Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 12.04.2015 18:17 Mikko Nyman  
  Kas, minulla oli mennyt vallan ohi AP:n kommentti tältä aamulta klo 10.25. Vastauksena kysymykseesi, voin vain todeta, että kukaan ei voi tietää esimerkiksi sitä, onko rapujunissa olevien tukkipuiden sisään porattu pirtupullon mentäviä reikiä ja näin ollen mahdollistettu Suomen sisäinen salakuljetus alkoholille. Toinen seikka on se, että ainakaan minä en halua julkaista turvallisuussyistä kuvia, joiden julkaisulle ei ole mitään estettä.
kuva 12.04.2015 15:11 Mikko Nyman  
  Näistä vanhemmista opastimien merkintätavoista mainittakoon esimerkiksi "Aa puolikas" ja "Bee toiseen", eli A½ ja B². A½ tarkoitti/tarkoittaa sitä, että opastimen jälkeen raudat voivat olla joko suorille tai käyrille, B² puolestaan tarkoittaa sitä, että tolpan jälkeen mennään aina sivulle tavalla tai toisella ja sn on siten rajoitettu.
kuva 12.04.2015 13:34 Mikko Nyman  
  No niin, nyt on "pojilta" asiaa kysytty ja alla olevia vastauksia saatu. Alkuperäinen kysymykseni "pojille" kuului näin: "Moro! Olisko sulla antaa vastausta oheisen kuvan kahteen kuvakommenttiin herroilta Pöntinen ja Ojala? Vaunut.org -> Kuva http://vaunut.org/kuva/100508"

Alla "poikien" vastauksia:
--
- Ei ole, kun olen yhtä pihalla kun Pöntinen ja Ojala, mutta Voutilainen on asiaan antanut ihan hyvän vastauksen
- Kertoman mukaan olet käyttänyt titteliä jo opiskeluaikoina alennusjunalippuja ostaessasi.
- Lähden tossa Pentikäisen linjalle, eli pääjohtaja!
- Ja minun titteli on projektinhoitaja!
- Aikoinaan alettiin virmoissa nimitteleen myyntimiehiä/edustajia myyntipäälliköiksi ja myyntijohtajiksi. Näiltä ajoilta juontaa Johtaja Nyman. Karsittiin etuliite turhana pois. Päälliköitä on paljon mutta harvoista on Johtajaksi!
- Koska pääjohtaja sanaa ei ole käytetty, luonnollisin on sitten johtaja.
- https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Johtaja
- En mäkään tiedä :) joht Nymanista on puhuttu "aina". Käsite.
- Nyt on paha.. Omalta rapulalta ei nyt keksi mitään sanottavaa.
--

Itse en ota yllä oleviin mitään kantaa turvallisuussyiden vuoksi.
kuva 12.04.2015 10:20 Mikko Nyman  
  Hyviä kysymyksiä Antilta ja Visalta. Täytyykin selvittää tämä asia pojilta, joten palaan juttuun kaiketi jo tämän päivän aikana. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin jo tutkinnan tässä vaiheessa myönnettävä, että olen asiasta yhtä pihalla kuin edellä mainitut herratkin.
kuva 11.04.2015 20:08 Mikko Nyman  
  Heikki: satoja. Mutta valitettavasti en turvallisuussyistä voi julkaista kuvaamistani tavarajunista ainuttakaan kuvaa. Valitan.
kuva 11.04.2015 15:50 Mikko Nyman  
  Tuukka: no voihan perseensuti. Lupaan tällä päivämäärällä, että tulen jatkossakin sotkeutumaan omaan näppäryyteeni... :-)

