![]() |
04.12.2017 20:17 | Pasi Seppälä | ||
Mainio talvinen tunnelmakuva. Tyylikäs tuo vanhanmallinen opastin. | ||||
![]() |
26.11.2017 11:11 | Pasi Seppälä | ||
Tässä T2223:ssa on yleensä tyhjä rapurunko tai sitten paremmalla tuurilla umpivaunuletka. Nyt syksyn aikana on ollut kuitenkin kerran tai pari kuukaudessa molempien yhdistelmiä tai sitten bonuksena vielä jotain muuta. Ennakolta on kuitenkin vaikea tietää, milloin mitäkin kulkee. Ehkä parempikin niin, sillä nykyisen avoimen kulkutiedon aikaan loppuisi se viimeinenkin jännitys tästä hommasta. Moto on käynyt tässä mäellä loppusyksystä. Kuvauspaikalle vievän tien se oli kuitenkin pehmittänyt liikkuessaan ja olikin jännät paikat suditellessa matalahkolla autolla pohja kolisten pitkin pehmeää, paikoin metsäkonetieksi muuttunutta hiekkatietä. |
||||
![]() |
26.11.2017 10:55 | Pasi Seppälä | ||
Maisema on avartunut entisestään. Tuosta vesistöylityksen kohdalta kun vielä lähtisivät puut, niin tulisi vielä uusia kuvakulmia. Toistaiseksi tästä pohjoisempaan ei sitten raivausta ole ainakaan suoraan jatkettu. Täytyy ohi ajellessa seurailla tilannetta. Tämä juna oli normaalia 24-vaunuista runkoa pidempi. Noin kolmekymmentä vaunua oli nopeasti laskien. Siitäkö aiheutuu junanumeron muutos? |
||||
![]() |
25.11.2017 14:22 | Pasi Seppälä | ||
Viimeiset auringonsäteet erottuvat vielä taivaanrannalta ja veturien valot valaisevat hienosti rataa. Hieno hämärälaukaus junan menosuuntaan. | ||||
![]() |
24.11.2017 22:36 | Pasi Seppälä | ||
Originaalikuvassa ei ainakaan selvästi näy, enkä kuvatessakaan huomannut mitään töhryjä. Oli tietysti hieman hämärää. | ||||
![]() |
24.11.2017 21:31 | Pasi Seppälä | ||
Ferrin veturia säilytetään usein Kouvolassa, liikenteenohjauskeskuksen edustalla pussiraiteella. Harjussa on hyvin tilaa ja sijaintikin on varmasti hyvä, mutta varmaa tietoa paikan valinnasta ei mulla ole. | ||||
![]() |
24.11.2017 20:52 | Pasi Seppälä | ||
Viime lauantain kohokohtaa, T2223:sta kuvattiin myös tältäkin taholta Kouvolan päässä. Myös Jukka S oli hieman pohjoisempana Venekallion paikkeilla passissa. Kertoi puhelimessa jonkun muunkin olleen maisemissa. Sinäkö? On mahtanut tyhjän rapujunan kuljettaja ihmetellä moista suosiota... Mutta pari viikkoa taaksepäin oli T2223 pitkällä sekarungolla. |
||||
![]() |
31.10.2017 20:16 | Pasi Seppälä | ||
Nätti, vahvasti syksyn värinen kuvasatsi. Pienellä auringonpaisteella värit olisivat vielä kylläisemmät, mutta aurinkoa on tänä syksynä vähemmän näkynyt. Komeaa on näinkin, ja eipähän ole varjoja häiritsemässä. | ||||
![]() |
28.10.2017 17:33 | Pasi Seppälä | ||
Onpa mahtava kuva. Tyylikäs juna ja komea kuvauspaikka. Ruskea "hakanen" näyttää uudelta, tai uudelleen maalatulta. Näihin aikoihinko vihreämusta tavaravaunuväri alkoi vaihtumaan ruskeaan? | ||||
![]() |
27.10.2017 19:02 | Pasi Seppälä | ||
Savonradan päiväjunien parasta aatelia hienosti tallennettu lumiseen maisemaan. Lumi saattaakin kohta lähteä ja seuraavasta peitteestä ei sitten ole tietoakaan. Itse odottelin tätä hieman alipukeutuneena Hillosensalmen eteläpuolella. Veturivika oli myöhästymisen syyksi laitettu ja odotellessa ajattelin, että jos ehjät Deeverit ovat vähissä, niin tässähän voisi olla vaikka linjakuntoinen Seepra keulilla. No ei sentään, mutta onneksi kuitenkin punaiset Deeverit. Valkoiset kun eivät kunnolla erotu tällaisessa kelissä. | ||||
Kuvasarja: US Modellbahn Convention 2017 |
