Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 31.07.2012 17:50 Ari-Pekka Lanne  
  Niin määkin tykkään. Aamuyön Happo ryskii siinä muhkuraista pääraidetta Ukiin. Vieressä raide Naantaliin ja etualalla pisto siiloille. Tehtaan putkistoa nähtävissä ratapihan yllä. Ajolankoja en n e ä. Äänimaailman voin vain kuvitella. Kolme Tampella-MGO:ta puhuu.
kuva 31.07.2012 12:32 Ari-Pekka Lanne  
  Jollen n e ä aivan omiani, tästä liikennepaikasta oli viime viikolla juttua Jimin kanssa. =o)
kuva 31.07.2012 12:19 Ari-Pekka Lanne  
  Mää en oo koskaan ymmärtänyt, mitä salaamista VR näki jossain vaiheessa graafisissa tai vakkareissa. Silloin kun aikataulukirjat olivat vielä painettuja, niistä meni kappaleet vapaakappalekirjastoihin (Helsingin yliopisto, Åbo Akademi, Turun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Eduskunnan kirjasto) Vapaakappalelain (12.6.1980/420) nojalla. Näistä kokoelmista ne ovat tilauksesta katsottavissa ja kopioitavissa. Ja Rautatiemuseolla on myös myös melko kattava alan kokoelma, löytyvätköhän em. aikataulut sieltä?
kuva 31.07.2012 11:45 Ari-Pekka Lanne  
  Onpa tullut joskus mieleeni nuo kalliot nähdessäni, että millaisiakohan junakuvia niiltä saisi. Näköjään valtavan hienoja...
kuva 30.07.2012 10:59 Ari-Pekka Lanne  
  Huomenta Niila ja muu .org-väki! Ja kiitokset Niilalle rakentavasta palautteesta! "Kuvastudio Aapee" on vasta niin varhaisessa kehitysvaiheessa, etteivät EXIF-tietueet oikein kestä lähempää tarkastelua. Ostin kameran keväällä NetAnttilan tarjouksesta, ja olen tähän saakka käyttänyt vain erilaisia automaattiasetuksia. Olen semmoinen kapteeni Kirk, jolle MF-avaruus on toistaiseksi käymätöntä universumin osaa. En ole ehtinyt vielä perehtyä kameraan niin tarkasti. Tiedän itsekin, että olisi pitänyt. Pohjimmiltaan olen enemmän rautatie- kuin kameraharrastaja. Ja vaikken olekaan kuin hiukan vaille kolmekymppinen, tekee ikä jo nyt sen, että kaks vuotta menee kerralla - aika juoksee, kaikenlaista tahtoo jäädä rästiin. Mutta enköhän saa vielä toimeksi opiskella tuon kameran. Jos lupaan vaikka Jouluun mennessä - jollei tämän niin jonkun muun vuoden Jouluun. Kehitystä tapahtuu hiljakseen. Viimeksi muutama päivä sitten luovuin Paintin käytöstä kuvien koon muuttamisessa ja siirryin käyttämään netistä ladattua GIMPiä - jää ehkä pahimmat rompoolit pois kuvista. XoD

