Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 23.05.2013 16:27 Pasi Seppälä  
  Aavistuksen tuntui kaukaiselta tuo Luumäki, mutta oikessa olet. Luumäen puolellahan Pajarin koppi juuri ja juuri sijaitsee. Siinä olen samaa mieltä, että kuvia Pajarista on näkynyt aika vähän. Ohi tulee ajeltua usein, ja lähes aina tulee mieleen junan sovittaminen samaan kuvaan aseman kanssa. Niinpä viime kuussa yhtenä päivänä sain itseni raahattua Pajariin ja pari junaakin sattui menemään aikataulussaan... Kesäkuviakin on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Saa nähdä minä vuonna onnistuu :)
kuva 20.05.2013 21:39 Pasi Seppälä  
  Ainakin Sunilan tehdasalueen tasoristeyksien varoitusvaloja operoitiin kauko-ohjauksella KSR:n veturista. Tästä edessä olevasta en ole aivan varma, mutta muistelen kuitenkin hämärästi tätäkin kaukokäytetyn veturista.
kuva 19.05.2013 21:16 Pasi Seppälä  
  Karhulan-Sunilan radaltahan tämä on Panun osoittamasta paikasta. Ja raideopasti on juurikin tuollainen pitkävartinen ja tuossa paikassa. En ole varma, mutta se saattaa kertoa edessä olevan vartioidun tasoristeyksen hälytystilan, tai sitten on poissa toiminnasta.
kuva 19.05.2013 13:48 Pasi Seppälä  
  Mankalassa eka kuvauspysähdys, Seestasta toinen kuva Heinolaan menosta. Paluujunan kerkesin kuvata Vierumäen pohjoispuolella sekä Ahtialan pohjoispuolella (tässä kuvan paikassa). Sitten ajelinkin Kouvolaan. Savonradalle oli vielä tarkoitus lähteä, mutta kun juna ei lähtenyt, en viitsinyt minäkään lähteä.
kuva 19.05.2013 09:34 Pasi Seppälä  
  Onneksi kävin ennen savonradalle lähtöä katsomassa Kouvolan asemalla veturin kääntämistä. Pekka ajoi suoraan talliin, joten arvelin jotain ongelmia tulleen matkalla. Jätin sitten lähtemättä savonbaanalle.
No uusia ajoja tulee varmasti. Lauantainen Heinolan keikka onnistui hienosti ja kelikin oli hyvä pienestä sateen uhasta huolimatta. Koitan laittaa muutaman kuvan jossain vaiheessa.
kuva 19.05.2013 09:21 Pasi Seppälä  
  Runsaasti hienoja kuvia olet onnistunut saamaan lauantain ajeluista. Itse bongasin tämän hienon kuvausauton aamulla Korialla ja myöhemmin iltapäivällä Seestan pohjoispuolella. Itse olin liikkeellä moottoripyörällä. Helpompi pysäköidä, ei tarvitse aina levähdyspaikka olla kohdalla :)
kuva 18.05.2013 22:01 Pasi Seppälä  
  Hieno tunnelma tässä kuvassa.
kuva 18.05.2013 21:58 Pasi Seppälä  
  Terveisiä vaan Jukalle. Komea kuva.
kuva 18.05.2013 21:56 Pasi Seppälä  
  Mahtava ajankuva. Hienoa vanhan ajan kesämaisemaa kruunattuna komealla junalla.
kuva 10.05.2013 16:46 Pasi Seppälä  
  Kovasti on erämaa-tunnelmaa tässä hienossa kuvassa. Ampumaradatkin sijaitsevat usein syrjässä, joten ollaanko tässä kaukanakin ihmisasutuksesta?
kuva 10.05.2013 16:40 Pasi Seppälä  
  Komeita saaliita tallennettu Loviisabaanalta. Tuolla on hyviä kuvauspaikkoja valtavasti, junia vain saisi liikkua useammin.
kuva 28.04.2013 10:21 Pasi Seppälä  
  Hienoja kuvia jälleen. Tässä on kevätkeliä parhaimmillaan. Vain uudet aurausmerkit ja betonipölkyt paljastavat kuvan 2000-luvulla otetuksi.
kuva 27.04.2013 09:39 Pasi Seppälä  
  Paikka on hahmotettu oikein. Viimeinen kaarre ennen Myllykosken "ratapihaa" pohjoisesta tultaessa. Alikulku ja Myllykosken tulo-opastin ovat tuolla junan takaosan paikkeilla. Tässä kaarteessa oli myös vähäliikenteisen tien vartioimaton tasoristeys vielä 80-luvun lopulla.
kuva 27.04.2013 09:19 Pasi Seppälä  
  Junanumero lisätty.
kuva 26.04.2013 17:34 Pasi Seppälä  
  Hyvä huomio Jimi. Vainikkala-Lappeenranta-juna on siis kyseessä. Kulkusuunta vain vaihtuu Luumäellä. Grafiikoistakin selviää, kun vaan katsoo kunnolla :)
kuva 26.04.2013 17:25 Pasi Seppälä  
  Jo vain on poikkeuksellisen kiinnostava kuva. Syväterävyyttäkin riittänyt sopivasti koko kuva-alalle. Hienosti sommiteltu otos, selvää "viikon kuva"-ainesta mielestäni.
