|
|
04.05.2006 08:23 | Juha Kutvonen | ||
| 24050 nostettiin lavetille ja siirrettiin maanteitse Hyvinkäälle. Samaa reittiä meni myöhemmin myös romuttunut Sr1 3048. | ||||
|
|
04.05.2006 08:18 | Juha Kutvonen | ||
| Omalla kohdallani tähän onnettomuuteen liittyy karmiva yhteensattuma. Meillä oli edellisenä iltana ollut kotona vieraita. Jossain vaiheessa oli keskustelu kääntynyt junaonnettomuuksiin ja olin heille todennut, että Suomessa ei ole vuosikausiin sattunut matkustajien kuolemaan johtaneita onnettomuuksia... | ||||
|
|
25.04.2006 11:08 | Juha Kutvonen | ||
| Sitä näki usein myös torstaisin, muttei tietenkään silloin, kun itse oli kameran kanssa liikkellä... Onkohan tässä ollut hätäinen kääntö Kilpilahdessa, kun on punavalot jääneet palamaan keulille? | ||||
|
|
25.04.2006 08:21 | Juha Kutvonen | ||
| Liikenne alkoi keväällä 2003. Ensimmäinen havaintoni on 22.4.03. Meni aamuyöllä veturina Ri-Sld ja palasi aamun tunteina kaasuvaunujen kanssa. Veturina oli aluksi säännöllisesti Dv12, mutta myöhemmin siihen vaihtui Sr1. Loppumisajankohtaa en nyt muista, mutta olisikohan ollut n. vuoden liikenteessä. Se oli hankala kuvattava, kulki päivittäin vähän eri aikaan. | ||||
|
|
20.04.2006 15:22 | Juha Kutvonen | ||
| Lisäksi tavarajunaa vetävä Dr13 on hylätty, vesitornin katto on painunut osittain kasaan ja suorittaja has left the building :( | ||||
|
|
11.04.2006 15:11 | Juha Kutvonen | ||
| Maisema avartui päällysrakenteen uusimisen yhteydessä. Vertailun vuoksi kuva samasta paikasta 80-luvulta: https://vaunut.org/kuvasivu/11615 | ||||
|
|
11.04.2006 13:40 | Juha Kutvonen | ||
| Toukokuussa -97 tein tällä paikalla pienimuotoista risusavottaa toiveena saada kuvattua SJ:n kalustoa Suomen puolella. Parin tunnin odottelun tuloksena oli kuitenkin vain yksinäinen deeveri palaamassa Haaparannasta. Tänne täytyy kuitenkin palata viimeistään sitten, kun Ofotbanen AS aloittaa liikennöinnin Tornioon Di.3-Nohabeilla! | ||||
|
|
11.04.2006 13:03 | Juha Kutvonen | ||
| Päivälleen vuosi myöhemmin Alsti oli ihan omin konein liikkeellä. | ||||
|
|
11.04.2006 13:01 | Juha Kutvonen | ||
| Siinä on entinen ja tuleva vaihtoveturi yhdessä :) Saisivat säästää tuon proton museolle. | ||||
|
|
10.04.2006 14:32 | Juha Kutvonen | ||
| Kommenttien samanaikaisuus... :) | ||||
|
|
10.04.2006 14:30 | Juha Kutvonen | ||
| Riittääköhän CD-soitin tekemään tässä autosta pysäköintikelpoisen. Ainakin näiden autojen kuskien mielestä... | ||||
|
|
10.04.2006 13:47 | Juha Kutvonen | ||
| Mainio kuva! Kuinka säännöllistä liikenne oli? Ennen vuotta 1995 tämä oli täysin mahdollista, kun radanpidosta ja liikennöinnistä vastasi yksi ja sama laitos. | ||||
|
|
08.04.2006 01:12 | Juha Kutvonen | ||
| Neänkö viärin, vai onko taksitolppa nykyään todella laiturialueella? | ||||