Mukavaa fiilistelyä ja muisteloa taas Jormalta... ;o)
kuva 28.07.2012 15:09 Ari-Pekka Lanne  
  Kaikkiin kuviin liittyy tarina, niin tähänkin. Pyöräilin eilen 27/7 kesäisen vapaapäiväni ratoksi ”satasen lenkin”. Ainoa haittatekijä oli kovan autoliikenteen aiheuttama rengasmelu Kustavintiellä. Poikkesin ensin Rahkmalassa ottamassa lopultakin junallisen kuvan siitä hienosta kivisillasta. Yritystä on ollut ennenkin, joskus pyöräillessäni Turusta Raumalle - mutta juna onkin mennyt etuajassa, odottelu on osoittautunut turhaksi. Rahkmalan jälkeen kävin Vinkkilän osuuskaupassa ostamassa pullaa. Kahvia olinkin jo keittänyt aamulla termokseen matkalle mukaan. Vinkkilästä jatkoin maantietä 1950 kohti Mynämäkeä, tarkoituksena valikoida mutulla jokin paikka Lättäjunan kuvaamiseen. Tässä kohdin kellon viisarit alkoivat olla siinä asennossa, että päätin pysähtyä pullakahville ja ottamaan kuvan kohta tulevasta Lätästä. Sattumaa oli paljon tämänkin kuvan otossa mukana. Ja veturinkuljettaja (evp) J. Toivosta lainatakseni, olin vain yhtenä lenkkinä ketjussa. Kiitos kuvasta kuuluu Valmetille, HMVY:lle, matkansa maksaneille matkustajille, maanviljelijälle ja Ilmatieteenlaitokselle! =o) Tämän kommentin pihvi on siinäkin, että haluan suositella kaikille ”satasen lenkkiä”. Älkää jääkö löhöilemään sohvalle tai autonpenkille! ;o)
kuva 28.07.2012 13:30 Ari-Pekka Lanne  
  Tein viikolla 28 parin tuhannen kilometrin bussipassimatkan. Siinä tuli testattua yli 20 linja-autovuoroa useilta eri liikennöitsijöiltä. On totuuden nimissä sanottava, että esim. SL-yhtymä jäi kauas KA-yhtymän (Kuopion Liikenne, Koiviston Auto) jälkeen, jos vertaillaan kuljettajien asiakaspalveluasennetta ja kalustoa. Ala ei ole nykyään enää mikään kultakaivos, koska ihmiset haluavat liikkua paikasta toiseen omilla autoilla. Ymmärtääkseni myyminen silloin v. 2007 oli yhtiön toiminnan jatkumisen kannalta välttämätöntä. Onneksi Suomesta löytyi hyvä ostaja.

Eskon kuvapari on erittäin hieno!
kuva 28.07.2012 12:20 Ari-Pekka Lanne  
  Hups, niinpäs onkin. Pianovihreä...
kuva 26.07.2012 13:28 Ari-Pekka Lanne  
  Sieltä se tuli kuin apteekin hyllyltä. Onkohan olemassa mitään Suomen suurteollisuuteen ja rautateiden tavarakuljetuksiin liittyvää tietoa, mitä Rikulla ei olisi hallussa. =o}
kuva 26.07.2012 12:51 Ari-Pekka Lanne  
  Jo vain alkaa löytymään lisäselvennystä paikanmääritykseen. Kiitokset tarkennuksista Eerolle ja Tepolle. Harakka on lisätty paikkatietoihin. Päädyin nimeämään paikan alunperin Tainionkoskeksi, koska ymmärtääkseni tässä ollaan kuitenkin Tainionkosken tehtaiden läheisyydessä, ja ratapiha palvelee (myös) niitä. Siispä valitsin vähistä .org:n luetteloimista Imatraan kuuluvista liikennepaikoista juuri sen. Tosin kuvassa näkyvä koivu on matkalla Kaukopään tehtaille... Jos joku osaa määritellä liikennepaikan Tainionkoski sijainnin muualle kuin kuvan paikkaan, poistan sen paikkatiedoista. Näin siinä aina käy, kun aapee lähtee junabongausmatkalle. Kartalta siinä putoaa! XoD
kuva 26.07.2012 12:32 Ari-Pekka Lanne  
  Ihan vaan varastoituina? Kiukaisten-Kauttuan -radan alkuosaakin on käytetty joskus poltettavilla ratapölkyillä kuormattujen vaunujen varastoimiseen, kun Raumalta on loppunut tila kesken. Tosin Turussa luulisi riittävän raiteita näiden pyöräkertojen säilytykseen. Tkut:n ja kantasataman välisellä väliratapihalla esim. näkyy nyt junalauttaliikenteen loputtua olevan melkein kaikki raiteet ruosteessa ja silmiä pussitettuina.
kuva 25.07.2012 13:02 Ari-Pekka Lanne  
  Tuolla alkoi olla tuollaista harmaata teollisuusaluetta kieltomerkkeineen, jotenka en kehdannut mennä syvemmälle tutkimaan mahdollista kolmioraidetta.