kuva 26.04.2013 17:12 Pasi Seppälä  
  Todellisia kuva-aarteita jälleen Jukka kaivanut arkistoista. Varsinkin näitä eteläisiä savonradan maisemia vertailee mieluusti nykypäivän tuttuihin näkymiin. Tässäkin asemamiljöössä tuli muutama kerta piipahdettua 80-luvun lopulla. Muistan hämärästi reunimmaiselle raiteelle varastoidut vanhat lumiaurat ja ym.työkoneet.
kuva 22.04.2013 20:15 Pasi Seppälä  
  Tavarajunalta näyttää... Lappeenrannan eteläpuolelta ei ole, joten arvaan että jostakin pohjoispuolelta.
kuva 21.04.2013 18:33 Pasi Seppälä  
  Niinpä. Ei ollut mennessä eikä tullessa. Syytä en tiedä.
kuva 21.04.2013 17:26 Pasi Seppälä  
  Hyviä kuvia perjantain museoajelusta. Tuossa veturin takana oleva pieni metsäsaareke on joskus toiminut kuvausalustana: https://vaunut.org/kuva/69596
kuva 21.04.2013 17:22 Pasi Seppälä  
  Hieno on kyllä kuvauspaikka. Tästähän on kuvia nähty aiemminkin, mutta liikaa ei hyvästä paikasta ole mielestäni koskaan. Junat ja olosuhteet kuitenkin aina vaihtelee niin, että kuviin tulee sopivasti vaihtelua.
Itsekin tulee laiskuuttaan käytettyä paljon samoja vanhoja kuvauspaikkoja. Muutama vuosi kun vierähtää samoista paikoista kuvattujen kuvien välillä, niin niissä huomaa paljonkin eroavaisuuksia.
kuva 19.04.2013 22:11 Pasi Seppälä  
  Hienoon maisemaan satutit tämän paluujunan. Itse en ehtinyt Keltakangasta pidemmälle paluuta kuvaamaan. Kotkaan menevän H358:n jälkeen syttyi Inkeroisten tulotolppaan vihreä, ja jäin odottamaan Haminaan menevää 2548:aa. Sitä ei alkanut kuulumaan, mutta ajattelin nyt katsoa kuitenkin. Jotain kiinnostavaa menee varmasti, jos luovutan. Vartin myöhässä se sitten tuli kuusivaunuisena tumppina, enkä viitsinyt sitten enää lähteä hosumaan paikan vaihdon suhteen.
kuva 17.04.2013 19:44 Pasi Seppälä  
  Hieno ajankuva. Vilkkaan näköistä ollut tuohon aikaan. Nyt jäljellä taitaa olla kaksi kuvaajaa lähintä raidetta Kotka Mills:n tehtaalle. Museoitu Kana vaunuineen taitaa seisoa nykyisin juuri tuossa Vempun vetämän junan paikkeilla.
kuva 15.04.2013 16:57 Pasi Seppälä  
  Muistelisin että tasoristeykset poistuivat loppuvuodesta 2003. Saa korjata, muisti on temppuillut ennenkin.
Kuvasarja:
Kouvolan aseman purku 1960
 
11.04.2013 21:26 Pasi Seppälä  
  Kiitos hyvästä kuvasarjasta. Vanhat Kouvola-kuvat kiinnostaa aina.
kuva 11.04.2013 21:20 Pasi Seppälä  
  Hienosti laukastu vastapalloon :)
kuva 11.04.2013 17:12 Pasi Seppälä  
  Noh noh, tuossa nyt ei ollut totta kuin suurin osa. Pahkasikalehdessäkin aina kehuivat Kouvolaa. Itse asun kyllä kouvolalaisessa tiilitalossa. Mutta hyvä historiankuva vanhasta asemasta, siitä ei liikaa kuvia ole näkynyt.
kuva 10.04.2013 22:24 Pasi Seppälä  
  Muutama sentti tuoretta lunta kiskojen päällä, joka komeasti pöllyää veturin pyörien alta. Hieno Loviisanrahtipotretti jälleen kerran. Harmittaa, kun ei saa itseään raahattua tuolle rataosalle.
kuva 05.04.2013 16:12 Pasi Seppälä  
  Sepä selittääkin asian. Suunnilleen aikataulussahan tämä on kulkenut. Edellisellä viikolla vielä tämän tilalla kulkeneen 2040:n kulkuaika oli tuntia aikaisemmassa.
kuva 02.04.2013 19:13 Pasi Seppälä  
  Hienosti osuttu oikeaan paikkaan, kuvaaja ja junat. Mites se Ukän päikkäri? Kulkiko ajallaan?
kuva 01.04.2013 15:59 Pasi Seppälä  
  En tullut laskeneeksi tästä vaunumäärää, mutta samaisessa junassa 26.1 oli 236 akselia. https://vaunut.org/kuva/80323
kuva 18.03.2013 20:50 Pasi Seppälä  
  Taisi kulkea myöhässä? Jäi meinaan itseltä näkemättä, vaikka jonkin aikaa odottelinkin.
