Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 01.03.2014 22:26 Martin Hillebard  
  Kuvan esittämä talo on käsitykseni mukaan edelleen jäljellä Aleksin eteläpuolella ja jos "kameraa" voisi kääntää oikealle niin siinä näkyisi nykyään Stockmannin tavaratalo.
kuva 01.03.2014 15:56 Martin Hillebard  
  Columbine valmistui vuonna 1845 Grand Junction Railwaylle, jonka mainitaan olleen maailman ensimmäinen "trunk railway", siis nk. päärata. Se avattiin liikenteelle vuonna 1837 ja GJR:llä oli oma veturitehdas Crewe Works josta tämäkin, ajalleen tyypillisenä pidetty veturi on peräisin.
Columbine veti matkustajajunia vuoteen 1877 saakka. Se museoitiin 1902.
kuva 01.03.2014 15:36 Martin Hillebard  
  Kun veturi otettiin käyttöön vuonna 1829 Killingworth Railwayllä sitä ei vielä oltu varustettu savukammiolla; tämä tuli myöhemmässä rakennemuutoksessa. Vanhoissa taiteilijoitten piirroksissa - tuohon aikaan ei vielä osattu valokuvata - sylinterien kulma on myös paljon jyrkempi horisontaaliseen linjaan verrattuna, ne ovat enempi "pystyssä".
The Rocket on maailman ensimmäinen veturi johon asennettiin tuliputket - esim. kaikkein ensimmäisessä eli Richard Trevithick'in rakentamassa ja vuonna 1804 koeajamassa veturissa oli vain U muotoinen tulipesä kattilan sisällä, siis korkeintaan jonkinasteinen lieskatorvi. Tulipesän luukku, ja savutorven tyvi, olivat molemmat kiinnitetyt kattilan etulevyyn.
Huomatkaa veturin ulkopuolinen tulipesä, joka ei siis sijaitse kattilan vettä sisältävän osan sisäpuolella vaan sen takana. Tulipesän katto puuttuu kuten myös kiertokanget ja muitakin osia. Veturi on todennäköisesti siinä kunnossa jossa se pelastettiin jälkimaailmalle, ja päätyi museoon vuonna 1862.
kuva 01.03.2014 15:08 Martin Hillebard  
  Veturin rakensi William Hedley, se otettiin käyttöön vuonna 1813 ja sitä kutsutaan Puffing Billy. Sijoituspaikkana oli Wylamin kylä noin yhdeksän mailia Newcastle-upon-Tyne'n länsipuolella; seudulla on louhittu kivihiiltä kaivoksista "ainakin Shakespearin ajoista lähtien". Se suoritti arkista aherrustaan aina vuoteen 1872 jolloin useimmat muut veturit olivat jo ihan toisen näköisiä...
Tällä on melko saman rakenteinen sisarveturi Wylam Dilly, valmistui noin vuonna 1815 (tiedot eri lähteissä ovat parin kolmen vuoden heiton tarkkuudella) ja se oli ajossa vuoteen 1862. Tämäkin kone on säilynyt, ja nähtävillä Royal Museum'issa Edinburgh'issa Skotlannissa.
kuva 27.02.2014 22:28 Martin Hillebard  
  Tarjoa Jukka kuvaasi johonkin suureen kansainväliseen rautatielehteen. Ameriikassa ilmestyy Trains ja Englannissa monet. Ei ne tällaisia enää mistään muualta saa.
kuva 27.02.2014 22:22 Martin Hillebard  
  Anteeks' maalaisuuteni, Mikä on Pekkarisen risuvoimala? Meille tulee sähkö pääasiassa Fortumilta, ja varsinkin kaukolämpö.
kuva 27.02.2014 22:18 Martin Hillebard  
  Jeessöör. Ja menopelinä oli vielläkin "Aaltopelti-Junkers" = Ju-52.
kuva 26.02.2014 22:22 Martin Hillebard  
  Kiskot vievät etelään, Entinen taakse jää ... Rautateillä on aina ollut vankka asema musiikkiteollisuudessa.