|
|
08.04.2006 01:05 | Juha Kutvonen | ||
| Sattuneesta syystä... ;-) | ||||
|
|
08.04.2006 01:03 | Juha Kutvonen | ||
| Martinlaakson rata syntyi aikoinaan myös oikeaoppisen aluesuunnittelun tuloksena. Samanlaista suunnittelua toivoisi myös muualle maahan. | ||||
|
|
07.04.2006 14:36 | Juha Kutvonen | ||
| Wie auch! | ||||
|
|
07.04.2006 14:19 | Juha Kutvonen | ||
| Besser(-wisser)? | ||||
|
|
07.04.2006 12:11 | Juha Kutvonen | ||
| Kiitos Joukolle kiitoksista :) | ||||
|
|
07.04.2006 12:10 | Juha Kutvonen | ||
| Veikkaan jälkimmäistä, koska niitä yläkerran ikkunoita ei saa auki. | ||||
|
|
07.04.2006 11:57 | Juha Kutvonen | ||
| Ai siitä ikkunan läpi saa näin hyviä kuvia. Itse en ole edes yrittänyt. Täytyypä ens kerralla ottaa kamera mukaan... | ||||
|
|
06.04.2006 13:13 | Juha Kutvonen | ||
| Ja hyvä kuvasarja Hangon veturitaajiksista. Taitaa muuten olla puhtaasti 2000-luvun rautatieslangia tuo "taajis". | ||||
|
|
05.04.2006 13:19 | Juha Kutvonen | ||
| Joo, piti kinkun syönnin välillä käydä juna-ajelulla välillä Saunakallio - Ristinummi - Helsinki - Saunakallio. | ||||
|
|
04.04.2006 15:30 | Juha Kutvonen | ||
| Mielenkiintoisia yhteysvälejä ovat myös Tiukka - Eno, Myrkky - Boksi, Vika - Latu ja Kello - Varkaus :P | ||||
|
|
04.04.2006 15:07 | Juha Kutvonen | ||
| Erikoista ovat nuo baliisit, koska Tampere ei vielä tuolloin ollut JKV:n piirissä. Kyseessä on JKV:n esittelytilaisuus ja baliisit oli vain asetettu radalle rekvisiitaksi. Veturin kylkeen on kiinnitetty järjestelmän toimintaa esitteleviä julisteita. Juna ei siis ollut lähdössä mihinkään. | ||||
|
|
04.04.2006 13:37 | Juha Kutvonen | ||
| Niinpä. Harvalla sitä on omaa asemaa. Jos siskollani olisi lapsia, niin tämä olisi minun asemani: https://vaunut.org/kuvasivu/3162 ;-) | ||||
|
|
24.03.2006 12:55 | Juha Kutvonen | ||
| Huutokosken länsipäässä on tuollaisia voimalinjoja, olisikohan sitten sieltä? | ||||
|
|
24.03.2006 09:47 | Juha Kutvonen | ||
| Kovasti näyttää Valkeakosken radalta Toijalan päästä, mutta voisiko olla näin helppo??? | ||||
|
|
22.03.2006 14:59 | Juha Kutvonen | ||
| Joo hyvähän se olisi, jos naapurimme opiskelisivat suomea, mutta mutta... Minusta tuntuisi kyllä perin oudolta keskustella ruotsalaisen tai norjalaisen kanssa englanniksi :D | ||||
|
|
22.03.2006 14:56 | Juha Kutvonen | ||
| Niin, ajokuntoisia tai kunnostettavia höyryjähän meillä riittää, mutta mistä saadaan uusi puumotti, porkkana tai Hr11, jos näiden annetaan tuhoutua. Ensimmäinen askel olisi saada ne edes säältä suojaan katoksen alle. | ||||
|
|
22.03.2006 13:01 | Juha Kutvonen | ||
| No ainakin ruotsi ja venäjä. Nopeasti on idän ihmeet sotkeneet tuon pääraiteen. Sehän uusittiin keväällä 1999. Sivuraiteen saastumisesta taas vastaa tämä: https://vaunut.org/kuvasivu/21705 | ||||