kuva 12.03.2013 18:01 Pasi Seppälä  
  Harvoin Ritmoja enää näkee, mutta kyllä Citroen Ami on rumempi. :)
kuva 10.03.2013 15:41 Pasi Seppälä  
  Hienon talvisen kuvasatsin pistit! Tämän ja edellisen kuvauspaikka kiinnostaa. En keksi tähän mitään luonnonnyppylää, joten onko otettu jonkin rakennuksen katolta? Vanha kauppakiinteistöhän sijaitsee juuri kuvauspaikan lähettyvillä?
kuva 09.03.2013 17:53 Pasi Seppälä  
  Kyllä se tässä ihan viivallaan kulki. Ja 2854 tuli reilu viisiminuuttinen perässä.
kuva 09.03.2013 16:30 Pasi Seppälä  
  Perjantain (8.3) T2854 ohitti Kausalan klo:9.45 vetäjänä 3094. Voisiko olla T2878, sehän kulkee noin tunnin T2854:n perässä?
kuva 04.03.2013 19:40 Pasi Seppälä  
  Tänään maanantaina sama veturikaksikko junassa 2670.
kuva 01.03.2013 19:11 Pasi Seppälä  
  Hieno talvinen kuvasatsi tutuista paikoista. Tasoristeykset alkavat käymään vähiin tälläkin rataosuudella. Pari vartioitua on, sekä tämä muistaakseni ainoana vartioimattomana. Tässä täytyykin yrittää ehtiä käymään kevään aikana ottamassa viimeiset kuvat, ennen kuin poistuu käytöstä.
kuva 26.02.2013 16:02 Pasi Seppälä  
  Tänään tiistaina T2670:n vetäjinä 3226 ja 3213.
kuva 23.02.2013 19:04 Pasi Seppälä  
  Komeita kuvia. Ja uusi syksyllä valmistunut silta kuvausalustana.
kuva 10.02.2013 11:18 Pasi Seppälä  
  Kiitoksia. Sunnuntaisin kulkee näköjään paremmin aikataulussa. Parina lauantaina on ilmeisesti ollut myöhässä, kun en ole yrityksistä huolimatta tavannut. Arkena ei sitten ole ehtinyt tarkkailemaankaan. Tänään kuitenkin 2670 kulki suunnilleen viivallaan. Vetäjinä 3205+3240.
kuva 10.02.2013 09:10 Pasi Seppälä  
  Mihin aikaan kulki lauantain (9.2) 2670? Kuvauskalusto oli viritettynä Utin itäpuolelle 9.30-11, eikä tuona aikana osunut kohdalle.
Kuvasarja:
PKP 1435mm 1976
 
07.02.2013 20:12 Pasi Seppälä  
  Mukavaa katseltavaa nämä Puolan kuvat.
kuva 03.02.2013 21:09 Pasi Seppälä  
  Eilen tuli puoli yhdentoista aikaan etelästä Kouvolan oikoraiteelle sekalainen rahti, jossa 3240+3205 vetäjinä. Vainikkala oli suuntana vaunuista päätellen. 2670:aa olin odottelemassa, mutten tavannut. Menikö sunnuntain 2670 ja 2671 aikataulussa?
kuva 03.02.2013 20:17 Pasi Seppälä  
  Taustalla näkyy Kalalokki, yksi Kouvolan vanhimpia kerrostaloja.
kuva 03.02.2013 16:24 Pasi Seppälä  
  Hieno kuva Selänpään maaseutumiljööstä. Sähköt ovat tulleet radan päälle ilmeisesti vastikään, sen verran tuoreilta näyttävät.
kuva 01.02.2013 21:22 Pasi Seppälä  
  Hieno historiataltionti tämäkin. Ja ulkopaikkakuntalaisille kerrottakoon, että Vuohijärven ratapihan eteläpään vaihteet haarautuvat taustalla.
kuva 01.02.2013 21:18 Pasi Seppälä  
  Isot kiitokset taas kun vanhaa materiaalia savonradalta on löytynyt arkistoista. Tässä kohdin kasvaa vahvaa puustoa/pensaikkoa tänä päivänä ja kuvaaminen ilman näköesteitä onnistuu vain ratapenkan juuresta.
kuva 26.01.2013 14:56 Pasi Seppälä  
  Komea juna asiallisilla vetureilla. Marsuja vähemmän tapaa tavarajunissa Kv-Vna välillä. Pari viikkoa sitten tosin näin arkiaamuna Sr2 parin tavarajunan keulilla matkalla Kouvolaa kohti. Tiedätkö tämän 2670:n kulkupäivistä tarkemmin, kun ei ole ilmoitettu vakituiseksi?
kuva 21.01.2013 21:03 Pasi Seppälä  
  Tässäpä tyylikäs kuva. Hienot värit ja junakin on vetovoimaa myöten massiivisen näköinen.
kuva 20.01.2013 20:24 Pasi Seppälä  
  Mainioita historiakuvia kotikulmilta. Mistä päin ratapihaa tämä on otettu? Olisiko kuvaussuunta lounaaseen, ja taustalla Mielakan mäki?