Chattanooga Choo-choo jne ... eiks?
kuva 26.02.2014 22:14 Martin Hillebard  
  Tukholman McDonaldsilla jonotat yleensä pari minuuttia ja hamburgeri tulee periaatteessa yhtä pitkän ajan sisällä. Minä tilaan yleensä "terveyssyistä" kanaburgerin se ottaa jonkun minuutin enemmän. Suosituimmat tuotteet vaikuttavat olevan jo puoli-valmiina odottamassa.
kuva 23.02.2014 22:39 Martin Hillebard  
  Lämpimät värit ovat miellyttävät. VR:llä nyt kirjo ... tai paletti on jo vuosia ollut yhtä typerää sekoilua. Viherpeippoilu on jo naapurimaissa, Ammoin jäänyt historiaan.
kuva 22.02.2014 21:44 Martin Hillebard  
  Kyllä on niin jotenkin Märkliniä koko miljöö.
kuva 20.02.2014 21:34 Martin Hillebard  
  Wanhan idiootin tele- nördin näkövinkkelistä viellä: Linja.
kuva 20.02.2014 21:27 Martin Hillebard  
  Urrk. Suomessa on ollut "paljon" turveratoja mutta niitten historian tutkiminen, Vaikuttaa olla raskas tehtävä.
kuva 20.02.2014 14:33 Martin Hillebard  
  Jugendin muotokieltä sovellettuna puurakennukseen.
kuva 19.02.2014 22:09 Martin Hillebard  
  Kyllä nyt yht'äkkiä on vanhasta Porista niin paljon kuvvii.
Kun tulet Porriin;
niin panemme Sinut päre-korriin;
Ja vedämmet Sinut yle Porin torrii.
*** terveiset vanha rosenlewilainen.
... jatkoa seuraa huomenna MAH
kuva 19.02.2014 14:38 Martin Hillebard  
  Aika harvinaislaatuinen luomus suomalaiseksi asemarakennukseksi. Arkkitehtuuri viitannee johonkin vuosien 1910 - 1920 välimaille?
kuva 19.02.2014 14:28 Martin Hillebard  
  Millä tavalla Lumikki herättää kääpiöt aamulla, lähtemään töihin kaivokseen?
- SEVEN UP !!!
kuva 18.02.2014 21:42 Martin Hillebard  
  Raideleveys? ... normaali vai ...
Jaha, täällä kelpaa siis vielläkin klassinen raitsikan etulyhty, Ei vaadita mitään kumipyöräkulkuneuvojen hölmöjä parivaloja. Tyyliä, siis!
kuva 18.02.2014 15:44 Martin Hillebard  
  Muistan hyvin tämän funkis -rakennuksen lapsuuden junamatkoilta reilusti viisikymmentä vuotta takaperin. Sekä tuon etu-vasemmalla näkyvän raviinin. Muistelen että ainakin yhtenä vuotena, siinä oli lunta vielä kesäkuussa! Ehkäpä sitä oli kipattu sinne niin paljon, että sulamisprosessi otti todella aikansa.
kuva 17.02.2014 12:34 Martin Hillebard  
  Rosenlew-Yhtymän satavuotisjuhlallisuuksien yhteydessä vuonna 1953 julkaistiin mm. komea kuva-kavalkadi -historiikki firman taipaleelta. Siinä on karttapiirros, josta näkyy että tuolloin viellä Kokemäenjoen etelärannalla, siis Porin keskikaupungin -puolella, sijaitsi raide, joka jatkui Aittaluodon teollisuusalueelle jossa Sellu- ja paperitehdas, sekä Seikun saha. Joen pohjoispuolella sijaitseva ,niinikään Rosenlewin, Porin Konepaja - valimo, pannuverstas, Kotitalouskonetehdas - oli rautatieyhteydessä Haapamäen radan Porin puoleiseen loppupäähän.