|
|
22.03.2006 12:29 | Juha Kutvonen | ||
| Ei ihan, se oli 25.2.98. Onnettomuus osoitti pääradan liikenteen haavoittuvuuden. Turvaraiteesta huolimatta karanneet vaunut tukkivat kolmesta kulkutiestä kaksi ja katkaisivat nuo viestikaapelit, jotka olivat kourussa heti päätepuskimen takana - ja ovat vieläkin. | ||||
|
|
21.03.2006 15:33 | Juha Kutvonen | ||
| Silloin VR:llä olikin vielä varaa hylätä alle 30 vuotta vanhaa kalustoa, eikä heillä toisaalta ollut aikomustakaan hankkia uutta kalustoa lättien tilalle. Politiikka muuttui vasta seuraavan pääjohtajan aikaan 90-luvun puolivälissä. | ||||
|
|
21.03.2006 14:54 | Juha Kutvonen | ||
| Kuvelammesta on tietoa Rh:n kertomuksissa radan rakennusvuosilta ja vuoden 1964 Rautatieuutisissa kerrotaan kivilouhimon toiminnasta. Vuonna 1973 painetussa peruskartassa näkyvät vielä VR:n entisen puutavaraliikkeen raiteet lammen rannassa, mutta sepeliraide on jo purettu. Täytyypä taas uppoutua arkistoon, josko sieltä irtoaisi lisää tietoa. | ||||
|
|
21.03.2006 08:21 | Juha Kutvonen | ||
| Oioi, mikä kuva! Viimeistään kesällä täytyy toteuttaa yli 20 vuotta mielessä ollut Kuvelammen tutkimusretki. Siellähän oli aikoinaan veturihalkojen varastoraiteet ja 1960-luvun alkuvuosina sieltä louhittiin kiveä, jolla Varkauden ja Viinijärven osuus sepelöitiin. | ||||
|
|
20.03.2006 15:34 | Juha Kutvonen | ||
| Lappeenranta puuttuu vielä listalta. Onhan noita, mutta niin on harmillisen paljon suuria kaupunkejakin, joissa on vain yksi (!!!) rautatieliikenteen pysähdyspaikka. Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Kouvola, Imatra, Joensuu, Seinäjoki, Oulu jne. | ||||
|
|
20.03.2006 14:30 | Juha Kutvonen | ||
| Tavaravaunujen mainoksia poisto ei koskenut. Ne toimivat vähän eri konseptilla. Lisäksi liikenteessä ovat vieläkin Siljan liikkuvat mainokset, eli Eita-vaunut. | ||||
|
|
20.03.2006 14:26 | Juha Kutvonen | ||
| VR:n dieselveturipolitiikka vaikuttaa oudolta. Nykymenolla meillä on muutaman vuoden kuluttua Euroopan vanhin dieselveturikanta, kun nytkin jo ollaan häntäpäässä. Kyllä 25- ja 27-sarjojen deeverit pitäisi jo hylätä, dieselinä huonosti toimiva Dr16 muuttaa sähköveturiksi ja tilata uutta rautaa tilalle. Maksaahan se, mutta niin maksaa vanhojen romujen puolitiehen jätetty saneeraaminenkin. Vanhasta ei uutta saa. | ||||
|
|
20.03.2006 14:18 | Juha Kutvonen | ||
| Lisäksi plootuissa näkyy ulkomainoksia, jotka poistettiin talvella 1993-94. | ||||
|
|
20.03.2006 14:16 | Juha Kutvonen | ||
| Kuvan täytyy olla vuodelta 1993, koska siinä näkyy kyseisenä vuonna käyttöön otettu raivausauto ja punaisia Sr1:ä, joita seuraavana kesänä ei ollut enää yhtään. | ||||
|
|
20.03.2006 08:12 | Juha Kutvonen | ||