Vantaalla 11.4.2015

Mikko Nyman,
yleisimpien alojen erikoisasiantuntija,
johtaja
kuva 11.04.2015 14:32 Mikko Nyman  
  Rautateitse Porvooseen on 21,5 %:a pidempi matka rauta- kuin maanteitse, joten Jarkon ehdotus on täten hylätty sääntöjen vastaisena. Mikäli Porvooseen olisi neljänneksen pidempi matka Helsingistä rauta- kuin maanteitse, tulisi Porvoon aseman sijaita ratakilometrillä nykyisen 62+287 sijaan kilometrillä 64+000. Ei sillä, että harrastus mitenkään tarkkaa olisi, mutta desimaalin heitto esimerkiksi firman tilinpäätöksessä saattaa pahimmillaan ajaa yhtiön konkurssiin. Sama se on harrastuksessa: ei vähän sinnepäin, vaan täsmälleen näin... :-)
kuva 11.04.2015 12:04 Mikko Nyman  
  Propsit muuten Pasille hyvästä kuvasta!
kuva 11.04.2015 12:04 Mikko Nyman  
  Hmmm... Enpä ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että tämä kohta on lähes yhtä kaukana Helsingistä kuin Sääksjärvi (tai oli ennen 3.6.2006). Toisaalta taas Helsingistä Turkuun oli Porkkalan vuokra-ajan alkutaipaleella rautateitse lähes yhtä pitkä matka kuin matka maanteitse Helsingistä Jyväskylään. Mitähän muita sträckoja Suomessa on, joihin on matkaa Helsingistä huomattavasti enemmän rauta- kuin maanteitse? "Huomattavalla" tarkoitan esimerkiksi neljänneksen pidempää matkaa ja sträckalla kokonaista rataosuutta, en matkaa Jyväskylän rautatieasemalta Rautpohjaan.
kuva 09.04.2015 21:53 Mikko Nyman  
  Tässä Edo-verrokkikuva saksalaisen standardin mukaiseen ohjaamoon: http://vaunut.org/kuva/90289 Hyvin paljon on siis yhteistä näissä ohjaamoissa. Jännää, ettei testi-Vectronissa ole kosketusnäyttöjä.
kuva 08.04.2015 19:10 Mikko Nyman  
  Näitä tuntuu menevän nyt pataan melkoisella tahdilla. Harmi sinänsä. Esimerkiksi Ei-vaunut peruskorjattiin 90-loppupuolella Cht-vaunuista Ci-vaunuiksi (nyk. Ei), joten tuntuu hieman omituiselta, miksi nämä lahoavat "teknistaloudellisen käyttöikänsä" päähän juuri sinä päivänä, kun uusia kaksikerros-IC-vaunuja on tullut liikenteeseen. Pelkkää sattumaa? Aivan varmasti on.
kuva 08.04.2015 16:33 Mikko Nyman  
  Kertokaapas nyt, oi suuret itämaantietäjät seuraaviin kysymyksiin vastaukset, kiitos:
--
- Onko tämä uunituore yksilö?
- Palautunee Saksaan? Jos palautuu, meneekö tulevaisuudessa jollekin toiselle pokalle testiin?
- Tuleeko näitä 00-koneita vain tämä, vai kenties toinenkin?
- Onko Siemens tehnyt muita Vectroneita 25 kV AC:lle?
- Tullaanko tuohon asentamaan SA-3:sta?
- Maksaako VR tästä yksilöstä jotain Siemensille, vai onko kyseessä promokone?
- Muistakin detaljeista saa kertoa vapaasti
kuva 07.04.2015 22:03 Mikko Nyman  
  Kyllä ne kahvit Jormalle on jo kuitattu... :-)
kuva 06.04.2015 23:35 Mikko Nyman  
  Ostoliikenteellä pääsee minne tahansa, olkoon sitten vaikka miten tuplamaksaja, kuten tässä tapauksessa: LVM ja Viking Line. LVM varmasti ilahtuu tämän kuvan nähtyään.
kuva 06.04.2015 20:55 Mikko Nyman  
  Tuomas: 1021:stä mä tuossa ylhäällä kirjoitinkin, vaikka toki tässä kyseisessä vorgin kuvassa 1009 paistatteleekin päivää.
kuva 06.04.2015 20:40 Mikko Nyman  
  http://www.hs.fi/kotimaa/a1305578389728:
--
Eikö moni pety, kun ei näekään höyryveturia?

"Valtaosa ihmisistä tulee katsomaan vanhoja vaunuja ja kokeilemaan vanhan ajan matkustamista."
kuva 06.04.2015 15:50 Mikko Nyman  
  Nyt on näemmä tullut hyvää satelliittikuvaa ko. paikasta Google Mapsiin. Tuosta näkyy hyvin myös kaikkien (2 kpl) suomalaisten kaupunkiratojen ainoan sivuraiteen sijainti:
--
http://goo.gl/maps/uJbhn
kuva 06.04.2015 10:10 Mikko Nyman  
  Pasi: paikallisen vaihtoveturin miehistö seuraa kiinnostuneena vanhoja vaunuja, eivät niinkään höyryveturia. Näin asian selvitti taannoin VR:n eräs nimeltä mainitsematon yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu VR:n asetettua Hr1 1021:n ajokieltoon kipinäverkon repeytymisen aiheuttamien maastopalojen vuoksi, kun Pekka korvattiin Alstomilla perinnejunissa.