Seikussa oli paljon kapearaiteisia raiteita,varsinkin sahan lautavarastolla jossa siihen aikaan valmis sahatavara sai kuivua ns. lautatapuleissa. Nämä tiet näkyvät hyvin kartassa = siis PALJON rillirataa mutta minun aikanani firmassa 1980 -luvun puolivälissä, niistä ei enää mitään ollut jäljellä, ja kuva-aineistoakin näin erittäin vähän. Olishan tässä taas tutkimuskohdetta mallia Teollisuuslaitosten rautatiet ja raiteet.
kuva 17.02.2014 11:52 Martin Hillebard  
  1960 -luvulla näki tosiaan naisilla ihmeellisiä pukeutumis -koodeja, ei välttämättä valtakunnan "erityisolosuhteisiin" sopivia. Meitä poikia taidettiin varoittaa, Pitäkäähän itsenne lämpimänä muuten sattuu että menee se tulevaisuuden lapsionni.
kuva 17.02.2014 11:46 Martin Hillebard  
  Voisiko takimmainen kone olla Hk 2 tai Hk 3.
kuva 16.02.2014 17:17 Martin Hillebard  
  Aika jännä sivusto, enpä ole siitä ennen tiennyt. Löytyy paatti kuin paatti. Thanks!
kuva 16.02.2014 15:12 Martin Hillebard  
  Oli kyllä. Koneteho oli 3920 hevosvoimaa joka salli 16 solmun nopeuden.
Varustettiin sittemmin kahdella Wärtsilä/Vaasa 12V22D MD-C dieselillä. Tehoksi ilmoitetaan nyt 3240 KILOWATTIA. Matkanopeudeksi tuli joka tapauksessa 17 solmua.
Hieman sekavassa lähdeaineistossa (mm. yksikkö vaihtuu kesken selonteon) mainitaan myös että höyrykone oli varustettu myös turbiinilla mutta ei, mihin tätä käytettiin. Dynamon pyörittämiseen? Siinä tehtävässä vaaditaan voimanlähteeltä vaki- rpm -kierrosnopeus.
kuva 16.02.2014 14:30 Martin Hillebard  
  Lyhyenä kommenttina tämän rapakon länsirannalta: Tukholman Värtanin satamassa en ole enää kuukausiin nähnyt dieseliä vaihtotöissä, enkä junalauttaa lastaamassa. Eikä Suomesta laivattujen vaunujen, valmista junaa Rc sähköveturi nokalla lähtölupaa odottamassa.
Iltapäivällä, ennen laivojen Helsinkiin, ja Tallinnaan lähtöä, satamassa käy kyllä aikamoinen rekkaralli. Ja iltasella Turun -laivan saavuttua, varsinainen saattue pokia matkalla kohti yölinjaa ilmeisesti mantereen suuntaan. Ahola transport ja ADR Haanpää ja silleen.
Pari sataa metriä Silja terminaalista kohoa mäellä nykyisin Fortumille kuuluva höyryvoimala/kaukolämpölaitos. Sinne tuli viellä hiljan kiinteätä polttoainetta rautateitse, en tiedä tarkkaan mitä, sillä tuotiin umpivaunuissa jotka tyhjennettiin "hopper" luukuista laitoksella josta tavara meni sitten hihnakuljetuksena ylös voimalaan. Väittivät että polttoaine olisi ollut jotakin ympäristö-ystävällistä, mutta sitten joku sanomalehti kirjoitti, että mitä vielä, kivihiiltähän te poltatte ja vieläpä Tukholman kaupungissa!
Niin tai niin, nyt on se pistoraide purettu ja vaunuroikka on seisonut Värtanin ratapihan eteläpäässä ainakin syksystä saakka tuottaen iloa ainoastaan graffitin heittäjille.
Että tähän suuntaan se menee vaikka kuinka vaahdotaan ympäristöstä, ja kestävästä kehityksestä. No laiha lohtu lie se että Fortumin tavara tuodaan nyt ilmeisesti pääasiassa laivalla laituriin, Siinähän noita näkee kun on matkalla ohitse.
