![]() |
25.06.2017 09:50 | Pasi Seppälä | ||
Hieno ja historiallinen kuva jo kokonaan kadonneelta rataosalta. Kuvausaikakin taitaa sattua ihan liikennöinnin loppuajoille. | ||||
![]() |
18.06.2017 09:59 | Pasi Seppälä | ||
Mukava saalis Savon radalta. Täytyypä yrittää kuvata tätä myös Kouvolan päässä, vaikka vähän niukalle valolle kulku sattuukin. | ||||
![]() |
17.06.2017 08:36 | Pasi Seppälä | ||
Tuolta rannan puolelta sihtailtuna tämä penkka on näyttänyt vahvasti yksiraiteiselta. Mutta tämä kuva järven puolelta paljastaakin, että ratapenkka ja silta ovatkin leveämpiä, mitä itse kuvittelin. Ja valokin tulee tältä puolelta kuvattuna sopivasta suunnasta. Tyylikäs! | ||||
![]() |
11.06.2017 11:17 | Pasi Seppälä | ||
Samanlaista "pelisilmää" on ollut havaittavissa, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Tosiasiahan on, että tämäkin kuvauksellinen rataosa on ollut varsin pusikoitunut ja metsittynyt kuvauksen kannalta. Nyt metsänraivauksen tekemät uudet aukot maisemassa mahdollistavat tällaisten hienojen juna-maisemassa kuvien ottamisen useammassakin paikassa. Lauantaina kiertelin moottoripyörällä radanvarsia Hillosensalmelle saakka. Metsänraivaus on edennyt kunnolla Vuohijärvelle asti. Myös Vuohijärven pohjoispuolen tunnelin ympärystää on raivattu molemmista päistä, mutta aseman ja tunnelin väli oli raivaamatta. Myös Kirjokiven eteläpuolella oli moto hommissa. Uusia hyviä kuvauspaikkoja tulee kovaa kyytiä. |
||||
![]() |
10.06.2017 16:37 | Pasi Seppälä | ||
Pitkä ja tyylikäs on ristiinalaisen runko, joka on sopivasti mahdutettu kokonaan kuva-alalle. Piristäväksi plussaksi vielä punavaaleat vetäjät sattuneet keulille. | ||||
![]() |
05.06.2017 17:16 | Pasi Seppälä | ||
Mahtavia nostalgiakuvia tuli taas aimo lataus. Nämä vanhemmat savonratakuvat osaavat vaan aina sykähdyttää. Ja vempukin vielä vetotehtävissä. | ||||
![]() |
03.06.2017 11:47 | Pasi Seppälä | ||
Hienosti matalalta paistava aurinko värittää junan. Ja vielä punavalkoiset vetäjät keulilla. Tyylikäs. | ||||
![]() |
01.06.2017 16:45 | Pasi Seppälä | ||
Nätti! | ||||
![]() |
27.05.2017 17:55 | Pasi Seppälä | ||
Komeita kuvia savonradalta kelpo lataus. Tämä hieno ilta-aurinkoinen kuva Vuohijärven penkalta on paikka, jossa on kuvaajan kanssa törmättykin kerran. Vai muistanko väärin? | ||||
![]() |
26.05.2017 16:45 | Pasi Seppälä | ||
Hienoja kesän värejä kuvassa. Punavalkoinen junakin on edukseen. | ||||
![]() |
23.05.2017 20:31 | Pasi Seppälä | ||
Kaunis taivas näissä parissa tuoreimmassa kuvassa. | ||||
![]() |
10.05.2017 19:58 | Pasi Seppälä | ||
Hienoon miljööseen on sinivetoinen juna istutettu. Tyylikäs kuva. | ||||
![]() |
10.05.2017 19:52 | Pasi Seppälä | ||
Hyvin on olosuhteet tallentuneet kuvaan. Ei kehuttava keli mutta kuva on hieno. | ||||
Kuvasarja: Vappuajelulla |
10.05.2017 19:50 | Pasi Seppälä | ||
Mukava kuvasatsi hyvillä kuvateksteillä. | ||||
![]() |
09.05.2017 21:31 | Pasi Seppälä | ||
Onpas sattunut sopivasti vihreiden vetureiden perään kokovihreä vaunuletka. Yleensä näitä vihreitä V-tatteja on niin sekaisin punaruskeiden ja joskus myös sinisten kaltaistensa seassa. Melkein kokonaan punaruskeita letkoja on tullut joskus nähtyä, mutta vihreitä ei muistaakseni, ainakaan näin vaalean vihreitä. | ||||
