin Valtion Rautateiden arkistot voivat olla myös sekaisin. Yhdessä mapissa voi olla kaikkea sieltä täältä. Ei sitä digitoijat uudestaan luokittele. Arkistoon tulee otsikoksi se mitä mapin päällä seisoo, arvelen. Kun olen Kansallisarkistoa selannut, en voi olla pääsemättä tulokseen, että sieltä löytyy kaikenlaista turhaakin. Mutta mikä sitten kenenkä mielestä on turhaa. Virallisen datan avoimuus on Suomessa ottanut huiman askeleen. Arvelen, että olemme huimasti Ruotsia edellä ja muuta Eurooppaa. Ehkä vain Usa voittaa meidät. Tieto, mikä ennen oli vain joidenkin viranomaitsen saatavilla ja silloinkin suuresta rahasta on nyt jokaisen taviksen saaatavilla. |
||||
12.11.2017 15:59 | Pave Saarinen | |||
Korjaus, oikea linkki Kansallisarkistoon on http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?o=11 siitä: * St. Petersburg - Riihimäki jernvägsbyggnad (erit. Pietarin, Viipurin, Kaipiaisten ja Riihimäen asemarakennukset). -1--1 (TVH EI 48:/- -) VAKKA-arkistotietokanta |
||||
12.11.2017 13:52 | Pave Saarinen | |||
Näin on, tuo jäi tallennukseen. Jern underred tarkoittanee teräsrunkoa. | ||||
12.11.2017 13:45 | Pave Saarinen | |||
Tuossa pelti saattaa olla avattu. | ||||
12.11.2017 13:10 | Pave Saarinen | |||
Veturi oli jakso 4. Saat sieltä isommat tiedostot, jos haluat. | ||||
12.11.2017 13:08 | Pave Saarinen | |||
Näin arkistossa: Arkistoyksiköt: * St. Petersburg - Riihimäki jernvägsbyggnad (erit. Pietarin, Viipurin, Kaipiaisten ja Riihimäen asemarakennukset). -1--1 (TVH EI 48:/- -) Digitoidut jaksot: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 |
||||
12.11.2017 12:59 | Pave Saarinen | |||
Käsittääkseni A-ykkösiä tilattiin ja niitä tuli kaksi kappaletta hiukan isommilla pyörillä ja se olisi kulkenut 80 kilsaa tunnissa. Olisiko tässä sellainen? En ole ihan varma tenderistä, kuuluuko se tähän koneeseen, Muita ei ollut kuin kaksiakselisia. Tässä linkki: http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=391765 Otsikko oli rautatierakennukset ja sieltä selasin ja löytyi muutakin. |
||||
12.11.2017 12:06 | Pave Saarinen | |||
Onhan vaunukalustokuviakin, lisäilen kun ehdin käsitellä. | ||||
12.11.2017 11:57 | Pave Saarinen | |||
A1, arvelen. | ||||
11.11.2017 13:54 | Pave Saarinen | |||
Kuva on Pasilan varikolta, vrt http://vaunut.org/kuva/116854?u=2783 |
||||
11.11.2017 13:38 | Pave Saarinen | |||
1/15 sek valotuksella saa kyllä käsivaralta 400 asan filmille, mutta tässä on osin rakeisuus näkyvissä, vaikka yritinkin sitä digikäsitellä. | ||||
06.11.2017 19:43 | Pave Saarinen | |||
Kuvasta voi havaita, että satamaraide on osa historiallista kaupunkikuvaa ja maisemaa. Valitettavasti se on purettu. | ||||
30.10.2017 08:16 | Pave Saarinen | |||
Olen samaa asiaa ikkunakuvausta kokeillut vähän aikaa sitten, mutta ikkunat ovat vain niin likaiset, jotta kunnollisia kuvia ei saa. Rautatie kulkee usein paikoissa, jonne ei muuten pääse. | ||||
28.10.2017 19:56 | Pave Saarinen | |||
Ihan hyvä postikortiksi vaikka. | ||||
23.10.2017 18:46 | Pave Saarinen | |||
Pasilan tai (jopa Käpylän) kaasutehtaan ympäristössä oli 1950-luvulla aika kaamea haju, mistä lienee johtunut. Lähimailla sijainnut oja oli öljyinen tms. vastaavaa ainetta, joka myös haisi. Siinä kaasutehtaan lähellä oli kaupunkilaisille jaettuja viljelyspalstoja. Kaikki vapaa alue oli käytetty viljelyyn, ruokapula oli todellista. | ||||
16.10.2017 18:47 | Pave Saarinen | |||
Amerikan suomalaiset olivat pitkälle vielä 1950-luvulle ihmeporukkaa, jotka otettiin vastaan torvisoitolla. | ||||
16.10.2017 18:44 | Pave Saarinen | |||
Ihan kiva, rautatiekuvaukseen uusia ulottuvuuksia. | ||||
16.10.2017 12:50 | Pave Saarinen | |||
Hienoa, että on saatu näyttöä aikaisemmasta VR-valokuvaamisesta. VR-kamerakerhoja oli monilla paikkakunnilla. |