Mutta kiskot on siis jätetty ruostumahan. Tai revitty pois.
kuva 16.02.2014 13:57 Martin Hillebard  
  Aika jännää, Unkaria pidetään suomen sukukielenä mutta samanaikaisesti, kuuluu olevan vain kaksi sanaa jotka tunnistaa, Käsi = kes ja veri, ver. (Kirjoitinkohan oikein.)
Ilman syvällistä maantieteen tuntemustakin, voi olettaa että pikajuna Meksikon tuskin pysähtyy tässä.
kuva 16.02.2014 13:47 Martin Hillebard  
  Liekö kuvassa heijastus, vai onko tuon roskat roskiksen -pudottavan kaverin pään päällä todella sädekehä? Ennenkuin luin kuvatekstiä luulin muuten, että hän maksoi pilettiä johonkin lantti-automaattiin.
Näitä symbooleita käytetään nykyään vähän joka puolella ja kyllä reissun päällä, joskus täytyy hetken miettiä ennekuin viesti aukeaa.
kuva 14.02.2014 21:40 Martin Hillebard  
  Tämä kuva,ansaitsisi päästä "National Geographic" - julkaisuun. Ehkäpä kansikuvaksi. Life in Scandinavia.
kuva 14.02.2014 21:21 Martin Hillebard  
  Vanha Borehan se siinä. Kyllä Sinukin kannellasi, on minulle suolavesi päin pärstää roiskunut.
kuva 14.02.2014 21:18 Martin Hillebard  
  Vesiviskurikin, viellä jäljellä.
kuva 14.02.2014 21:13 Martin Hillebard  
  Porkkanoitten liitevaunustoa näki pari kesää takaisin Tallinna - Paldiski ratajakson perusparannustyömaalla. Letka oli muistaakseni kolme vaunua pitkä ja liikkui paikallisen diesel-veturin voimalla; vaunujen katolla vantringit ajojohtojen uusimiseksi.
Kuvia ei tullut otetuksi olin liikkeellä naisväkeni kanssa ja heillä ei riittänyt hermoa työjunan odotteluun Nõmmen aseman kauppapuotien nurkilla. Kai näitä on toiset kuvanneet.
kuva 14.02.2014 14:47 Martin Hillebard  
  Se oli siis SE myllyraide. Asuimme lähes koko 1960 -luvun Pääradan varressa, ja ikkunoista näkyi tuo SMK - Suomen Maanviljelijöiden Kauppa - myllyrakennus korkeinen siiloineen radan toisella puolella.
Sittemmin se lopetti toimintansa, muuta seisoi monta vuotta paikoillaan ja keskustelu kävi sen säilyttämisestä, ja mihin mokomaa rakennusta voisi käyttää. Lopulta mylly kuitenkin purettiin - siitä ei ole erityisen pitkää aikaa.
Miksi päätepuskimen jäännöksiä säilytetään Purolassa lie nk. mysteerio. Ehkäpä se on sinne kyörätty vain "pois tieltä".
kuva 14.02.2014 14:31 Martin Hillebard  
  Mielenkiintoista kuulla, että asiaan on kiinnitetty huomiota laajemmassakin mittakaavassa, eli en ilmeisesti sittenkään ole jokin kielenhuolto-vainohullu. Ongelma, tai ilmiö esiintyy muuallakin kuin Saksassa - on täällä Pohjolassakin, varsinkin liikeyrityksiä joilla on jonkinlainen näennäis-engelska -firmanimi. Tai sitten sekoitus suomen tai ruotsin, ja englanninkieltä. Näkeehän näitä, ihan vaikka lehteään aamukahvilla lukiessaan.
kuva 13.02.2014 22:21 Martin Hillebard  
  Hupsista. Mikä oli "Järvenpään myllyrata"? Luulen tietäväni ... vanhana järvenpääläisenä mutta tuskin se enää 2013 oli enää olemassa, ja kaikkein vähimmin jäänteet Purolassa.