Olen lukenut Resiinani hieman huonosti, mutta jotenkin minulla olisi muistikuva, että jossain Resiinassa olisi ollut juttua tästä Tainionkosken ratapihasta. Muistelisin, ettei näitä ajolankoja olisi milloinkaan käytetty.
kuva 23.07.2012 23:05 Ari-Pekka Lanne  
  Yhä harvinaisemmiksi alkavat käydä kokonaan punavalkoiset sähkäriparit. Taitaa vuorotyön rasituskin hiukkasen näkyä kuljettajan naamasta - työn sankari, respectiä.
kuva 22.07.2012 20:25 Ari-Pekka Lanne  
  Uusia satasen ennätyksiä tulee tosiaan joskus tässä harrastuksessa juostua. XoD
kuva 22.07.2012 20:03 Ari-Pekka Lanne  
  Siinä se käärme (sähkömato, ei Dv:n kuljettaja ;o) nyt menee. Minäkin m e l k e i n ehdin.™ Täähän lähtikin melkein tunnin etuajassa. Kupittaan tuntumassa haeskelin sopivaa kuvauspaikkaa, kun tämä jo pääsi yllättämään. Olisinhan muuten voinut mennä passiin vielä aiemmin, mutta kun satuin näkemään aiheesta keskusteluakin vasta melko viimetingassa.

Kiva kun joku edes sai tästä kuvia, ja näköjään hyviäkin. Kuvaan on vangittu hyvin uniikki rautatiehistoriallinen tapahtuma. Onnittelut! ;o]
kuva 22.07.2012 18:31 Ari-Pekka Lanne  
  Topi: Akselipainorajaa lie muutettu kahdestikin: http://www.resiinalehti.fi/artikkeli/52

Elias: Jos kerran Sr 12 -vetureiden (2700-sarja) paino tipahti höyrynkehittimien poistuttua, tulee mieleen että höyrynkehittimet lienivät sikiöasteella olevia uuden sukupolven Deevereitä. Missä ne mukulat sitten ovat? Eikös samoihin aikoihin alkanut tupsahtelemaan uutta Sv12J -sarjaa (2600-sarja eli Junnu-Deeverit). Sv 12 (2500-sarja) ei synnyttänyt, joten kyseessä lienevät Deeveri-suvun koiraat.
kuva 22.07.2012 18:15 Ari-Pekka Lanne  
  Pihtipudas?
kuva 19.07.2012 16:20 Ari-Pekka Lanne  
  Jokinen aivan ilmeisesti tuo lisäarvoa tälle sivustolle, siitä ei ole epäilystäkään.

Hyvin lapsellista, jos jotkut koittaa kateellisuuksissaan savustaa muita täältä ulos. .org on sellainen 'hiekkalaatikko', jolle luulisi muidenkin mahtuvan 'leikkimään'.
kuva 19.07.2012 14:03 Ari-Pekka Lanne  
  Vastaan hieman ohi Jimin kysymyksen, mutta ainakin sää oli usein tuona kesänä ja myös tuona päivänä helteinen, suorastaan 'kiehuva'. Öisin oli kuitenkin varsin viileää, minkä sain tuta nukkuessani teltassa. Matkassa ei ollut mukana makuupussia vaan peitto, joka on yleensä kesäisin riittänyt. Hengailin noihin aikoihin runsaasti Kymenlaaksossa lähinnä suurinumeroisten Deevereiden perässä juoksiessani.
kuva 19.07.2012 13:52 Ari-Pekka Lanne  
  Aijaa, kaikkea sitä oppiikin maailman rantoja kulkiessaan, maailman varrella. "Kiehuva" lisätty kuvan tietoihin. Kiitti tiedosta!
kuva 19.07.2012 11:29 Ari-Pekka Lanne  
  Hauska sijoituspaikka erkkamerkillä.
kuva 18.07.2012 21:54 Ari-Pekka Lanne  
  Minulta kaikki sympatia rautatiepersoona Kari Jokiselle. Täällä .orgissa on tosiaan ollut havaittavissa monenlaista piikittelyä häntä kohtaan. Pojat tuskin ovat sillä tarkoittaneet pahaa, eiköhän se ole ollut enimmäkseen huumoria. Sutkautusten kohteena oleva tosin usein ottaa sellaisen paljon raskaammin. Tämä olisi hyvä molemmin puolin muistaa. Karin ei kannata ottaa poikain pölinöitä niin vakavasti, pojat voisivat vähän miettiä ennen kuin kirjoittelevat.
kuva 18.07.2012 17:59 Ari-Pekka Lanne  
  Ja niinkuin kuvasta näkyy, taivaalta on tulossa vielä lisää... XoD
kuva 18.07.2012 17:14 Ari-Pekka Lanne  
  Minusta ne on kaikki mainittu edellä eli jäljellä on enää 3021 ja 3045. Siltä näyttää kun vertaan pikaisesti Sr1-kuvastoani ja Excelin (vihertymis)tilastoa.
kuva 16.07.2012 23:00 Ari-Pekka Lanne  
  Kouvolasta lähti tiistaina 10/7 tyhjä autojuna rymistelemään länteen aamuysiltä.
kuva 08.07.2012 14:57 Ari-Pekka Lanne  
  Susikin olisi sopinut tähän Valkodeeveriä paremmin, jos olisi ollut keltaruskeassa alkuperäisvärityksessä. ;o)
kuva 08.07.2012 10:42 Ari-Pekka Lanne  
  N e ä nköhän omiani? Minusta näyttää kuin kuvaajaa kuvattaisiin ohjaamosta.
kuva 07.07.2012 22:00 Ari-Pekka Lanne  
  Helmi.
kuva 07.07.2012 19:51 Ari-Pekka Lanne  
  Se tunne, joka tulee kummallista unta nähdessään, juuri ennen heräämistä, kun tajuaa että "tämä onkin vain unta". Onhan tämä..?
kuva 07.07.2012 16:29 Ari-Pekka Lanne  
  Mielenkiintoisia kuvia ja paikkoja. Itsekin tekisi mieli tutkimaan Säkylän suljettua rataa 'kumipyöräresiinalla', ennen kuin ehtivät purkaa sen kokonaan. (Toivottavasti .org ei nyt 'toimi'...) Mierontiekin on käymättä, vaikka sinne pääsisi 'oikealla resiinalla'. *huokaus* Kun olis joskus aikaa...

