Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 27.09. 13:16 Rasmus Viirre  
  Dr19 korvaa kuitenkin kohtsilleen. Kokkolassakin lojui nyt tällä viikolla Dv12:n lisäksi ensimmäistä kertaa myös Dr19 talliraiteella. Lienee koulutus Kokkolan pojille ja tytöille käynnissä?
kuva 27.09. 13:10 Rasmus Viirre  
  Kemissä näkyi näitä kaksi kappaletta 11.9., mutta Destian kalustoa en huomannu. Suorsa Groupin Dv12 2640 oli ja Sundströmmin Ttk. Kas kummaa kun tulee Ome vaunut mieleen.
kuva 24.09. 15:35 Rasmus Viirre  
  Kerrassaan herkullinen kuva tutuista lätistä.
kuva 23.09. 17:19 Rasmus Viirre  
  On se vain komea valjakko!
kuva 22.09. 15:17 Rasmus Viirre  
  Onhan siinä eroa, mutta myös useita syitä. Puuston alkuperä, metsän kasvupaikkatyyppi ja hakkuutavat vaikuttavat jo millaista puuta on saatu. (Yhdessä junassa myös todnäk. usean eri metsänomistajan puita.) Tuossa VR:n junassa näkyy pääasiassa kuitukoivua ja vähän mäntyä seassa. On todennäköistä, että kyseiset puut on harvennushakkuussa saatuja, jolloin metsän arvokkaimmat puut jätetään vielä järeytymään, kuten hyväkuntoisimmat männyt ja varttuneimmat kuuset. Koivu kasvaa lähes aina mutkikkaasti, eikä siitä Suomessa useimmin muuhun ole kuin energiaan tai selluun. Luontoarvojen ja -palveluiden kannalta VR:n junan puut voivat olla tässä tapauksessa ”arvokkaammasta” metsästä, missä puuston rakenne on ollut vaihtelevampaa niin lajillisesti, kuin myös rakenteellisesti. Fenniarailin junassa näkyy olevan pääasiassa tasarakenteista ja kapeahkoa mäntykuitua. Tällainen puusto voi hyvinkin olla hakattu paikasta, jossa ei muuta kasva, ja se mikä kasvaa, kasvaa hyvin hitaasti. (Esim. rämeet.) Lopputuloksena siis paljon tasarakenteisemmista puista koostuvat niput. Sitten on vaikuttajina myös vaunujen erot. VR:n Sp/Sps:t ovat pidempiä ja pankkojen välit erit. Fenniarailin Vopeissa pankot ovat lähekkäämmin ja nippuja kaksi/vaunu. Rungot pidemmät.
kuva 21.09. 22:54 Rasmus Viirre  
  Eilen muuten näkyi junassa T 58192 KEM-VKA kuparikuorman lisäksi myös muutama näitä selluvaunuja. Enpä ollut moista ennen viimeisten kahdeksan vuoden aikana nähnyt. Ja kuparin jälkeen vielä kolme argon kaasuvaunua. Niitä on nyt jo useaan otteeseen ollut kyseisessä junassa perän pitäjinä.
kuva 20.09. 13:40 Rasmus Viirre  
  Tyttölahti eikös vain.
kuva 20.09. 13:36 Rasmus Viirre  
  Tiedä mikä siinä on, mutta rata joka halkoo suomaata on suorastaan herkkua silmääni. Ei kyllä niinkään maastossa liikkumisen kannalta.
kuva 20.09. 13:31 Rasmus Viirre  
  Nämä kaksi ovat olleet pariajossa jo heinäkuun 16. päivänä, ja näin reilu kaksi kuukautta myöhemmin edelleen! Liekö tässä tulevan yleinenkin käytäntö sitten, kun Dv12-vetureita nähdään enää harvojen valittujen ratojen osassa junista vetäjinä, tai päivystäjinä, ja sarjasta on karkeasti ~20-30% enää ajossa? Samoja vetureita pidettäisiin pariajoissa ”yksikköinä” loppuun.
kuva 18.09. 15:33 Rasmus Viirre  
  Kuin jostain kauhufilmistä!
kuva 14.09. 21:24 Rasmus Viirre  
  Ruska tulossa taas hieman etusessa tänä vuonna. Hyviä kuvia!
kuva 13.09. 12:57 Rasmus Viirre  
  Hyytävän hieno otos!
kuva 13.09. 12:56 Rasmus Viirre  
  On
kuva 13.09. 12:55 Rasmus Viirre  
  Suorastaan kuin tulisi sumuverhon läpi!
kuva 12.09. 18:41 Rasmus Viirre  
  Hyvä talvinen satunnaiskuva! Pian taas tällaista, toivon mukaan.