Jos luovista selityksistä ja tarinoista jokin yhtiö voitaisi palkita, veikkaan, että Vilhonkatu 13:ssa kotkanpesäänsä pitävä osakeyhtiö voisi olla melko vahvoilla, jos ei nyt koko kauden mestaruuden voittotaistelussa, niin ainakin yksittäisten osakilpailuvoittojen skabaamisessa. Näyttöjä nimittäin on, joten superlisenssin myöntäminen lienee lähinnä muotoseikka.
kuva 05.04.2015 11:06 Mikko Nyman  
  Toisaalla internetissä ei tarkoita tässä kontekstissa "toisaalla internetissä", vaan Rautatieharrastajat-nimistä keskusteluryhmää Facebookissa, joka toki sekin on toisaalla internetissä... :-)
kuva 04.04.2015 09:52 Mikko Nyman  
  Olli: nyt en oikein ymmärrä - eikö 1500 V -syötön voi valita syötettävän mistä tahansa veturista? Miten esimerkiksi siinä tilanteessa, jos jälkimmäinen kone (olkoon sitten Valko, Sr1 tai Sr2) vikaantuu matkalla, eikö muka ole mahdollista siinä tapauksessa siirtää syöttöä tapahtumaan johtoveturista?
kuva 03.04.2015 22:39 Mikko Nyman  
  Toki näin, mutta miksi De kytketään Oulusta lähtevään Kolarin-runkoon, jos jokainen, maallikkojäsenet mukaan lukien, huomaa, että keulalla on 1 x tai 2 x Dr16?
kuva 03.04.2015 22:31 Mikko Nyman  
  Hetkinen, tarvitaanko yhden ainoan junarungon 1500 V -syöttöön kolme siihen kykenevää erillistä vaunu- ja/tai veturiyksikköä? Tämä ei nyt oikein mahdu meikäläisen Airamiin.
kuva 03.04.2015 16:52 Mikko Nyman  
  Monikos vielä muistaa lamavuosien ajalta väliaikaisen (kyllä, tämä toden totta oli ja jäi väliaikaiseksi veroksi!) 9 % televeron?
kuva 02.04.2015 23:31 Mikko Nyman  
  Aiheesta kiinnostuneille voin suositella seuraavia opuksia:
http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?​id=1431186

ja

http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Sonera​-kirja.txt

Ensi mainittu on parhaimmillaan jopa huiman hauskaa viihdettä, jälkimmäinen karua kertomaa Soneran tilasta Vennamon jälkeen. Vauhtisokeus lienee oikea termi kuvaamaan Rellun aikaisia touhuja. Asia ei toki liity työläiskaupunkeihin, mutta suomalaiseen talouselämään ja -historiaan toki varsin merkittävästi.
kuva 02.04.2015 20:35 Mikko Nyman  
  Tein taustat erääseen Kauppalehden juttuun talvella 2003 matkapuhelinoperaattoreiden markkinaosuuksien jakautumisesta. Oli mielenkiintoista havaita, että työläiskaupunkien ylivoimainen markkinajohtaja oli tuolloin Sonera. Vuonna 2003 markkinaosuudet menivät valtakunnallisesti kutakuinkin niin, että Soneralla oli 55 % markkinasta, Radiolinjalla 30 % ja Dna:lla (plus Telialla) 13 %, pikkuoperaattoreille jäivät sitten loput. Esimerkiksi Kemissä Soneran tuolloinen markkinaosuus oli 80 %, Rovaniemellä 81 % ja esimerkiksi Valkeakoskella 88 %. Kaivoin juttua varten datat nimenomaan kuluttajaliittymistä, joten esimerkiksi Valkeakosken tai Kemin paperitehtaiden operaattorisopimukset eivät vaikuttaneet yllä oieviin rosentteihin.

