|
|
02.01.2015 12:29 | Hannu Peltola | ||
| Tämä kuva tumpsahti satunnaiskuvana ja ei voi muuta sanoa kuin WAU! Tässä on aivan mielettömän upeasti tavoitettu loppukesän tunnelma hienossa pohjoiskarjalaisessa maisemassa. | ||||
|
|
01.01.2015 22:07 | Hannu Peltola | ||
| Muistelin, että Suvanto oli aivan erityisen upea malli, mutta en muistanutkaan, että se oli näin hieno! Mallin asema on tainnut saada pienen kasvojen kohotuksen, Suvannon asemahan oli ennen valkoinen. | ||||
|
|
29.12.2014 20:16 | Hannu Peltola | ||
| Kiitos junanumerosta, päivitän tunnisteisiin. Ai on IC2-tyyppi poistunut? Aina oppii uutta... | ||||
|
|
29.12.2014 20:15 | Hannu Peltola | ||
| Jep, ehkä suora esikuva on Xoa6:n osalta liikaa sanottu, mutta varmasti se on ollut inspiraation lähde Sm1:lle. Rungoissa on aika paljon samankaltaisuuksia: ohjausvaunussa matkatavaraosasto, kolme matkustamoa ja kahdet ovet. Runkomateriaali on samankaltainen itsekantava teräskori vekitetyllä alaosalla - näitä nimenomaan harrastettiin Ruotsissa aina 1940-luvulta lähtien. Ruotsalaiset huomasivat Xoa6:n kanssa, että kaksi ohjausvaunua on liikaa yhdelle moottoriyksikölle. Tämä viesti välittyi varmasti Suomeenkiin ja sameissa päädyttiin ohjausvaunu-moottorivaunu -komboon. Saman muutoksen ruotsalaiset toteuttivat X1:ssä. Moottorivaunussa on samanlainen moottorituuletus, mutta sähkötekniikka tunnetusti poikkeaa. Strömbergin moottorit ovat pienempitehoisia (215 kW vs. Xoa6:n 275 kW). Samin kori on hivenen pidempi ja leveämpi, mutta telien väli on lähes identtinen Xoa6:n kanssa (n. 18 m). X1:n ja Sm1:n välillä on alle vuoden ero käyttöönotossa. Varmasti Sm1:teen on haettu inspiraatiota X1-junistakin, mutta aikajänne on ollut niin lyhyt, ettei enää koko suunnittelua ole voitu perustaa X1:lle. |
||||
|
|
28.12.2014 15:07 | Hannu Peltola | ||
| Todellisuus onkin tarua ihmeellisempää: Ruotsin ASJ ja Asea toimittivat Puolaan PKP:lle sähköjunia vuonna 1950-1952. Näiden pohjalta Asea suunnitteli ruotsalaisen Xoa6-sähköjunan 1950-luvun lopussa. Xoa6 oli suora esikuva Sm1:lle ja vanhat Asean Puolaan toimittamat sähköjunat ilmeisesti Pafawagin EN57:lle. Vielä EDIT: ASJ:n ja Asean Puolaan toimittamien vaunujen littera oli EW54, ohessa lisätietoa: http://pl.wikipedia.org/wiki/EW54 |
||||
|
|
28.12.2014 12:47 | Hannu Peltola | ||
| SM42:n ulkonäkö on modernisoinnin myötä muuttunut liki tunnistamattomaksi. Esimerkiksi Wikipedia-sivulta voi verrata alkuperäisen veturin ulkoasua tähän: http://en.wikipedia.org/wiki/PKP_class_SM42 |
||||
|
|
28.12.2014 12:44 | Hannu Peltola | ||
| Tuukka on oikeassa, mm. Wikipedia tietää kertoa, että: "Since 2006, Przewozy Regionalne have modernized several units with funding from the European Union. The changes affect the appearance of the units, with the ends being redesigned. The interior was also changed. Mechanical and electric devices remain mostly unchanged. Modified units are being renumbered from 2001 upwards." Eli tässä kuvassa olisi 50. modernisoitu yksilö, jos numerointi on mennyt juoksevasti. Päivitin kuvatekstiä vastaavasti. Kiitos myös Topille EN64:n valmistajan ilmoittamisesta. |