kuva 12.09. 18:36 Rasmus Viirre  
  Sangen harmillista jos superkurppa 2652:lle on tullut noutaja.
kuva 12.09. 18:34 Rasmus Viirre  
  Hyvä kun kalustoa, joka ei ole edes kaupallisessa käytössä vielä, pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Eilenkin IC 34:ssä yksi vaunu jouduttiin poistamaan käytöstä vian vuoksi. Hyvä combo perjantairuuhkan kanssa..
kuva 02.09. 21:07 Rasmus Viirre  
  Kuva on Mahtava! Tällaisia kun näkisi vielä nykyäänkin.
kuva 28.08. 23:09 Rasmus Viirre  
  On on asiallinen junarunko ja mukava räme- ja nevamaasto radan varrella. Tämän vilkaisin Tampere junalivestäkin mutta valokuvaamaan en pyrkinyt pilkkopimeässä, tällä kertaa.
kuva 27.08. 21:45 Rasmus Viirre  
  Jep, syksy alkaa olla nurkan takana ainakin pohjoisessa.
kuva 26.08. 12:09 Rasmus Viirre  
  Nyt on sentään nähty VR:n kuljettavan myös Keiteleen sahatavaraa Kemijärveltä Ouluun, vaikkakin todella harvakseen kyllä.
kuva 24.08. 15:54 Rasmus Viirre  
  Kannattaa tyytyväisenä tyytyä, kun höyryveturit sielä kulkee. Erinomaisia kuvia!
kuva 24.08. 15:52 Rasmus Viirre  
  Miten on noin järkyttävän likaiseksi päässyt Sr2? Näyttää suorastaan kuin olisi sammal ruvennut kasvamaan kuten jossain pihapuun alle unohdetussa autossa.
kuva 23.08. 17:32 Rasmus Viirre  
  Tulee aina huvittunut olo kun näkee ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että raiteilla liikkuu muutakin kuin matkustajajunia. Ja aina tosiaan ei kala nappaa. Siksi tuleekin usein yhdistettyä kuvausreissuun muutakin, kuten ns. rennosti omaa aikaa ottamista, ajelua, nähtävyyksien ja luonnon katselua, liikuntaa, tai mitä tahansa muuta.
kuva 23.08. 17:23 Rasmus Viirre  
  On hieno.
kuva 22.08. 18:34 Rasmus Viirre  
  Viime tiistaina näytti nousevan tämän junan kyytiin Oulusta lähemmäs sata ihmistä muutaman kymmenen sijaan. Tämähän on junan IC 37 (HKI-OL) runko joka jatkaa yhdeksän minuutin tauon jälkeen Oulusta Haaparantaan. Itse tulin 37:lla tuolloin Ouluun.
kuva 22.08. 16:19 Rasmus Viirre  
  Nyt oli toinen kerta kun juuri tässä T 5110:ssa on Dr19 veturina Sr3:n sijaan. Tai mitä on siis vorgissa tiedossa. Mistähän johtuu? Sr3 vetureista hetkellinen pula Kemissä?
kuva 21.08. 20:31 Rasmus Viirre  
  Nykyältään höyryjunaliikenne on rataverkkomme pohjoisemmissa kolkissa harmillisen harvinaista. Hyvä että olet taltioinut tätä!
kuva 21.08. 11:43 Rasmus Viirre  
  Kesää huokuva kuva!
kuva 20.08. 21:53 Rasmus Viirre  
  Hyvä kuva! 2609 näyttää ottaneensa Porin oikein joka vuotiseksi kesäkohteekseen. Vajaa vuosi sitten: https://vaunut.org/kuva/179336
Kun Dr19-vetureita tulee lisää, niiden repertuaari laajenee ja Dv12:sia päätyy hylkyyn, kasvavat todennäköisyydetkin nähdä ajossa pysyneitä koneita useammin samoilla alueilla.
kuva 20.08. 15:38 Rasmus Viirre  
  Samoilla vesillä, mahtava laukaus!
kuva 19.08. 23:50 Rasmus Viirre  
  Vaikka tässä onkin kaunis iltataivas ja -valaistus, minua viehättää hienossa kuvassa eniten koivu ja kuusi etuvasemmalle sommiteltuna. Antaa kuvaan syvyyttä.
kuva 18.08. 13:24 Rasmus Viirre  
  Huuuh tämä onkin jäänyt aikanaan huomaamatta, kun olin suorittamassa palvelusta. Hieno kuva syksyn pimeydestä!