Mutta Joni, sulla on kuuleppas tässä vääränmallinen kulkuneuvo. Pitäis olla tällanen: http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=100036
kuva 06.07.2012 09:03 Ari-Pekka Lanne  
  Onnittelut onnistuneesta otoksesta!
Kuvasarja:
Dr16 complete?
 
02.07.2012 17:32 Ari-Pekka Lanne  
  Tämän höyryveturien vesitornin korkuisen harrastajan hiivatillisia otoksia katselee aina ihaillen, usein suurella haikeudella, harmitellen aikakoneen olemassaolon puuttumista. Toivottavasti näemme vielä sarjaa ”tällä kanavalla”. :o)
kuva 02.07.2012 12:19 Ari-Pekka Lanne  
  Tässä hyperlinkki enneviraston viralliseen paperiin: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf3/lv_2011-05_luettelo_rautatieliikennepaikoista_web.pdf
kuva 01.07.2012 18:16 Ari-Pekka Lanne  
  Nyt jos sattuisi niin, että pari Deeveriä kärähtelisi, niin vedettäisiinköhän koko Dv12-sarja liikenteestä..?
kuva 29.06.2012 15:32 Ari-Pekka Lanne  
  Tässä harrastuksessa tulee väkisinkin bongailtua samalla myös noita luonnon eläimiä. Kerran melkein astuin ison ja pulskan kerällä olleen kyyn päälle. Sihahdus vasta herätti huomion, kun jalka oli jo melkein tallaamassa sahanteräkuvioisen kyyn päälle. Hirvikin pääsi joskus yllättämään, tai minä hirven. En tiedä kumpi pelästyi enemmän, kun havaitsimme toisemme vasta muutaman metrin etäisyydellä. Hetken metsä oli sorkkia täynnä sarvipään pötkiessä pakosalle.

Vaikuttava näky oli kookkaan pöllön liitely Humppilan Rautavuoren jylhässä kanjonissa. Mustavalkoraitanokallisen lihavan mäyrän näkeminen lähietäisyydeltä Kouvolan Kullasvaarassa herätti hieman hilpeyttä. Turun satamaradan varren lepikossa tuli joskus kesyhkö citykettu ihmettelemään junabongari-ihmistä.