18.10.2017 16:53 | Pasi Seppälä | ||
Komeita maisemia pienoismallien maailmasta. Osa kuvista hyvinkin aidon oloisia, ei heti pienoismalliksi hoksaisi. Hienoja ja yksityiskohtaisia ratoja, ei voi kuin kehua. | ||||
![]() |
15.10.2017 11:08 | Pasi Seppälä | ||
Hienoa syksyn väriloistoa. Sateenkaaresta pluspisteet päälle. | ||||
Kuvasarja: Yö |
14.10.2017 21:25 | Pasi Seppälä | ||
Hienoa hämärän tunnelmointia, niin kuvissa kuin teksteissäkin. | ||||
![]() |
08.10.2017 17:21 | Pasi Seppälä | ||
Samalla suunnalla on liikuttu. Itse olin vähän pohjoisemmassa. Tässä hieno ja värikäs kuvakulma Harjujoen sillalle. | ||||
![]() |
02.10.2017 17:09 | Pasi Seppälä | ||
Mukavasti on mielestäni tässä syksyssä väriä. Nyt pitäisi vaan ehtiä radan varteen, ennen kuin kaikki väri on irronnut puista. Ja valoisa aikakin lyhenee kovaa kyytiä. Tämä lauantainen T2223 onkin hyvä kohde, kun arkena ei meinaa ehtiä. | ||||
![]() |
27.09.2017 20:39 | Pasi Seppälä | ||
Kiitos tiedosta, lisään tunnisteisiin. En alkanut edes arvailemaan koneen tyyppiä, kun näistä ei ole juurikaan hajua. Seiskatekarin nyt sentään vielä tunnistan. | ||||
![]() |
25.09.2017 21:33 | Pasi Seppälä | ||
Kiitos. Lisäsin numeron. | ||||
![]() |
25.09.2017 21:29 | Pasi Seppälä | ||
Kiitos. Kirjokiven pohjoispuolelle, Tihvetin rantaan on myös tullut avaraa ja hyviä kuvakulmia. Kannattaa käydä kokeilemassa. Nämä järvipenkereen puut olivat vielä sunnuntaina paikallaan. Saa nähdä milloin lähtevät. |
||||
![]() |
23.09.2017 13:45 | Pasi Seppälä | ||
Raiteita,joilla Deeveri on, ei ole käytetty enää muutamaan vuoteen. Tarkempaa ajankohtaa en nyt pysty varmentamaan. Tekarin raiteella seisoo joskus kiskohitsaamon vaunuja. | ||||
![]() |
20.09.2017 14:08 | Pasi Seppälä | ||
Nätti taivas ja komea kuvauspaikka. | ||||
Kuvasarja: Putkea Koverhariin |
17.09.2017 15:05 | Pasi Seppälä | ||
Komean kuvasatsin olet valottanut niukasta valosta huolimatta. Onko tietoa missä nämä putket on pinnoitettu? Mussaloonhan menee pinnoittamattomia putkia pinnoitusta varten. | ||||
![]() |
02.09.2017 08:59 | Pasi Seppälä | ||
Saattaa hyvinkin olla. Ja ratavartijan kauniin Inkerin mökki näkyy taustalla. | ||||
![]() |
29.08.2017 20:25 | Pasi Seppälä | ||
Komea! Postikortti tai maisemataulu ainesta. | ||||
![]() |
27.08.2017 10:57 | Pasi Seppälä | ||
Tyylikkään rosoinen kokonaisuus. Ei varmaan kahta samanlaista vaunua enempää ole peräkkäin letkassa. Puna/vihreä veturipari sopii aiheeseen paremmin kuin hyvin. | ||||
![]() |
22.08.2017 16:13 | Pasi Seppälä | ||
Hyvä ja monipuolinen satsi kuvia Kouvolan nurkilta. Kaikki mielenkiintoiset ovat jääneet haaviin tai ainakaan montaa ei ole mennyt ohi linssin. Itse bongasin tämän Hillosensalmella. Aurinkoiseen vastavalokuvaan olisin mielummin taltioinut punaisen vetäjän, mutta arpa on antanut viime aikoina näitä haaleampia. 14.8 maanantaina tässä oli punainen 2733. | ||||
![]() |
18.08.2017 10:00 | Pasi Seppälä | ||
Komeassa iltavalaistuksessa veturit poseeraavat. | ||||
![]() |
16.08.2017 14:23 | Pasi Seppälä | ||
Mulla silmään pisti peräkärri, huomiväri asusteissa ja alumiiniset kainalosauvat, jotka ovat selvästi tätä päivää. Mutta kuten jo totesin, on kuva mielestäni oikein onnistunut. | ||||
![]() |
16.08.2017 10:52 | Pasi Seppälä | ||
Komea otos. Höyryveturin työskentely näkyy hyvin kuvasta. | ||||
![]() |
16.08.2017 10:50 | Pasi Seppälä | ||