||||
|
|
27.12.2014 16:05 | Hannu Peltola | ||
| En löytänyt Vorgista 8G:n kuvaa, mutta Google auttaa: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:ChinaRailwayMuseum-8G-002%26ND4-15.JPG Sukulaisuus ET42:n ja kotoisen sutemme kanssa on selvä! |
||||
|
|
27.12.2014 13:58 | Hannu Peltola | ||
| Kimmolle lisäinfoa, että ilmeisesti Suomen ja Puolan lisäksi Kiinan rautatiet ovat saaneet nauttia Novotsherkasskin tuotteista (sarja 8G). ET42 on varmaankin varsin suoraan VL10, molemmathan ovat Bo-Bo+Bo-Bo -vetureita. Voisin kuvitella sähkötekniikan olevan aivan samaa VL10:ssä, ET42:ssa ja VL15:ssa, idässähän ei tuotekehitystä ole koskaan arvostettu kovinkaan korkealle... | ||||
|
|
26.12.2014 21:47 | Hannu Peltola | ||
| Sorry, tuli kirjoitusvirhe... | ||||
|
|
26.12.2014 16:51 | Hannu Peltola | ||
| 10 pistettä Rolandille, knopin ratkaisu kesti 1 h 11 min! Palaan kohta Puolan kuvasarjalla... | ||||
|
|
20.12.2014 00:20 | Hannu Peltola | ||
| Mikä tuo oranssi Rc on, onko kyseessä museoitu tai perinneväreihin maalattu yksilö? | ||||
|
|
20.12.2014 00:14 | Hannu Peltola | ||
| Upea on, mutta ilmeisesti ollaan Photoshopissa käyty? | ||||
|
|
07.12.2014 12:14 | Hannu Peltola | ||
| Tämä tuli minulla satunnaiskuvana. Onpa upea! Pitääkin muistaa ensi keväänä mennä aamutuimaan Hangon radalle... | ||||
|
|
06.12.2014 21:14 | Hannu Peltola | ||
| No niinpä onkin! Southernin 455/8 oli erinäköinen, kun etuovet on suljettu. Nämä ovat ihmeellisen antiikkisen näköisiä! | ||||
|
|
03.12.2014 23:13 | Hannu Peltola | ||
| Vau, Mg parivedossa henkilöjunassa! Olisikohan jälkimmäinen veturi teräskori-D, kuvasta on vaikea erottaa. 1950-lukua tai jopa 1940-luvun loppua puoltaisi Mg:n käyttö henkilöjunassa. Tämä käytäntö taisi aika pitkälle päättyä Ma:n käyttöönoton jälkeen. (voihan tässä kuvassa olla kyseessä myös veturin siirto etelään). | ||||
|
|
03.12.2014 22:18 | Hannu Peltola | ||
| Of on kyllä upea, tämä ja Mg ovat henkilökohtaisia lemppareitani ruotsalaisvetureista. Muistaako Eljas, millainen äänimaailma tässä oli? EDIT vielä: allekirjoittaneelle on tulossa H0-malli tästä veturista, numeroiksi mietin juuri joitain numeroita 5x-sarjasta. |
||||
|
|
26.11.2014 23:17 | Hannu Peltola | ||
| Tämä on upea, kaamosajan tunnelma oikein huokuu kuvasta! | ||||
|
|
17.11.2014 13:25 | Hannu Peltola | ||
| Kyllä, sunnuntaina 16.11. VR:n porukka oli korjaamassa siltarumpua Mankin ja Luoman välillä. Tapasin heidät junia kuvatessani ja ihmetellessäni rantaradan liikenteen hiljaisuutta (tai siis oikeastaan sen olemattomuutta!) | ||||
|
|
14.11.2014 08:55 | Hannu Peltola | ||
| Tässäkin kuvassa erottuu hyvin Saabin leijona-rekisterikilpi. Milloin näiden käyttö päättyi? Ensimmäinen Saab 99 valmistui 1968, joten se rajaa ainakin kuvan ensimmäisen mahdollisen ajankohdan. | ||||
|
|
13.11.2014 23:36 | Hannu Peltola | ||