Pohdiskelin pitkään sitä, miksi Sonera oli tietyillä paikkakunnilla niin vahva markkina-asema. Vastauksia löytyi tietysti esimerkiksi NMT 450 -taustoista pohjoisessa, mutta miksi Valkeakoski oli Soneran vahvaa aluetta? Päädyin siihen, että paikalliset kommunistit ja muut punapiipertäjät olivat tuolloin niin Tele-uskollisia, että "siihen tuukku pommi Hirosimmaan, että minä operaattoria vaihdan! Suomalainen on aina suomalainen!". Ainut vaan, että Telia ja Sonera olivat ilmoittaneet yhdistymisestään jo keväällä 2002...

Mutta vielä takaisin työlaiskaupunkeihin ja ei-työläiskaupunkeihin: Vaasa, jota itse en pidä työläiskaupunkina, toi vuonna 2003 Soneralle vain 40 %:n markkinaosuuden, Savonlinna 32 %:n ja Mikkeli 38 %:n.

Tilastonikkareille mainittakoon, että valtakunnallinen matkapuhelinpenetraatio Suomessa oli vuoden 2003 alussa 79,49 %: vertailun vuoksi vuonna 2014 matkapuhelinliittymien määrä Suomessa ylitti maagisen 10 miljoonan rajan, eli mp-penetraatio oli noin 200 %.

Jos joku on kiinnostunut tuosta KL:n jutusta tai siihen loihtimistani tilastoista, ei muuta kuin yksityisviestiä tulemaan, niin voin laittaa sekä jutun että kasaamani Excelit vaihdossa.

Soneran markkinaosuus on romahtanut (GSM:n osalta) 90-luvun tutusta 70 %:n lukemasta nykyiseen noin 35 %:iin. Miten tämä liittyy suomalaisiin rautateihin? Hyvinkin olennaisesti: Valtion kokonaan omistamalla Telellä oli taannoin monopoli suomalaisessa kauko- ja matkapuhelinbisneksessä, eikä asiakkailla ollut varaa valita palveluntarjoajaa. Kun sitten kilpailu vähitellen avautui, mitä tapahtuikaan? Mitä tapahtui markkinaosuuksille, mitä tapahtui puheluiden hinnoille ja mitä lopulta tapahtui jäyhäksi koetulle Telelle/Soneralle?

Minne hävisivät Soneran rahat?
kuva 01.04.2015 12:12 Mikko Nyman  
  Onko jossain tai jollain listaa vielä liikenteessä olevien Sm1-yksiköiden numeroista?
kuva 30.03.2015 14:01 Mikko Nyman  
  Apulanta, ohoi - Anna mulle piiskaa: "alettu asentamaan". Tämän siitä saa, kun puhuu samtidigt i telefon ja yrittää kirjoittaa vorgiin. Paha, paha moka, joht. Nymanilta, jopa lähes anteeksiantamaton.
kuva 30.03.2015 13:33 Mikko Nyman  
  Milloin > 80 km/h:n nopeusmerkkejä on jälleen alettu asentamaan maastoon?
kuva 29.03.2015 20:55 Mikko Nyman  
  Jarkon kommenttiin: josko kyseessä sitten olisi Ü-juna :-)
kuva 29.03.2015 20:55 Mikko Nyman  
  Kyllä vain ja näin se on ollut jo vuosikaudet. Uutena on tosiaan tuo Pendolinon tupakinmittainen tauko Siuntiossa.
kuva 29.03.2015 18:49 Mikko Nyman  
  Mielenkiintoista uusien aikataulujen myötä on myös se, että perjantaisin kulussa oleva S977 (lähtöaika Hki klo 23.02) pysähtyy myös Siuntiossa.
kuva 29.03.2015 12:26 Mikko Nyman  
  Anttihan alkaa pärjätä tälle hyvällä tuurillaan:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-12​88671483237.html
kuva 28.03.2015 16:49 Mikko Nyman  
  Antti: loistavaa - meitä Pyhiä martsarilaisia on sittenkin enemmän kuin yksi! Sait paitsi tästä mainiosta kuvastasi ansioristin ja -rastin, mutta myös kehotuksen liittyä tähän FB-ryhmään:
--
https://www.facebook.com/groups/41664074​8432470/
kuva 28.03.2015 15:24 Mikko Nyman  
  Minulle vuodettujen tietojen mukaan kuva on trikki. Kuva on tehty seuraavin menetelmin: ensimmäinen kuva on otettu toisaalla Kontiomäellä Kuusta ja toinen kuva on otettu eri objektiivilla tallikaaren edustalla samalle filkkaruudulle. Toisin sanoen yhtä filmiruutua on valotettu kaksi kertaa. Tästä trikistä huolimatta kuva on loistava!
kuva 28.03.2015 13:24 Mikko Nyman  
  Itämaiden tietäjille kysymys: mitä merkittäviä eroja näissä kakkossarjan Edo:issa on verrattuna näin jyväskyläläisittäin sanottuna "ykösiin"? Profeetatkin voivat toki vastata, samoin vanhurskaat näin lähestyvän pääsiäisen kunniaksi.
kuva 28.03.2015 07:36 Mikko Nyman  
  Antti: haluan ensinnäkin myöntää ansioristin tästä historiallisesta kuvasta sulle. Toinen ansioristi tulee siitä, että olet asunut Pyhän Martinlaakson radan varrella. Toki saat laatikollisen ansioristejä, mikäli olet asunut itse Mekassa, mutta mennään nyt alkuun kahdella. Sitten toinen juttu, josta ei valitettavasti tule ansioristejä: mikä pötkön kulkunopeus arviolta tässä tilanteessa oli?
kuva 26.03.2015 11:16 Mikko Nyman  
  Jos Ii kirjoitetaan aseman nimeä tarkoittavana erisnimenä, se kirjoitetaan Iin. Jos se puolestaan kirjoitetaan genetiivimuodossa Liikenneviraston lyhtenteitä käyttäen, oikea rustaustapa on Ii:n. Eli molempi parempi.
kuva 24.03.2015 16:46 Mikko Nyman  
  12.11.2014 klo 12.49 heittämäni arvaus meni hutiin näemmä kuudella päivällä. Tässä se sadastuhannes vorgin kuva nyt sitten on:
--
http://vaunut.org/kuva/100000