Topin kanssa olen samaa mieltä mm. mitä helevettiä meillä on katsomista jossakin Edossa joka kirotun päivä. Samaa putkea siivetöntä lentokonetta. Omalla sukupolvellani on niin monimuotoista te nuoret napsulette kaikkea mahdollista kännyköillänne.
OK en tahdo olla inhottava. Yhtenä päivänä siitäkin tulee perinnettä.
Ehkä.
kuva 13.02.2014 22:06 Martin Hillebard  
  Taaskin vanha vitsi:
Tungosta kuin Tuiran asemalla. Maitopytty ja polliisi.
kuva 13.02.2014 22:02 Martin Hillebard  
  Mahtava otos. Vastavalo on aina vaikea.
kuva 13.02.2014 22:00 Martin Hillebard  
  Vaikuttaa siltä että Toisen maailmansodan tappion ja täydellisen nöyryytyksen jälkeen, Saksalaisille ei enää suotu oikeutta käyttää edes omaa äidinkieltään kansainvälisissä yhteyksissä.
Jos olisin itse saku niin ehkä kutsuisin tätä, Eisenbahn Turm. Muuten käsitykseni on, että tämä kilpailu tornien korkeudessa on jotenkin sidoksissa kavereihin joiden täytyy vaimolta salassa, tilailla weebistä Viagraa.
Onhan näitä esimerkkejä meilläkin päin. Myös rautatieyhteyksissä. Tampereen veturitallit.
kuva 13.02.2014 13:49 Martin Hillebard  
  Viimeksimainittu tieto on jälleen meikäläiselle ihan uutta. Sellaista yhdistelmää ei ainakaan Järvenpään seudulla, tietääkseni koskaan havainnoitu. En tiennyt silloin edes, oliko se teknisesti mahdollista. No, ilmeisesti Dm 7 koneteho riitti tehtävään.
kuva 12.02.2014 23:21 Martin Hillebard  
  Kuten sanottua ilmeisesti ei kovinkaan paljon dokumentoitua rautatiehistoriaa. Olikohan homman nimi esimerkiksi, että kun lätsyt alkoivat väistyä alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan - korvaamasta höyryveturien vetämiä junia vähäliikenteisillä rataosuuksilla, ja koko Suomen periaatteesa kaupunkilaistuttua rataosuuksilla joilla ei enää edes Ahlaisten akka (=satakuntalainen satuhahmo, latojan huomautus) noussut kyytiin.
Dm 7 kalustolla oli edelleen taloudellista käyttöikää jäljellä ja niinpä ura jatkui näin.
Itse olen kuullut, että sinikkokaluston käytöstä luovuttiin siksi, että ne eivät enää vastanneet uuden ajan turvamääräyksiä. Maanteillä kulki onnikoita vaikka kuinka, mutta Valtionrautateille hiipi tämä nykyään eriasteisten turvatarrojen mentaliteetti jo silloin. Sivarihi... Oi, nyt varmaan ylläpito iskee yöllä.
kuva 12.02.2014 22:54 Martin Hillebard  
  Mielenkiintoinen yksityiskohta: Tuo vihreä istuinmateriaali on identtinen sen kanssa, jolla Tukholman metron penkit oli päällystetty 1970 -luvulla. Sitä siis vielläkin valmistettaneen?
kuva 12.02.2014 22:50 Martin Hillebard  
  Torahampaan.
kuva 12.02.2014 22:48 Martin Hillebard  
  Mukaansa ei mua ottaneet/varikkoon kaukaiseen...
...jäi siskokseni tuuli yön, Hän laulaa lauluaan...
kuva 11.02.2014 21:47 Martin Hillebard  
  "Rahtijuna" Imatra - Riihimäki - Pori? Sorry gentlemen kuinka moni on tällaisista ikänä kuullutkaan? Ei ainakaan vanhamies minä. Ja viellä, Lätsykalustolla.
kuva 10.02.2014 22:06 Martin Hillebard  
  Joissakin näissä vanhoissa kuvissa näkee kapearaidevetureita, joissa tuo kattilan ulkopuolinen valtaputki on täysin ilman lämpöeristettä. Mitä veturin suunnittelija on ajatellut? Että polttoaine on ilmaista??
kuva 10.02.2014 21:49 Martin Hillebard  
  Kovasti on asiat muuttuneet siitä, kun tämä kuva näpäytettiin.