![]() |
07.05.2017 21:41 | Pasi Seppälä | ||
Hieman on positiivistä piristystä havaittavissa tavaravaunujen lajikirjon vilkastumiseen. Lauantain T2220 oli kokonaan uudemman mallisilla rapu-vaunuilla (littera ehkä Snps tai sinnepäin). Mutta torstain T58003 oli siis rapujuna. Mikähän runko on kulkenut tänään sunnuntaina junassa T58009? Lisätty: Kaiman kysymykseen ei ole mulla vastausta. |
||||
![]() |
06.05.2017 18:57 | Pasi Seppälä | ||
Hieno keväinen juna maisemassa-kuva. | ||||
Kuvasarja: Viimeisiä viedään |
06.05.2017 09:31 | Pasi Seppälä | ||
Hyviä kuvia hienon linjadieselin viimeisistä ajoista. Onneksi pari veturia on vielä jäljellä. | ||||
![]() |
06.05.2017 09:28 | Pasi Seppälä | ||
Maa on vielä karun näköistä, mutta taivas on vastaavasti kaunis. Komean väristen vetureiden johtama juna sattuu maan ja taivaan kontrastipintaan hyvin. Hieno kuva. | ||||
![]() |
01.05.2017 11:46 | Pasi Seppälä | ||
Lisäjunia onkin sitten ollut useampia liikkeellä. Sehän olisi oikein hyvä, jos tälläkin kuvauksellisella rataosalla alkaisi rahtiliikenne piristymään. | ||||
![]() |
30.04.2017 09:38 | Pasi Seppälä | ||
Tällä numerolla kulki myös juna sunnuntaina 23.4, mutta silloin oli lastina raakapuuta. | ||||
![]() |
29.04.2017 16:59 | Pasi Seppälä | ||
Jo vain. Varsinkin nyt lehdettömään aikaan Harjun suuntaan näkyy pitkälle. Metsänsiivouksen rujot jäljet näkyvät vielä tuoreina, mutta kesä toivottavasti hieman pehmentää jälkiä. | ||||
![]() |
27.04.2017 19:52 | Pasi Seppälä | ||
Putkivaunuja näkyy silloin tällöin Vainikkalasta tulevissa junissa. 10.4 on viimeisin havainto, jolloin T2694:n kyydissä muutama vaunu. Kokojunia en ole nähnyt, mutta saattaa niitäkin olla vielä kulussa. | ||||
![]() |
25.04.2017 20:04 | Pasi Seppälä | ||
Kiitokset Rikulle vaunutyypeistä. Teemu laittoikin mulle vinkkiä pylväskuljetuksesta, mutten valitettavasti perjantaina sen menoa päässyt kuvaamaan. Maanantaivapaan käytin sitten tämän paluukyydin bongaukseen kun en parempaakaan kuvattavaa keksinyt. Paikka olisi vaan saanut olla avarampi, niin olisi näkynyt vaunuja enemmän. Linkin takana junan loppupää: https://tarzan.1g.fi/kuvat/Tilap./IMG_4179b.jpg | ||||
![]() |
13.04.2017 18:58 | Pasi Seppälä | ||
Poikkeuksellisen piristävä junakuva. Rataa edessäpäin näkyy pitkälle ja lyhyt kompakti juna takaviistosta kuvattuna on mahtunut kokonaan kuvaan. | ||||
![]() |
13.04.2017 18:55 | Pasi Seppälä | ||
Kiitos täsmennyksestä Panu. Itsekin työn puolesta vierailen monella eri tehdasalueella ja nykyisin lähes jokaiselle pääsemiseksi täytyy olla alueen toimijan turvallisuuskoulutus käytynä plus muuta korttia suoritettuna. Poikkeuksetta jokaisessa turvakoulutuksessa valokuvaaminen tehdasalueilla kielletään ilman erillistä lupaa. Näin ollen kannattaakin pysytellä portin ulkopuolella jos kuvia sisäpuolelta haluaa. Joskus vuosia taaksepäin tuli taskukameralla kuvailtua tehdasalueiden raideliikennettä työkäyntien yhteydessä, mutta silloin suhtautuminen oli suopeampaa ja terrorismi harvinaisempaa. | ||||
![]() |
11.04.2017 15:27 | Pasi Seppälä | ||