Hepokatti jätti itsestään kipeän muiston.
kuva 29.06.2012 14:48 Ari-Pekka Lanne  
  Jos tämä näky joskus tulevaisuudessa toistuu, niin kyllä siinä on ainakin minulle riittävä Porkkana poiketa Ukissa.
kuva 29.06.2012 01:40 Ari-Pekka Lanne  
  Jotkut hetket ajassa ovat melkein liian pyhiä kuvattaviksi. Tämä on siinä kintaalla.
kuva 29.06.2012 01:20 Ari-Pekka Lanne  
  Voi mahdoton sentään tuota kesäillan haikeutta. Ja auringon kilo kiskoissa.
kuva 29.06.2012 00:52 Ari-Pekka Lanne  
  Ai hitsi kun on hieno yökuva! Timmit puuvaunut ja hyvin sileät, kiiltävät kiskot. Vielä jos vaikka kuvittelee mielessään tuon 3 x Dm12:n tilalle toisen Dr12-junan ja ratapölkyt puisiksi... Miten kuvaa katsoessaan voisi olla haistamatta dieselinkömyä ja kreosoottia, kuulematta Hurujen pauhua, tuntematta syysillan kosteaa viileyttä poskillaan?
kuva 26.06.2012 21:40 Ari-Pekka Lanne  
  Oukkidoukki. =o)
kuva 26.06.2012 21:35 Ari-Pekka Lanne  
  Ei saa, mutta kuva onkin otettu sillalta. ;o) (Vrt. keskustelu edellä.)
kuva 26.06.2012 21:10 Ari-Pekka Lanne  
  Tähän (http://www.onnettomuustutkinta.fi/uploads/1nyccy.pdf) tasurikolariin sisältyy dilemma. Juna oli nähtävissä enintään 14,8 sekuntia ennen saapumistaan tasoristeykseen. Onnettomuusajoneuvoyhdistelmää vastaavan raskaan yhdistelmän ylitysaika on onnettomuustutkintaraportin mukaan pysähdyksistä liikkeelle lähdettäessä vähintään 11 sekuntia, tyypillisesti 12–13 sekuntia, liukkaalla enemmän. Dilemma on siinä, että tasuri on varustettu stop-merkillä. Pysähtyminen pidentää ylitysaikaa, ja näin ollen ei lisää vaan vähentää tasurin turvallisuutta – ainakin mitä tulee raskaaseen liikenteeseen. Onnettomuudessa ajoneuvoyhdistelmä ei pysähtynyt stopin kohdalla, vaan hidasti nopeuden 10 km/h:iin. Tasoristeykseen tullessaan kuljettaja ei vielä nähnyt junaa. Ja siltikään yhdistelmä ei ehtinyt pois junan alta. Raportissa ei (aivan oikein) lasketa stop-merkin eteen pysähtymättä jättämistä onnettomuuden syyksi, joskin kuljettajaa on todennäköisesti tapauksen yhteydessä muistettu tästäkin liikennerikkomuksesta.

Huomio kiinnittyy myös Onnettomuustutkintakeskuksen suositukseen: ”Tasoristeyksissä, joissa yhdistelmäajoneuvon turvalliseen ylitykseen vaatimaa näkemäaluetta ei voida saavuttaa eikä sitä voida varustaa varoituslaitteilla, tulisi säännöllisen yhdistelmäajoneuvoliikenteen olla kiellettyä. [C6/03R/S188]” VR:n intresseihin tämä luonnollisesti sopisi. ”VR kannattaa lämpimästi suositusta säännöllisen yhdistelmäajoneuvoliikenteen kieltämisestä tasoristeyksissä, joissa näkemäalue ei ole turvalliseen ylittämiseen riittävä. Tärkeää olisi myös, että tämä oikeus koskisi myös yksityisteiden tasoristeyksiä”, kirjoittaa VR:n turvallisuusjohtaja lausunnossa. Nordkalk Oyj Abp:n lausunnossa sen sijaan mainitaankin mm. näin: ”Se, mihin suositukseen selostuksen tiivistelmä päättyy; asetetaan säännöllisen yhdistelmäajoneuvoliikenteen kielto, estää varmasti uusien vastaavien onnettomuuksien synnyn, mutta käytännössä se merkitsisi Ihalaisen kaivospiirin alueella toimivien jalostuslaitosten ja yhtiöiden toiminnan päättymistä ja siten koko toiminnan päättymistä, joten kyseiseen suositukseen lausunnon antaja ei yhdy, vaan ilmoittaa vastustavansa sitä. … Varoituslaitteiden tarpeellisuutta perustelemme sillä, että yhdistelmäajoneuvoja ylittää tasoristeyksen noin 100 kappaletta vuorokaudessa, tulo useimmiten tyhjinä ja lähtö lastissa.”