(EDIT: seitsemän päivää muutettu kuudeksi päiväksi, kiitokset Polamon Mikalle tästä)
kuva 23.03.2015 11:37 Mikko Nyman  
  Tuolla keskustelupuolella kerroin viime viikolla Transtechin tuotteiden erinomaisesta laadusta. Tässä siitä on hyvä todiste: noin 1990-luvun puolivälissä suunniteltu kaksikerroskonsepti on lähes sellaisenaan edelleen tuotannossa. Tämän ainakin minä tulkitsen onnistuneeksi tuotteeksi. Vertailun vuoksi: plootuja tehtiin reilut parikymmentä vuotta. Oma villi veikkaukseni on se, että näitä Transtechin double deckereitä tullaan valmistamaan pidempään kuin plootuja. Mitäs muut ovat asiasta mieltä?
kuva 22.03.2015 16:15 Mikko Nyman  
  Olenko vajakki, jos väitän, että turvateippausinnostus alkaa olla last season? Toisin sanoen, onko vetureita tai moottorivaunuja enää viime aikoina pakkeloitu neonvihreällä, vai onko monopoliyhtiössä otettu järki käteen? Jos innostusta olisi vielä entiseen malliin, voisin kuvitella että myös Dv12 2545 olisi saanut naamaansa ainakin jonkinlaisen harson vihreää, mutta näin ei näytä tapahtuneen.
kuva 22.03.2015 12:03 Mikko Nyman  
  Hieman ohi aiheen, mutta noista arvonimistä vielä: olen yrittänyt käännyttää erästä naispuoleista kaveriani lähes vuosikymmenen rautatieharrastajaksi. Ehdotin hänelle äsken jopa arvonimen myöntämistä, mutta hän ei jostain syystä ollut kovin liekeissä ehdotuksestani, joka olisi ollut "rautatiehörhötär". Yritin perustella arvonimen erinomaisuutta sillä, että sehän kuulostaa lähes kreivittäreltä. Mutta ei, ei hän silti syttynyt. Any ideas? Miten käännyttää selvästi rautateistä kiinnostunut, ensi kuussa 38 vuotta täyttävä tuleva rautaharrastuksen ylipapitar rautatiehörhöttäreksi?
kuva 22.03.2015 10:30 Mikko Nyman  
  Tarkoittaako USr3 "Universal" Sr3:sta, siis vähän niin kuin USIM-kortti (Universal Subscriber Identity Module)?
kuva 22.03.2015 10:10 Mikko Nyman  
  Olikohan kyseessä VPT vai kenties VPP?
kuva 22.03.2015 09:07 Mikko Nyman  
  Ainakin minä ehdotin (kirjoitusvirheen kera) kiskoliikenneharrastusneuoksen arvonimien myöntämistä vanhemmille kiskoliikennepastoreille. Toisin sanoen, propsit tasapuolisesti kaikille. En toki vähättele nuorempiakaan kiskoliikenneharrastuslähettiläitä, mutta teiltä vanhemmilta saa sellaisia tietopaketteja, joita on käytännössä mahdotonta kaivaa muualta kuin aivolohkoistanne. Arvostan.
kuva 21.03.2015 14:56 Mikko Nyman  
  Nyt jos jollakulla pysyy kynä hanskassa ja näppis käisissä, ei muuta kuin rustaamaan tästä retkestä tarina vorgiin kuvineen päivineen. Tämä on sikäli historiallinen keissi, että ainakin oman muistini mukaan kyseessä on VR:n koko 153-vuotisen historian suurin yksittäinen kauppa. Siksipä olisi tärkeää, että Vectronin ensikosketus maahamme saataisi dokumentoitua mahdollisimman tarkasti.
kuva 21.03.2015 08:26 Mikko Nyman  
  Mainio setti kuvia Ollilta! Itse veikkasin niin, että kahdet liukuportaat olisi rakennettu vierekkäin tuohon porraskuiluun ja tuohon vasempaan aukkoon olisi tehty staattiset portaat. Onko muuten jollain tietoa, ovatko Pyhän Martinlaakson radan asemat yhä Stadin ja Vantaan omistuksessa, vai ovatko ne siirtyneet Kehärata-projektin myötä LiVille? Jos asemat ovat kaupunkien omistuksessa, nämä remontithan luonnollisesti menevät kylien maksettaviksi. No joo, toki Vantaa ja Helsinki Kehäradan rakennuskustannuksiin kumpikin osallistuvat, mutta miten asemien omistussuhteen laita nykyisin on?
kuva 19.03.2015 10:45 Mikko Nyman  
  Arvonlisävero oli tuona päivänä päässyt kunnioitettavaan 103 päivän ikään.
kuva 18.03.2015 09:58 Mikko Nyman  
  Random-kuvista tuli sattumalta tällainen vastaan: http://vaunut.org/kuva/5152 Mielestäni tuo täyttää törkeän purkkavirityksen tunnusmerkistön... :-)
kuva 18.03.2015 08:51 Mikko Nyman  
  Minkä verran genujen ääni kuuluu matkustamoon? Tuliko laitettua merkille?
kuva 17.03.2015 19:51 Mikko Nyman  
  Heh, kyllä, juurikin näin. Niemen Teppo tuon lyhenteen joskus vuonna 1992 Haapamäellä meikäläisille junnuille kertoi.