| Kiitokset KooPeelle täydennyksestä. Arvasinkin, että sieltä ne numerot tulee :) Nyt ne ovat myös kuvatekstissä. Tulihan se omakin syntymävuoden veturi kuvattua, vaikka valitettavasti vasta hylättynä. | ||||
|
|
20.03.2006 07:56 | Juha Kutvonen | ||
| Kuvauspaikka näkyy tässä: https://vaunut.org/kuvasivu/20912 | ||||
|
|
13.03.2006 16:49 | Juha Kutvonen | ||
| No voi helv... siis HÄMEEN-HURUJA näkyi Tampereella vielä 1980-luvun lopulle... | ||||
|
|
13.03.2006 16:47 | Juha Kutvonen | ||
| Aallonmurtaja-nimitys koski Hr12-sarjaa. Sillä viitattiin silloiseen VR:n pääjohtajaan Erkki Aaltoon, joka olisi halunnut tilata diesellinjaveturit ulkomailta, mutta tilaus päätyi kotimaisille veturitehtaille. Tavallaan sama nimitys sopii kyllä myös Hr13:lle. Samainen johtajahan toimi vilpillisesti Alsthomeita tilatessaan ja joutui lopulta eroamaan virastaan. | ||||
|
|
13.03.2006 16:42 | Juha Kutvonen | ||
| Kiitokset Tapsalle odottamastani Alsthom-laumakuvasta alkuperäisellä kotivarikollaan. Vähän myöhemmin tullut sähköistys ja seuraavalla vuosikymmenellä käyttöalueen laajennus länteen vähensi niiden määrää huomattavasti Kouvolassa. Kymen-Huruja sen sijaan näkyi Tampereella vielä 1980-luvun lopulle saakka varikolle kokoontuneena: https://vaunut.org/kuvasivu/11645 | ||||
|
|
10.03.2006 14:01 | Juha Kutvonen | ||
| Kyllä oli asiat hieman toisin 40 vuotta sitten: "Veti 13.10.1962 P82:n Kw-Hki 44 aks. Matkalla törmäys Dm7 4181:een Herralassa. Saapui Hki 45 min myöhässä." Nykyään, kun vaihdemoottori ylikuumenee Tampereella lauantai-iltana, niin koko Etelä-Suomen junaliikenne on sekaisin seuraavat kaksi vuorokautta... | ||||
|
|
10.03.2006 13:53 | Juha Kutvonen | ||
| Näillä raiteilla seisoi asemapäivystäjiä ja joskus myös pajalle meneviä vetureita. Edellisenä vuonna tuon Fh:n tilalla oli vielä ent. Gb-vaunu, kts. https://vaunut.org/kuvasivu/15519 | ||||
|
|
10.03.2006 09:58 | Juha Kutvonen | ||
| Sano itte, että pitää Bromin poissa skannerilta! | ||||
|
|
09.03.2006 09:46 | Juha Kutvonen | ||
| Orimattilan viljasiilon raide tämä ei ole. Siellä kasvaa paljon järeämpää kuusikkoa. | ||||
|
|
09.03.2006 09:43 | Juha Kutvonen | ||
| Lähes 100 %:n varmuudella arvelisin, että ollaan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä :D | ||||
|
|
09.03.2006 08:27 | Juha Kutvonen | ||
| Vasemmanpuoleinen liikenne taitaa olla Euroopassa yleisempi käytäntö. Tällaisia maita ovat ainakin Ruotsi, Hollanti, Belgia, Ranska, Iso-Britannia, Irlanti, Portugali, Italia, Sveitsi ja Itävalta. Oikeanpuoleisen liikenteen maista tulevat mieleen vain Espanja, Saksa, Tanska, Norja ja Suomi. Tosin Itä-Euroopasta en tiedä. | ||||
|
|
07.03.2006 13:03 | Juha Kutvonen | ||
| Niinpä! Sellainen kuin Ruotsin Huvudvärkenillä - ei vaan Banverketillä on. | ||||