Todistaa: yks' vanha Rosenlewiläinen.
kuva 09.02.2014 22:13 Martin Hillebard  
  Venäjän ja nk länsimaitten välillä tapahtuvasta yhdysliikenteestä näyttää olevan monia eri käsityksiä. Neukkuaikana oli olemassa suora rautatieyhteys Varsova - Moskova, Se oli perintöä jo tsaarinajalta ja ennen Varsovan liiton hajoamista, siinä kulkivat suorat kaukojunat pääteasemien välillä. Raideleveyden, ja telinvaihto- asema oli Puolan Bialystok'issa.
Kömpelöähän tällainen liikennöinti oli. Ja pahemmaksi muuttuu kun erilaisten lurjusvaltioitten johto alkaa asettaa älyttömiä viisumi -ym. säädöksiä.
Kysymys voisi kuulua kenen meikäläisten ongelma se oikeasti on. Työmatkalaisille löytyy aina vaihtoehto vaikka firman maksama lentolippu.
Laskun kaikesta kieroilusta maksavat, ikävä kyllä näitten konna- ja roistomaitten kansalaiset. Emme me.
kuva 08.02.2014 21:35 Martin Hillebard  
  Ei ole hirveän pitkä aika siitä,kun joku suomalainen lahjakkuus pysäytti Ruotsista tulevan, harrastajia kuljettavan höyryveturijunan sillalle. Ilman mitään muuta syytä kuin jokin paragraafi, tai ehkä vain halu v....illa ruotsalaisille.
Joillakin on valitettavan pitkä muisti.
kuva 08.02.2014 21:27 Martin Hillebard  
  Kuva on todella jotenkin täysin epätodellinen. Yritin etsiä filmiä Discoveryn nettisivuilta mutta ei tullut edes näytepätkää "traileria". Ehkäpä tätä saisi ostaa DVD videona?
kuva 08.02.2014 21:22 Martin Hillebard  
  Onpahan jotenkin niin vanhanaikainen tuttu ja turvallinen keittiö-miljöö. Liesi ilmeisesti lämmitetään jollakin nestemäisellä polttoaineella?
kuva 08.02.2014 17:13 Martin Hillebard  
  Aika hyvin. Luulin että kyseessä oli vitsiksi tarkoitettu foto-montage, jokin "Marski ja kenraali odottavat Ferrovie dello Staton junaa".
Kuvasitte Italiassa? Nimeämääsi elokuvaa en ole kyllä nähnyt.
kuva 08.02.2014 14:35 Martin Hillebard  
  Veturin muuttaminen 1435 raideväliltä 1524:n ei pitäisi olla mikään isompi tehtävä: Ero on vain 89 mm ja ulospäin on tilaa. Oletettavasti akselit on siis korvattava pitemmillä, ja ehkä laakeripoksit 44.5 mm leveämmillä ulospäin mene tiedä. Sylintereitä täytyy kai siirtää vastaavasti eli niitten ja satulan väliin ehkä sijoittaa niinikään 44.5 millimetrin levyiset "spacerit", yksi molemmin puolin.
Tuo edellä mainittu on omaa arviointiani, Missään en ole nähnyt työselostetta koskien veturin raideleveyden muutosta. - Kaventaminen alunperin 1524 millimetriselle rakennetusta ns. normaaliraiteelle lie jo paljon mutkikkaampaa. Vaatinee itse veturin kehyksen kaventamista? jossa poikittaistuet pitäisi siis korvata lyhyemmillä. No, onpahan vetureita rakenneltu uudelleen, joskus suuriakin muutoksia tehden - kun siihen on ollut riittävän vahvat motiivit. Kuten ne Mullitkin. Vaikka tässä raideleveyttä ei sentään tarvinnut vaihtaa.