Mutta kertokaapas se, miksi Dr14:n lempinimi Kouvolan suunnalla on iät ja ajat ollut Belarus? Seepralla kun ei käsittääkseni pitäisi olla mitään tekemistä valkovenäläisen tuolloisen (Seepran valmistusvuosien aikana) "haitekin" kanssa teknisesti, eikä liioin Belarus-traktoreiden osalta.
kuva 17.03.2015 19:30 Mikko Nyman  
  Matti: saahan niistä hyvin selvää. Jos niistä kyljen ledinäytöistä on palanut joitain osia, tulkinta voi olla jokin seuraavista:
1) EI LIPUNMYYNTIÄ
2) LIPUNMYYNTI
3) EJ BILJETTFÖRSÄLJNING
4) BILJETTFÖRSÄLJNING

Omalle kohdalleni tätä ei ole sattunut, mutta eräs tuttuni sai tarkastusmaksut sen vuoksi, että nousi Sm4-yksikköön, jonka kyljessä luki "BILJETTFÖRSÄLJNING" siitä syystä, että sana "EJ" oli palanut pois yksikön kylkinäytöstä. En ole kysynyt maksoiko tuttuni tarkastusmaksua vai ei, mutta näillä tiedoilla jotka mulla on, on tarkastusmaksun määrääminen mielestäni tuossa tilanteessa järjenvastaista.

Tämän Sm4:sten kylkinäyttöongelman voi jokainen havaita runkoon hypätessään.