| Tämä pompsahti satunnaiskuvana. Huh, näissä pitäisi olla varoitus ennalta! Aivan mielettömän upea kuva!!! | ||||
|
|
13.11.2014 14:47 | Hannu Peltola | ||
| Upean kesäinen tunnelma tässä kuvassa! | ||||
|
|
11.11.2014 16:42 | Hannu Peltola | ||
| Mitä olette mieltä Mersun vuosimallista? Jotain hyvin aikaista 1950-lukua? Minusta malli on lähes saman näköinen kuin tuoreimmat sota-Mersut... | ||||
|
|
10.11.2014 09:58 | Hannu Peltola | ||
| Petteriksi minäkin auton tunnistin, tosin pelkästään vahvalla mutulla... | ||||
|
|
09.11.2014 14:49 | Hannu Peltola | ||
| Veturin littera P tulee tietenkin sanasta победа eli voitto, nimeäminen noudattaa tyylipuhdasta neuvostopropagandaa. | ||||
|
|
09.11.2014 14:46 | Hannu Peltola | ||
| Veturin lempinimi on овецka eli pikku lammas. Ov oli hyvin yleinen venäläinen veturi, aikanaan näitä kolkutteli muutama tuhat pitkin Venäjää. | ||||
|
|
07.11.2014 18:06 | Hannu Peltola | ||
| Minusta tulee välittömästi DB:n asiakas! :-) | ||||
|
|
05.11.2014 23:32 | Hannu Peltola | ||
| aah, tuttu paikka minullekin! Täältä maurilaislinnoituksesta on mahtavat maisemat ja Sintra on hieno vanha kaupunki... | ||||
|
|
05.11.2014 23:31 | Hannu Peltola | ||
| Upea kuva! (Tuli minulle esille satunnaiskuvana...) | ||||
|
|
04.11.2014 10:19 | Hannu Peltola | ||
| Tämän kuvan tunnelma on suorastaan satumainen, oikealta on juuri lähestymässä jokin pelottava... | ||||
|
|
04.11.2014 10:18 | Hannu Peltola | ||
| Tämä Mikon ehdotus on oikein hyvä, kannatetaan! Ja aina on suuri nautinto katsella Niilan kuvia!!! | ||||
|
|
02.11.2014 22:51 | Hannu Peltola | ||
| Kyllä, mutta vielä enemmän saksalaista Br41:tä. Voisiko olla Saksasta sodan jälkeen pakkosiirretty Puolaan? | ||||
|
|
02.11.2014 22:49 | Hannu Peltola | ||
| Vasemmalla näyttäisi olevan ehta Kriegglok - DRG:n Br52 puolalaistettuna. | ||||
|
|
02.11.2014 22:48 | Hannu Peltola | ||
| Tiedätkö veturien historiasta tai sarjanumeroista? Molemmat näyttävät kovin saksalaisilta pl. jättisuuret lyhdyt. | ||||
|
|
02.11.2014 19:50 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia Timo ja Eljas onnettomuuden tiedoista. Hinaus on selvästi kestänyt useamman päivän ja tässä on jääty välipysähdykselle Jyväskylään. | ||||
|
|
02.11.2014 19:46 | Hannu Peltola | ||
| Uskotaan, päivitän tunnisteisiin Rauman. Muutetaan sitten, jos tulee vahva muu tunnistus! Vähän ihmettelinkin, kun Porista ja Raumalta ei ollut yhtään kuvaa. Nyt niitä on löytynyt jo kaksi! Vielä EDIT: Liitevaunu on sen verran likainen, että se on tainnut viihtyä tiiviisti sorapohjaisilla radoilla! |
||||
|
|
02.11.2014 19:44 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia, päivitin tunnisteisiin! | ||||
|
|
02.11.2014 19:41 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia, päivitin tunnisteet! Tka:n osalta mietinkin, oliko tämä vaihtovehje kakkonen vai kolmonen... | ||||
|
|
02.11.2014 19:39 | Hannu Peltola | ||