Niin no, eipä näyttänyt ainakaan vielä v. 2007 ilmestyneen kyseiseen vaaralliseen tasuriin varoituslaitosta: https://www.vaunut.org/kuva/39439. Liekö tänä päivänäkään?
kuva 18.06.2012 10:17 Ari-Pekka Lanne  
  Ilmailukaluston puuttumisesta olin itsekin käärmeissäni tuolla mäellä. Kyllähän tuolla hengaillessani näin yhden lentsikankin nousevan lentokentältä, mutta lentokoneenkuljettajat päättivät ohjata sen aurinkoon, aivan kuten Ikaros aikoinaan. Pari lokkiakin tuossa pyöri, mutta heidänkään lentosuunnitelmansa ei sopinut tuon moottoripurjeveneen aikatauluun. Rekvisiittatarpeeni ei lokkeja liikuttanut, ne vain nauroivat minulle liidellessään kohti Aurajoen makeampia vesiä. XoD
kuva 15.06.2012 21:56 Ari-Pekka Lanne  
  Samaa mieltä Harrin kanssa, Pertulta on yleensä tullut hyviä kuvia. Esimerkiksi vaikkapa tästäkin https://vaunut.org/kuva/71972 olen kateellinen, suorastaan viheriäinen. Vaikka useimmat Pertun kuvista onkin otettu Pohjois-Karjalasta, on niissä kuitenkin nähtävissä kekseliäitä ja vaihtelevia kuvakulmia ja lähestymistapoja. Unohtamatta kuvien teknistä laatua, joka on varmasti yksi parhaita täällä vorkissa.

Ja pyhää peltilehmäähän en suosittele ketään ostamaan - niitä on tässäkin maassa jo ihan riittävästi. Mitä sellaista ruuhkissa seisottamaan? Auton arvo romahtaa muutamassa vuodessa, huono sijoitus. Itse olen pärjännyt 30 vuotta ilman. Polkupyörällä eli maantieresiinalla taittuu jokaisena työpäivänä työmatka 10 km suuntaansa, oli sitten helle tai kymmenen sentin auraamaton lumihanki. Junalla tai linja-autolla pääsen ainakin vielä nykyään satunnaiset, usein tähän harrastukseen liittyvät, kaupunkienväliset matkat sujuvasti. Ja noihin saa myös tarvittaessa kätevästi pyörän eli resiinan mukaan jatkoyhteysvälineeksi.

Ja tämähän ei olekaan työelämä vaan harrastus. ;o)

Sori vaan pojat, tämmöinen vasta-avautuminen sattui nyt tulemaan Varsinais-Suomesta, Turuust...
kuva 11.06.2012 12:49 Ari-Pekka Lanne  
  Kyllä, kannatti herätä ajoissa!
kuva 09.06.2012 18:12 Ari-Pekka Lanne  
  No kyllähän tää vorg omanlaisensa eri-ikäisten ikuisten pikkupoikien kuvakirja onkin. =oD
kuva 08.06.2012 00:11 Ari-Pekka Lanne  
  (1997) https://vaunut.org/kuva/33142
(2006) https://vaunut.org/kuva/25379
(2012) https://vaunut.org/kuva/74412

Jälkimmäiset 'merkkiverkkarit' saattaisivat vauhtiraitoineen mennä täydestä myös lenkkipolulla. ;o)
kuva 07.06.2012 16:13 Ari-Pekka Lanne  
  Noihin uusiin IC:ihin olis hyvä saada jostain 'vähänkäytettyjä' viheriäisiä vaunuja. Helpoiten se käy niin, että vedetään sinisen päälle ohuelti valkoista, ja liimaillaan siihen vielä parit myrkynvihreät tarrat. ;o)
kuva 05.06.2012 10:33 Ari-Pekka Lanne  
  Huru, Alstikka, Pappa-Tunturi, Kutter 9, Lada 1200. Noilla pääsee (pääsi) jo pitkälle.
kuva 04.06.2012 20:27 Ari-Pekka Lanne  
  Varsin klassinen on kuvan tunnelma näinkin. Minulta täydet pisteet. Hienosti sommiteltu, vanha raudus(?)koivukin siinä havisuttaa lehtiään. Erikoismaininta myös vanhanmallisista aurausmerkeistä ja maantien sorapintaisuudesta. Ukko-Pekka uhuu, määränpää ei näy.
kuva 04.06.2012 19:19 Ari-Pekka Lanne  
  Pikajuna-konsepti hukkuu lähivuosina kokonaan. Veikkaisin että uusimmat ja hyväkuntoisimmat sinisista pikajunanvaunuista jatkavat kuitenkin pitempään IC-junissa kuvassa näkyvällä tavalla, joskin valkovihreinä.