kuva 16.08. 19:32 Rasmus Viirre  
  Jotain siinä kuussa aina on mikä saa hetkeksi pysähtymään. :)
kuva 16.08. 19:28 Rasmus Viirre  
  Niin pieni ja hiljainen seisake keskellä Pohjois-Karjalan laaksoja, ja silti useat harrastajat osuivat melkein samaan aikaan paikalle. Vain neljän päivän erolla mentiin: https://vaunut.org/kuva/179402, https://vaunut.org/kuva/179403
kuva 16.08. 00:57 Rasmus Viirre  
  Nostalgiaa kuvassa! Ei kulje enää viisi nolla nolla nolla, eikä kaiketi Taimn/Taims -vaunut VR:n operoimana.
kuva 15.08. 13:00 Rasmus Viirre  
  Komea veturi tosiaan, lie ollut odottamassa paluuta Kemiin, kun 2648 on työn ääressä? Se tuli itsekin nähtyä yöjunien kasailussa eilen, kun taas 2567:aa en edes nähnyt ratapihalla. Miksihän puuvaunusto oli pistetty kahtia?
kuva 12.08. 15:47 Rasmus Viirre  
  Jep, 2562 on edelleen työllistetty kone. Tässä on hauskasti lyhyen nokan puoliset huomioviivat olemassa mutta todella haalistuneet/pois kuluneet, ja täin päin ei ole kuin vaan keltaista, mutta ok:ssa kunnossa.
kuva 10.08. 20:58 Rasmus Viirre  
  No jopas! Tämä ”klassikko” tuli nyt jo toiseen kertaan viikon sisään sattumakuvana! Ansaitsee se nyt useiden ihastelujen jälkeen vielä kehut minultaki, siis talvitunnelmaa! Orionin kuvion lukuisia eri avaruuskohteita on tullut itsekin ihailtua.
kuva 10.08. 20:52 Rasmus Viirre  
  Nappiotos! Sateen tuhnuun katoava suora rata, jota myöten juna lähestyy, luo hienon pääosan kuvaan. Samalla sähköpylväiden ulottumattomiin jatkuva jono sekä oikean reunan tiilirakennus luovat linjakkuutta.
kuva 10.08. 20:14 Rasmus Viirre  
  Vouh, mikä poseeraus! Säväyttävä!
kuva 08.08. 22:05 Rasmus Viirre  
  Riippuen missä määritteen raja menee tieten. Hybridiautot kulkevat periaatteessa samaan aikaan sähköllä ja polttoaineella, kun sähkö avustaa auton liikkeelle, vaikka myös polttomoottori käy. Vectronissa diesel palaa kyllä, mutta aggregaattina, ja kyse on yhä sähkövirrasta ajomoottoreissa, mikä pistää pyörät pyörimään.
kuva 08.08. 21:56 Rasmus Viirre  
  Heh. Samasta tarrasta tuli otettua vastaavanlainen kuva ja sen päälle naurahdettua Kokkolassa talvella 2023.. :)
kuva 08.08. 21:49 Rasmus Viirre  
  Ilo nähdä Maseja liikenteessä! Siis näitä rautaisilla pyörillä eikä niitä kumipyöräisiä..
kuva 07.08. 22:10 Rasmus Viirre  
  No se taitaa olla, itsellä jäänyt huomaamatta. Vuosaaren aikataulut tarkistin ja sinne asti ei ole mennyt AR:n junaa sitten ensimmäisen konttilastin jälkeen.
kuva 07.08. 16:14 Rasmus Viirre  
  Onneksi härmä ei ollut kuitenkaan tullut vielä maahan matkan varrella..

Hyvä kuva vähemmän kuvatusta puuterminaalin toiminnasta!
kuva 07.08. 16:04 Rasmus Viirre  
  Erikoinen toimenpide! 2813 vei konttijunan Vuosaaresta Tornion Röyttään ja Röytästä takaisin etelään, mutta paluumatkalla kontit jätettiinkin Haapamäelle, ja 2813 lähti muihin puuhiin. Vielä olisi kaipuu uusille AR:n vetureille, mutta onneksi niitä onkin tuloilla toistaiseksi X määrä.
kuva 07.08. 01:17 Rasmus Viirre  
  Komea sommitelma! Jykevä kolmikko.
kuva 07.08. 01:17 Rasmus Viirre  
  Toisessa vaunussa ihan VR:n värit.
kuva 04.08. 23:38 Rasmus Viirre  
  Tuo hieman mieleen jonkin vanhan draaman/jännärikirjan kansikuvan.
kuva 04.08. 01:28 Rasmus Viirre  
  Kyllä kelpaa! Valokeilat vasten ratapenkkaa, uhmaavan sumun paljastuminen katuvaloissa, sekä tuo kapea valokeila joka sinkoaa ratakuorma-autosta taka oikealle muistuttaen merimajakkaa. Ja sitten tuo vanha hiljaiselon asemarakennus puoli hämyssä!