Tämä on tehdasalueen aidanrakosesta kuvattu, eli ulkopuolelta. Saattaa olla tehdasalueiden kuvaaminen aitojen ulkopuolelta vähän harmaan alueen hommia. Liekö ihan luvallista? | ||||
![]() |
10.04.2017 20:51 | Pasi Seppälä | ||
Mulle tulee mieleen 3-ovinen Toyota Tercel. Ruosteisen kurakaaren malli paljastaa. https://img.vehiclepad.com/a5ae6118a440cb84a793c6aa845e82d3_file2nd-toyota-tercel-3-doorjpg-wikimedia-commons-toyota-tercel_1392-906.jpeg |
||||
![]() |
07.04.2017 09:14 | Pasi Seppälä | ||
Sitä on tullut harmiteltua täälläpäinkin, kun pitkässä sekarungossa usein sattuvat tylsemmät vaunut heti veturin jälkeen ja mielenkiintoisemmat jäävät näkymättömiin junan hännille. No tässä on onneksi maisemassa tilaa, niin näkyy häntäpääkin hyvin. Mukava ja onnistunut kuvasatsi Kuopiosta. |
||||
Kuvasarja: Syksyistä Kouvolan seutua |
05.04.2017 20:51 | Pasi Seppälä | ||
Hienoja kuvia ja tuttuja mestoja Kouvolan seudulta. Monessa paikassa olet ehtinytkin käymään päivän aikana (+Kotka). | ||||
![]() |
04.04.2017 21:28 | Pasi Seppälä | ||
Hieno kevätkuva. Kovasti on lunta tänne etelään verrattuna. | ||||
![]() |
31.03.2017 20:41 | Pasi Seppälä | ||
Hyvin on aistittavissa alkavan illan hämäryys kuvasta. Komea veturitrio keulilla ja kalpeanaamakin sopivasti piilotettuna keskimmäiseksi. | ||||
![]() |
29.03.2017 09:42 | Pasi Seppälä | ||
Hienoa että sait tämän kuvattua. Mukavaa vaihtelua "normikokoonpanoon" verrattuna. | ||||
![]() |
27.03.2017 18:06 | Pasi Seppälä | ||
Hieno nostalgiakuva tutuista väylistä. Maantieltä puuttuivat tuolloin katuvalot eikä kevyenliikenteen väylää ollut. Nopeusrajoitus oli kuitenkin tuolloin 80km/h. Nyt on valot ja pyörätie ja saa päästellä maksimissaan kuuttakymppiä. Linkin kuva on kuvattu helikopterin takapenkillä istuen, mutta mistäs tämä on kuvattu? |
||||
![]() |
17.03.2017 08:05 | Pasi Seppälä | ||
Selänpäässä tällä oli jostain syystä yli tunnin pysähdys. Liittyikö reiluun etuajassakulkuun tai kuljettajien taukoihin, sitä en tiedä. Kaksi henkilöä oli miehistönä etummaisessa koneessa. Raivausta on tässäkin suoritettu. Kuva on juurikin Tuomaksen tietämän kallion päältä otettu. Samalta kalliolta näkyy myös hyvin kaarre Kouvolan suuntaan. https://vaunut.org/kuva/116862 |
||||
![]() |
10.03.2017 19:45 | Pasi Seppälä | ||
Kiitos Marko. Olen pannut myös harmittavasti merkille töhryjen lisääntymisen kotimaisissa vaunuissa. Liekö maalarit lisääntyneet vai vaunuhuolto vähentynyt? Eikö venäläisiin vaunuihin purkkimaali tartu, kun ovat kieltämättä vähemmän "taiteellisia"? | ||||
![]() |
07.03.2017 19:02 | Pasi Seppälä | ||
Hieno ajankuva. Paloauto näyttää hyvin maastokelpoiselta ainakin alustan suhteen. Tuon näköinen paloauto tuli joskus 90-luvun alussa Elimäeltä pillit päällä kuutostielle. Siinä ajeltiin letkassa peräkkäin paloauton johdolla. Jotain reilua seitsemääkymppiä muistaakseni mentiin parhaimmillaan ja rajoitus oli sataselle. Kukaan ei uskaltanut ohittaa, joten en minäkään viitsinyt letkan hänniltä lähteä hätäilemään. Onneksi kääntyi sivutielle muutaman kilometrin jälkeen. | ||||
![]() |
19.02.2017 08:54 | Pasi Seppälä | ||
Tyylikäs keväinen kuva, vaikka talvihan nyt vielä pitäisi olla ja luntakin parhaimmillaan. Ilmastonmuutoksesta ei sen enempää, mutta mitä noissa harjakattoisissa vaunuissa kuljetetaan? | ||||