| Hmm, mielenkiintoista! Alkuperäiseen kuvatekstiin olin kirjoittanut Haapamäki. Vinkkejä otetaan siis vastaan! Samalla matkalla olin mm. Porissa, Raumalla, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa, Seinäjoella, Kemissä, Torniossa ja Rovaniemellä, tunnistaako joku esim. taustan rakennuksesta sopivaa paikkaa? | ||||
|
|
02.11.2014 17:30 | Hannu Peltola | ||
| Kari: Vempun vasemmalla puolella on selvästi Dm7, valot sen paljastavat. Ihmeen paljon tuona kesänä on filmille tarttunut sinikeulaisia lättiä, jotenkin muistikuva oli, että kaikki olisivat olleet turvamaalattuja... | ||||
|
|
02.11.2014 12:59 | Hannu Peltola | ||
| Jormalla oli kyllä kuvaustaito hyppysissään, upea! | ||||
|
|
02.11.2014 12:30 | Hannu Peltola | ||
| Juuri olin vastaamassa, että keskimmäinen oli Mierontien raide. Vasemmanpuoleinen meni ilmeisesti Haapamäen kyllästämölle. | ||||
|
|
02.11.2014 12:21 | Hannu Peltola | ||
| Taitaa olla, päivitän kuvatekstiin... | ||||
|
|
02.11.2014 12:13 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia junatiedoista, päivitin tunnisteisiin! Näissä ei enää kummassakaan ollut kaksiakselista F:ää, muistaakseni kummassakin oli kokoonpanona EFi+Ei. | ||||
|
|
02.11.2014 12:10 | Hannu Peltola | ||
| Muutin tähänkin kulkusuunnan, näin huonosti sitä enää muistaa yksityiskohtia kuvista! | ||||
|
|
02.11.2014 12:07 | Hannu Peltola | ||
| Muutin junan kulkusuunnan kuvatekstissä! Näin muisti tekee 30 vuodessa tepposet, muistelin, että juna oli matkalla kohti asemaa. | ||||
|
|
02.11.2014 11:05 | Hannu Peltola | ||
| Mikä ihme tämä on ollut ennen virkatarveuraansa vai voisiko vaunu olla tehty suoraan virkatarvevaunuksi? Vaunun alla olevat kiskot näyttävät aika naruilta, ovatko K22-kiskoa? | ||||
|
|
01.11.2014 19:02 | Hannu Peltola | ||
| Kiitoksia, päivitin junan numeron tunnisteisiin. Tämä kuvan juna onkin siis ollut varsin tuore tapaus! | ||||
|
|
01.11.2014 18:53 | Hannu Peltola | ||
| Muistelen, että tämä olisi seissyt itäisimmällä raiteella. Onko Pieksämäellä itäisimmän raiteen vieressä taustan tiilirakennus? Puistoalue kyllä sopisi ratapihan itäreunaan. | ||||
|
Kuvasarja: Lomalippumatka kesällä 1982 |
01.11.2014 18:36 | Hannu Peltola | ||
| Taisin juuri sinulta Heikki kuulla 1980-luvun alussa viisauden, että filmin väritoiston ja vallitsevan värisävyn voi tarkistaa filmipakkauksen väristä. Agfa keltapunainen, Kodak kellertävä ja Fuji vihreä... Itse kuvasin aina Fujin filmille tai myöhemmin diafilmille, se oli pikkuisen halvempaa ja koulupojan kukkarolle sopivampaa kuin vaikkapa Kodak. Ja kyllä oli juhlaa, kun siskon pokkarin sai päivitettyä keväällä 1983 ihan oikeaan järkkäriin! | ||||
|
|
01.11.2014 18:25 | Hannu Peltola | ||
| Hyvän kuvakulman olet Jorma löytänyt! Vaunu on valmistunut 1948 ja se on Louisville Railway Companyn väreissä. LRC tilasi vastaavia vaunuja 1946, mutta ennen kuin ne ehtivät valmistua, yhtiön johto olikin päättänyt "modernisoida" linjaston kokonaan bussireiteiksi! Tilatut vaunut kulkeutuivat Louisvillen sijaan Clevelandiin. Kuvan vaunu on kuitenkin kuulunut aikanaan Philadelphia Transportation Companylle ja Kaliforniaan se on saapunut 1992. | ||||