Ihan hieno minunkin mielestäni. Vanhentaa kuvaa sopivasti, vaikkakin muutama tekijä paljastaa kuvan 2000-lukuiseksi. | ||||
![]() |
13.08.2017 09:17 | Pasi Seppälä | ||
Kimmo on taas taitavasti tallentanut kesäyön tunnelmaa. | ||||
![]() |
09.08.2017 20:34 | Pasi Seppälä | ||
Jo vain. Hienosti vielä kaikki vetäjät punanuttuisina. | ||||
![]() |
05.08.2017 11:04 | Pasi Seppälä | ||
Taiteellisen komea iltakuva. Keltaiset ja valkoiset kukatkin istuvat hienosti kuvan etualalle. | ||||
Kuvasarja: Heinäkuu Kouvolan seudulla |
26.07.2017 21:25 | Pasi Seppälä | ||
Komeita saaliita on Tuomaksen kamera tallentanut Kouvolan vesiltä kuukauden kalastuskortilla. Seassa pari kunnon vonkalettakin. | ||||
![]() |
23.07.2017 20:12 | Pasi Seppälä | ||
Kaunista kukkaloistoa radan varressa. Ja ristiinalainen on aina tyylikäs. | ||||
![]() |
23.07.2017 20:11 | Pasi Seppälä | ||
Komeat värit. | ||||
![]() |
21.07.2017 19:05 | Pasi Seppälä | ||
Viimeinen vaunu on juuri ylittänyt Torasjoen. Sillan kaiteet erottuvat juuri ja juuri vaunu takana. | ||||
![]() |
18.07.2017 20:04 | Pasi Seppälä | ||
Onpa hieno ja oikean tuntuinen valaistus kuvassa. Mainioita pienoisrauatiekuvia muutenkin hyvillä kuvateksteillä. | ||||
![]() |
16.07.2017 09:28 | Pasi Seppälä | ||
Reinon vertailukuva vuodelta -78: https://vaunut.org/kuva/110031 Maisemassa on nyt samaa avaruutta. |
||||
![]() |
14.07.2017 19:59 | Pasi Seppälä | ||
Hienosti sommiteltu kuva. Tyylikäs vanhaa aikaa huokuva silta. | ||||
![]() |
05.07.2017 21:31 | Pasi Seppälä | ||
En kiivennyt. Tässä on pieni kallio, jonka päältä kuvattu. Lisäsin karttapaikan linkin, josta paikka näkyy hyvin. | ||||
![]() |
05.07.2017 18:15 | Pasi Seppälä | ||
Suomen kesää vihreimmillään. Vihreää veturia tästä kuvasta ei kunnolla olisi erottanutkaan. Tyylikäs otos! | ||||
![]() |
05.07.2017 18:11 | Pasi Seppälä | ||
Hieno on kuva. Mukava on myös junanumero. Viis vitonen varmaan "alan miesten kesken". | ||||
![]() |
05.07.2017 18:07 | Pasi Seppälä | ||
Hieno. Selvää tauluainesta. | ||||
![]() |
01.07.2017 21:17 | Pasi Seppälä | ||
Samoilla suunnilla on taas liikuttu. Itse olin Pajarissa kuvaamassa ja toiveena oli tämän osalta jotain mielenkiintoista. Tämmöinen se kuitenkin oli tällä kertaa. | ||||
![]() |
01.07.2017 21:13 | Pasi Seppälä | ||
Kiitos Tuomas. Korjataan ja lisätään kakkosen numero. | ||||
![]() |
01.07.2017 21:07 | Pasi Seppälä | ||
Hienoa, tämähän on ollut tarkka-ammuttavana jo useammassakin kohtaa savonbaanan eteläpäässä. Ja kiitos kakkosveturin numerosta. Koitin itse ottaa lähikuvia kakkosen numerosta, mutta laajakulman takia jäi vähän arvailuksi. | ||||
![]() |
29.06.2017 19:35 | Pasi Seppälä | ||
Hienosti valotettu vastaisesta huolimatta, tai pitäisikö sanoa siitä johtuen. Mitäs näissä Uac-vaunuissa kuljetetaan? | ||||
![]() |
28.06.2017 22:17 | Pasi Seppälä | ||
Hienoihin olosuhteisiin on juna taltioitu. Harvinaisemmasta vetokalustosta vielä lisäpisteet. | ||||
![]() |
28.06.2017 22:14 | Pasi Seppälä | ||
Mukavaa piristystä nämä kiertolaiset tuovat Savon radalle. Tästäkin kuvasta näkee, että radan varteen on kannattanut vaivautua. | ||||
![]() |
26.06.2017 14:40 | Pasi Seppälä | ||
On kyllä hienolla tunnelmalla varustettu kuva. Kuin myös muut sarjan kuvat. | ||||
![]() |
25.06.2017 09:50 | Pasi Seppälä | ||
Hieno ja historiallinen kuva jo kokonaan kadonneelta rataosalta. Kuvausaikakin taitaa sattua ihan liikennöinnin loppuajoille. |