![]() |
16.02.2017 20:42 | Pasi Seppälä | ||
Ihan aikataulun mukainen ei ole ollut tämäkään tilanne. T58005 on kulkenut puolisen tuntia etusessa. Hyvä tilannekuva haastavista olosuhteista huolimatta. | ||||
![]() |
12.02.2017 17:07 | Pasi Seppälä | ||
Selvä. Ihmettelinkin jokunen viikko takaperin, kun oli seis-levy ilmestynyt tälle raiteelle. | ||||
![]() |
11.02.2017 17:55 | Pasi Seppälä | ||
Kuvauspaikka on komea. On kaarretta, siltaa ja korkeuseroja. Ja kun juna viimein tulee, kameran laukaisimella viimeistelee lopputuloksen kohdalleen. Hieno on. | ||||
![]() |
04.02.2017 09:16 | Pasi Seppälä | ||
Kiitos Mika. Paikka selvisi ja tukee myös kuvatekstiä. Olen käynytkin tehtaalla 90-luvulla useasti. Nimi oli silloin muistaakseni YPT Walkisoft. | ||||
![]() |
03.02.2017 19:02 | Pasi Seppälä | ||
Mahtavia nostalgiakuvia kunnon pläjäys. Varsinkin Kymenlaakson kuvat olivat erityisen mielenkiintoisia. Ollaanko tässä jo hävinneillä raiteilla, jotka kulkivat Hovinsaaren ratapihalta tähän Hyväntuulentien alitse? | ||||
![]() |
27.01.2017 16:55 | Pasi Seppälä | ||
Veturit toivottavasti jäävät Suomen puolelle :) Komeita talvikuvia on Teemu lataillut kelpo satsin. | ||||
![]() |
25.01.2017 17:38 | Pasi Seppälä | ||
Kyllä se jokin vesiliikennemerkki on. Tarkemmin en osaa sanoa, kun ei tuossa Kuusanlammessa taida oikein laivaväylääkään olla. Tai sitten on. Karttalinkin lisäsin kuvauspaikasta, jos siitä on apua. | ||||
![]() |
20.01.2017 07:02 | Pasi Seppälä | ||
Onhan se teoriassa mahdollista. Veturi täytyy kuitenkin olla jossain välissä. Edoissa ei ole moottoreita. | ||||
![]() |
16.01.2017 17:51 | Pasi Seppälä | ||
Tässä 2694:ssä olen nähnyt kerran aikaisemmin koko junallisen putkia. Muutaman vaunun sarjoja putkia on tässä mennyt useinkin. Pimeän aikaan taitaa mennä enemmän näitä kokojunia. Joskus on tullut muutama putkivaunu Kouvolan tavarapihallekin kääntymään jonkin Kouvolaan päätyvän tavarajunan matkassa. | ||||
![]() |
16.01.2017 17:44 | Pasi Seppälä | ||
Hienot on näkymät ja avaraan maisemaan istutettuja juniahan katselee mielellään. Linkataan tähän vielä Reinon kuva vuodelta -78: https://vaunut.org/kuva/110031 Hyvin on maisemassa ollut tilaa silloinkin. Kävin kanssa kuvaamassa tämän lisäjunan siinä toivossa, että olisi jotain muuta kuin rapuvaunuja. Mutta kyllä se taitaa olla niin, että sekalaisemmat junat kulkevat pimeän aikaan ja päiväsaikaan on tyytyminen näihin raparunkoihin, eikun rapurunkoihin. Pohjoiseen menevät tyhjiä ja etelän suuntaan lastissa. Siinäkään ei taida olla poikkeuksia? |
||||
![]() |
15.01.2017 09:23 | Pasi Seppälä | ||
Kiitos numerosta. | ||||
![]() |
15.01.2017 09:22 | Pasi Seppälä | ||
Hieno ajankuva sähköttömästä Kouvolasta. Massiivisen tavarajunan itävaunustokin on väriltään sellaista, jota vielä muutama vuosi takaperin näki runsaasti. Nykyisin ovat maalailleet näitäkin "iloisempiin" väreihin. | ||||
![]() |
14.01.2017 18:25 | Pasi Seppälä | ||
Kakkosveturin numero jäi saamatta, joten se kiinnostaa. Vertailukuva vuodelta 2008 vielä huonommassa kelissä: http://tarzan.1g.fi/kuvat/Tilap./IMG_7787_b.jpg Ahdasta on ollut kuvaaminen aikaisemmin. |